Olen useaan otteeseen miettinyt eroa miehestäni, olisiko se helpotus tähän ahdistukseen? Toisinaan meillä on myös hyviäkin hetkiä, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki on taas sitä samaa riitelyä päivästä toiseen. Jos olisin töissä ja meillä ei olisi yhteistä lasta, olisin varmasti pakannut laukkuni jo aikoja sitten tai heittänyt hänet pellolle. Mutta tosiasia on, että meillä on lapsi ja minä opiskelen niin on tämä moninkerroin vaikeampaa. Ongelmana parisuhteessamme on riitely, joka johtuu mieheni saamattomuudesta, itsekkyydestä ja ehkä jollain tapaa lapsellisuudesta. Kaikista asiosta täytyy aina huomauttaa, eikä hän siltikään välttämättä tee mitä pyydän. Edes joskus olisi mukava jos hän itse hoksaisi vaikka siivota, ilman että siitä erikseen tarvitsee mainita.. Kun aina tarvitsee kaikesta huomauttaa tulee itselle sellainen noita-akka olo, mitä inhoan ja sitten ahdistaa. :(
Itsekkyys ilmenee siinä, että raha on aina ongelma. Kaikki on liian kallista ja mitään ei voida vauvalle ostaa kun se maksaa niin paljon. (Mielestäni emme kuitenkaan nyt niin köyhiä ole etteikö nyt joskus johonkin leluun varaa olisi.) Jännän asiasta kuitenkin tekee se, että joka viikko hänellä on varaa "palkita" itsensä käymällä ulkona syömässä, ostamalla olutta ja pelaamalla veikkauksen pelejä.
Tappelemme usein samoista asioista ja menetän totaalisesti hermoni sillä hän ei ymmärrä! Hän ei ymmärrä miksen tahdo joka toinen viikonloppu matkustaa hänen vanhempiensa luo viikonlopunviettoon. Eikö esimerkiksi kuusi kertaa vuodessa riitä?? Minkä takia rahaa ei ole lapselle mutta itseensä sitä on kyllä vaikka millä mitalla laittaa? Onko vaikeaa antaa myös minulle omaa aikaa, viettämällä aikaa lapsensa kanssa enemmän kuin viisi minuuttia kerrallaan? Kuinka voi valittaa ettei hänellä ole miltei yhtään omaa aikaa, ottaen huomioon että hän käy kaksi kertaa viikossa harrastamassa ja usein työpäivän jälkeen ottaa päikkärit ja istuu päälle vielä tietokoneella pelaamaassa..
Kaiken tämän keskellä tunnen itseni pahaksi ihmiseksi kun huomautan asioista, pakko on kuitenkin sanoa jotain kun ahdistaa niin valtavasti! Inhottavinta on että hän usein loukkaa minua erittäin pahasti ihan tahallaan, koska tietää onnistuvansa siinä.. toisinaan tuntuu että hän nauttii pahan mielen tuottamisesta, koska on hyvä siinä..
Hän on meinaan melkoisen lapsellinen tyyppi, hermostuu jos osaan jotain häntä paremmin.. ja hän ei usko jos minä sanon tai kerron jotain, mutta jos työkaverit sanoo niin sehän on ihan luojan suoma tosi!
Kauhea vuodatus. Mitäs mieltä olette pitäisikö vielä jatkaa, vai?
Itsekkyys ilmenee siinä, että raha on aina ongelma. Kaikki on liian kallista ja mitään ei voida vauvalle ostaa kun se maksaa niin paljon. (Mielestäni emme kuitenkaan nyt niin köyhiä ole etteikö nyt joskus johonkin leluun varaa olisi.) Jännän asiasta kuitenkin tekee se, että joka viikko hänellä on varaa "palkita" itsensä käymällä ulkona syömässä, ostamalla olutta ja pelaamalla veikkauksen pelejä.
