Vaikea tilanne

Olen jonkin sortin avoimessa suhteessa erään itseäni vuotta nuoremman naisen kanssa. Tapasimme viime kesänä ensimmäistä kertaa ja ystävystyimme syksyllä. Nyt viime kuukauden aikana olemme kiintyneet entistä enemmän toisiimme ja harrastaneet muutaman kerran seksiä. Vaikeaksi tämän tilanteen tekee se että itse pidän hänestä todella paljon ja olisin valmis alkaa seurustelemaan hänen kanssaan tosissaan. Myös tämä nainen on myöntänyt pitävänsä minusta kovasti mutta ei silti tahtoisi mitään vakavampaa kanssani. En vain jaksaisi jatkaa tätä avointa suhdetta sillä en tahdo olla hänelle aina baari-illan jälkeen mikään vaihtoehto B, johon turvautua paremman puutteessa. Olen miettinyt asioita ja tullut siihen lopputulokseen että annan hänelle 2 vaihtoehtoa: Kaikki tai ei mitään. Jos häntä ei kiinnosta mikään vakavampi juttu niin myöskään minua ei sitten tule kiinnostamaan hänen seuransa millään tavalla. Erittäin raskaaksi tämä tulee meille kummallekkin ja tiedän että mahdollinen välirikko tulisi satuttamaan myös häntä syvästi mutten oikein näe muutakaan mahdollisuutta sillä nykytilanne on osaltani turhan vaikea. Vaikeaa tulee myös siksi että liikumme erittäin paljon samassa kaveriseurassa joten tulemme kuitenkin näkemään usein. Jos jollain olisi muita ehdotuksia niin ottaisin ne ilomielin vastaan :)
5938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä olet lapsellinen.
Anna asioiden mennä omalla painollaan.
Jos tykkäätte olette yhä enemmän toistenne seurassa.
Niin se menee, eikä millään ääliömäisellä pakottamisella.

Äänestä
  • Ja missähän olet sotinut ?

    vaikka en ole ap.

    En itse ainakaan jäis moiseen tilanteeseen.
    Vaikka ap. sanoit antavasi 2;si vaihtoehtoa,mikä se toinen oli löysin vain yhden.

    Ota tai jätä !
    Niin tekisin kyllä itsekkin. En tosin lähtisikään mihnkään "avoimeen suhteeseen " TUNTEET EIVÄT OLE LEIKKIMISTÄ VARTEN omat eikä muiden.

    Hyvä, että on vielä kaltaisiasi miehiä !

    Äänestä

  • ykxi N kirjoitti:

    Ja missähän olet sotinut ?

    vaikka en ole ap.

    En itse ainakaan jäis moiseen tilanteeseen.
    Vaikka ap. sanoit antavasi 2;si vaihtoehtoa,mikä se toinen oli löysin vain yhden.

    Ota tai jätä !
    Niin tekisin kyllä itsekkin. En tosin lähtisikään mihnkään "avoimeen suhteeseen " TUNTEET EIVÄT OLE LEIKKIMISTÄ VARTEN omat eikä muiden.

    Hyvä, että on vielä kaltaisiasi miehiä !

    Kannattaisiko sun lukea tarkemmin. Vai onko lukihäiriö ? "Tunteet eivät ole leikkimistä varten" mutta ihmisiä, tunteita, tilanteita, kohtaloita ... on niin paljon eikä elämä ole yksinkertaista, että kaikenlaisia suhteita ja suhdemalleja tarvitaan: yksinkertaisille yksinkertaisia ja monimutkallisemmille monimutkaisempia.

    Äänestä

  • Ei kandee sotia kirjoitti:

    Jos tykkäät hänestä kovasti ja hän sinusta, on väärin lähteä pakottamaan. Tulos on varma,hän karkaa. Hän voi olla ihminen joka pelkää sitoutua ja silloin hän pakenee vaikka kärsiikin. Olet hänelle tukipylväs elämässä ja vaikka hän liehuukin muualla hän haluaa aina palata luoksesi. Jos antaisit asioiden vaan mennä omalla painolla. Ainut mitä näen että voisit ratkaisuksi koettaa, on se että kysyisit mitä hän pitäisi siitä että sinullakin olisi joku toinenkin aina välillä. Ikäänkuin leikkiä molemmin puolin.
    Ihmiset täällä antavat monesti niin yksisilmäisiä vastauksia että varmaan menee vituiksi. Siispä omaa lääkettä haahuilijalle. Se voi olla toimiva ja itsessään pakottava asia, jonka hänkin ehkä tajuaa.
    Onnea vaan, ei väkisin vaan väsyttämällä.

    Äänestä

Ei ole oikein muita ehdotuksia. Paitsi tietysti, että unohdat hänet kokonaan. Mutta kai tuollainen mahdollisuus on hyvä pitää yllä jos uskoo ihmisen moraaliin ja kasvuun. Näin ainakin itse tein. Tuloksetta.
Eipä jää yhtä suuri ikävä.

Minusta meissä on selkärankaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tatuki kirjoitti:

Olen jonkin sortin avoimessa suhteessa erään itseäni vuotta nuoremman naisen kanssa. Tapasimme viime kesänä ensimmäistä kertaa ja ystävystyimme syksyllä. Nyt viime kuukauden aikana olemme kiintyneet entistä enemmän toisiimme ja harrastaneet muutaman kerran seksiä. Vaikeaksi tämän tilanteen tekee se että itse pidän hänestä todella paljon ja olisin valmis alkaa seurustelemaan hänen kanssaan tosissaan. Myös tämä nainen on myöntänyt pitävänsä minusta kovasti mutta ei silti tahtoisi mitään vakavampaa kanssani. En vain jaksaisi jatkaa tätä avointa suhdetta sillä en tahdo olla hänelle aina baari-illan jälkeen mikään vaihtoehto B, johon turvautua paremman puutteessa. Olen miettinyt asioita ja tullut siihen lopputulokseen että annan hänelle 2 vaihtoehtoa: Kaikki tai ei mitään. Jos häntä ei kiinnosta mikään vakavampi juttu niin myöskään minua ei sitten tule kiinnostamaan hänen seuransa millään tavalla. Erittäin raskaaksi tämä tulee meille kummallekkin ja tiedän että mahdollinen välirikko tulisi satuttamaan myös häntä syvästi mutten oikein näe muutakaan mahdollisuutta sillä nykytilanne on osaltani turhan vaikea. Vaikeaa tulee myös siksi että liikumme erittäin paljon samassa kaveriseurassa joten tulemme kuitenkin näkemään usein. Jos jollain olisi muita ehdotuksia niin ottaisin ne ilomielin vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu