Kipu suolaisen/makean syönnin jälkeen

Mistä johtuu, että kun syön makeaa/suolaista niin esim. sydämeeni rupeaa sattumaan? Kipu on lähinä pistokipua ja tuntuu paineena, vaikea selittää. Esimerkiksi tänään söin vähän lakritseja ja parin tunnin päästä alkoivat mukavat kivut. En ole kertonut asiasta, koska pelkään että minut viedään tutkimuksiin. En halua olla vaivaksi. Kivut ovat jatkuneet jo pari vuotta, mutta olen tottunut siihen ja kipukynnykseni on muutenkin korkea.

Olen neljätoista, normaalipainoinen 175/55 ja suht hyväkuntoinen. Olen miettinyt diabetestä, koska minulla on usein jano ja väsynyt olo, mutta viittaavatko oireet siihen? Suvussani ei ole paljoa diabetestä. Tosin, sairastan myös anemiaa - voiko johtua siitä?

Olisiko siis kellään jotain selitystä asiaan? Vai onko tämä normaalia?
2413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oireet johtuvat siitä, että syömäsi herkut lisäävät veren virtsahappokuormitusta, joka aiheuttaa mm mielialahäiriöitä, lihasjäykkyyttä ja -kipuja, sekä verenpaineen nousua ja sydänoireita sitomalla verestä emäksisiä mineraaleja neutraloimaan virtsahappoja, kuten kaliumia, joka on tärkeä sydämen toiminnan kannalta.

http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/

Äänestä

että se tunne minkä kuvaat ei ole sydämessä vaan ylävatsassa. oire voisi viitata sappikiviin? tai hiekkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Guadlupe kirjoitti:

Mistä johtuu, että kun syön makeaa/suolaista niin esim. sydämeeni rupeaa sattumaan? Kipu on lähinä pistokipua ja tuntuu paineena, vaikea selittää. Esimerkiksi tänään söin vähän lakritseja ja parin tunnin päästä alkoivat mukavat kivut. En ole kertonut asiasta, koska pelkään että minut viedään tutkimuksiin. En halua olla vaivaksi. Kivut ovat jatkuneet jo pari vuotta, mutta olen tottunut siihen ja kipukynnykseni on muutenkin korkea.

Olen neljätoista, normaalipainoinen 175/55 ja suht hyväkuntoinen. Olen miettinyt diabetestä, koska minulla on usein jano ja väsynyt olo, mutta viittaavatko oireet siihen? Suvussani ei ole paljoa diabetestä. Tosin, sairastan myös anemiaa - voiko johtua siitä?

Olisiko siis kellään jotain selitystä asiaan? Vai onko tämä normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu