Tässä lähiaikoina olen huomannut, että vaimoni tutkii puhelintani. En ole välittänyt siitä ku ei ole mitään asiaa peitellä mitään. Yhtenä päivänä olin käymässä pihalla ja jätin puhelimeni keittiön pöydälle, kun tulin takasin puhelinta oli tutkittu ja puhelinmuistio oli jääny päälle. Myöhemmin illalla asiasta kysyin nokatusten, että olekko tutkinut minun puhelinta, kun se oli jäänyt jonkun naisen nimen kohdalle ja en ole soittanut siihen numeroon vuosiin. Vaimoni alkoi huutaa ja haukkua minua mustasukkaiseksi ja paskaksi kun epäilen ees tommoista, sen jälkeen hän otti puhelimeni kädestä ja nakkas sen seinään. Ei hajonnu ihme vain. Siinä aikansa vaimon mylvittyä, sanoin ettei se puhelin ittestäänkään voi mennä jonkun tietyn numeron kohdalle enkä antanu periksi, sitten tuli nyrkki päin näköä. Ja sen jälkeen pakotettiin poistamaan numero puhelimesta. Enpä mie tarviikkaan sitä numeroa. Mittään pahhaa en ole vaimolleni tehnyt ikinä. Ja enkä kehtaa kavereitten kans mennä jutustelemaan, että vaimo paukas turpaan. Niin päätin kysyä neuvoa täältä.
nainenko saa lyödä???
ukko80
7535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta oletkos kuullut tälläistä ettei osaa epäillä jos itsellään ei ole peiteltävää. Seuraile ja tee selväks et ei koske tuossa tarkoituksessa enää koskaan.
Vaimosi on avun tarpeessa. Ei oo mitään hävettävää jos muijas on lyöny sinua,ite kyllä kertosin kavereille rehellisesti mimmonen emäntä on. Eikun muija terapiaan,ei oo normaalia käytöstä. Jos oisit ite lyöny,oisit tosi kusessa ja muijas kertos pitkin kaupunkii mimmonen eukonhakkaaja sillä miehenä.
kukaan ei saa lyödä ketään
minä ainakin saisin raivokohtauksen tuossa tilanteessa ja heittäisin vaimon lattialle, istuisin rinnan päälle ja vähän läpsisin kasvoille.
toinen hyvä tapa on lyödä lujaa nyrkillä olkapäähän. se sattuu muttei jätä näkyviä jälkiä.
tollasten vajaiden kanssa ei kannattas seurustella. kattos hetkeekää tollasta.
ite elin samanlaista elämää.... hakkaaja oli mies... mutta silti...
eksäni tutki puhelinta ja jäi kiinni joka kerta siitä ja aina kysyttäessä suuttui, haukkui ja hakkasi... joten... ainut mikä minut pelasti siitä suhteesta oli ero ja muutto muualle...
tosin.. muuttoni jälkeen mies ilmaantui uudelle paikkakunnalle perässäni ja kovasti tahtoi takaisin yhteen.... yritettiin ja viikon aikana sain uudestaan huomata että puhelintani tutkittiin kokoaika... joten se siitä sitten...
ero tuli lopullinen ja pakko sanoo et on ihanaa olla nyt suhteessa jossa muhun luotetaan täysin ja puhelinta ei tutkita.... vaan kaikki on hyvin ja luottamus on molemmin puolista....
jos ei rakentava keskustelu auta suhteesi pelastamiseen niin suosittelen lämpimästi että lähdet kävelemään..
ansaitset naisen joka luottaa sinuun eikä tutki puhelintasi ja ole mustasukkainen saati väkivaltainen...!!!!
Nainenkaan ei saa lyödä. Ja mun mielestä on ihan käsittämätöntä mennä penkomaan toisen puhelinta. Ei mulla ole ainakaan mitään tarvetta tutkia poikaystäväni kännykkää, eikä hänellä myöskään minun. Jos kysyisi, saako katsoa, ei mua haittaisi pätkääkään, mutta on luottamus aika heikoissa kantimissa jos pitää jotain puhelinta kytätä.
Tämä aihe koskettaa mua siinä mielessä, että joudun juuri seuraamaan vierestä parisuhdetta, jossa tyttöystävä on hakannut miestään, toistuvasti ja jopa purrut niin että tikeille oli tarvetta. Tässä suhteessa on muutenkin monia asioita vialla ja mies on onneton, mutta ei kuitenkaan ole pystynyt lähtemään suhteesta. Kun voisi edes jotenkin auttaa, mutta ei taida olla keinoa. Itsehän hänen on ratkaisunsa tehtävä.
Puhu ihmeessä kavereidesi kanssa. Ei siinä ole mun mielestä mitään noloa, eikä kukaan varmasti väheksy asiaa. Parhaimman avun saatkin luultavasti ihmisiltä, jotka tuntevat sinut. Ja mieti ihan kunnolla suhteenne tilaa. Onko vaimosi muutenkin todella mustasukkainen? Oletko onnellinen? Lyöminen ei ole koskaan sallittua. Puhu siitä myös vaimollesi ja tee selväksi että se ei koskaan saa toistua. Miestenkään ei tarvitse jäädä suhteeseen, jossa on väkivaltaa.