Mitä teille naisille merkitsee miehen turvallisuus parisuhteessa?
Vastaan itse ensin: Minulle turvallisuus tarkoittaa miestä, joka on ystäväni. Hän ei puukota selkään, ole epäreilu tai kiero. Pyrin itse olemaanmyös turvallinen puoliso, ja miehellä on minun kanssani lupa esimerkiksi näyttää tunteensa ilman että irvin tai kiusaan. Mielestäni turvallisuutta luodaan hyvään suhteeseen molemmin puolin aivan identtisin keinoin: tehdään toiselle hyvä olo.
En ole koskaan kaivannut fyysistä turvaa. Enemmänkin ajattelen niin, että toivon ettei mieheni mene tappelemaan - mielummin juoksen rakkaani kanssa yhdessä pakoon kuin näen jonkun lyövän häntä. Tódennäköisesti menisin väliin tälalisessa tapauksessa, vaikka siitä ei seuraisikaan muuta kuin turpaanlyöntiä molemmille. Mutta juu, mieluiten pysyn tärkiden ihmisteni kanssa kaukana rähinästä. Perseen kourijat baarissa osaan ajaa itsekin pois.
Normaaleissa olosuhteissa (ts. ei aamuyöllä snagarijonossa) osaan kyllä puolustaa itseäni tarvittavan määrän.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se on tärkeä asia suhteessa että saa tukea jos on vaikeaa, tai jos menee hyvin niin saa jakaa ilonhetkiä. Ettei tarvitse pelätä onnistumisia sen vuoksi että mies olisi kateellinen tai epäonnistumisia sen vuoksi että mies nälvii ja pilkkaa. Sama tietysti toisinpäin. Jos ei uskalla puhua mitään niin eihän sellaisesta suhteesta tule mitään. Minulle on tärkeää että saan puhua ilman että täytyy pelätä koska mies kyllästyy tai hermostuu eli sellainen luottamuksellinen, turvallinen ilmapiiri on minulle tärkeä asia. (enkä tosiaan pidä siitä että mies huomoi minut vain saadakseen seksiä...)
En minäkään katutappelijan kanssa halua seurustella eli asiat pyritään hoitamaan kyllä muulla tavoin.
Turvallinen mies ei käytä väkivaltaa koskaan eikä huuda herjoja kellekään missään tilanteessa, ei esittele kalujaan naapureille (ainakaan ilman lupaa!) eikä hae vaikean hetken tullen apua viinapullosta vaikka kaikki sen kaveritkin tekis niin. Kyllä turvallinen mies omaa hyvän itsetunnon ja -kunnioituksen joka kestää läpi elämän. Luuseripellet, sohvaplösöt ja munansa perässä tallustajat on sen vastakohtia. Juu.
jonka kainalossa on hyvä olla kun maailma murjoo.
aamuyöllä kannattaisi olla kotona eikä siellä vaarallisessa sngarijonossa?
Minusta turvallisen pitääkin näyttää tunteitaan ainakin minulle. Muille saa ihan mielellään toisinaan vaikka esittää jotain, mutta pidän siitä, ettei esitetä mitään muuta, vaikka tulisikin erimielisyyksiä rehellisyydestä. Turvallinen on ennen kaikkea luotettava ja sellainen, johon ei tarvitse pettyä missään merkittävissä asioissa, kuten luottamuksen ja kunnioituksen säilymisessä. Turvallisen käytöstä pystyy ennakoimaan. Turvallinen on osittain samaa kuin järkevä ja harkintakykyinen.
Tappelupukareista ei voi puhua samana päivänä kuin turvallisesta. Minustakin turvallinen välttää kaikenlaisia kahnauksia joka paikassa. Myöskään viinansumentama mies ei ole turvallinen. Turvallisuutta voi luoda myös lainkuuliaisuus, sovinnaisuus ja se, että puolustaa heikommassa asemassa olevia (en tarkoita, että pitäisi mennä sekaantumaan tappeluihin), samalainen käsitys oikeudenmukaisuudesta ja että on itsehillintää. Ja se, että käyttäytyy sivistyneesti ihmisten ilmoilla.
Epäreiluus ja kierous on pahin piirre, mikä ihmisessä voi olla. Nämä usein itse kuvittelevat, että pystyvät kätkemään ominaisuutensa, joka näkyy kilometrien päähän... ja esittämään muuta silloin kuin itse haluavat.