Tappelemme usein samoista asioista ja menetän totaalisesti hermoni sillä hän ei ymmärrä! Hän ei ymmärrä miksen tahdo joka toinen viikonloppu matkustaa hänen vanhempiensa luo viikonlopunviettoon. Eikö esimerkiksi kuusi kertaa vuodessa riitä?? Minkä takia rahaa ei ole lapselle mutta itseensä sitä on kyllä vaikka millä mitalla laittaa? Onko vaikeaa antaa myös minulle omaa aikaa, viettämällä aikaa lapsensa kanssa enemmän kuin viisi minuuttia kerrallaan? Kuinka voi valittaa ettei hänellä ole miltei yhtään omaa aikaa, ottaen huomioon että hän käy kaksi kertaa viikossa harrastamassa ja usein työpäivän jälkeen ottaa päikkärit ja istuu päälle vielä tietokoneella pelaamaassa..
Kaiken tämän keskellä tunnen itseni pahaksi ihmiseksi kun huomautan asioista, pakko on kuitenkin sanoa jotain kun ahdistaa niin valtavasti! Inhottavinta on että hän usein loukkaa minua erittäin pahasti ihan tahallaan, koska tietää onnistuvansa siinä.. toisinaan tuntuu että hän nauttii pahan mielen tuottamisesta, koska on hyvä siinä..
Hän on meinaan melkoisen lapsellinen tyyppi, hermostuu jos osaan jotain häntä paremmin.. ja hän ei usko jos minä sanon tai kerron jotain, mutta jos työkaverit sanoo niin sehän on ihan luojan suoma tosi!
Kauhea vuodatus. Mitäs mieltä olette pitäisikö vielä jatkaa, vai?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minkätakia olet tämmöisen "melkoisen lapsellisen tyypin" kanssa lähtenyt sitten perhettä perustamaan?
Ei varmaan tullut miehen lapsellisuus ja saamattomuus yllätyksenä vasta lapsen syntymän jälkeen.
Jotenkaan en näkisi teidän ongelmianne kuitenkaan niin vakavina että erota pitäisi, ei se elämä ole helppoa välttämättä yksinhuoltajanakaan, eikä ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Itse erosin vastaavanlaisesta miehestä vuosia sitten, ja kuvittelin että jotain hienompaa ja parempaa olisi odottamassa, mutta yllättävän moni vastaan tullut mies on kuvailemasi kaltainen, lapsellinen, saamaton, itsekäs....ja samanlaiseen en halua vaihtaa, joten ollaan sitten sinkkuna vaikka maailman tappiin. riippuen tietysti vielä siitä minkä ikäinen tämä miehesi on? Ja sitten taas, jos löydät jonkun uuden miehen, siinä voi olla pahemmassa tapauksessa vielä pahempia vikoja mitä tässä nykyisessä. Itse ainakin pyrin tästälähin saamaan suhteeni asiat kuntoon, ennenkuin mietin eroja. Ja kun teillä on vielä lapsikin, niin kannattaa yrittää saada asiat järjestymään, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään väkivaltainen tai alkoholistinen mies?
Sinuna yrittäisin saada miehen jotenkin tajuamaan, missä mennään. Oletko ottanut puheeksi että sinua ahdistaa miehen käytös?
Joka toinen viikonloppu vanhempien luo reissaaminen on raskasta ja en itsekään lähtisi sellaiseen. Ymmärrän kyllä toisaalta miehen pointin että hän haluaa varmasti isovanhempien näkevän lastaan. Mutta esim. kerran kk riittäisi.
Juu, täytyy ihan alkuunsa todeta että tyhmä taisin olla kun perheen hänen kanssaan perustin... Ehkä silloin vielä meni paremmin ja usko tulevasta oli vahva.
Uskon että yksinhuoltajana ei olisi helpompaa, riidat tosin jäisivät.. kuten sanottu kaikella on puolensa.
Eikä mies tosiaan väkivaltainen tai alkoholisti ole, vaikka muutaman kerran riidoista on meinannut tulla fyysisiä.
Asioista on puhuttu ja riidelty useaan otteeseen, mutta eivät ne ole miksikään muuttuneet. Kun olen ilmaissut ahdistuneisuudesta, pyytää hän vain anteeksi, ajattelematta sanojani sen enempää. Nyt tilanne on mennyt siihen, että hän tahtoo muuttaa pois koska hän ei voi muuttua... Enemmän kuitenki tuntuu että hän ei oikeasti ymmärrä, eikä sen takia osaa muuttaa toimintaansa.
Kuule, minä olen ollut hetki sitten samassa tilanteessa, lapsia vaan jo kolme. Joulukuunalusta tähän on asiaa jauhettu, ainoa ratkaisu on muutto. Laitoin miehen pois ja nyt itken täällä yksinäni. Asumuserossa ollaan, tai ei oikeastaan vielä kunnolla kun suurinosa miehen päivittäin tarvittavista komoista on tällä. Tavaroita on paljon, yhteistä taivalta takana 18 vuotta.. Mies ei suostu hakemaan ulkopuolista apua. Jaksoin tätä hommaa monta vuotta eli minulla oli oikeastaan 4 lasta. Paljon on puhuttu ja saatu asioita korjatuksi, mutta aika näyttää rikkontuuko avioliittomme vai ei.
Olet ihan normaali suomalainen noita. Mieheöölesi joku siivoaminen ei ole tärkeää, ja sinulle on, siinä tapauksessa sinä siivoat jos se on tärkeää. Sama pätee muihinkin asioiohin, myös toisinpäin. Sinun ei tarvitse lähteä anoppilaan jos ei huvita.
Toisen loukkaaminen tahallaan (miten niin tahallaan) ei ole asiallista ja siitä ei pitemmän pälle hyvää seuraa.
Voit ottaa asenteen, ettet muka loukkaannu, pyydät selitystä käytökseen tai jos osaat iskeä vyön alle takaisin niin anna palaa. Tasoihin päästyäsi pyydät silti sen selityksen.
Vauva ei tarvitse aina jotakin uutta, leluja saa mistä vaan ja kaikki on vauvalle OK. Riittävästi tutuilta saatuja tai lainattuja on ihan OK.
"pakko sanoa kuitenkin jotakin" eli siis nalkutat ilman järkevää syytä. Jos on asiaa, sano se selkeästi ja pyydät vastatusta miksi asiat on näin. Jatkuva narina aiheuttaa sen että olet kohta yh.
Terv. Mies.
Kiitos kaunis kommentista.
Haluan vain sanoa, että olen tälläkin hetkellä yh, ihan omasta vapaasta tahdosta (vaikkakin miehen kanssa saman katon alla asutaankin), joten ei sen niin väliä.
"Vauva ei tarvitse aina jotakin uutta, leluja saa mistä vaan ja kaikki on vauvalle OK. Riittävästi tutuilta saatuja tai lainattuja on ihan OK." -jopa käytetyt tavarat ovat liian kalliita, jos ilmaiseksi saa vaikka kasan paskaa niin hyvä.
"nalkutat ilman järkevää syytä" -kyllä asioista täytyy voida puhua ja sanoa mikä häiritsee. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat suomalaiset miehet jotka patoavat tunteitaan ja lopulta hakkaavat tai pahimmassa tapauksessa tappavat koko perheen ja lopulta myös itsensä!
Ja ensikisikin kovasti voimia sinulle!
Tilanne kuulostaa todella tutulta. Itselläni ei vain ole lapsia.
En tiedä minkä ikäinen miehesi on, mutta itsekin ihmettelin reilu kolmekymmpistä exäänsi ja sitä kuinka lapsellinen ihminen voikaa olla.
Meillä riideltiin kokoajan. Ja samoista asioista. Jos asioista ei pystytä puhumaan, eikä niitä riitoja saada oikeasti koskaan selvitettyä, ei siitä tule koskaan mitään.
Sinun täytyy ennekaikkea miettiä itseäsi, koska SINÄ olet vastuullinen omasta hyvinvoinnistasi! Sinun täytyy myös ennenkaikkea ajatella omaa henkistä hyvinvointiasi, että jaksat olla hyvä äiti lapsellesi. Et voi päästää itseäsi kulumaan henkisesti puhki. Ja tekeekö tämä suhde sinulle muuta? Varmasti on niitä hyviäkin hetkiä mutta...
