esimerkiksi suomeen ja israeliin useat samankaltaisuudet.
Kullakin kansalla on oma ainutlaatuinen kansansa ja kulttuurinsa.
Kukin kansa on niin historiassa kuin nykyisyydessäkin ollut mulkkujen ja persereikien ympäröimänä, ja kutakin maata ovat useat perverssit riistäjät miehittäneet kukin vuorollaan.
Siitä huolimatta näillä kansoilla on tarve säilyttää itsenäisyytensä, vaikka ympäröivä maailma tahtoisikin heidät maaorjiksi palauttaa.
Kunkin maan ongelmana ovat myös limaiset loiseläjät. Jotka kukin omalla tavallaan yrittävät kupata kansan veren itselleen, ja sammuttaa kansan tulevaisuus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.