Mikä ero transistori ja putkivahvistimelle?
Oma vahvistin ei anna oikeen kuulosta sähkökitaran ääntä.
Gain täysillä.
Miten saa säröä lisää?
Oma vahvistin ei anna oikeen kuulosta sähkökitaran ääntä.
Gain täysillä.
Miten saa säröä lisää?
pohhhh
ruukkuhh
5164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
.... ne on erilasita tekniikkaa. Putkivahvistimet ovat vanhempaa tekniikkaa. No transistori vahvistin on kevyempi ja huoltovapaampi siis kaikeinkaikkiaan huolettomampi peli. Säröön ei suoraan vaikuta se onko vahvistin putki vai transistori sillä molemmissa tyypeissä on puhtaasti soivia sekä monella tavalla säröytyviä laitteita. Lisäksi on hybridivahvareita joissa on yleensä putkietuaste ja transistori pääteaste. Transistorivahvareita on myös mallintavia, joiden idea on yrittää mallintaa putkivahvarin sointia.
Pääpiirteittäin putki ja transistorivahvistimien soinnillinen ero on sen soinnin joustavuudessa eli putkivahvistimelle on tyypillistä, että saundi elää soiton intensiteetin mukana enemmän. Tranistorivahvistimiakin on todella hienosointisia ja se on vähän makuasia mistä tykkää, mutta populaarisessa musiikissa kai putkivahvistimet ovat olleet viimeaikoina muodissa. Molemmilla vahvistintyypeillä soitetaan kaikenlaista musiikkia ja on ihan nimekkäitä soittajia jotka soittavat transistorivahvareilla rokkia, heviä, bluesia. Erityisen suosittu transistorivahvistimet ovat jazzkitaristien keskuudessa. Transistorin etuna voi pitää huoltovapauden, varmatoimisuuden, keveyden lisäksi myös sitä että sointi on vakaampi ja aina samanlainen eikä niin riippuvainen volumesta. Putkivahvistimessahan ne putket vaikuttavat olennaisesti siihen sointiin ja putket kuluu etc. ja putkivahvareita pitää vähän luukuttaa, että kanava aukeaa tai vallankin jos halutaan päätettä säröyttää niin möykkää syntyy.
Oma kokemukseni mallinnusvahvareista on että ne ovat aitoon putkipeliin verrattuna usein vähän velttoja, mutta sängynlaita kitaristille aivan oivallinen vaihtoehto (en ole kaikkia kokeillut joten niitä voi olla todella hyviäkin). Jos olet tyytymätön vahvistimesi sointiin ja ihan oikeasti ymmärrät niiden säätöjen päälle eikä kyse ole vain vajavaisesta käytöstä, niin erilaisilla efektipolkimilla sitä sointia voi muuttaa. Voi käyttää erillistä etyvahvistinta yliohjaukseen tai overdrive tai fuzzipedaalia (niitä polkimia monet ammatikseen soittavatkin käyttää) tai sitten erillistä vahvistinmallinnuslaitetta tai multiefektilaitetta. Vaihtoehtoja on loputtomasti ei muuta kun musakauppaan kokeilemaan. Rahaa saa kulumaan halutessaan paljonkin, mutta kyllä sen kitaran saa pörisemään edullisestikin. Esim. Line6 taskupodin saa alle satasella musafasulta ja varmaan rikkoo sen soinnin tunnistamattomaksi kun vetää nupit kaakkoon.
Kyllähän särö nimenomaan on yksi merkittävin tekijä, miksi trankkuvahvistimet ei ole pärjänneet putkivahvistimille!
Ensimmäiset trankkuvahvistimethan oli tosi kalliita sentakia, koska trankun kuviteltiin korvaavan hankalampihoitoisen ja kuluvan putken. Vaan hyvin pian huomattiin, ettei transistorit käyttäydykkään yhtä miellyttävästi yliohjattaessa, kun putket.
Mallintavat vahvistimet on sitten oma lukunsa, eikä niitä pitäis oikeen sotkea ihan perus transistorivahvistimiin. Transistorivahvistin käyttää transistoreja puhtaasti äänen vahvistamiseen, eikä ne ole tekniikaltaan kovin ihmeellisiä..kuten ei ole putkivahvistimetkaan. Mallintavat taas toimivat enemmän, kuten tietokone toimii, eli se laskee, millainen soundin pitäis olla minkäkinlaisessa tilanteessa. Teknisesta tarvitaan siis digitaalitekniikkaa, jotta soundia voi mallintaa.
Kun puhuit trankkuvahvistimista jazz -yhteydessä, niin nimenomaanhan tuota Rolandin Jazz Chorusta(JC-120), pidetään yleisesti poikkeuksellisen hyvänä transistorivahvistimena. Se löytyy myös usein näiden mallintavien laitteiden mallinnuslistalta.
En usko, että me tässä asiassa ollaan varsinaisesti eri mieltä. Minä vain ilmaisin itseäni huonosti. Totta kai putkivahvistin soundaa erilaiselta myös särökanavalla, mutta se suondaa erilaiselta myös puhtaalla kanavalla. Siksi en halunnut vetää trankun ja putken erojen rintamalinjaa säröön. Tietenkin särö jo yksistään on niin moninainen kysymys, että on ihan luojassaan mitä kukanenkin sillä tarkoittaa. Transistorivahvistimesta voi saada jos jonkinmoista särösaundia. Varsinainen ero trankulla ja putkella minun mielestä on siinä miten ne reagoivat soiton intensiteettiin. Oman kokemuksen ja näkemyksen mukaan putkivahvistin reagoi siihen voimakkaammin, mutta se tekee sen myös puhtaalla kanavalla. Transistorivahvistin on tyypillisesti soinniltaan tasaisempi.
Itselläni on ollut pari transistorivahvistinta kaheksankytluvulla, joista Peaveyn Renow oli melkoinen hevisirkkeli ja siitä kyllä sai säröä ihan jokalähtöön. Nykyisessä täysputkivahvistimessa (Fender BluesDeVille), ei edes särökanava ole kovin säröinen ja hiljaa soitettuna sekin on puhdas. Tämä putkivahvistin säröttömyydestään huolimatta on kuitenkin ihan tolkuttoman intensiivinen soinniltaan ja hengittää soittajan mukana ihan eri malliin. Eihän kaikki jazzaritkaan tykkää trankuista vaan osa suosii putkipelejä, vaikka soittaisivatkin puhtailla saundeilla.
Totta kyllä ettei mallintavia pitäisi varsinaisesti sotkea tähän, mutta lähinnä ajattelin ratkaisuja himasoittoon, jossa mielestäni transistori on monin verroin helpompi kumppani ja kelvollisia soundejakin saa loihdittua.
Taisinkin hoksata mitä meinasit sillä säröllä. Transistori vahvistinhan ei yleensä siinä särön laitamilla säröydy kovin kauniisti, vaan se voi kuulostaa sellaiselta pieremiseltä (reunasärö tjsp). Putkivahvistin liukuu sulavasti puhtaasta säröön ilman kulmia ja hyppäyksiä. Jos tarkoitit tuota ilmiötä, niin silloin olemme täysin samaa mieltä, koska samaa ilmiötä tarkoitin itsekin puhuessani vahvistimen reagoimisesta soiton intensiteettiin. Puhtaalla sama juttu toimii niin ettei mene särölle, mutta siinä on sitä jotakin (twangiksikohan jotkut sitä kutsuu).
No en mä tästä mitään väittelyä meinaa nostaa ja toivottavasti aloittaja sai edes jonkinlaisen käsityksen asiasta.
Hämäs vaan toi "molemmissa tyypeissä on puhtaasti soivia sekä monella tavalla säröytyviä laitteita" -lause. En oikeen käsittänyt, mistä ihmeen laitteista puhuit...ellet tarkoita mallintavia vahvistimia.
Se mitä minä halusin vaan sanoa on että putkivahvistin tai transistorivahvistin...toimintaperjaate on ihan sama. On etuaste, jossa singnaali esivahvistetaan ja pääteaste, jossa ne watit syntyy. Jos etuastetta yliohjataan(Gain), eli mennään tavallaan sen rajan yli, jolloin etuaste ei kykene enää toistamaan sinkkua puhtaasti...syntyy etuastesärö. Puhdas soundinkin on monesti aavistuksen verran säröytynyttä. Se tuo soundiin lämpöä, vaikka tavoitteena oiskin varsin puhdas sointi.
Sitten taas kun puhutaan päätesäröstä niin, kuvio on muuten sama paitsi tälläkertaa yliohjauksen kohde onkin pääteaste, eli se yksikkö vahvistimesta, jonka jälkeen tulee enää kaiutin.
Kuten on monesti tullut todettua...putkivahvistimessa päätesärön aikaansaaminen synnyttää niin valtavan määrän äänenpainetta, että yleensä joutuu miettimään ratkaisuja sen vaimentamiseksi.
Halusin ottaa tämän esille siksi, että tässähän on perjaatteessa vahvistimen toiminta pähkinänkuoressa. Eri vahvistimissa voi sitten olla erillaisia säätöjä ja eqvalisaattoerita ym. mutta se oleellisin tieto on tuossa.
Itse ajattelin juuri nuorempana, että särö on joku erillinen, kummallinen ja tekninen laite vahvistimen sisällä, joka polkastaan käyntiin jostain namikasta. Näinhän ei ole, vaan särö käyttää samaa piiriä. Nojoo...särökanavissa singnaali voidaan ohjata toiseen piiriin, mutta senkin toimintaperjaate on sama. Asteiden sisääntulo ja ulosmeno voimakkuudella säädetään särön laatua ja määrää, eli kyseessä ei ole mikään mystinen laite vaan pelkistetysti sanottuna homma hoituu pelkillä potikoilla.
Ihan sama perjaate erilillisissä säröpedaaleissakin on. Ohjaus tapahtuu vaan ennen vahvistimen sisääntuloa.