Miksi maailma on uskonnollisesti jakautunut?

Miksi maailmassa on niin monta erilaista itseään kristinuskoksi väittävää tahoa?

He väittävät Raamattua oppikirjakseen, mutta kuitenkin riitelevät keskenään opinasioista? Miksi keskustelupalstoilla ilmenee melkoista vihaa, katkeruutta ja kaunaa toisia uskovaisia kohtaan? Ovatko ne aidon kristityn tuntomerkkejä?

Sanoiko Jeesus niin, että hänen tosi seuraajat tunnistettaisiin siitä, että he vihaisivat toisiaan, tai että he osoittaisivat keskusteluissaan toisiaan kohtaan katkeruutta ja kaunaa?
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan se kieltämättä mielenkiintoista, että maailma on täynnä tosiuskovia, jotka puheidensa mukaan tuntevat jumalansa henkilökohtaisesti. Silti uskonnot voivat olla hyvin erilaisia. Ja vain MINUN uskontoni on se OIKEA..:)

Kristinuskossa suuri ongelma(?) on Raamatun leikekirjamaisuus. Kirjat on tehty eri aikoina, eri lailla ajattelevien henkilöiden toimesta ja aivan erityyppisistä lähteistä. Tätä sekasotkua sitten tulkitaan eri laillla, eri kohtia painottaen. Toiset myös lukevat sitä kirjamellisesti, välittämättä parin tuhannen vuoden kulttuurin muutoksesta.

Äänestä
  • Ei kai ole tarkoituskaan, että ihmiset olisivat klooneja ajatellen prikulleen samalla tavalla. Uskokin on prosessi, jossa tapahtuu kehitystä. Palstaväittely on areena kyseenalaistaa, kiistää, olla epäilevä, olla tietävinään, olla ihminen! Jumala näkisi jokatapauksessa ajatuksemme, eikö ole sama jakaa ne ja tuulettaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku Lauri kirjoitti:

Miksi maailmassa on niin monta erilaista itseään kristinuskoksi väittävää tahoa?

He väittävät Raamattua oppikirjakseen, mutta kuitenkin riitelevät keskenään opinasioista? Miksi keskustelupalstoilla ilmenee melkoista vihaa, katkeruutta ja kaunaa toisia uskovaisia kohtaan? Ovatko ne aidon kristityn tuntomerkkejä?

Sanoiko Jeesus niin, että hänen tosi seuraajat tunnistettaisiin siitä, että he vihaisivat toisiaan, tai että he osoittaisivat keskusteluissaan toisiaan kohtaan katkeruutta ja kaunaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu