Pörssitiedote

Vääntäkääpä tästä. Sianlihaa ollaan pilaamassa?

"Pörssitiedote
Provided by Cision

Kasviöljy oikein annosteltuna tekee sianlihasta huippuhyvää

Oikealla ruokinnalla sianlihan rasva muuttuu ravitsemussuositusten mukaiseksi.
Tästä saatiin luotettava näyttö Rehuraision ja HK Ruokatalon yhteistutkimuksessa.

Rehuraision ja HK Ruokatalon laajassa yhteistutkimuksessa kävi ilmi, että
sianlihan rasva pystytään muuttamaan ravitsemussuositusten mukaiseksi käyttämällä
ruokinnassa kasviöljyä ja annostelemalla se oikein.

Lihasikojen ruokintatutkimus tehtiin MTT:n Hyvinkään yksikössä, ruhon leikkuu ja
sianlihan rasvahappotutkimukset Lihateollisuuden Tutkimuskeskuksessa.
Ruokintatutkimuksessa käytettiin risteytysporsaita. Kontrollirehu koostui ohrasta,
soijarouheesta ja tarvittavista aminohapoista, kivennäisistä ja vitamiineista.
Koerehut sisälsivät em. raaka-aineiden lisäksi suunnitellun määrän tietyntyyppistä
kasviöljyä. Tulokset olivat kaikilta osin vakuuttavia.

Koerehulla ruokittujen sikojen rasvahappokoostumus oli ravitsemussuositusten
mukainen, sillä tyydyttyneitä rasvahappoja kasviöljyruokinnalla oli vain 29 % kun
niitä kontrolliruokinnalla oli 38,1 %. Monityydyttymättömiä rasvahappoja oli
kasviöljyruokinnalla 21 % ja kontrolliruokinnalla vain 11,4 %. Omega-3
rasvahappojen osuus nousi 1,3 %:sta 4,6 %:iin. Koerehua saaneiden sikojen
keskimääräinen rasvahappokoostumus täytti siten rasvan laadulle asetetut
ravitsemussuositukset. Merkittävää on, että tämä toteutui kaikissa ruhon osissa.

Kasviöljyä rehussaan saaneet siat kasvoivat yhtä hyvin tai paremmin kuin
kontrolliryhmän siat. Koeryhmän siat kuluttivat kuitenkin kilomääräisesti 10 %
vähemmän rehua kuin kontrolliryhmä.

Uusi ruokintakonsepti on myös ympäristöystävällinen, sillä koeruokinnalla olleet
porsaat hyödynsivät rehun sisältämän typen yli 7 %:a tehokkaammin kuin
vertailuporsaat.

Rehuraisio ja HK Ruokatalo ovat yhdessä kehittäneet edellä mainittua
ruokintakonseptia myös käytännön tiloilla. Kehitystyön tuloksena ruokintamallia
voidaan soveltaa niin täysrehu- kuin tiivisteruokinnallakin.

Lisätiedot:
tutkimus- ja kehitysjohtaja Ilmo Aronen, Rehuraisio Oy, p. 050 5110081

http://feed.ne.cision.com/client/waymaker1/WOLReleaseFile.aspx?id=1497494&fn=release.html"

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=201002020055
14167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainoa hyvä sika nykyisin on villisika.

Äänestä

Pilaavat nyt hyvän sianlihan. Kyllä ennen sentään possut ruokittiin perunalla ja kaikki leivän jämät niille kelpasi ja niin nuo possut lihoivat, niinkuin yleensä ihmiset lihovat, perunalla ja leivällä. Pitääkö jatkossa hankkia possun lihaa Tanskasta ja naudanlihaa Etelä-Amerikasta että saa kunnon lihaa. Kotimaasta sitä ei enää saa jos tuo yleistyy.

Äänestä
  • Panee ajattelemaan, että Puska on tässä jollakin lailla taas mukana.

    Äänestä

  • Mitä enemmän saadaan possun lihaan vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja, sitä parempi. Samoin on onnistuttu kananmunissakin. Katsokaapa netistä Kieku-munia!

    Äänestä

  • K Laine kirjoitti:

    Mitä enemmän saadaan possun lihaan vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja, sitä parempi. Samoin on onnistuttu kananmunissakin. Katsokaapa netistä Kieku-munia!

    on syödä juuri noita Raision sioille syöttämiä ruoka-aineita. Ihminen on ruoansulatukseltaan aikalailla sian kaltainen. Saadaan rasvahappommekin edullisesti kuntoon.

    Äänestä

  • http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=200910230112&comid=RAI

    "Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori, ylilääkäri Helena
    Gylling toteaa: "Tämä hyväksyntä vahvistaa kasvistanoliesterin roolia kolesterolin
    alentamisessa. Lisäksi päätös vahvistaa sen, että ravitsemuksen keinoin pystyään
    todellakin alentamaan sepelvaltimotaudin riskiä."

    Ja pörsitiedotteessa Jyllinkiä. On saanu muuten Raision apurahojakin. Puolueetonta tutkimusta? Onkohan...

    Äänestä

  • kokokollll kirjoitti:

    on syödä juuri noita Raision sioille syöttämiä ruoka-aineita. Ihminen on ruoansulatukseltaan aikalailla sian kaltainen. Saadaan rasvahappommekin edullisesti kuntoon.

    Jos luovut perunasta ja leivästä niin laihdut välittömästi. Siat on jo aikoja sitten laitettu laihdutuskuurille ja tulokset näet kauppojen lihatiskeillä. Et löydä läskiä sianlihasta.

    Äänestä

  • tää hyvältä? kirjoitti:

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=200910230112&comid=RAI

    "Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori, ylilääkäri Helena
    Gylling toteaa: "Tämä hyväksyntä vahvistaa kasvistanoliesterin roolia kolesterolin
    alentamisessa. Lisäksi päätös vahvistaa sen, että ravitsemuksen keinoin pystyään
    todellakin alentamaan sepelvaltimotaudin riskiä."

    Ja pörsitiedotteessa Jyllinkiä. On saanu muuten Raision apurahojakin. Puolueetonta tutkimusta? Onkohan...

    Helena Gylling on yksi niistä pahimmista Pekka Puskan kätyreistä mitä tämä maa tuntee ja joista pitäisi päästä eroon. Apurahatutkija vailla vertaa. Yhtään tutkimusta ei tuo akka saa aikaan ilman elintarviketeollisuuden tai diabetesliiton apurahoja.

    Äänestä

  • tää hyvältä? kirjoitti:

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=200910230112&comid=RAI

    "Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori, ylilääkäri Helena
    Gylling toteaa: "Tämä hyväksyntä vahvistaa kasvistanoliesterin roolia kolesterolin
    alentamisessa. Lisäksi päätös vahvistaa sen, että ravitsemuksen keinoin pystyään
    todellakin alentamaan sepelvaltimotaudin riskiä."

    Ja pörsitiedotteessa Jyllinkiä. On saanu muuten Raision apurahojakin. Puolueetonta tutkimusta? Onkohan...

    Uudellenkoulutukseen.

    Äänestä

Ukrainassa kasvatetaan vielä entisajan sikoja, joilla kasvoi reilusti läskiä. Perinteisesti tätä sianlihaa on tuotu Venäjälle, jossa eräät asian harrastajat valmistavat "pilkkimiesten sapuskaa".
Tämä niinkutsuttu "Sala" valmistetaan niin, että läskinen kylki (jossa on lähes pelkästään läskiä) suolataan ja suolaamisen jälkeen kylmäsavustetaan, kuten muutenkin possu savustetaan. Tätä pidetään pakkaspäivien herkkuna ulkotöissä kuten kalastettaessa. Sitä syödään aivan paljaaltaan tai leivän kera. Tosin jotkut litkivät mukana varmuuden vuoksi lämmikettä.

Olen joskus saanut tätä herkkua tuliaisena ja kyllä sitä syö ihan mielellään. Hyvän makuista se on.
Pitäisiköhän tilata sikaa Ukrainasta?

Volna

Äänestä
  • voi ei,,,,,,,,,Milloin te kasvatte aikuisiksi ?

    sana AIKUINEN on täällä kokenut inflaation !

    Äänestä

  • tiltu.kollaa-39 kirjoitti:

    voi ei,,,,,,,,,Milloin te kasvatte aikuisiksi ?

    Tuliko joku "sätky? Vai mikä....??

    Äänestä

  • tiltu.kollaa-39 kirjoitti:

    voi ei,,,,,,,,,Milloin te kasvatte aikuisiksi ?

    sana AIKUINEN on täällä kokenut inflaation !

    vaikka heti, mutta olisiko palstan aihe Vähähiilihydraattiset Dieetit sellainen aihepiiri johon sinun kannattaisi tututustua jos nyt haluat tällä palstalla oleskella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei hyvältä näytä kirjoitti:

Vääntäkääpä tästä. Sianlihaa ollaan pilaamassa?

"Pörssitiedote
Provided by Cision

Kasviöljy oikein annosteltuna tekee sianlihasta huippuhyvää

Oikealla ruokinnalla sianlihan rasva muuttuu ravitsemussuositusten mukaiseksi.
Tästä saatiin luotettava näyttö Rehuraision ja HK Ruokatalon yhteistutkimuksessa.

Rehuraision ja HK Ruokatalon laajassa yhteistutkimuksessa kävi ilmi, että
sianlihan rasva pystytään muuttamaan ravitsemussuositusten mukaiseksi käyttämällä
ruokinnassa kasviöljyä ja annostelemalla se oikein.

Lihasikojen ruokintatutkimus tehtiin MTT:n Hyvinkään yksikössä, ruhon leikkuu ja
sianlihan rasvahappotutkimukset Lihateollisuuden Tutkimuskeskuksessa.
Ruokintatutkimuksessa käytettiin risteytysporsaita. Kontrollirehu koostui ohrasta,
soijarouheesta ja tarvittavista aminohapoista, kivennäisistä ja vitamiineista.
Koerehut sisälsivät em. raaka-aineiden lisäksi suunnitellun määrän tietyntyyppistä
kasviöljyä. Tulokset olivat kaikilta osin vakuuttavia.

Koerehulla ruokittujen sikojen rasvahappokoostumus oli ravitsemussuositusten
mukainen, sillä tyydyttyneitä rasvahappoja kasviöljyruokinnalla oli vain 29 % kun
niitä kontrolliruokinnalla oli 38,1 %. Monityydyttymättömiä rasvahappoja oli
kasviöljyruokinnalla 21 % ja kontrolliruokinnalla vain 11,4 %. Omega-3
rasvahappojen osuus nousi 1,3 %:sta 4,6 %:iin. Koerehua saaneiden sikojen
keskimääräinen rasvahappokoostumus täytti siten rasvan laadulle asetetut
ravitsemussuositukset. Merkittävää on, että tämä toteutui kaikissa ruhon osissa.

Kasviöljyä rehussaan saaneet siat kasvoivat yhtä hyvin tai paremmin kuin
kontrolliryhmän siat. Koeryhmän siat kuluttivat kuitenkin kilomääräisesti 10 %
vähemmän rehua kuin kontrolliryhmä.

Uusi ruokintakonsepti on myös ympäristöystävällinen, sillä koeruokinnalla olleet
porsaat hyödynsivät rehun sisältämän typen yli 7 %:a tehokkaammin kuin
vertailuporsaat.

Rehuraisio ja HK Ruokatalo ovat yhdessä kehittäneet edellä mainittua
ruokintakonseptia myös käytännön tiloilla. Kehitystyön tuloksena ruokintamallia
voidaan soveltaa niin täysrehu- kuin tiivisteruokinnallakin.

Lisätiedot:
tutkimus- ja kehitysjohtaja Ilmo Aronen, Rehuraisio Oy, p. 050 5110081

http://feed.ne.cision.com/client/waymaker1/WOLReleaseFile.aspx?id=1497494&fn=release.html"

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=201002020055

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu