Sennan kuolema tutkitaan uudelleen

Tutkinta Sennan kuolemasta saattaa alkaa uudelleen
(2.4. 14:42)

Tutkinta formula ykkösen legendaarisimpiin kuljettajiin kuuluvan brasilialaisen Ayrton Sennan kuolemasta halutaan avata uudelleen. Italian korkein oikeus päätti eilisiltana, että vuonna 1997 lopetetun tutkinnan avaaminen on mahdollista.

Kolminkertainen maailmanmestari Senna sai surmansa 1. toukokuuta San Marinon gp:ssä ajettuaan rajusti ulos. Sennan tallin Williamsin tallipäällikkö Frank Williams, tekninen johtaja Patrick Head ja pääsuunnittelija Adrian Newey saivat tapahtuneen takia syytteen kuolemantuottamuksesta bolognalaisessa tuomioistuimessa vuonna 1997, mutta kolmikko vapautettiin syytteistä.

Vapauttavan tuomion jälkeen Italian syyttäjäviranomaiset yrittivät vielä ajaa asiaa, mutta valitus hylättiin vuonna 1999. Syyttäjä pyysi kuitenkin Italian korkeinta oikeutta tutkimaan juttua, koska syyttäjän mielestä valitusta ei oltu käsitelty oikein. Torstaina korkein oikeus julisti päätöksenään, että prosessissa oli tehty virheitä. Näin valitustuomioistuimen päätös kumottiin. (STT-DPA)

Aikaisempi kirjoitus poistettiin, en nähnyt vastauksia. Minkä takia asia tutkittaan uudelleen?
Onkohan kyseessä vain uutiskynnyksen ylitys?
1359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Antakaa nyt jo Sennan levätä rauhassa. Eivät nämä tutkimukset häntä takaisin tuo, ja sitäpaitsi Senna lähti GP-radoilta juuri sillä tavoin kuin halusikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ansu kirjoitti:

Tutkinta Sennan kuolemasta saattaa alkaa uudelleen
(2.4. 14:42)

Tutkinta formula ykkösen legendaarisimpiin kuljettajiin kuuluvan brasilialaisen Ayrton Sennan kuolemasta halutaan avata uudelleen. Italian korkein oikeus päätti eilisiltana, että vuonna 1997 lopetetun tutkinnan avaaminen on mahdollista.

Kolminkertainen maailmanmestari Senna sai surmansa 1. toukokuuta San Marinon gp:ssä ajettuaan rajusti ulos. Sennan tallin Williamsin tallipäällikkö Frank Williams, tekninen johtaja Patrick Head ja pääsuunnittelija Adrian Newey saivat tapahtuneen takia syytteen kuolemantuottamuksesta bolognalaisessa tuomioistuimessa vuonna 1997, mutta kolmikko vapautettiin syytteistä.

Vapauttavan tuomion jälkeen Italian syyttäjäviranomaiset yrittivät vielä ajaa asiaa, mutta valitus hylättiin vuonna 1999. Syyttäjä pyysi kuitenkin Italian korkeinta oikeutta tutkimaan juttua, koska syyttäjän mielestä valitusta ei oltu käsitelty oikein. Torstaina korkein oikeus julisti päätöksenään, että prosessissa oli tehty virheitä. Näin valitustuomioistuimen päätös kumottiin. (STT-DPA)

Aikaisempi kirjoitus poistettiin, en nähnyt vastauksia. Minkä takia asia tutkittaan uudelleen?
Onkohan kyseessä vain uutiskynnyksen ylitys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu