Olen normaalipainoinen mutta en normaalipituinen nainen, 184-senttisenä pituuteni sijoittuu jonnekin pitkän ja tosi pitkän välille (on minua selän takana hirveän pitkäksikin kutsuttu). Lisäksi minua on "siunattu" varsin leveillä hartioilla, joiden takia olen usein helisemässä takkeja etsiessäni. Viime vuonna sitten sain päähäni hankkia tyköistuvan bleiserimallisen nahkatakin. Ei luulisi olevan vaikeaa, kun parhaassa tapauksessa koko 44 on ihan sopiva...
No eipä ollut. Yhdeksän kuukauden ja kolmen kaupungin vaatevalikoiman läpikäynnin jälkeen olin antamassa periksi ja uskomassa että nahkavaateteollisuus on kertakaikkiaan kääntynyt minua vastaan. Nahkatakeissa kun koko 42 muuttuu maagisesti 44:ksi ja M:stä tulee pahimmillaan XXL... 48 olisi mennyt, mutta niitä oli tarjolla vain mallia teltta. Kaikeksi onneksi löysin ihan sattumalta netin kautta kaupan joka ei syrji pitkiäkään naisen, Nahka-asuste Mauritsin. Kävin Helsinginmatkalla piipahtamassa liikkeessä, ja vaikka sieltä ei ihan sopivan kokoista takkia löytynytkään, myyjä tilasi minulle sellaisen postiennakkona ihan kotikylään. Sopii täydellisesti, on hyvän näköinen ja vielä hyvälaatuista nahkaa. :)
Jos joku siis tappelee vastaavan ongelman kanssa, kannattaa käydä käväisemässä ainakin tuolla Mauritsissa. Heillä olisi kuulemma löytynyt vielä paria pykälää isompiakin kokoja!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos hyödyllisestä vinkistä!
Minulla on ollut samanlaisia ongelmia kuin sinulla nahkatakkien, jakkutakkien yms tyköistuvien yläosien kanssa.
Syykin on sama: hartioissa löytyy leveyttä liikaa. Ja kun muutoin on normaalin ja hoikahkon välimaastosta, niin ei näytä päällä hyvältä se hartioista sopiva XL-kokoinen takki...
Kiva kuulla, että edes jostain löytyy!
Ei minulla tuosta nahkatakista varsinaisesti mitään, mutta laitan mieleen jos joskus nahkatakkia osteskelen..
Sattui vain silmääni tuo sinun pituutesi/painosi joka on aivan sama kuin itselläni. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että olemme pitkiä naisia, kateelliset keksikööt kaikenmoisia etuliitteitä sille tosiasialle. :)
Mielestäni paras kommentti on tähän mennessä ollut miehelleni (joka on itse 197cm), minusta sanottu juttu: "Sulla on kaunis vaimo ja HELLVETIN pitkä!"
Ja olen todellakin ylpeä siitä!
Toivottavasti te kaikki muutkin pitkät ihmiset olette pituudestanne! :)
olen saman pituinen kanssasi,niin,kengät jalassa korkoa sellaset 14 cm ja yli,siis ei korkoa,ne on paksu pohjaiset.