Olemme avomiehen kanssa olleet yhdessä jo useamman vuoden, lisäksi meillä on yksi lapsi. Kun aloin odottamaan esikoistamme, en ollut kovinkaan varma äidiksi ryhtymisestä. Enkä oikein tiennyt miten avomieskään uutiseen suhtautuisi. Kerroin hänelle ja hän halusi pitää lapsen. Sai sitten minutkin ylipuhuttua, vaikka kerroin hänelle olevani valmis myös abortin tekemiseen.
Ensimmäiset kuukaudet mies olikin innoissaan, sitten jokin muuttui. Hän alkoi pysytellä poissa kotoa ja jätti minut aina suunnitelmiensa ulkopuolelle. Kun lapsi syntyi, oli hällä miehen mielestä väärä sukupuoli. Lapsen kanssa olen saanut pärjätä kahden. "Perheessämme" vain miehellä on oikeus tulla ja mennä miten lystää. Hän saa sanoa ja tehdä mitä tahtoo, koska pääasiassa elättää meidän tällä hetkellä.
Sain kauan kestää haukkumista ja kiinni käymistä, kunnes totesin miehelle, että kerta vielä ja otan lapsen ja häivyn. Nyt hän ei enää satuta, mutta haukkuu minua jatkuvasti...jopa tuttavillemme. Hän myös jaottelee kaiken mikä on minun ja mikä hänen. Olen hänelle kuulema velkaakin, kun hän elättää meidät vaikka itsekin osallistun kuluihin.
En ymmärrä hänen käytöstään. Olemme yrittäneet keskustella asiasta, mutta lähinnä se menee aina siihen, että mies vain ärähtää minulle, että häiritsen häntä. Jos sanon lähteväni jonnekin, niin en saa. Lapsen peräänkään hän ei voi yleensä katsoa, vaan joudun kantamaan lapsen mukanani joka paikkaan. En jaksaisi tätä enää, mutta en halua viedä lapselta isää tämän oikkujen takia. Näen kuitenkin, että hän välittää lapsesta, kun he viettävät aikaa iltaisin yhdessä ennen nukkumaan menoa.
Lisäksi mies väittää rakastavansa minua, mutta tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa hänen kohdallaan. Itselläni on lähinnä sellainen olo, että olen hänelle vain "äiti" ja "kodin hengetär". Haluan suhteemme kuntoon, mutta miten se onnistuu jos toisesta ei saa kerrassaan mitään irti?
Ensimmäiset kuukaudet mies olikin innoissaan, sitten jokin muuttui. Hän alkoi pysytellä poissa kotoa ja jätti minut aina suunnitelmiensa ulkopuolelle. Kun lapsi syntyi, oli hällä miehen mielestä väärä sukupuoli. Lapsen kanssa olen saanut pärjätä kahden. "Perheessämme" vain miehellä on oikeus tulla ja mennä miten lystää. Hän saa sanoa ja tehdä mitä tahtoo, koska pääasiassa elättää meidän tällä hetkellä.
Sain kauan kestää haukkumista ja kiinni käymistä, kunnes totesin miehelle, että kerta vielä ja otan lapsen ja häivyn. Nyt hän ei enää satuta, mutta haukkuu minua jatkuvasti...jopa tuttavillemme. Hän myös jaottelee kaiken mikä on minun ja mikä hänen. Olen hänelle kuulema velkaakin, kun hän elättää meidät vaikka itsekin osallistun kuluihin.
En ymmärrä hänen käytöstään. Olemme yrittäneet keskustella asiasta, mutta lähinnä se menee aina siihen, että mies vain ärähtää minulle, että häiritsen häntä. Jos sanon lähteväni jonnekin, niin en saa. Lapsen peräänkään hän ei voi yleensä katsoa, vaan joudun kantamaan lapsen mukanani joka paikkaan. En jaksaisi tätä enää, mutta en halua viedä lapselta isää tämän oikkujen takia. Näen kuitenkin, että hän välittää lapsesta, kun he viettävät aikaa iltaisin yhdessä ennen nukkumaan menoa.
Lisäksi mies väittää rakastavansa minua, mutta tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa hänen kohdallaan. Itselläni on lähinnä sellainen olo, että olen hänelle vain "äiti" ja "kodin hengetär". Haluan suhteemme kuntoon, mutta miten se onnistuu jos toisesta ei saa kerrassaan mitään irti?
Vastaukset 8
Vanhimmat
(liian nopeat sormet...)
Tämän kaiken huipuksi miehen lisäksi "riesana" on hänen vanhempansa. He päättävät yhdessä meidän elämästämme ja minulta ei kysytä. Tai jos kysytään niin mielipiteeni ei kuitenkaan vaikuta mihinkään. Jos mies puhuu minulle jostain asiasta ja ilmaisen oman mielipiteeni, niin vastaus alkaa automaattisesti sillä, että toinen hänen vanhemmistaan on sanonut niin että... Kenen kanssa se "mies" oikein seurustelee ja asuu yhdessä?
En edes ymmärrä sitä, että mitä ihmettä meidän asiamme kuuluvat hänen vanhemmilleen? Äitinsä yrittää saada meidät erilleen, sen olen kuullut. Olen yrittänyt sanoa asiaa heille nätisti ja myös "ei niin nätisti", mutta mikään ei tunnu menevän perille. Ja joitain asioita on, joissa mies ei kuuntele yhtään ketään vaan tekee oman päänsä mukaan, mikä taas hankaloittaa meidän elämäämme aina jossain vaiheessa.
Onko mitään enää pelastettavissa?
Jooo, on: sinun täytyy pelastaa ainakin oma ja lapsesi tulevaisuus ja elämä. Selvitäpä asia miehelle vaikka tähän samaan tapaan kuin tuossa aloituskommentissasi kerrot. Tee hänelle selväksi, että nykyisenlainen elämä ei sinulle sovi ja jos asioihin ei tule muutosta, niin sinä lähdet elämään omaa elämääsi. Tee vähän pohjustusta ensin, ainakin ajatatustyötä, mihin voisit mennä asumaan, miten voisit järjestää työ-. lapsenhoito-yms. jutut, jotka ovat edessä, jos oikeasti joudut irtioton tekemään. - On toinenkin vaihtoehto; taistelet henki hieverissä koko elämäsi omista oikeuksistasi olemassaoloa myöten.
Ennen kaikkea tee selväksi, että et aio alistua miehen etkä kenenkään muunkaan mielivaltaiseen käskyttämiseen ja ohjailuun. Selvitä, että sinulla on oma tahto ja halu ja voimavarat toimia niiden mukaan. Ja voimia sinä tulet tarvitsemaan sillä nämä ovat loputtomia taistoja parisuhteen vallasta ja johtajuudesta.
Kuvittele, vieläkin, 2010-luvulla joku koettaa pyörittää parisuhdetta ja toisen elämää niin kuin on oppinut esim. vanhempiensa liitosta monta kymmentä vuotta sitten. Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia, ihmisen aivot elävät pimeää keskiaikaa.
"Kerroin hänelle ja hän halusi pitää lapsen. Sai sitten minutkin ylipuhuttua, vaikka kerroin hänelle olevani valmis myös abortin tekemiseen."
Mies on halunnut lapsen kanssasi. Se on kahden kauppa vaikka myöhemmin alkaisikin päätös harmittamaan.
"Hän myös jaottelee kaiken mikä on minun ja mikä hänen. Olen hänelle kuulema velkaakin, kun hän elättää meidät vaikka itsekin osallistun kuluihin."
Kuten jo sanoin mies itse halusi lapsen. Mitä jos sinulle tapahtuisi jotain ja mies joutuisi yksin huolehtimaan lapsesta? Tuskinpa jäisi enää tilipussista paljoa käteen kun olisi kotona vauvan kanssa. Nyt SINÄ mahdollistat sen että mies voi käydä työssä kokopäiväisesti ja ansaita enemmän rahaa.
"Sain kauan kestää haukkumista ja kiinni käymistä, kunnes totesin miehelle, että kerta vielä ja otan lapsen ja häivyn. Nyt hän ei enää satuta, mutta haukkuu minua jatkuvasti...jopa tuttavillemme."
En tiedä kuinka pieni lapsenne on mutta lapset ovat kuin pieniä apinoita. He tarkkailevat isää ja äitiä ja saavat käyttäytymismallit näiltä. Haluaako miehesi että teidän tytär omaksuu sen että mies saa olla epäkunnioittava kumppanilleen? Entä haluaako miehesi että pojastanne tulee naisia alistava mies? Näitä ajatuksia kannattaa punnita miehenkin jos käytös ei muutu.
"En jaksaisi tätä enää, mutta en halua viedä lapselta isää tämän oikkujen takia. Näen kuitenkin, että hän välittää lapsesta, kun he viettävät aikaa iltaisin yhdessä ennen nukkumaan menoa."
Vaikka eroaisitte et vie lapselta isää. Isän on mahdollista luoda lapseen hyvä suhde vaikka ette olisikaan yhdessä. Jos eroaminen voi antaa lapselle turvallisen kasvuympäristön ilman fyysistä tai henkistä väkivaltaa on se parempi.
"Sain kauan kestää haukkumista ja kiinni käymistä, kunnes totesin miehelle, että kerta vielä ja otan lapsen ja häivyn."
Kenelläkään perheessä ei saisi olla lupaa satuttaa toista. Tämä on fakta. Se että miehesi ei käy kiinni enää on hyvä mutta sen olisi pitänyt tapahtua siksi että hän haluaa niin. Ei siksi että pelkää että lähdet. Vähintä mitä hänen kuuluisi tehdä tilanteessanne pienen vauvan kanssa olisi hakeutua hoitoon väkivaltaisuuden takia.
"Nyt hän ei enää satuta, mutta haukkuu minua jatkuvasti..."
Väkivallaksi katsotaan myös henkinen väkivalta.
"Haluan suhteemme kuntoon, mutta miten se onnistuu jos toisesta ei saa kerrassaan mitään irti?"
Uskon että saatte suhteenne kuntoon jos mies vaan lakkaa kuuntelemasta vanhempiaan ja tajuaa että hän on teistä kahdesta vastuussa. Kuin mies konsanaan. Hänen kuuluisi olla ylpeä perheestään eikä juosta kylillä haukkumassa lapsensa äitiä.
Tämmöisiä ajatuksia tuli minulle mieleen. Jos jaksat voit taistella suhteenne puolesta mutta muista ettei kannata heittää vuosia hukkaan tuollaisessa suhteessa. Anna miehellesi vuosi aikaa yhdessä kanssasi työstää suhdettanne uuteen uskoon. Jos vuoden päästä ei ole muutosta tapahtunut, niin lähde. Samalla sinulla on vuosi aikaa totutella ajatukseen myös ilman miestä jos tilanne on vieläkin toivoton eikä ole muuttunut.
Etkö voisi mennä puhumaan asiasta perheneuvolaan tai puhut lastenneuvolassa tilanteesta, josko he osaisivat neuvoa sinulle oikean "osoitteen", mistä kysyä neuvoa.
Älä alistu.
www.narsistienuhrientuki@info
en tiedä onko ko. sivusta sinulle apua, mutta käy kurkkaamassa sivustoa.
Lapsen myötä mies on jäänyt ehkä TURHANKIN vähälle huomiolle, ja eritoten jos rakastelu vähenee, silloin alkaa miehen kuin miehen silmissä sumeta etenkin jos on tottunut hyvälle. Ei auta syyt, että "no nyt on tää lapsi". Oikeastihan se ei ole mikään syy jättäytyä yhteisistä kivouksista pois. Monet äidit unohtaa tän.
Noidankehä on valmis, kun mies vielä proaktiivisesti vähentää naisen seksihaluja olemalla mahdollisimman vähän paikalla vaikka yrittää tietysti viestittää oikeasti että "ei minua kerta täällä haluta, lähden sitten pois".
Näin se meillä meni kunnes saatiin asiat puhuttua. Nyt suunnittelemme aikataulun ja pidämme siitä myös kiinni. Lipsahdukset sallitaan muttei laiminlyönnit.
Minä miehenä jätän käymättä kavereiden riennoissa ja keskityn lapseen. Vaimolle myös tuon tuliaiset, hellyyden ja suukottelut. Ja vastavuoroisesti saan sitten mitä minä tarvitsen eli rakastelua, yhteistä juttelua, yhteistä suunnittelua ja kahdenkeskistäkin aikaa.
En ole enää läheskään niin usein ärtynyt ja jos olen, se johtuu yleensä työkiireistä eikä siitä että vaimo jättäisi tekemättä sen mitä tarvitsen häneltä.
Mies on kyllä huomiota saanut paljonkin, sekä hyvässä, että pahassakin mielessä. Seksikään ei mikään syy ole, koska itse en kys. toiminnasta ole kieltäytynyt. Ei vain mies itse tunnu haluavan, joten hänestä itsestään se on kiinni ollut milloin saa ja milloin ei. Ja jos jossain vaiheessa olen itse kieltäytynyt, niin siihen en ole syyksi lasta käyttänyt, vaan sanonut ihan rehellisesti, että ei juuri sillä hetkellä tunnu siltä.
Yritän järjestää yhteistä aikaa meille sen minkä ehdin, mutta ei äijä paha tunnu kiinnostuvan mistään. Jos jostakin yhteisestä tekemisestä/menemisestä/olemisesta saadaan sovittua ja joku hänen kavereistaan hänelle soittaa, niin hups vain..sovittu asia pääsee unohtumaan ihan tuosta noin vain. Joten tällä erää ei ole kyse siitä, etteikö äiti haluaisi viettää aikaa isän kanssa, vaan toisin päin. ;)
Asioista on paha puhua, kun mies ei kuuntele mitään (alkaa nukkumaan, katsoo telkkaria, selaa nettiä tai lukee ja häiritä ei saa). Tai toinen vaihtoehto on, että kaverin turvin "karkaa" paikalta. Monenlaista lähestymistapaa on yritetty, että mörrimöykky avaisi sanaisen arkkunsa, mutta hukkaan ovat nekin yritykset menneet.
Niinpä, tällaisen tapauksen minäkin tunnen hyvin läheltä. Sellaisella käytöksellä osoitetaan parille, että arvostusta et ansaitse ennen kuin teet ja toimit, niin kuin määrätään. Ja luulenpa, että tällainen on hyvin yleistä mieästen käytöstä, naiset vain vaikenevat vieläkin, kun ovat kuin hyvin koulutettuja koiria.
Kyllä suhde toimii jos kumpikin tekee sen eteen töitä. nythän sinä vain yrität ja toinen vaan yrittää elää jotain elämää ennen lasta..
Ei ole mikään menetys että eroat miehestä josta ei saa mitään. Menetys on jos et ala elämään omaa elämää ja kenties menetät sen takia uuden mahdollisuuden vähän kypsemmän miehen kanssa.
Väkivalta on fyysistä ja henkistä. KUMPIKIN RIKKOO SISIMMÄN NIIN ÄIDILTÄ KUIN LAPSELTA. Mitä ihmeen hitler touhua tuokin oli että lapsi oli väärää sukupuolta. Varmaan siis tyttö. ei kuulosta hyvältä.