Odottaa avioliitolta ? Oikeasti. Ja ei ole kysym. vain seksi !
Mitä mies
kerrotko ?
25653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Teetkö galluppia vai haluatko yleistä katsantokantaa, mitä vaimojen mielestä mies on heiltä odottanut vai mitä?
Jos teet gallupia niin pistä vaihtoehtoja joista on helppo valita a, b, c tai d ja monta kysymystä tarkemmin.
Itse sanoisin, että niitä on miehiä, jotka haluaa vaan sosiaalista statusta ja sen palkintovaimon ja suvunjatkajan. Toisille avioliitto on vain avoliiton muuntaminen juridisesti avioliitoksi, jolloin selvenee moni asia. Jotkut menevät avioliittoon, koska se on naiselle tärkeää.
Sitten on meitä, joille avioliitto on ainoa hyväksytty miehen ja naisen välinen parisuhteen muoto. Avioliiton myötä ollaan yhtä, kaikki on yhteistä. Vaimoni on osa minua ja minä osa vaimoani. Emme ole riitakumppanit vaikka erimielisyyksiä tulee. Emme ole kilpailijoita paitsi toistemme kunnioittamisessa kilpailemme keskenämme. Katsomme samaan suuntaan, mutta välillä haluamme niitä hetkiä, jolloin katseemme on vastakkain toisinsa uppoutuneena. Avioliitto merkitsee yhteistä taivalta myötä ja vastamäessä. On se yksi ja ainoa oikea kumppani. Rakkaus, hellyys, lohtu, tuki, turva ja TUNNE SIITÄ ETTÄ ON TARVITTU JA KUNNIOITUS VAIMOLTA - kaikki on tärkeää.
Avioliitolta on odotettavissa myös paljon haasteita. Keskusteluyhteys ja kommunikaatio on pidettävä kokoajan yllä.
Galuppia !
Mutta naisten haaveet , toiveet on aina tiedossa ! Mutta se mitä te miehet siltä haette ei ole ! Kiinostaa vain !
Oletko tarkistanut, onko ovesi takana jónoa? Naiset eivät tiedäkään, mutta kaikille tommonen mies tekisi hyvää. Jos naisena olet toista mieltä, et tiedä omaa parastasi.
Osa syy voi olla nuorehko ikäni, joten kai se on sitten nuoret naiset, jotka eivät osaa tällaista arvostaa. Heidän mielestään parempaa on semmoinen jännittävämpi mies. Mystisyys on tärkeää, ja se mystisyys rikkoontuu tällaisen keskusteluhaluisen ihmisen kanssa joka puhuu ajatuksensa.
Monet pakit olen saanut! Ihmettelen kun en ole suositumpi ollut. Mutta eipä sillä väliä niin kauan kun vaimo on elossa ja osaa arvostaa tätä. Samat sävelet meillä tuntuu olevan ja hän tykkää - ei vain arvoistani vaan myös minusta itsestäni. Kauan hän kyllä sai vakuutella.
Kertomasi olisi avioliiton ihanne malli ! Mutta onko se sitä käytännössä?
Ihmisen elämä on pitkälti tahtoa, päättämistä ja sen mukaan tekemistä. Avioliitto ei ole tästä poikkeus. Säännöt vain muuttuvat niin, että nuo päätökset mietitään yhdessä.
Mikään noista edellisessä viestissäni mainitsemistani asioista ei ole sellaista, mitä ei normaali ihminen pystyisi tahtomaan, päättämään, sitoutumaan ja sitten toteuttamaan. Tunne-elämän hoitoonkin pätee tämä laki aika pitkälle, kun yksilöllisesti sitä osaa soveltaa.
Jos tulee ongelma, siihen löytyy ratkaisu kun kommunikoidaan, tunnistetaan ongelma ja mietitään, mitä tunteita, ajatuksia se herättää molemmissa puolisoissa. Lopuksi mietitään, minkä toivoisi mahdollisesti muuttuvan, miten muutos voidaan molempia miellyttävästi toteuttaa ja sitten toteutetaan se.
Tämä on aika monikerroksinen leipä, mutta jos sen voitelee sillä mainitsemallani toinen toisensa kunnioittamisella, se onnistuu. Toisten kunnioittamista opettelemme jo kotona ja lastentarhasta asti, joten hämmästelenkin sitä, miten niin monet aikuiset ihmiset eivät tunnu sen tärkeyttä ymmärtävän.
Mikään avioliitto ei ole täydellinen ja joka liitto kokee niitä haasteita. On kuitenkin tahdon, päätöksien, päätöksiin sitoutumisen ja toteuttamisen asia, mennäänkö haasteista läpi vahvempina, vai epäonnistutaanko.
Pitkässä avioliitossa ? Vai onko se toinen yleensä nainen joka jyrää sen oman tahtonsa läpi ?
Toisen kunnioittaminen on aika vieras ilmiö nyky Suomessa,, ,?
Niin hyvä kuin se olisikin !
Ja totta avioliitto on TAHDON ASIA .
Lämmin koti on jo, työtä on, osaan kokata, osaan siivota,.. Käteni on ok rakastaja mutta ei hyvä, joten hyvää seksiä odotan.
Lähipiirissä mm. seuraavanlaiset syyt ovat olleet avioliiton taustalla (miehen näkökulmasta):
1. Nainen halusi mennä naimisiin ja uhkasi suhteen päättämisellä ellei näin tapahdu, joten mies ehdotti avioliittoa
2. Vanhemmat/sukulaiset painostivat/kyselivät että milloin sitä mennään naimisiin ja on yhteiskunanssa on myös yleinen tapa mennä naimisiin suhteen jatkuessa, joten mies kysyi naiselta haluaisiko tämä mennä naimisiin ja jos vastaus oli myönteinen, niin käytiin maistraatissa.
3. Lapsi oli jo tulossa ja mies tunsi velvollisuudekseen mennä naimisiin ennen lapsen syntymää
4. Mies halusi jotain vakautta suhteeseen ja varmistusta sille että suhde jatkuu, ja avioliitto takasi (ainakin teoriassa) suhteelle vakaamman pohjan kuin avoliitto.
5. Mies rakasti naista niin paljon että halusi mennä hänen kanssaan naimisiin
Näiden viiden syyn ansiosta miesten odotukset avioliitolta olivat seuraavanlaisia: säännöllinen seksi, suhteen jatkuminen, ulkoisen painostuksen loppuminen, lapselle "normaali" perhe, mies odottaa naiselta uskollisuutta suhteessa kun se on virallistettu.
Avioliitto tarjoaa yleensä naiselle enemmän kuin miehelle, siksi miehillä on yleensä vähemmän intoa mennä naimisiin kuin naisella. Miehillä ei ole niin suuria odotuksia avioliitolta, yleensä ne odotukset ovat niitä samoja odotuksia kuin avoliitossa. Se onko mies naimisissa naisen kanssa ei useinkaan muuta niitä tiettyjä asioita joita mies naiselta odottaa. Nainen on yhtä hyvä äiti yhteiselle lapselle, olipa mies sitten naimisissa hänen kanssaan tai ei. Seksiä on pitkässä avosuhteessa yhtä paljon kuin pitkässä avioliitossakin. Yhteinen talous ja yhdessä eläminen eivät vaadi avioliiton sinettiä, ne onnistuvat yhtä helposti avoliitossakin.
En tarkoittanut !! Vaan miehen OMIA toiveita. !!
Seksi on se eka sen tiedän !
Mutta nainen /naisethan/suku, tuossakin oli VAATIMASSA naimisiin !
4 ja 5 oli sitä mitä ajattelin ! Eli lähti miehen ajatuksesta.. Mutta enemmän näitä
miesten omia ajatuksia !
>>>>>>>>
Onko vaimo myös hyvä ystävä aviomiehelle vai eikö ?
Voitko olla rehellinen, avoin hänen kanssaan ?
Mitä merkitsevät miespuoliset kaverit miehelle ? Saako /pitääkö olla ! Vai ovatko uhka avioliitolle ?
Onko ne tärkeämpiä kuin VAIMO /perhe ?
Kiitos vastauksista tähän asti..mut lisää !
Miehet menee naimisiin omasta halusta vain silloin,kun haluaa OMISTAA naisen..
Muut miehet menee naimisiin vain naisen aloitteesta..vaikka mies kosisikin,nainen on manipuloinut ja painostanut miehen siihen.
Mies ei osaa rakastaa tai tuntea mitään muuta kuin pillun tuskaa.
Luonnonlaki..sukua pitää jatkaa..tunteilut on akkojen hommaa..Mies vaan nai.
Omistaminen on rinnastettavaa tavaran kanssa..yhenlaista tavaraahan se nainen loppujen lopuksi on.
nainen on miehelle ihan sama asia kuin joku tavara, niin kuin toteatkin.
Jotenkin epätasaväkinen suhde. Ja kummallinenkin. Kun/jos ulkoiset asiat ovat tärkeimmät, toi voi olla totta. Tai kun nainen on jossain mielessä ylivertainen muihin nähden, joku haluaa hänet "omistaa". Tulee mieleen harvinaisen kauniit, nuoret, jossain miehen ertyisest arvostamassa asiassa erittäin taitavat jne. Mitä sitten, kun nainen putoaa jalustalta ja mies huomaa hänenkin olevan vain tavallinen ihminen? Meneekö mies kauppaan ostamaan uuden tavaran?
Ei ole ihme, että miehet sekoavat, ampuvat itsensä ja vaimonsa... Nuo pilluntuskaiset!? Sitäkö se kaikki sitten onkin? Ehkä se selittää paljon jäävuoden huipuista.
"Onko vaimo myös hyvä ystävä aviomiehelle vai eikö?"
Tätä alun perin toivoin. Huomasin melko pian seurustelun alettua, ettei se ollut mahdollista. Tyttöystävälle (sittemmin vaimolle) en voinut kertoa omista syvistä tuntemuksistani, koska ne saivat hänet raivoihinsa. En halunnut olla tahditon enkä haavoittua hänen kiukustaan, joten avautuminen tyrehtyi alkuunsa.
Toivoin myös keskustelukumppania, mutta pian selvisi, että meitä kiinnostivat täysin eri asiat. Lisäksi pikku hiljaa ilmeni, että huumorintajumme ja jonkin verran myös arvomme olivat eri maata. Siksi keskustelemme lähinnä päivän tapahtumista ja kauppalistasta.
"Mitä merkitsevät miespuoliset kaverit miehelle? Saako/pitääkö olla! Vai ovatko uhka avioliitolle?"
Ensimmäiset parikymmentä vuotta tyttöystävä/vaimo oli mustasukkainen jokaisesta hetkestä, jota emme viettäneet yhdessä. Valtaosin omat harrastukset on pitänyt hoitaa vaimon nukkuessa, vaikka uni onkin jäänyt sitten vähälle. Nyttemmin hän jo soisi, että hankkisin muuta sosiaalista toimintaa.
Tärkein toiveeni oli, että voisin tehdä rakastamani ihmisen onnelliseksi, tehdä hänen unelmansa mahdolliseksi. Valitettavasti olen joutunut toteamaan, että vaimoni onnesta puuttuu kaiken jälkeenkin jotakin.
Seksistä minulla ei ollut paljon ennakko-odotuksia, mutta se oli kyllä aikoinaan loistavaa. Lasten myötä se jäi pois; en ole toipunut järkytyksestä oikein vielä vuosien jälkeenkään.
Ei se nainen miltään jalustalta putoo,kun ei ole siellä koskaan ollutkaan..
Se on vain hyödyke,jota käytetään..ei sitä käytön jälkeen poisteta..se saa jäädä,jos haluaa.
Monesti ei halua..Moguli Sukari on tästä hyvä esimerkki. Näin se menee..
Sukarin kuuluisat sanat:"Se nyt sai vaan vissiin tarpeekseen näistä minun naisjuttuista..ei sen kummempaa tässä.."
Kerronpa Seksistä! Keski-ikäiset miehet seksi kouluihin! Kuka alkaisi pitämään niitä ihan yleisesti!
Vaimolle ei riitä se muna sisään ja ulos..valitettavasti se esileikki silloin ennen korvasi laadun..!!!
Nyt kun sitä ei enää vanhemmat miehet jaksa harrastaa,saavat syyttää vaan itseään!
Kukaan nainen ei hyvästä seksistä kieltäydy!
Että kukaan Nainen haluaa olla seksiobjekti tai omistustavara!
Ja tunnen moniakin miehiä jotka tuntevat enemmän "kuin " naiset. Ja ovat heteroita !
Ja riittääkö sinulle ..kaan pelkkä "tavara "?
Miksi omat tuntemuksesi saivat vaimosi raivoihinsa ? Eikö sinulla olisi ollut oikeutta niihin ? Olihan vaimollasikin ...?
On surullista jos ei ole muuta jaettavaa kuin laskut ja kauppalista .
Kummallista on se,että jompikumpi on aina se joka määrää tahdin.
Ja jos on omia ystäviä niin eikö sen pitäisi olla rikkaus eikä uhka ?
"Tärkein toiveeni oli, että voisin tehdä rakastamani ihmisen onnelliseksi, tehdä hänen unelmansa mahdolliseksi. " Miten kauniisti ilmaistu.
Seksi lasten saamisen jälkeen on monipiippunen juttu..Etenkin silloin kun lapset on pieniä.. Mutta joskus ois hyvä myös Naisen mennä tutkituttamaan itsensä, onko hormooni tai muuta häikkää. Koska onhan se oleellinen osa avioliitoa.
Kiitos vastanneille ! Mutta vieläkin lisää MIESTEN TOIVEITA !?
Minusta se oma vaimo on paras ja itseasassa AINOA henkilö, joka voi toimia miehelle seksiopettajana. Onhan sitä kirjallisuuttakin, jota voisi yhdessä tarkastella.
Itse olen ainakin kokenut jännittäväksi tutustua tähän alueeseen oman vaimon kanssa. Sitä niin tykkää toisesta ja haluaa hyvää.
"Miksi omat tuntemuksesi saivat vaimosi raivoihinsa?"
No, vain silloin, jos ilmaisin jotain kielteistä:
- Minusta ei ollut kiva, että puhuit minusta noin muiden kuullen.
- Se ei ollut mitään verrattuna siihen, miten sinun käytöksesi loukkaa minua jatkuvasti!
monin dramaattisin variaatioin.
"Kummallista on se,että jompikumpi on aina se joka määrää tahdin."
Rakkaus on pokeria. Toinen nokittaa. Korotanko, katsonko vai luovutanko? Se luovuttaa joka enemmän pelkää menettävänsä.
"joskus ois hyvä myös Naisen mennä tutkituttamaan itsensä, onko hormooni tai muuta häikkää"
Minusta haluja ei pidä lähteä keinotekoisesti rukkaamaan. Se on aivopesua. Se ei ole enää ihminen itse.
Uskon muuten, että luonto on tarkoittanut seksihalun katoavan, kun lapsista on pidettävä huolta. Luonto ei ole tarkoittanut, että vanhemmat olisivat onnellisia. Onneen on tarkoitus pyrkiä mutta sitä ei ole tarkoitus saavuttaa.
Isket kirvellä jalkaasi..etkö mene lääkäriin ?
Jos vaimon seksihalut katoavat ilman järkevää syytä. Miksi silloin vaimo ei tarvitsisi lääkäriä ?
Koska naisena tiedän ,että on hormoonivaihteluita. Voi olla myös tunnelukkoja..?
jos kaikista asioista ei puhuta ?
Mustasukkaisuutta, epäilyjä onko joku toinen kauniimpi, nurempi,tms. sulla kiikarissa.
vaikka,kun itse on kuin "ladon seinästä reväistyn" näköinen kun on valvonut sairaiden lasten kansa jo viikon putkeen. No esimerkki tuo.
En usko,että luoja/luonto tarkoitti seksin katoavan lastenteon jälkeen. Ja lapsista voivat pitää molemmat vanhemmat huolta ei vain toinen.
Ja on hyvä olla viikonloppuja jolloin olette vain kaksistaan jossakin missä ei ole lapsia.
Lapset hoitoon,mummolaan tms.
Ns. seksilomia. tai mitä sitten onkin.
Kiitos vastauksesta.
Joo..kivat sulle..Mä en ole opettajatyyppiä ollenkaan..Jotain muuta kylläkin.. ;)
Ei kait ne mitään halua..Ne vaan ajautuu sellasiksi..
Tai sitten mä vedän puoleeni just näitä alistuvia tyyppei..
Ei sitä vaan löydy sitä yhteistä tekijää naisten ja miesten välillä..valitettavasti.
Elämä ottaa ja antaa, turha odotella mitään.
Aseta tavoitteita ja unelmia pitää olla. Et ole lastu laineilla !
Keskustelua enemmän.
Kyllä ne ukot menee vaan hiljaisemmiksi,kun yrittää niitten kans puhua..
Mä oon jopa nöyrtyny ja sanonu siipalle,mitä toivoisin,että seksi taas maistuis! Paskan marjat!
Ei varmaan muutu mikään miksikään! Huononee vaan joka kerta! Kohta paan luukulle lapun loppuiäksi!
Ainakin tälle nykyiselle siipalle! Vituttaa tommonen ittensä tyydyttäminen niin hemmetisti!