Eli tapasin n. kuukausi sitten baarissa miehen, jonka kanssa päädyimme nukkumaan vierekkäin samana yönä. Emme tosiaan siis tehneet muuta kuin pussailimme ja nukuimme sylikkäin. Koska mies sanoi, että haluaa tavata minut selvinpäin ja kehui ja puhui vaikuttavasti.
Näimmekin tästä parin päivän päästä ja kävimme istumassa muutamissa paikoissa iltaa ja päädyin sitten hänen luokseen yöksi ja tästä alkoi niin sanottu seksisuhteemme.
Olemme nyt nähneet useita kertoja viikossa niin, että käymme elokuvissa, kahvilla yms. ja kävelemme käsikädessä katuja. Tai vuokraamme leffoja, joita katsomme jomman kumman luona. Ja nukumme aina yöt yhdessä. Mies kuitenkin sanoi heti alussa(olimme nähneet kahdesti), että ei haluaisi mtn kovin vakavaa tällä hetkellä ja antoi ymmärtää, että tosiaan paneskelee muitakin samaan aikaan mahdollisesti yms.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että olen ihastunut. En ole löytänyt hänestä vikoja ja tuntuu, että tulemme toimeen loistavasti. Etenkin seksi on loistavaa. Kukaan muu ei ole tähän mennessä tehnyt kaikkea niin OIKEIN.
Nyt kuitenkin sitten eilen illalla olin viihteellä ystävieni kanssa ja olimme nähneet miehen kanssa juuri aamulla, kun olin ollut yötä siellä. Ja sanoin, että lähden illalla juhlimaan. Häneltä sitten tulikin viestiä joskus kahden aikaan, että olenko juhlimassa keskustassa? Kun oli itsekin sitten päätynyt lähtemään.
Vastasin hänelle, että olen ja kävi ilmi, että olemme samassa paikassa.(itselläni kesti kuitenkin n. puoli tuntia vastata viestiin)
Tämän jälkeen häneltä ei kuulunut vastausta ja näin hänet samassa baarissa tanssimassa toisen naisen ja tämän sekä omien kavereidensa kanssa. Laitoin hänelle uuden viestin, missä totesin, että häntä ei ilmeisesti sitten kiinnosta nähdäkään. Sanoin myös, että ehkä annetaan sitten olla, kun menee niin vaikeaksi.
Tämän jälkeen ei vieläkään vastausta ja näin hänen kävelevän ohitseni tämän naisen ja seurueen kanssa. Ei nähnyt minua.
Siitä n. 10 minuutin kuluttua tuli viesti, jossa hän sanoi olevansa jo kotona eikä kuulemma jaksanut selittää tarkemmin, mutta kaverin kanssa tuli joku ongelma. Ja totesi, että harmittaa.
Tajusin kuitenkin heti, että hän valehtelee, koska olin juuri nähnyt hänet naisen kanssa kävelevän ohitseni baarissa. Laitoin sitten pitkän viestin, jossa sanoin suoraan, että tiedän ettei hän ole luvannut mtn eikä ole mtn velkaa, mutta satuttaa nähdä häntä toisten kanssa. Ja vielä, että valehtelee minulle ja ilmeisesti sitten olin tulkinnut häntä aika väärin.
Tähän hän vastasi, että on pahoillaan, että valehteli mulle, mutta ei tosiaan ole missään vaiheessa halunnut satuttaa mua ja oikeasti välittää musta. Tekstailtiin siinä koko yön ja hän vakuutteli, että se kenen kanssa olin hänet nähnyt, niin ei ollut mtn eikä lähtenyt sen kanssa. Ja kuulemma oikeasti välittää musta todella paljon. Ja lupasi soittaa tänään ja selittää kaiken.
Juttelimme sitten tnä mesessä, kun hän tuli juttelemaan ja sanoi, että tosiaan haluaa jutella eilisestä. Ja selitti koko illan kulun. Että kuulemma sen naisen kanssa kenet näin hänen kanssaan, niin ei ollut mtn. Hän olisi halunnut nähdä minut, mutta sillä välin, kun ei tiennyt heti, että olemme samassa baarissa, niin ehti luvata naispuoliselle tutulleen, että vaihtaa baaria tämän luokse. Eikä sitten halunnut loukata minua näkemällä hetken ja sanomalla sitten, että lähtee. Ajatteli, että loukkaisi vähemmän, jos sanoisi, että on jo kotona.
Ja vakuutteli edelleen, että ei halua loukata mua ja ymmärtää kyllä, jos en enää halua nähdä häntä, koska missään vaiheessa ei ollut tarkoitus, että jomman kumman tekemiset loukkaa toista. Ja sanoi myös, ettei halua kuulla munkaan säädöistä/hoidoista, koska yhtä lailla se satuttaisi häntä nähdä tai tietää, että olen ollut jonkun toisen kanssa. Ja kuulemma viihtyy hyvin mun seurassa eikä näe mua ainoastaan seksin takia.
En nyt vain tiedä, että mitä pitäisi ajatella:/ Sovittiin, että nähtäisiin nyt alkuviikosta. Tuntuu vain niin pahalle, että tunnen olevani ihastunut mieheen,mutta hänelle en merkitse yhtään mtn. Voikohan meistä edes koskaan tulla mtn muuta vai satutanko vain itseäni jatkamalla tapailua, vaikka tiedän, että en voi saada häntä kokonaan?
Hän kuitenkin tuntuu haluavan nähdä useasti ja käyttäytyy julkisillakin paikoilla aivan kuin välittäisi. Ja tosiaan pitää sylissä ja silittää ja tekee asioita, mistä tietää, että tykkään vaikkei itse tykkäisi niin paljoa.
Luulin olevani vahvempi ja osaavani suhtautua tähän oikein, mutta löysin itsestäni pitkästä aikaa haavoittuvan ja herkän puolen, minkä olin kätkenyt ja mitä en ollut pitkään aikaan havainnut vaan harrastanut vain tunteetonta seksiä. Sitähän tämäkin oli aluksi, mutta nyt tunnen toisin.
Näimmekin tästä parin päivän päästä ja kävimme istumassa muutamissa paikoissa iltaa ja päädyin sitten hänen luokseen yöksi ja tästä alkoi niin sanottu seksisuhteemme.
Olemme nyt nähneet useita kertoja viikossa niin, että käymme elokuvissa, kahvilla yms. ja kävelemme käsikädessä katuja. Tai vuokraamme leffoja, joita katsomme jomman kumman luona. Ja nukumme aina yöt yhdessä. Mies kuitenkin sanoi heti alussa(olimme nähneet kahdesti), että ei haluaisi mtn kovin vakavaa tällä hetkellä ja antoi ymmärtää, että tosiaan paneskelee muitakin samaan aikaan mahdollisesti yms.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että olen ihastunut. En ole löytänyt hänestä vikoja ja tuntuu, että tulemme toimeen loistavasti. Etenkin seksi on loistavaa. Kukaan muu ei ole tähän mennessä tehnyt kaikkea niin OIKEIN.
Nyt kuitenkin sitten eilen illalla olin viihteellä ystävieni kanssa ja olimme nähneet miehen kanssa juuri aamulla, kun olin ollut yötä siellä. Ja sanoin, että lähden illalla juhlimaan. Häneltä sitten tulikin viestiä joskus kahden aikaan, että olenko juhlimassa keskustassa? Kun oli itsekin sitten päätynyt lähtemään.
Vastasin hänelle, että olen ja kävi ilmi, että olemme samassa paikassa.(itselläni kesti kuitenkin n. puoli tuntia vastata viestiin)
Tämän jälkeen häneltä ei kuulunut vastausta ja näin hänet samassa baarissa tanssimassa toisen naisen ja tämän sekä omien kavereidensa kanssa. Laitoin hänelle uuden viestin, missä totesin, että häntä ei ilmeisesti sitten kiinnosta nähdäkään. Sanoin myös, että ehkä annetaan sitten olla, kun menee niin vaikeaksi.
Tämän jälkeen ei vieläkään vastausta ja näin hänen kävelevän ohitseni tämän naisen ja seurueen kanssa. Ei nähnyt minua.
Siitä n. 10 minuutin kuluttua tuli viesti, jossa hän sanoi olevansa jo kotona eikä kuulemma jaksanut selittää tarkemmin, mutta kaverin kanssa tuli joku ongelma. Ja totesi, että harmittaa.
Tajusin kuitenkin heti, että hän valehtelee, koska olin juuri nähnyt hänet naisen kanssa kävelevän ohitseni baarissa. Laitoin sitten pitkän viestin, jossa sanoin suoraan, että tiedän ettei hän ole luvannut mtn eikä ole mtn velkaa, mutta satuttaa nähdä häntä toisten kanssa. Ja vielä, että valehtelee minulle ja ilmeisesti sitten olin tulkinnut häntä aika väärin.
Tähän hän vastasi, että on pahoillaan, että valehteli mulle, mutta ei tosiaan ole missään vaiheessa halunnut satuttaa mua ja oikeasti välittää musta. Tekstailtiin siinä koko yön ja hän vakuutteli, että se kenen kanssa olin hänet nähnyt, niin ei ollut mtn eikä lähtenyt sen kanssa. Ja kuulemma oikeasti välittää musta todella paljon. Ja lupasi soittaa tänään ja selittää kaiken.
Juttelimme sitten tnä mesessä, kun hän tuli juttelemaan ja sanoi, että tosiaan haluaa jutella eilisestä. Ja selitti koko illan kulun. Että kuulemma sen naisen kanssa kenet näin hänen kanssaan, niin ei ollut mtn. Hän olisi halunnut nähdä minut, mutta sillä välin, kun ei tiennyt heti, että olemme samassa baarissa, niin ehti luvata naispuoliselle tutulleen, että vaihtaa baaria tämän luokse. Eikä sitten halunnut loukata minua näkemällä hetken ja sanomalla sitten, että lähtee. Ajatteli, että loukkaisi vähemmän, jos sanoisi, että on jo kotona.
Ja vakuutteli edelleen, että ei halua loukata mua ja ymmärtää kyllä, jos en enää halua nähdä häntä, koska missään vaiheessa ei ollut tarkoitus, että jomman kumman tekemiset loukkaa toista. Ja sanoi myös, ettei halua kuulla munkaan säädöistä/hoidoista, koska yhtä lailla se satuttaisi häntä nähdä tai tietää, että olen ollut jonkun toisen kanssa. Ja kuulemma viihtyy hyvin mun seurassa eikä näe mua ainoastaan seksin takia.
En nyt vain tiedä, että mitä pitäisi ajatella:/ Sovittiin, että nähtäisiin nyt alkuviikosta. Tuntuu vain niin pahalle, että tunnen olevani ihastunut mieheen,mutta hänelle en merkitse yhtään mtn. Voikohan meistä edes koskaan tulla mtn muuta vai satutanko vain itseäni jatkamalla tapailua, vaikka tiedän, että en voi saada häntä kokonaan?
Hän kuitenkin tuntuu haluavan nähdä useasti ja käyttäytyy julkisillakin paikoilla aivan kuin välittäisi. Ja tosiaan pitää sylissä ja silittää ja tekee asioita, mistä tietää, että tykkään vaikkei itse tykkäisi niin paljoa.
Luulin olevani vahvempi ja osaavani suhtautua tähän oikein, mutta löysin itsestäni pitkästä aikaa haavoittuvan ja herkän puolen, minkä olin kätkenyt ja mitä en ollut pitkään aikaan havainnut vaan harrastanut vain tunteetonta seksiä. Sitähän tämäkin oli aluksi, mutta nyt tunnen toisin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jätkä vaikuttaa erittäin ammattitaitoiselta pelimieheltä. Hän osaa sanoa ja tehdä asiat juuri niin kuin nainen haluaa. Hän on hyvä sängyssä ja miehen selittelytaidotkin ovat hyvää luokkaa. Kyllä tuollaiseen mieheen lähes jokainen naisen retkahtaa, harva vain pääsee seksisuhdetta pidemmälle hänen kanssaan...
En voi edes kutsua häntä nimellä M...! Vaikka helppo nakki olet itsekkin.Miksi hypätä sänkyyn tuikituntemattoman kanssa.
Hän kuitenkin vaikutti kovin vilpittömälle puheissaan. Mutta toisaalta, jos välittäisi minusta, miksei haluaisi seurustella kanssani?
Hän sanoi kuitenkin, että on 18-vuotiaasta asti seurustellut lähes koko ajan(nyt 24). Ja suhteet ovat olleet vakavammanpuoleisia; asuttu yhdessä, seurustelu kestänyt useita vuosia yms.
Huoh, on tämä vaikeaa:/ En haluaisi luopua yhteisistä öistämme, mutta en tiedä kestänkö sitä, että joudun jakamaan hänet muiden kanssa.
ei nyt ihan kirkkaasti selvinnyt, oliko mies päätynyt sänkyyn tämän naistuttavansa kanssa?
Elävästä elämästä tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka pystyvät olemaan kavereita / ystäviä vastakkaista sukupuolta olevien kanssa ilman mitään seksuaalisia säätöjä. Kovasti mies ainakin vaivaa näkee, että uskot hänen vilpittömyyteensä - jos olisi pelkästään seksin perään, miksi vaivautua? Kyllähän meressä kaloja riittää! Suhteenne on suht tuore eikä luottamus toiseen ym rakennu tuosta vaan, mutta eikö kuitenkin kannata tavata hänet uudelleen ja katsoa, mitkä on fiilikset? Mitään et saa, jollet uskalla yrittää! Voi olla, että poltat näppisi miehen kanssa - mutta yhtä hyvin teistä voi tulla pari! Jos nyt heität homman sikseen selvittämättä kaikkea, onko sekään hyvä?
ja voihan se olla että se tykkääkin susta ja näin mutta jos on seurustellut monta vuotta tahtoo olla ihan varma ja edes vähän tuntea sitä vapautta.
valhetelu päin naamaa on sitten ihan eri asia sitten on nämä jo turailijoiksi syntyneet joille ei voi oikein suuttua mistään he kun eivät itse edes päätä mistään vaan menevät muiden mukana ja turailevat kaiken. Miettisin sinuna nyt kuitenkin että mitä sinä itse haluat. Suhteen alku on hämärää monesti kun ei tiedä ja ei tunne yms.
Tuohan kuulostaa ihan pelimieheltä. Sellaiselta, jolla on naisia joka sormelle. Se osaa puhua naisen pyörryksiin, tietää mitä pitää sanoa, sanoo juuri sen mitä nainen haluaa ja toivoo kuulevansa. Olen törmännyt sellaiseen.
Ole nyt kuitenkin varovainen! Jos jokin tuntuu liian hyvältä, se todennäköisesti onkin.
Luota vaistoosi. Älä puheisiin. Helposti hurahtaa omiin haavekuviinsa, jotka eivät vastaa todellisuutta!
Hei "HölmöLelu"
Ihan selvä juttuhan tämä on. Kirjoitat itsekin: "Tajusin kuitenkin heti, että hän valehtelee,..." ja "Tähän hän vastasi, että on pahoillaan, että valehteli mulle, mutta ei tosiaan ole missään vaiheessa halunnut satuttaa mua ja oikeasti välittää musta."
Kerran valehtelee, aina valehtelee. Et voin koskaan luottaa häneen. Milloin vaan hän pystyy itselleen myöntämään valehteluluvan tuolla verukkeella, että muuten satuttaisi sinua.
Epärehellisen ihmisen kanssa ei kannata kuvitellakaan pystyvänsä elämään.
Mies n.55v
Lyhyesti sanottuna / 'lyhyestä virsi kaunis' : kasva aikuiseksi ja pohdi sitten aihetta uudestaan.
Niihän se kyllä on, että meni aikalailla luottamus kyseiseen mieheen. En olisi koskaan ikinä kuvitellut, että hän voi käyttäytyä noin. Olen jotenkin kovin pettynyt, koska tosiaan vaikutti niin kunnon mieheltä.
Ja miten niin täytyisi kasvaa aikuiseksi? Mielestäni tällaisia ongelmia voi tulla vielä vanhemmallakin iällä. En koe tämän olevan mikään teiniongelma:D
Ikääsi numeroina et alustuksessasi kerro mutta siitä, miten juttusi kerrot, päättelen, että olet vielä kovasti nuori. Totta, tällaisia "ongelmia" tulee ja menee ja on, oli ikä mikä vaan. Mutta se, miten niihin suhtautuu tai miten niitä päässään pyörittää, muuttuu. Sinä kirjoitat hurjan pitkän tarinan, minä en käsittelisi asiaa ollenkaan enkä minkäänlaisella foorumilla. En edes omassa päässäni kuin sen verran, että 'that's'.
Jollei asioita opi käsittelemään nuorena, niitä on helvetin vaikea enää vanhana opetella käsittelemään!
Hienoa aloittaja, että perkaat ikävät asiat juurta jaksain, saat asiat selviksi ja OPIT JOTAIN toisin kuin jotkut vanhat kääkät jotka ovat jo jämähtäneet eivätkä TUNNE mitään.
Katkeruus on kamala piirre ihmisessä, siksi on opittava käsittelemään asiat.
Aloittaja, jatka samalla tavalla, ja vielä vanhempanakin. Ihmiset ovat erilaisia, muista se kun saat sontaa niskaasi. Yhden tapa toimia ei sovi toiselle, jotkut vanhukset näköjään unohtavat tämän... ;)
Onneksi on tällaisia foorumeita, jonne voi purkaa pahaa oloaan!
Jah, nooo enpä tiiiä, kandeeko sun hirveesti näitä sivuja tavata, jos ymmärryskyky on noinkin huono.
Niin, ehkä jokaisella sitten tapansa. Mun tapani tosiaan on tämä, että käsittelen kulloisenkin asian ja tilanteen sillä hetkellä, kun ne ovat ajankohtaisia. Pystyn muistelemaan JOKAISTA aiempaa säätöä/tapailemaani miestä edes jotenkin hyvällä.
Jälkeenpäin yritän nähdä ihmisten syitä toimia tietyllä tavalla. Jokaisella meillä on opittavaa ihmissuhteissa emmekä muuten voi oppia kuin kokeilemalla ja toisiamme siinä sivussa ihastuttaen, vihastuttaen ja satuttaenkin kenties.
Tärkeintä on kuitenkin, että kaikesta oppii.
Olet tietysti oikeassa, että turha pohtia asioita liikaa, mutta koen olevani vaikeassa tilanteessa teinpä mitä hyvänsä. Olen nimittäin sen verran seurannut sivusta kavereideni samantyyppisiä juttuja, niin tiedän, miten ne voivat hajottaa ihmisen.
En haluaisi juotua kokemaan samaa.
Ja ikääni palatakseni, jos se tässä olennaista on, niin olen 20. Seurustelusuhteita takana 0. Kaikenlaisia tapailuja ja muutaman kuukauden "juttuja" on aikalailla tarpeeksi.
Jooo, jeees, noin se menee. Olet aivan oikeassa, nuorena nämä tulee pyöritellä ja pohtia, ajatella valmiiksi. Sillä lailla kasvaa ja oppii, niin kuin olet hoksannutkin. - Ma olin nyt se, joka ei hokannut, ajattelin vain miten itse just nyt, tämän ikäisenä ja 'järkisenä' asiaan suhtautuisin. Eli en antaisi mitään painoarvoa, jos kaveri ei huomioi toisenlaisella tavalla. Toivotan sinulle onnea 'rakkauden' mutkikkaille poluille.
Itselläni on vähän samantyyppisiä kokemuksia, kuin tämä sinun tapaus. Itselläni ne on päättynyt hampaiden kiristelyyn ja pahaan mieleen. Yksikin mies halaili ja piti hyvänä ja huomioi ja sitten se kaikki päättyi kuin seinään. Hän vain sanoi että "Ollaan vaan kavereita" Ei se merkinnytkään mitään ihmeempää että nukuttiin yhdessä ja oltiin lähellä se oli vaan "jonkinlainen kaveruuden muoto". Toinen tapaus oli eronnut nuori mies, joka luultavasti "vapauduttuaan" juoksi vaan hameenhelmojen perässä eikä siitäkään mitään tullut. Kaikesta oppii ja olen huomannut että ei kannata jatkaa jahkailua loputtomiin. Jos itse haluaa seurustella ja toinen ei niin eihän se tule onnistumaan. Itse olen jäänyt pelkkään seksisuhteeseen kun suhdetta en ole saanut ja huono fiilis siitä on jäänyt, vaikka en suoranaisesti kadukkaan mitään. Asiasta puhuminen ainakin kannattaa, vaikka vaarana on että vastaus ei ole se mitä haluaa kuulla. Pääseepähän sitten siirtymään eteenpäin ja toivottavasti löytämään sen joka oikeasti haluaa vain olla sinun kanssasi. Tsemppiä toivottavasti asiat järjestyy :)
Kiitos viestistäsi:) Kiva kuulla, että jollakulla toisellakin samanlainen tilanne ollut. Kauanko sinun tällaiset suhteesi sitten ovat kestäneet? Kuukausia? Vuoden?
Kun me olemme tunteneet tämän miehen kanssa vasta reilun kuukauden, joten tosiaankin pelkään, että pian tapahtuu se, että hän kyllästyy minuun.
Mutta jossei, niin ehkä täytyy miettiä, että mihin itse olen valmis. Jos kerran tämä mies haluaa vain selkeästi kaverillisen panosuhteen, jossa tehdään kaikenlaista kivaa yhdessä, mutta ei kuitenkaan ole mtn sitoumuksia tms., niin en voi muuttaa hänen mieltään.
Usein suunnitellaan edellisellä tapaamisella, mitä tehdään seuraavalla kerralla yhdessä ja kumpikin tuntuu nauttivan yhteisistä hetkistä.(saatamme makoilla vain lähes koko päivän sylikkäin ja kumpikaan ei haluaisi lähteä pois)
Nyt viime kerralla jätimme kondomin pois, vaikka tähän asti olimme käyttäneet. Hän on käynyt testeissä ja yritti saada minuakin menemään, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.
Nyt kuitenkin hän sanoi, että on valmis ottamaan sen riskin, että saa jtn minulta. Tietenkään nyt en voi myöskään olla satavarma, luopuuko hän kondomin käytöstä myös muiden panojensa kanssa.
No mutta näillä sitä sitten mennään. Todennäköisesti tosiaan saan takkiini tässä jutussa ja pahan kerran, mutta ehkä se riski on otettava. Elämää on elettävä.
Olet tosi tosi fiksu nainen ikäiseksesi. Ja on totta, ettei tuollaiset jutut ole yhtään sen harvinaisempia vanhemmillakaan. Vanhempi vain osaa jo paremmin suojella itseään, kun huonoja kokemuksia on jo kertynyt.
Olen 40 ja takanani on pari 10 vuoden suhdetta sekä useita, useita lyhyempiä. Tunteeton seksi on asia, mitä ei oman kokemukseni mukaan voi olla kovin onnistuneesti pitkään jatkuneissa suhteissa. Yhden illan jutut yms. ovat eri asia. Silittelyllä, hyväilyillä yms. ei välttämättä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Monet (niin miehet kuin naisetkin) harrastavat sellaista ihan muutenkin.
Kaikkein tärkein ihminen sulle olet sinä itse. Muista se ja pidä itsestäsi huoli. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä.
Juttu on niin, että jos tuollaista käytöstä sallii, se vain jatkuu ja lisääntyy. Jos sua loukkaa nyt, sua loukkaa vastaava käytös vielä pahemmin ensi viikollakin. Pahimmassa tapauksessa olet kohta sairaan mustasukkaisessa (muka-tunteettomassa) suhteessa ja tosi onneton.
Miehen selittelyt eivät välttämättä kerro mistään pelimiestaidoista, vaan hän saattaa ja vaikuttaakin olevan oikeasti sinusta kiinnostunut ja ihastunut, mutta epävarma sen suhteen mitä tekisi. Hän on (ainakin mun näkökulmasta) nuori ja kokematon itsekin, vaikka muuta esittäisi.
Nyt ilmoitat tälle että haluat seurustelua, johon on kunnolla sitouduttu tai sitten joko eroatte kokonaan tai pidätte taukoa vaikka pari kuukautta. Ja pidät sen päätöksen mihin te molemmat sitoudutte. Jos pidätte taukoa ja mies senkin jälkeen palaa luoksesi, vaadit kunnon seurustelua, etkä suostu muuhun.
Itselläni tuollainen vastaava juttu kesti vajaat 4 kk. Siinä kävikin niin, että tää mies oli tutustunut samalla johonkin muuhun naiseen ja päättikin että ollaan vaan kavereita. Siinä vaiheessa sanoin että se on sitten loppu koko juttu. Tulihan siitä paha mieli ja vieläkin ajattelee että olis mukava jos hän muhun pitäis yhteyttä. Mutta kun itse haluasin seurustelusuhteen niin eihän siinä ole järkeä haluta ihmistä joka ei halua sitoutua sinuun ihmeemmin. Ja mitä nim. "vanha kettutar" sanoi: "Tunteeton seksi on asia, mitä ei oman kokemukseni mukaan voi olla kovin onnistuneesti pitkään jatkuneissa suhteissa." ja "Pahimmassa tapauksessa olet kohta sairaan mustasukkaisessa (muka-tunteettomassa) suhteessa ja tosi onneton." Pitää paikkansa minun kohdallani ainakin. En pystynyt olemaan kaveri ja seksikumppani samaan aikaan. Tuli liikaa tunteet peliin ja kun tunteet alkoi kehittymään niin sitten tuli se hetki että hänellä oli joku muu kierroksessa ja minä jäin kuin nalli kalliolle. Mitä "vanha kettutar" sanoi että kannattaa vaatia kunnon seurustelua on mielestäni hyvä neuvo, koska on harmillista jos alkaa kunnolla ihastumaan ihmiseen jne. ja hän ei haluakkaan seurustella. Itselleni ainakin tulisi siitä todella paha mieli. Sinä ainakin olet tietoinen että hän ei halua välttämättä sitoutua niin todella kannattaa miettiä mitä itse haluat ja olet valmis kokemaan ja oletko valmis siihen että et hänestä seurustelukumppania välttämättä saa. Mutta mielestäni on hyvä asenne että elämää on elettävä. Jos ei ota riskejä ja ole valmis heittäytymään niin eihän sitä koskaan koe mitään. Välillä asiat päättyy huonosti, mutta saattaa ne päättyä hyvinkin. Kaikesta oppii aina uutta ja välillä riskejä on otettava.
Tapasin syksyllä juuri samalla lailla käyttäytyvän miehen.Hänkin sanoi olevansa elämäntilanteessa, ettei halua mitään vakavampaa, mutta tapailimme, sekstailimme, halailimme ja harrastimme sporttia yhdessä. Tunteethan siinä tulivat itseltäni mukaan aika voimakkaasti, ihastuin todella pahasti. Sitten hän sanoi, ettei halua loukata minua,ettei voi seurustella elämäntilanteestaan johtuen (hänellä oli takana erittäin raskas suhde) mutta haluaisi pitää yhteyksiä. päätin lopettaa suhteen tunteistani huolimatta.
Kuukausi tästä tapasin toisen miehen, joka pelaa täysin puhtailla jauhoilla. On aivan toisenlaista, kun ei tarvitse kuulla epävarmuustekijöitä. Tämä mies on selkeästi valmis suhteeseen. Olen onnellinen, että laskin tämän toisen miehen menemään ja etsimään itseään.
Sinun on vain itse mietittävä mitä haluat elämältäsi. Vain sinä teet valinnan. Voimia sinulle!
Täällä ovat jotkut esittäneet, että tunteeton seksi toimii vähän aikaa loistavasti mutta ei pidemmän päälle, ellei vaihda partneria välillä. Kuulostaa oudolta: kyllähän erittäin hyvä seksikin paranee, kun partneriin tutustuu paremmin.
Naisten toimintamalli tuntuu olevan tämä: Niin kauan kuin mies ei herätä myönteisiä tunteita, hänen kanssaan on hyvä olle seksisuhteessa. Mutta heti, jos mies alkaa herättää myönteisiä tunteita, on tämä mies ja seksisuhde parasta jättää.
Miksi teille, hyvät tunteettomasta seksistä nauttivat naiset, myönteiset tunteet ilmenevät aina omistushaluna ja tarpeena toisen rajoittamiseen? Rakkaus on sitä, että haluaa tehdä hyvää toiselle. Ja seksikin on nautinnollisempaa, jos partneri herättää myönteisiä tunteita, vai eikö?
Tästä on jo 5 vuotta kun tapasin yhden pojan baarissa, nitessä. Meillä oli hauskaa sen kokonaisen illan, mutta valojen sammuttua minä tiesin etten tulisi näkemään häntä enää koskaan.
Tunnen vieläkin kaipuuta häntä kohtaan ja aina välillä tulee mietittyä miksi juuri häntä.
Olen yrittänyt saada yhteyttä häneen etsintäkuulutuksen kautta, mutta turhaan.
Kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Ilmeisesti tällainen tilanne ei ole kovinkaan harvinainen. Jotenkin helpottaa huomattavasti oloa heti, kun huomaa, että muutkin ovat kokeneet samaa ja vieläkin hengissä:D
Eli kävi miten kävi, niin kaikesta selviää aikanaan.
Mutta sinulle mies olen -nimimerkillä kirjoittaneelle, haluaisin todeta, että olet aivan oikeassa tuossa, mitä sanoit seksistä ja tunteettomasta seksistä. Ongelmana nimenomaan onkin juuri se, että halutaan omistaa. Ehkä tähänkin selitys löytyy ihmismielestä ja ihmisen biologiasta. Halutaan löytää turvallinen kumppani jälkeläisilleen ja varmistaa, että tämä myös pysyisi rinnalla loppuun asti ja jakaisi vastuun kasvatuksesta.
Joten niin kauan, kun pysytään tasolla, että kyseessä on vain jokin tuntematon, jonka kanssa harrastetaan hyvää, mutta tunteetonta seksiä, ei tule halua omistaa.
Tottahan se on, että molemminpuolinen etuhan se on, jos seksi sujuu ja vielä tunteitakin pelissä. Mutta väkisinkin rupeaa haluamaan enemmän. Ketäänhän ei voi kokonaan omistaa, mutta ajatus siitä, että joutuu jakamaan toisen niin monen muunkin kanssa tuntuu pahalle. Naisen logiikkaan se ei ilmiselvästikään istu.
Ja ajatuksena se, että mies harrastaa seksiä kanssani, koska se on hyvää seksiä eikä sen takia, että se on seksiä, jota saa harrastaa juuri vain ja minun kanssani. Seksiä seksin takia tai seksiä ihmisen takia on kaksi eri asiaa.
"Mutta väkisinkin rupeaa haluamaan enemmän. Ketäänhän ei voi kokonaan omistaa, mutta ajatus siitä, että joutuu jakamaan toisen niin monen muunkin kanssa tuntuu pahalle. Naisen logiikkaan se ei ilmiselvästikään istu."
Mutta kun mies pysyy koko ajan samana, niin sähän saat kokoajan yhtä paljon - itseasiassa seksi ja muu kokoajan paranee, kun oppii tuntemaan. Se muiden kanssa jakaminenhan on mukana alusta alkaen samanlaisena.
Miksi pitää tehdä omasta halusta ongelma?
Etenkin kun tästä naisen ongelmasta kärsii aina miellyttävä mies, kun taas epämiellyttävällä/neutraalilla (joka ei herätä positiivisia tunteita) menee aivan mukavasti. Tämähän johtaa välttämättä siihen, että luonnostaan miellyttävä mies muuttaa itseään epämiellyttävään suuntaan. Miltä tämä kuulostaa naisen korvaan?
Jos häntä satuttaisi nähdä sua toisen kanssa, hän ei haluaisi sun olevan muiden kanssa. Toisin sanoen hän varmasti haluaisi seurustella/tapailua ilman muita. Hyvin yksinkertasta. Huomaat kun järki palaa ihastumisen tieltä :).
Niin ja jos hän valehtelee jo nyt noinkin mitättömästä asiasta niin mitäs sitten vakavemmista aiheista. Parempi onni ensi kerralla!
Nyt kanee miettiä haluaako tällaiseen mieheen paremmin tutustua, koska myöhemmin on vielä vaikeampi luopua :). Onnea mitä ikinä päätätkin!
Vanha totuus: Rakastellessa nainen rakastuu. Miehelle se saattaa olla ihan vain laitto. Mies voi jopa tuntea itsensä nurkkaan ahdetuksi. Muista mitä mies sanoi alussa: Ei halua mitään vakavaa (ja paneskelee muitakin)Jos ei toinen tykästy, niin ei tykästy.
Niinhän se taitaa olla, että naisille ihastuminen/rakastuminen seksikumppaniin on niin paljon todennäköisempää. Niin on tainnut käydä itsellenikin.
Näimme miehen kanssa tuossa viikolla taas ja olimme hänen luonaan. Siitä oli vain muutama päivä, kun olimme viimeksi nähneet ja hän kertoili vaihtaneensa lakanatkin. Huomasin kuitenkin, että niissä oli jo veritahroja.
Edellisellä kerralla tyhjä kortsupaperi lojui lattialla. Ei siis epäilystäkään, ettei hänellä olisi joku toinen/useampi muu samaan aikaan.
Hän sai useamman tekstarin yöllä sekä aamulla. Ja puhelunkin, jonka painoi pois ja sanoi vain, että soittaa sille myöhemmin takaisin. (joku nainen varmasti soitteli?)
Tänään lähdössä laivalle ja huomenna keskustaan kavereidensa kanssa samoin kuin minä omien kavereideni kanssa. Hän vain totesi, että "toivottavasti en törmää suhun ja nää jonkun miehen kainalossa".
En edes pystyisi siihen. Yritin nähdä yhtä vanhaa tuttavaa kenen kanssa olimme joskus aikoinaan tapailleet ja mies olisi halunnut harrastaa seksiä. Tuli kuitenkin yhtäkkiä semmoinen olo etten pysty ja aloin itkemään.
Ei taida olla muuta ratkaisua kuin päästää tämä pelimies jatkamaan muiden naisten kanssa ja pestävä käteni kuviosta. Ei musta taida olla tähän. Ei nyt eikä ainakaan tulevaisuudessa, mitä enemmän häneen ihastun.
Olisit jatkanut seksisuhdetta, ellet olisi ihastunut? Tämähän johtaa välttämättä siihen, että luonnostaan miellyttävä mies muuttaa itseään epämiellyttävään suuntaan. Miltä tämä kuulostaa naisen korvaan?
Ihastuin miehen käytökseen muuten. Hän osaa käsitellä naista ja tietää, mitä pitää sanoa.
Juuri siksi on lopetettava, koska ihastuin häneen eikä tämä toimi enää.
Haluan tulevaisuudessa samanlaisen miehen kuin hän oli, mutta ilman muita naisia ja valehtelua.
Jos tämä mies tajuaisi muuttaa käyttäytymistään, niin se voisi olla ainoastaan hyvään suuntaan eli lopettaisi valehtelun ja keskittyisi yhteen naiseen kerrallaan. Väittäisin, ettei kukaan halua olla "vain yksi muista".
Valitan, pikkuinen, niin se vain menee, että ne joihin joka flikka ihastuu, ovat just niitä 'häntäheikkejä', jotka osaavat "käsitellä naista ja tietävät mitä pitää sanoa" ja miten jutut pitää tehrä. Ymmärrän nuoruuden ehdottomuuden mutta jos ma saisin nyt kiinni 'sen', niin olisin mieluusti "vain yksi muista".
Kiitos kaikille viesteistä ja neuvoistanne:)
Sovimme nyt kuitenkin miehen kanssa, että yritämme vähän vakavampaakin. Juttelimme nimittäin asioista ja sanoi, että hänellä myös tunteita eikä tosiaan halua ajatella mua muiden kanssa.
Sovittiin, että ei enää muita säätöjä:)
Täytyy edetä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää:) Kannatti kuitenkin antaa mahdollisuus ja katsoa eteenpäin:)
Voitko luottaa ihan oikeesti tuollaiseen mieheen? Kortsukääreitä lojuu lattialla, veritahroja lakanoissa.... Pitää sinua kuin kukkaa kämmenellä, kunnes tulee se kauniimpi kukka. Sori vaan, niin se menee. Usko vanhempaa ja viisaampaa. Mutta eihän ihminen opi kuin tekemästään virheestä. Lycka till, sitä tosiaan tarvitset.
... " Vain tahroja ... , älä siis suutu, ei niistä asiat miksikään muutu; ei se, että meillä oli retkemme, ei se, että meillä oli hetkemme ... "
Miksi tuhlata kalliita hetkiä tulevaisuuden pelkojen takia. Rakkautta on tarjolla niin vähän, että kaikki pitää ottaa vastaan, mitä voi saada. - Ikääsi et ilmoita mutta "viisas" et voi noilla ohjeilla olla.
Niitä on tuommosia pelimiehiä, kunnon hurmureita jotku. Saavat tämmösen tytöntallukan tuntemaan että on jotain ainutlaatuista ja että ollaan toinen toisiamme varten, mutta eipä ollakaan, sitä on yks monien joukossa, joista varmaan kukaan ei oo todella tärkeä. Ja mitä virkaa on vilpittömyydellä joka on vaan sitä, että sanoo rehellisesti, ettei oo tosissaan... "sori vaan meikä on epäluotettava sykopaatti, ei millää pahalla. Haluan vaan panna sua, mut jos et halua niin voin kyllä panna jotai toista"
Tyyppi on ihan rakastunu sinuun, kannattaa juosta perässä hippulat vinkuen
Mitä teille nyt kuuluu? Onko mies pysynyt sanojensa takana?