Mikä saa ihmiset sietämään toisiaan useita kymmeniä vuosia, eikä ainoastaan sietämään, vaan vielä elämään yhdessä onnellisena ja tyytyväisenä? Miksi joistakin tulee se yksi mutta toisista ei ?
Toivoisin kommentteja seuraavan listan koostumukseen; asiat ovat siinä tärkeysjärjestyksessä 1= tärkein jne...
1. yhteinen huumorintaju, samat asiat naurattavat
2. seksuaalinen yhteensopivuus, samat asiat tuntuvat hyvälle
3. elämän päämäärä, samat tavoitteet, samanlaiset arvot; ponnistelua yhteisen hyvän/ perheen eteen
4. kyky anteeksiantoon; asiat selvitetään kerralla, molemmilla on sopivan "lyhyt" muisti
5. optimistinen elämänasenne; kaikesta selvitään
6. itsenäisyys; kumpikaan ei ole addikti, kumpikin on henkisesti aikuinen
7. vapaus; kummallakin on vapaus toteuttaa itseään ja omia kykyjään yhdessä sovittujen rajojen puitteissa
8. turvallisuus; kumppani on ihminen johon voit luottaa
9. sitkeys; molemmat ovat valinneet toisen elämänkumppanikseen, ihastuksia tulee ja menee, elämänkumppani on jotain muuta
10. tähän voi jokaine kirjoittaa sen oman ohjeensa...
- niin että onko kaiken takana kuitenkin vain se sana rakkaus?
Toivoisin kommentteja seuraavan listan koostumukseen; asiat ovat siinä tärkeysjärjestyksessä 1= tärkein jne...
1. yhteinen huumorintaju, samat asiat naurattavat
2. seksuaalinen yhteensopivuus, samat asiat tuntuvat hyvälle
3. elämän päämäärä, samat tavoitteet, samanlaiset arvot; ponnistelua yhteisen hyvän/ perheen eteen
4. kyky anteeksiantoon; asiat selvitetään kerralla, molemmilla on sopivan "lyhyt" muisti
5. optimistinen elämänasenne; kaikesta selvitään
6. itsenäisyys; kumpikaan ei ole addikti, kumpikin on henkisesti aikuinen
7. vapaus; kummallakin on vapaus toteuttaa itseään ja omia kykyjään yhdessä sovittujen rajojen puitteissa
8. turvallisuus; kumppani on ihminen johon voit luottaa
9. sitkeys; molemmat ovat valinneet toisen elämänkumppanikseen, ihastuksia tulee ja menee, elämänkumppani on jotain muuta
10. tähän voi jokaine kirjoittaa sen oman ohjeensa...
- niin että onko kaiken takana kuitenkin vain se sana rakkaus?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kunnioitus ja rakkaus ovat parisuhteessa kantavia tekijöitä. Tärkeää on kuitenkin se, että parisuhteen osapuolten välillä on toimiva kommunikaatio ja ongelmien tullessa vastaan niistä pystytään puhumaan ja niitä yritetään ratkaista yhdessä.
Minusta taas tuntuu, että niissä suhteissa, joissa ollaan tällä kommunikaatiolinjalla, niin asioita keiteään kuin velliä; puhutaan, puhutaan ja puhutaan, loputtomasti puhutaan, pohditaan ja kieriskellään parisuhteen ongelmissa...ja vaikka kuinka kommunikoidaan ja selvitellään mummovainaan aikaan tapahtuneita niin asioissa ei kuitenkaan välttämättä kovinkaan paljoa edistytä...
Ajatteles nyt, parisuhteen ongelma on vaikkapa se, että toinen on haluton. Vaikka pari käy kaikki terapiat ja puhuu suu vaahdossa, ei se tee toisesta yhtään halukkaampaa.
Tai entä jos suhteen ongelmana on alkoholismi? Silloinhan sitä vasta puhutaankin, mutta onko siitä mitään apua?
Minusta tuntuu, että kommunikaatiokyvyn sijasta pitäisi puhua muutosvalmiudesta; mikä on suhteessa olevan ihmisen valmius muuttua toisen ihmisen vaatimuksesta...?
On tosiaan paljon ongelmia, jotka eivät ratkea vaikka niistä puhuttaisiin aamusta iltaan ja vielä yökaudetkin. Kuten sanoit, ratkaisevaa on se mitä ihminen haluaa tehdä, jotta asiat muuttuisivat toivottuun suuntaan. Tietenkin ongelma on jotenkin otettava esille, mutta sen vatvominen ja toisen painostaminen ei johda muuhun kuin entistä suurempaan muutosvastarintaan. Tärkeintä on etsiä ongelmalle ratkaisu ja se vaatii tekoja.
Jatkokysymyksenä kysyisin vielä, että puhut rakkaudesta ja kunnioituksesta, miten sinä määrittelet sanan rakkaus? Mitä se pitää sisällään?
Onko rakkaus vain selittämätön tunne, jonka kaikki kokevat samanlaisena/ erilaisena vai onko se pelkkä kemiallinen reakti aivoissa...ja mikä senkin sitten aiheuttaa?
Olen suht. nuori ja parisuhteessa ollut vasta viisi vuotta. Tätä suhdetta ennen on tullut kokeiltua jos jonkinmoisia mies-suhteita. Tuntuu, että käsissäni on nyt se "elämäni mies", aina ei ole ollut helppoa ja eroa on harkittu joskus tosissaan ja vähemmän tosissaan, me leikitään ajatuksella "minkälaista elämä olisi jos emme olisi enää pari".
Meille on tärkeää että pystymme keskustelemaan, mieheni on parempi suustaan kun minä ja sehän harmittaa, toinen rakastaa myös väittelyä ja minä otan se kinaamisena ja tappelu tulee jos en ymmärrä että toinen haluaa väitellä väittelemisen halusta..
Kuuntelu on tosi tärkeä ominaisuus suhteessa. Keskustella voi kyllä suu vaahdossa, aamuun asti, mutta jos toinen ei kuuntele vaan jankuttaa omia mielipiteitä ja minä jankutan omiani enkä kuuntele häntä, menee "keskustelu" silloin siihen suu vaahtoomiseen, eikä ole enää keskustelua -vaan oman mielipiteen tuputtamista.
Samaa aaltopituutta tarvitaan, että toista onnistuisi ymmärtämään.
Muutosvalmiudesta en puhuisi alkuunkaan! En todellakaan ole valmis muuttumaan vaatimuksesta, enkä halua muuttaa miestäni mihinkään siitä mitä hän on! Ei tasavertaisessa suhteessa saa vaatia muuttumaan toiseksi ihmiseksi kuin mitä hän on. Jos jokin asia vaivaa, siitä voidaan taas vaihteeks keskustella, mutta tuntuu kummalta, että joku haluaa muuttaa toista. Toisessa oleva ärsyttävä asia saattaa ratketa sillä, että yrittää ymmärtää toista, ehkä ongelma onkin omassa suhtautumisessa?
Väkivaltaa, alkoholismia ja muuta pahaa ei suhteessa tietenkään pidä hyväksyä, joko lähtee suhteesta tai keskustellaan asiasta ja haetaan apua ulkopuoliselta.
Noi on kuitenkin ongelmia, joita ei joka suhteessa ole, nykyään voidaan suhteesta ONNEKSI lähteä, jos on tullut valittua puoliso, jonka kanssa erilainen näkenys elämästä ja olemisesta.
Kun lueskelin sitä listaasi, olit kirjoittanut tärkeysjärjestykseen asioita, ominaisuuksia. Viimeiseksi kirjoitit oman ohjeen, mun oma ohje on että muuttaisin listan järjestystä. Sulle tärkeät seikat on mulle hiukan erilaisia eikä missään järjestyksessä..
Yhteinen huumorintaju ei kuulu omaan listaani ollenkaan. Minä rakastan mustaa huumoria yli kaiken. Kauhuleffat on mulle rakkaita, mieheni vihaa niitä, mieheni taas rakastaa "järkevää, tosipohjasta" esim. politiikoista vedettyä vinoilua.
Kyky anteeksiantoon minullakin tärkeää, mutta otan pois siitä "lyhyen" muistin, anteeksiantoonni ei kuulu asian unohtaminen.
Optimistisuus saattaa välillä lopahtaa, silloin sitä suhdetta koetellaan. Toista pitää olla valmis tukemaan, kun optimistisuus toiselta lähtee.
Seksuaalinen yhteensopivuus ja elämän päämäärä on seikkoja, jotka otan käsittelyyn heti suhteen alussa, jos seksi toimii se toimii varmaan vuosienkin päästä, se jos toinen on haluton välillä on vaan osa suhdetta. Jos toisella on eri päämäärä elämältä on jatkossa ongelmia tiedossa, koska toinen joutuu antamaan periksi joskus, vaikka haluaako toinen yhden lapsen kolmekymppisenä ja toinen neljä lasta ja mieluiten hetimiten ensimmäisen.
Itsenäisyys ja vapaus kuuluu samaan, toista ei voi sitoa liikaa mustasukkasuudellaan, mutta itsestäni tiedän, että haluan miehen olevan hiukan mustasukkainen ja olen hiukan mustasukkainen hänelle..
Turvallisuus on mille suhde pohjautuu, tieto että toinen palaa takaisin, toisen kanssa voi puhua luottaen siihen että kaikki eivät tiedä asioista.
Sitkeys on se liima mikä meijät kaks pitää yhdessä. Työttömyys, läheisten kuoleminen, vauvakuumeilu, rahan puute, toisen harrastukset ja menemiset sun muut isommat ja pienemmät ongelmat voitetaan sillä että halutaan olla yhdessä. Kahta jääräpäätä on hankala erottaa, se me on huomattu kun on harkittu eroa. Joskus suhteen alussa huomattiin, että halutaan samoja asioita suht. samoihin elämäntilanteisiin, lähteminen on vaikuttanut aina luovuttamiselta, eikä haluta luovuttaa vasta kun mitään minkä pohjalle rakentaa ei enää ole. Meille on riittänyt pienenkin seikan varaan rakentaminen, siitä kun kasvattaa niin joskus menee taas hyvin, ehkä joku päivä kaikki hyvä loppuu, eikä luottamusta ole, mutta vielä on jaksettu kuunnella ja puhua.
Rakkaus ja kunnioitus on ne tärkeät jutut mullekin. Haluan elää suhteessa mikä perustuu rakkaudelle, kaikki varmaan tietää mitä rakkaus on. Rakkautta on erilaista, mutta miehen ja mun välinen rakkaus on mulle tärkeimpiä laatuaan, samoin kun vanhempieni ja sisaruksieni.
Rakkaus on ehkä minulle kaiken kokemamme yhteenveto ja halu olla yhdessä. Tunne hyvästä olosta, tieto siitä että palaa takasin luokseni ja hyvä olo jatkuu.
Muutosvalmiudella en tarkoita juurikaan sitä, että ihmisen pitäisi muuttua joksikin toiseksi, kun mitä hän todellisuudessa on; eikö jokaisen ihmisen elämäntehtävä ole tulla enemmän omaksi itsekseen?
mutta muutosvalmiutta tarvitaan silloin, jos pahoja ongelmia halutaan parisuhteessa ratkoa pois päiväjärjestyksestä (tietenkin sillä edellytyksellä, että haluaa jatkaa parisuhdetta). Minä väittäisin, että todella pitkissä parisuhteissa (10 -20 vuotta vähintään) jokainen pariskunta tulee jossain suhteen vaiheessa siihen tilanteeseen, että joko ihminen muuttaa omaa toimintaansa tai toinen lähtee...
No jaa, tietysti sitten meillä on ne liitot, joissa ihmiset ovat luodut toisilleen, ja joissa ei koskaan tule vastaan todella vaikeita tai pahoja asioita. Hyvä niin.
Onkohan sitten niin, että liittojen liimat ovat yksilöllisiä, kuten ihmisetkin ovat yksilöllisiä, kaikki yleistykset ovat siis virheellisiä...?
Omat vanhempani erosivat kun olin ala-asteella. Isäni löysi uuden naisen. Jätti perheen kun pikkuveljeni oli 5-vuotias. Me muut kolme muksua oltiin isompia. Nainen palasi entisensä luokse, äiti ei huolinut isää takaisin. 23 vuotta avioliittoa meni siinä.
Miekkoseni vanhemmat on naimisissa, mieheni äiti oli 16 kun sai esikoisensa, isä oli silloin 27. Mieheni on kertonut että liitossa ei ole juurikaan rakkautta, vaan ovat yhdessä lähes ainoastaan lasten takia, nuorin viidestä lapsesta on 10-vuotias. Saa nähdä miten käy kun nuorin kasvaa..
Meistä on moneen junaan ja toinen kokee tärkeäksi sen mikä on vähemmän tärkeää toiselle. On ehkä minun ja mieheni onni että takerrumme toisiimme ja vähättelemme asioita, ainakin osittain uskon että siksi olemme yhdessä, tuntuu että selviämme vielä tästä ja tuosta.. Nykyään on niin helppoa luovuttaa ja etsiä sellaista täydellistä kumppania, mutta onko täydellistä olemassa? Ehkä täydellisen saa sellaisesta joka antaa periksi, on samaa mieltä kanssani kaikesta ja muuttaa mielipiteensä kun sanon että näin on, ilman mutinoita?
Ja mitä tosta muutosvalmiudesta turistaan, niin on hyvä että kuuntelee toista jos jokin seikka häiritsee, tarkemmin ajateltuna muutosta tapahtuu kokoajan, miksei muuttuisi toisen kanssa "parempaan"?
Lyhyemmissäkin suhteissa joutuu joskus vaikeaan tilanteeseen ja tekemään ratkaisun onko oma toiminta väärin vai ei. 20 vuotta ilman pahaa ongelmaa on aika hyvin. Vai mikä on paha ongelma ja tuleeko ne eteen vasta silloin kymmenten vuosien päästä? Ehkä nykyään erotaan nopeammin koska se mahdollisuus on että voi kokeilla "onneaan" toisen tai viidennen kanssa ilman että sitä kovin paheksutaan.
En tiedä millainen suhde on jossa kaksi on luotuja toisilleen.
Tapasin mieheni joka asui eri paikkakunnalla ja hän oli kuskina kavereille, jotka halusivatkin lähteä kotikaupunkiini bilettämään ja päätyivät ekaa kertaa katsomaan baaria, johon olin minäkin päätynyt kavereitten vaatimuksesta. Molempien illan suunnitelmat muuttuivat kavereitten pyynnöistä. Miekkosen kaverin piti lähteä hakemaan minua tanssiin, mutta jäi juttelemaan jollekin toiselle tytölle. Mieheni tuli luokseni. Ja tässä sitä ollaan kun ei haluta luovuttaa ja yritetään, paremmin kuin vanhempamme..? Joku kaveri sanoi että meidät kohtalo johdatti toistemme luo. En usko kohtaloon, uskon siihen, että me tässä ratkastaan omilla teoilla mitä tapahtuu.. Sitä vaan kaksi tutustuu ja katsotaan miten käy.
Meinas tämä suhde loppua alkuunsa siihen kun mies oli armeijassa ja asui eri paikkakunnalla ja koin sen esteenä. Vai olisiko kohtalo sittenkin puuttunut peliin ja ikävä pakotti soittamaan ja pyytämään vielä ulos?
En usko että kukaan on luotu toiselle, sitä joko tykkää toisen tavasta olla, ajatuksen juoksusta ja jostain ulkosesta olemuksesta. Sitä mukautuu jonkun kanssa elämään jos tuntuu siltä että haluaa olla yhdessä tai eroaa. Jos ei mukaudu, tulee riitaa. Ensin toisen tapoja saattaa niellä harmistuneena, mutta joskus se raja tulee vastaan.
Maailmasta löytyy paljon ihmisiä, joiden kanssa on samat arvot ja päämäärä elämältä.
En tykkää ollenkaan siitä että yleistetään, laatikoidaan ihmiset ja jaetaan sektoreihin.. Musta jokaisessa on niin paljon eri puolia ja tapoja toimia. Nuori-vanha, musta-valkoinen, lihava-laiha, työtön-työssäkäyvä.. Siinä välissäkin on jotain, vai onko? Isäni kanssa on joskus otettu moisesta yhteen, hänen mielestään olen liian sinisilmäinen.. Onko paha täysin paha? Onko suhde hyvä jos kestää vuosia vai onko siinä hyvää ja huonoa, vai onko hyvässä ollenkaan huonoa?
Jokin pistää minut pysymään tässä suhteessa vaikka aina ei hyvin mene, ehkä joku toinen olisi parempi? Miksi tästä ei vaan pakkaa tavaroita kun toinen on harrastamassa?
Kymmenen vuoden kuluttua saatan ajatella täysin erilailla kun nykyisin, mutta uskon että muutos tapahtuu hiljalleen, ettei sitä itse ehkä huomaa. Jonain päivänä ehkä huomaa että ei tämä olekaan sitä mitä halusin. Toinenkin on muuttunut erilaiseksi kun oletin.
Vastoinkäymiset kasvattaa suhdetta, jos jonkun kriisin selviää, se luultavasti vahvistaa, ainakin hetkeksi. Mä välillä hakemalla haen tappelua, usein on liian helppoa niellä toisen jutut ja ne jos jokin kasaantuu ongelmaks ja kasvaa solmuks jota on hankala lähtee aukomaan.
Olisi aika järkyttävää, jollei ihminen muuttuisi laisinkaan vuosikymmenten saatossa, jollei mitään sisäistä kehitystä tapahtuisi, mutta mihin suuntaan itsekukin kehittyy?! Ja onko molempien suhteessa olevien suunta ja kehitysvauhti ollenkaan sama? Eikö joku viisas tutkija ole sanonut, että mies haluaisi nähdä naisen aina samanlaisena, mutta nainen taas mielellään haluaisi MUUTTAA miehen mieleisekseen? Ne hih, siinäpä sitä mietittävää...Ja entä kun sitten on kypsä? Tuleeko sen jälkeen YLIKYPSÄ?
*nauraa*
"ylikypsä rouva ja herra Virtanen"
*hihihi*
*anteeksi*
Hyvän sopan ainekset ovat ainakin meillä:
Optimistinen elämänasenne, paljon naurua, lyhyt muisti, eli vanhoja riitoja tms. ei kaivella.
Ongelmien tullessa niiden ratkaisu, pitää päästä pintaa syvemmälle, pelkkä puhuminen ei auta, vaan yhteisiä päätöksiä ja tekoja. Toiselle joutuu aina antamaan jossakin periksi.
Luottamus, on tärkeätä tietää, missä toinen on, valheen lyhyestä jäljestä tietää kaikki sananlaskun.
Samanlainen arvomaailma, toisen huomioonottaminen joka päivä, empatia, sopivasti pää pilvissä, mutta jalat maassa. Jatkuva ihastuminen kumppaniin. Vaaleanpunaisia unelmia....
Tässä jotain ajatuksia, sorry eivät kyllä tulleet listan mukaan.
tutuilta kuulostivat, minua viehättää todella paljon juuri tuo ajatus "lyhyestä muistista" sekä toisaalta taas vaaleanpunaiset unelmat...
menneisyyttä ei kaivella, mutta usko tulevaisuuteen säilyy...parisuhteellakin taitaa olla oma suunta?
Tosi kivaa luettavaa:)
Tavallaanhan kaikki sen tietää, että juuri nuo tekevät suhteesta kestävän ja hyvälaatuisen. Kuitenkin oli kiva saada pieni muistutus näistä:) Toistaiseksi oma suhteeni vielä lyhyt 1,5v ja ongelmiakin on, mutta tässä tulee se muuntautumiskyky esille. Mielestäni, ja miehenikin mielestä nyt ollaan siinä oikeassa suhteessa, vaikka ongelmia onkin. Kyse onkin sekä molempien että myös suhteen muuntautumiskyvystä mielestäni. Tai onko mulla nyt sitä kokemusta niin, että voisin viisaana näin väittää;) Tästä listalta on kuitenkin hyvä "repiä" tsemppiä ongelmienratkaisuun. Muistaapahan, että niin moni asia silti loksahtaa kohdalleen esim tämän listan perusteellakin.
...ja onnea kasvavalle suhteelle...
Siitähän on jo tutkimustuloksia, että ihminen valitsee kumppanin hajun perusteella. Nykypäivänä se vain on todella vaikeata sillä kaikki hävittävät oman hajunsa kaiken maailman hajusteiden alle. Sitten kun arki alkaa suhteessa kemiat eivät sovi ollenkaan kohdalleen ja seurauksena ei voi olla muuta kuin ero.
Minä muuten uskon tuohon tulokseen ja sen paikkansapitävyyteen...ihon tuoksu voi olla tyrmäävää tai huumaavaa...
*hauska selitys*
...mutta lisäisin listan alkuun (samalle tasolle kuin yhteinen huumorintaju - se on minullakin tärkeysjärjestyksen alkupäässä) sen, että olen valinnut toisen "siinä kunnossa kuin hän oli kaupantekohetkellä". Siis jos joku toisen ominaisuus ärsyttää heti alussa, on turha miettiä, että "kyllä se tuosta vielä muuttuu, kun minä koulutan". Ehei, voi muuttua vielä huonommaksi.
Siis itse tein selväksi heti alussa, että minulla on omat vikani, joista olisi hyvä tehdä parannusta, mutta en uskalla luvata ainakaan pysyvää parannusta enkä varsinkaan heti. Mieheni on hyväksynyt minut vikoineni päivineni, samoin kuin minä hänet (vaikka välillä marmatammekin, mutta sekin kuuluu asiaan).
Seksuaalisuuden pistäisin ehkä vähän alemmaksi, mutta kyllä sekin listaan kuuluu. Kyllä se alkaisi hiertää, jos toinen tahtoisi joka päivä ja toinen kerran vuodessa.
Sitä minä vain ihmettelen, miksi keskustelu mielletään aina jatkuvaksi vatvomiseksi. Se voi olla hyvinkin proosallista ja lyhytkestoista kulloisestakin asiasta puhumista. Yksi toimiva vihje: Mieheni ei sano, että "yäk, mitä tämä sotku lautasellani on, miksi sinä aina laitat moisia - silloin kymmenenkin vuotta sitten keitit liian vahvat kahvit...". Hän pyytää: "ensi kerralla tähän ruokaan voisi laittaa vähän enemmän pippuria". Siis hän ei säti, yleistä eikä mene henkilökohtaisuuksiin - eikä kaivele menneitä. Sen sijaan hän puhuu täsmälleen senkertaisesta _asiasta_ niin, että hänellä on jokin rakentava ehdotus, mitä asian hyväksi voisi tehdä.
Nämä havainnot olen tehnyt noin 15 vuoden kokemuksella.
Yks aika tärkeä puuttuu: kumpikin tykkää dokata paljon, se rulettaa suhteessa!
...yksi edellytys on, että suhde kestää.
Joko toinen (jolloin siitä ihmisestä tulee "uhrautuja") tai molemmat osapuolet muistavat, että kukaan ihminen ei pysty koskaan saavuttamaan täysin edes omia ideaalejaan - saati toisen.
Liika ehdottomuus - sanoisinko "anteeksiantamattomuus" tuhoaa elämän. Jos muistaa, että ihmiset ovat erehtyväisiä, niin itse kuin se toinenkin, ja vain ihmisiä, niin silloin se toimii.
Totta kai ihan perusedellytys on se, että suhteessa ei ole väkivaltaa ja se, että molemmilla on samat de facto -arvot esim. siitä, mikä uskollisuusvaatimus puolisolla on... Itse uskon, että huoraamalla pitkään parisuhteeseen saa ainakin pitkäksi aikaa vakavia ongelmia, jollei suhde jopa siihen kariudu - se kannattaa jättää tekemättä (koskee molempia osapuolia). Samaten väkivaltaisessa suhteessa ei voi olla.
Parasta olisi, jos ihmisellä olisi henkinen vapaus olla oma itsensä, kokea että häntä arvostaa se toinen sellaisenaan - muuttui hän tai oli muuttumatta - silloin on tilaa elää.
