maajussi ohjelmaa töllöttimestä, nin tein seuraavan havainnon heistä.
On isot hienot asunnot ja komeat tilat muutenkin eläimineen, kalliit traktorit ym härvelit ja muutenkin koneellistuneet maatilat, mutta puolisot puuttuu.
Hieman mietityttää heidän rikkaudet, että perujako vai sukupolven vaihdoksen seurauksena ovat saaneet hallintaansa tilat.
Jotenkin tuntuu siltä, että maallista mammonaa on kertynyt heille, mutta haastatteluja seuranneena huomasi selvästi, että hyvin kipeältä he kokivat puolison puuttumisen, eli rikkaudet ei tee ihmistä täysin onnelliseksi, vaikka edesauttavat siihen pääsyssä.
Itsellä tulee mieleen näin työppösenä sellainen ajatus, että ei maallinen mammona korvaa ihmissuhteita, eli puolison arvoa ei rahassa mitata.
No, nämä oli vain mietteitä ja onko sinulla mitään selitystä sille miksi rikkaat maatilat ei kiinnosta naisia, vaikka piinaavasti odottavat emäntiä ja joissakin tapauksissa myös isäntiä?
On isot hienot asunnot ja komeat tilat muutenkin eläimineen, kalliit traktorit ym härvelit ja muutenkin koneellistuneet maatilat, mutta puolisot puuttuu.
Hieman mietityttää heidän rikkaudet, että perujako vai sukupolven vaihdoksen seurauksena ovat saaneet hallintaansa tilat.
Jotenkin tuntuu siltä, että maallista mammonaa on kertynyt heille, mutta haastatteluja seuranneena huomasi selvästi, että hyvin kipeältä he kokivat puolison puuttumisen, eli rikkaudet ei tee ihmistä täysin onnelliseksi, vaikka edesauttavat siihen pääsyssä.
Itsellä tulee mieleen näin työppösenä sellainen ajatus, että ei maallinen mammona korvaa ihmissuhteita, eli puolison arvoa ei rahassa mitata.
No, nämä oli vain mietteitä ja onko sinulla mitään selitystä sille miksi rikkaat maatilat ei kiinnosta naisia, vaikka piinaavasti odottavat emäntiä ja joissakin tapauksissa myös isäntiä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole ikinä ajatellutkaan sellaista vaihtoehtoa että ryhtyisin maanviljelijän vaimoksi. Pienellä paikkakunnalla voisin ehkä asua, mutta ilman omaa työtäni en jaksaisi olla. Eli veikkaan, että työasiat on varmaan suurin syy miksei naisia kiinnosta maalla asuminen. En osaa tehdä mitään töitäkään eli ei minusta olisi kyllä mitään iloa tai hyötyä maajussillekaan.
"No, nämä oli vain mietteitä ja onko sinulla mitään selitystä sille miksi rikkaat maatilat ei kiinnosta naisia, vaikka piinaavasti odottavat emäntiä ja joissakin tapauksissa myös isäntiä?"
Ihminen joka on kovasti mammonan perään (jopa niin kovasti että se vaikuttaa puolison valintaan paljon) haluaa varmaankin, että se raha on sellaisessa muille esiteltävässä muodossa. Helpompaa on kehuskella, että puolisolla on sikahieno urheiluauto kuin että puolisolla on markkinoiden hienoin traktori. Maajussien omaisuuksissa ei ehkä ole sellaista glamouria, mistä rahan perässä juoksevat haaveilee.
Olen itse lähtöisin pieneltä maatilalta ja tunnen siis sen rankan arkipäivän. Maatilalla lapset ja naiset ovat pelkkää ilmaista työvoimaa. Useimmat maalla varttuneet tytöt eivät halua raataa koko ikäänsä ihan niin rankasti kuin tiloilla joutuu tekemään, vaikkakin eläimet ovat ihania ja maalla on ihana asua. Nykyään emännältä toivotaan perinteisten ominaisuuksien lisäksi hyvätuloista työpaikkaa tilan ulkopuolella. Jotkut kaupunkilaisnaiset saattavat hyvinkin ihastua maaseutuun ja viljelijään, mutta kun vaativa arkea on kestänyt aikansa, itsenäinen elämä lähiön kerrostalokaksiossa houkuttaa jälleen. Jos vielä ajatellaan jotain isoa sukutilaa, eivät jussit varmaan mielellään edes avioidu, kun pelkäävät jo valmiiksi joutuvansa myymään osan perintöomaisuudesta tulevassa avioerossa.
Ei tietenkään raha korvaa, ainakaan kaikille. Mä luulen, että ne kenelle se raha on se juttu, on aika pieni vähemmistö ja ne etsii kyllä vielä rikkaampia tai jotain ferrarin omistajia.
Kyllä maalla on mukavaa ja onhan siellä, itse haluaisin kyllä muuttaa maalle (ei ole sitä rahaa ;D ) mutta. Maajussin työ on kovaa ja sitovaa. Se siis määrittelee sitten ne muutkin työt ja mulle on mun työ tärkeää. Mä en ota toista, eli ei musta mitään iloa maajussille ole, en mä sen töitä ala vielä tekemään.
Osaa kyllä tehdä ja haluaisin harrastaa oman talon ja pihan parissa, haluaisin laitella autoja, mutta en työkseni. Se siinä mulla ois ideana muuttaa maalle, että haluan asua kauniimmissa maisemissa, rauhassa, luonnon lähellä, ja tehdä tietenkin enemmän, eihän kerrostalossa mitään tekemistä ole... Enkä mä tykkää kaupunkien tyylistäkään enää, kymmenen vuotta sitten se oli jännää, nykyään tää pinnallisuus ja kykenemättömyys ärsyttää. Miehet on ihan avuttomia kaupunkilaisnössöjä eikä yhtään sivistyneitä: katselee niitä geelipäässä räkäkännissä, niin... Joopa joo. Ja etenkin tytöt/naiset. Ei jumankaude, kyllä mäkin ihan naisellinen olen, mutten sentään avuton meikkikasadorka, sori vaan, mutta ne ei ole harvinaisuuksia täällä.
Kyllä mä haluaisin muuttaa jonnekin, missä olisi jotenkin lähempänä maanläheisiä arvoja, ja jotain aitoa ja oikeaa.
Maatila saa olla iso ja vahva, että se on rikas maatila. Muuten se on aika normaalia elämää kyllä, ei sitä rahan takia kannata valita. Kyllä sitä velkaa monella on, ja esim. hemmetin kalliit uudet puimurit ja muut ostetaan monesti kimpassa: mitä järkeä joka talolla olisikaan olla?
Mitä asuntoon tulee, niin tietty osalla peritty ja siis, tietty: onhan osa rikkaitakin. Mutta. Maalla vaan saa asunnon halvemmalla. Kaupungista ei ole mitään järkeä ostaa asuntoa, jos pääsee liikkumaan. Jonkun rääppäsen kolmion (tai kaksion riippuen kaupungista) saa kyllä saunalla, - samaan hintaan kun 15-30 kilometrin päästä omakotitalon. Tietty, isohan se nykykään pitää olla, niin iso, että normaalit ihmiset ajaa typeryyksissään itsensä velkavankeuteen, mutta maaseutu on jo sitten yleensä niin harvaan asuttua, että se 300neliötä ei maksa samaa, kun siinä kupeessa. Lisäksi, yritys saa enemmän lainaakin.
Kyllä rikkaus voi monessa auttaa, mutta eihän se autuaaksi tee. Mut se nyt auttais kyllä asumaan kivempaan paikkaan, mutta kyllä mä täälläkin toimeen tulen ja ihan pärjään, huonoista puolista huolimatta.
Kuinkahan paljon puolison odotetaan osallistuvan maatilan töihin? Ja saako siitä työstä jotain palkkaa, vai onko tuleva puoliso ilmainen työntekijä? Ja jos ero tulee vuosien päästä, niin puoliso sitten ilmeisesti lähtee tyhjin käsin: ei ole säästöjä kertynyt kun ei ollut palkkaakaan, ja avioehdon mukaan tila kuuluu sille joka siinä alunperin asuikin. En kyllä ihmettele jos on vähän vaikeata löytää puolisoa.
En ole katsonut, mutta katsoin sen sijaan "kylä ilman naisia" ohjelmaa. Ja ei kyllä vaikuttanut yhtään houkuttelevalta niiden naisten hommat, ei jaksaisi piikoa ja passata.