Lapsi aistii kyllä riidan. Omat vanhempani erosivat kun lapset oli muuttaneet kotoa pois ja voin sanoa sydämeni pohgjasta että puolestani olisivat saaneet erota aiemmin. Lapsuuteni oli riitelyn kuuntelemista ja ahdistusta siitä kun vanhemmat riitelee. Ei lapselle ole vain se tärkeää että molemmat vanhemmat ovat läsnä, vaan se että nämä vanhemmat voivat hyvin eivätkä vain revi toisiaan palasiksi.
Oma exänsi oli myös tietokoneen orja, mieti tahdotko loppuelämäsi olevan tällaista?
Ratkaisu ei ole missään nimessä helppo, mutta ajan kanssa helpottaa.
Juttele vakavasti miehesi kanssa, jos tuntuu ettei halua luovuttaa näin helpolla niin hakeutukaa parisuhdeterapiaan ja katsokaa jos siitä olisi apua.
Miksi päätitte hankkia lapsen? Olisiko muutaman vuoden odotus ollut paikallaan?
No nyt se on myohäistä. tuo lapsi on ja pysyy seurananne seuraavat 18 vuotta. On hyvin ymmärrettävää että elämä ei ole helppoa kun on jatkuvasti taloudellisia ongelmia ja siinä avuton vielä huollettavana.
Kuitenkin saattaisi olla paikallaan jos voisit muuttaa lapsen kanssa kotiisi. Voisiko vanhempasi viettää aikaa hänen kanssaan niinä tunteina kun olet koulussa? Miehesi tietenkin maksasi siitä vanhemmillesi. Mutta näin te saisitte enemmän tilaa hengittää ja voisitte viikonloput olla miehesi luona yhtenä perheenä.
Tällä järjestlyllä mies voisi ottaa toisen tyopaikan oman päivätyo jälkeen, esim klo 17.00 - 24.00. ja säästäisitte tulevaisuutta varten. Mies ottaisi lapsen viikonlopuiksi ja sinä ottaisit viikonlopputyon ja täten omalta osaltasi tukisit taloudellisesti perhettänne.
Monen monet tekevät noin, tiedän että se toimii.
Nyt olet ehkä ymmärtänyt jotain väärin.. ei meillä ole mikään huutava pula rahasta. Ihan hyvin me toimeen tullaan ja ollaan jotain saatu myös säästöönkin. Kyse on siitä mihin mies on valmis panostamaan.. :O
Tuollaista kriisiä on joka suhteessa, mutta vain eri aiheista!! Kyllä elämä on rankkaa !Ahdistus helpottuu
" purkautumalla", juuri niinkuin teit kirjoittamalla tänne! Miehet on lapsellisia, itsekkäitä, ja vaikka mitä, mutta löytyyhän samaa tautia naisissakin. Parisuhde on tuota " kissanhännän vetämistä", että kumman tahdon mukaan milloinkin mennään!
Ei ero tuollaiseen auta. Rauhoittukaa, ja hoitakaa ihanaa vauvaanne. Olet varmasti ylikuormitettu ja stressiäkin pukkaa, kun on vauva ja opiskelut päälle. Tehkää niitä hyviä hetkiä elämäänne, jo vauvankin takia. Jos huudatte ja riitelette, niin onko sen jälkeen parempi olla ? Jos ei, niin puhukaa normaalisti!
Ei ne muidenkaan miehet hoksaa siivota tai tehdä jotain ilman pyytämättä. Eihän se kotikaan mikään kasarmi ole, jossa komentamalla keskustellaan! Hyvää itsehillintää, kun se täältäpäin puuttuu!
itse tuollainen aikaisemmissa suhteissa. Kontrolli ja siivousfriikki, odotin että mies tekisi samoin. Mutta ei, niille on eri asiat tärkeitä sen olen oppinut. Nyt sinkkuna kuusi vuotta ja seuraavassa suhteessa hoidan siivoukset ym. silloin kun jaksan enkä miestä pakota siihen. Tuokoon hän muuta hyvää olemassa olollaan jos suhde toimii. Ehkä voisit miehesi laittaa lapsen kanssa anoppilaan, saisit omaa aikaa. Ja joskus ottakaa yhteistä aikaa ilman lasta. Sekin non tärkeää. Eli lyhyesti, ole onnellinen että miehesi kuitenkin kunnollinen suht raitis. Et kerro ikääsi? Minä 37 ja poika 6v. Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä useammin eroaa huomaa omat virheensä. Tsemppiä teille!!
"että raha on aina ongelma" ..."Minkä takia rahaa ei ole lapselle mutta itseensä sitä on kyllä vaikka millä mitalla laittaa? " ..."Onko vaikeaa antaa myös minulle omaa aikaa, viettämällä aikaa lapsensa kanssa enemmän kuin viisi minuuttia kerrallaan? Kuinka voi valittaa ettei hänellä ole miltei yhtään omaa aikaa, ottaen huomioon että hän käy kaksi kertaa viikossa harrastamassa ja usein työpäivän jälkeen ottaa päikkärit ja istuu päälle vielä tietokoneella pelaamaassa.."
Nyt ymmärretään mistä kiikastaa. Ensin sinä kerrot yhtä ja sitten kun noihin vaikeuksiin tarjotaan ohjeita, sinun tarinasi heti muuttuu.
Ennenkuin sinä voit alkaa ratkomaan ongelmiasi, sinun on terävä kristallin kirkkaasti selväksi itsellesi:
A) onko talousongelmia. Jos on, niin sitten kumpikin kodin ulkopuolelle toihin. Kuten ehdottamani kaava toimii, mieshelle toinen tyopaikka tietokoneen edessä istumisen sijaan ja sinulle viikonlopputyo.
B) viettääko mies liian vähän aikaa lapsensa kanssa. Jos noin on , niin sinun tehdessä viikonloput toitä, hän automaattisesti on 100% vastuussa lapsestanne tuona aikana
Niin kauna kun sinä itse edes et tiedä ongelmaanne kuinka sinä voit sitä ratkaista?
Purkaa turhautumista jankuttamiseen (joka vain lietsoo epäsopua) tai kiljumiseen, ei auta ketään, Se on myos hyvin epäreilua lapselle. Hän on täysin syyton mihinkään. Teidän velvollisuus on taata hänelle rauhallinen ja rakastava ympäristo!
Mikä niissä ongelmissa oli epäselvää?
Raha on ongelma siinä, että sitä riittää hänelle itseen tuhlattavaksi, mutta lapseen ei mielellää "panosteta". Rahanpuutteesta ei ole kyse!
Mies ei vietä tarpeeksi aikaa vauvan kanssa. Mielestäni päikkärit ja harrastaminen ovat sitä OMAA aikaa. Mikäli joku on eri mieltä, niin voisitteko kertoa mikä on omaa aikaa??
Kuka on puhunut kiljumisesta?
Hyvät ihmiset harjoitelkaa sisäänlukutaitoa. Kiitos!
Mut toisaalta miehesi voi kokea sen niin että kun hän käy töissä niin rahat ovat hänen.Minusta siis tuo on äärettömän lapsellinen ajatus mut näin ne miehet vaan ylennsä ajattelee. Ja teidän olis kyllä ehdottomasti pitänyt keskustella jo nuo asiat enneku teitte sen lapsen et kuka maksaa mitäkin ja mikä kenellekin kuuluu..turhaa noita on sit enää tuossa vaiheessa tapaella kun kaikki olis pitäny olla jo harvinaisen selvää ennen ku koko lasta aloitte hommaamaan. Nyt olis tärkeää et sinä hakisit jostain viikonlopputöitä(vaikka) sillä varmaan miehesi voi ajatella niinkin että hän joutuu elättämään koko perheeen ja minusta ainakin olisi reilua että edes yrittäisit ite myös osallistua perheen menoihin yhteisesti. Ja tosiaan, silloin voisi miehesi olla sen aikaa lapsen kanssa! Eihän ole sanottu, että saat töitä mutta osoita nyt miehellesi ainakin että edes yrität ja sitten voit sanoa että tietty osa palkasta on vaan ja ainoastaan sinun menoihisi ja että loput annat yhteiseen käyttöön. Olisi myös hyvä sanoa miehelle että joku summa hänenkin on laitettava teidän elantoon. Ja voithan käyttää sitten vaikka noita lapsilisiä(niitä tietääkseni saat) lapsen tarpeisiin, sehän on nimenomaan juuri niihin myönnetty raha.
Ja ottakaa nyt järki käteen, keskustelkaa ja sopikaa noi siivousasiat ja kyläilyt ym..ei tuommoisten syiden takia kannata vielä erota! Sanot vaan miehellesi et tiettyinä päivinä viikosta hän hoitaa tiskit ym ja silloin sinä saat hengähtää ja tiettyinä päivinä sinä hoidat..ja miehesi natisee tuosta niin sano et jos ei kelpaa niin voi hankkia siivojan omille vuoropäivilleen et päättäköön itse! Eiköhän ala mieskin sen jälkeen siivoamaan. Tai mikä olisi vielä parempi ratkaisu niin siivoaisitte yhdessä, kun alat siivoamaan sammutat sen tv:n tai tietokoneen ja sanot et nyt on siivuokusen vuoro ja sit sen jälkeen saa jatkaa omia pelejään!
Tässä vain nyt muutama neuvo.
Kiitos järkevästä viestistä ja neuvoista! :)
Yhtä asiaa en vain ymmärrä, mikä on tuo raha... Kyllä minä ihan yhtälailla osallistun rahallisesti talouden hoitoon, asumismenot menevät puoliksi, kaupassa kun käydään niin maksan ihan yhtä paljon kuin mieheni, joskus jopa enemmän. Kyse ei ole siitä etteikö minulla olisi rahaa tai hänellä.. Hän vain huomaamattaan stressaa rahasta, vaikka kertaakaan ei ole vielä edes tehnyt tiukkaa. Ensimmäinen mistä hän säästäisi on lapsi ja sitä minä taas en ymmärrä! Ehkä vika on siis minussa..(?) -tiedä häntä..
Kuulostaa siltä että sinulta menee elämä hukkaan moisen narsistin kanssa.Olin itse avioliitossa henkilön kanssa joka ei ollut 30 v aikana kertaakaan väärässä.Siitä tiedän että semmoinen kaveri ei paranna tapojaan siitä kehittyy sinulle tosi paha olo jos se jatkuu pitkään.Eroa hyvä ihminen kun vielä jaksat.Elämä vaatii että siinä molemmat ovat joka päivä toisilleen kilttejä ja huomaavaisia.Toivottavasti löydät ihmisen jonka kanssa on enimäkseen hyvä olla
Kun sanoit että ensimmäinen mistä miehesi säästää on lapsi..niin ja sitä sinä et ymmärrä. No, mutta loppujen lopuksi viekö se lapsi vielä tässä vaiheessa niin paljon rahaa kuin annat ymmärtää? Ymmärtääkseni lapset nyt eivät vielä lapsuus iässä niin paljoa vie vana sitten vähän vanhempana kun on jo harrastuksia ym..ja eihän lapsillekaan kaikkea saa periksi antaa et jos lapsi pyytää jotain niin ei vanhempien kuulu aina suostua. Se on sitä harkitun rahan käyttöä lapsenkin kohdalla.
Mitä tulee tuohon teijän kokonaistilanteeseen niin annat kuitenkin sen kuvan että lapselle kaikki ja heti ja kuitenkin fakta on myös se ettei se lapsi niin kovasti kuitenkaan kuluta. Eli miksi tuosta nyt nostaa noin kova meteli?? Anna miehesi käyttää rahojaan omiin harrastuksiin kun kuitenkin sanoit että hänkin maksaa suunnilleen puolet teidän yhteisistä menoista. Minusta hänellä on silloin oikeus pitää loput rahat itsellään samoin kuin sinullakin on oikeus pitää sen elinrahojen jälkeen loput rahat itselläsi. Tärkeintähän on että molemmat maksatte kulut puoliksi eikä niin että vaan toinen maksaa ja toinen ei.
Ja mitä tulee tuohon vapaa-aikaan niin siitä teidän kyllä pitää puhua yhdessä ja laatia yhteiset säännöt et kumpi saa olla milloinkin missäkin ja mikä aika vietetään lapsen kanssa. Ennenkaikkea PUHUKAA asioista avoimesti ja laatikaa yhteiset pelisäännöt!