Nythän on huomattava, että iso joukko ihmisiä ei enää "usko parisuhteeseen" ensinkään - ehkäpä silti se ihan perustavaa laatua oleva juttu on se, että pitää perusarvona elinikäistä toisen rakastamista "kunnes kuolema erottaa". Liian usein ihmiset häipyvät toistensa luota, "kun vain ei nyt enää huvita". Se kertoo vain siitä, että ko. ihminen ei alun perinkään ole lopulta arvostanut itse rakkautta, vaan pikemminkin hyppää ohimenevien tunteiden mukaan, jotka ailahtelevat paljon enemmän ajan myötä... eikä ole valmis ns. "työskentelemään" sen eteen, että suhde kestää.
Lapsien tulo vaatii juuri sitä, että todella tahdon alaisesti haluaa olla toisen kanssa. Lapset ovat todella paras ehkäisykeino - ja silloin kysytään taas sitä, että molemmat puolisot todella miettivät, mikä suhteessa on "tärkeää" - ehkäpä se itse suhde ja se, että tarjoaa myös lapsille sitten vakaan ja tasapainoisen kasvualustan.
Nykytrendien ja naistenlehtimaailman keskellä pitkä (lue: elinikäinen) parisuhde ei ole enää trendikäs - siihen kykenevät ihmiset ovat jo nykyisin vähemmistönä. Enemmistö ihmisistä, jopa ne, jotka sitoutuvat lupauksin sellaiseen mennessään naimisiin, on jo sellaisia, että kantavat sisimmässään "valmiuden rikkoa suhde, kun siltä alkaa tuntua". Ennen ihmisten arvomaailma oli erilainen.
Ehkäpä pitkä parisuhde siis lopulta vaatii uskoa siihen, että se on se arvokkain muoto, jota mikään muu ei voita? Kristinuskossa asia tulee esiin sen myötä, että suhteen/avion rikkominen on synti. Mutta jos siihen ei usko, niin silloin jo suhde on heikommissa kantimissa, koska tavallaan absoluuttinen arvo "pitkästä parisuhteesta" ei olekaan enää absoluuttinen - silloin se riippuu kunkin hetkisistä tunteista. Ja tunteet ovat tunnetusti muuttuvia.
Todella tärkeää on juuri toi kohta 4..me ihmiset ollaan kuitenkin erehtyväisiä ja loukataan toista joskus..jos anteeksi ei osaa antaa se kyllä pilaa ja myrkyttää suhteen kuin suhteen pidemmän päälle.Tietysti kaikkea ei voi eikä pidäkkään antaa anteeks,mutta kyllä silloin jos jotain anteeksiantamatonta tapahtuu koko suhde on jo mennyttä..
kohta 6 ja 7 on kanssa tärkeitä minusta.Itsenäisyys on hyvän suhteen pohja.Kukaan ei ahdista ketään suhteessa.Hyvän maun puitteissa tietäen kuitenkin rajansa voi toteuttaa myö itseään.Eli olemalla henkisesti kypsä voi toimia tämän kaavan mukaan ja onnistua!
Kaikki näistä mitä kirjoitit oli asiaa,mutta tässä oli nämä minun mielestäni tärkeimmät pointit.Samanlaisilla arvoilla ei ole niin merkitystä kai..riippuu ihmisestä mitä haluaa ja miten kovasti.Jotkuthan sanovat että työläinen työläiselle ja porvari porvarille..mutta ehkä siinä suhteessa on jo se rakkaus joka ratkaise..noo..tiedä häntä?
Hyvää kevään jatkoa...
Kivaa tekstiä.
Vielä kun joskus löytäisi tyllerön, joka jaksaisi valvoa kanssani yön pimeille tunneille saakka. Väsymys kun yleensä naisilla iskee jo klo 21.00, vaikka koko päivä olisi mennyt maatessa ja päiväunetkin olisi nautittu.
Kyllä se useimmilla vaan niin on, että ei jaksa sitä parempaakaan etsiä. Sitä vaan elää ja on toisen kanssa päivästä toiseen vaikka rakkaus olisi kadonnut ja seksielämä kuollutta. Syynä on monilla yhteinen omaisuus ja lapset. Harvemmilla on rakkausavioliitto.