Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

kUN RAKKAUS LOPPUI

Isäx2

Näin otsikoi vaimoni kirjoituksena eräälle toiselle palstalle. Sitä kirjoitusta ei ollut tarkoitettu minun, hänen miehensä, silmille mutta satuin sen löytämään sivuhistoriasta kun tulin koneelle surffaileen hänen jälkeensä.
Tuntuu kuulkaa aika pahalta, kun vaimo miettii selän takana ettei rakasta minua enää, eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Takana 10 vuotta yhdessä ja kaksi lasta. Kasvotusten vakuutteelee kaiken olevan hyvin, mutta en kyllä ole aikoihin kuullutkaan hänen suustaan "minä rakastan sinua". No onpahan ollut ainakin siinä rehellinen.
Mitä tästä pitäisi ajatella ja toimia?

26

1637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nastarengas2

      Ainakin on syytä ryhtyä miettimään tulevaisuutta vakavasti. Jos naisesi on epärehellinen niin luottamus ei toimi. Pyri avoimeen keskusteluun naisesi kanssa ja tarkastele tilannetta sen jälkeen uudelleen. Vanhan korjaaminen on usein parempi kuin uuden aloittaminen. Kuitenkin suhde perustuu tahtoon ja haluun rakentaa suhdetta. Pakko on huono motiivi suhteissa.

    • Tylsä vaimo

      Täällä myös nainen, joka ollut yhdessä noin kymmenisen vuotta miehensä kanssa ja kaksi lasta. Olen ollut kotiäitinä ja mieheni käy töissä. Mieheni paljon matkoilla työnsä takia. Ei ole pettämisepäilyjä tmv. mutta jotain on vain kuollut tunnepuolella suhteessamme. Kun viimein ja vihdoin istumme vierekkäin sohvalle iltaisin, niin ei oikein enää tiedä mitä sanoa, mistä keskustella jne. Seksiä harrastan mieheni mieliksi. Loma-ajat ovat kamalimpia kun mieheni on kotona koko ajan...ei vain oikein jaksa mutta pakko jaksaa. Ei meilläkään sanota mitään "Minä rakastan sinua"-sanoja tmv. Miehelläni on työ, harrastukset ja näiden jälkeen perhe (lapset) ja jossain vihon viimeisenä minä aviovaimo arvoasteikossa. Minulla on vain koti ja lapset ja mies jossain viimeisenä myöskin. Omaa aikaa mulla ei ole ikinä kun lastenhoito ym. on täysin minun vastuullani kun mieheni töissä ja työmatkoilla ja harrastuksissa jne. ja ne vievät paljon aikaa.

      • nainen 37 vuotta

        Samoin meillä,paitsi minä olen yrittänyt puhua ongelmista miehen kanssa..mutta ei ois niitäkään keskusteluja
        kannattanut käydä..on vain loukkaantunut kaikesta ja asiat muuttunut huonommiksi..
        Mieheni viettää paljon aikaa pornosivustoilla ja leikkii siellä nuorta jätkää,joka tykkää kuulemma suusekseistä ja muista nuorten naisten kanssa puuhailuistaan..ja tämä tuli selväksi,kun lapsemme meni koneelle ja löysi isänsä pornoilut sieltä..on kuitenkin saanut minua naida monta kertaa viikossa..
        Oon itekki tyrmistynyt,niinkuin sinä Ap..ja voin kertoo,ettei sitä voi vaan sivuuttaa..
        Olen edelleen loukkaantunut ja häväisty! Olen kuuliainen,hyvä vaimo..en ansaitse tuollaista!
        Jos miehen puhumattomuus,oma haluttomuutensa hoitaa suhdetta,oikeuttaa tuollaiseen käytökseen,niin menköön koko ukko! Olen harkitsemassa eroa.

      • häMmästynyt45
        nainen 37 vuotta kirjoitti:

        Olen todella ihmeissäni tästä asiasta, jota sinäkin olet osin kokenut. Miehellä on (seksuaalisestikin) aktiivinen vaimo, keskustelee, hoitaa kotia yms. Nämä olivat yleistyksiä ja minun näkemys siitä mitä olen näillä palstoilla lukenut ja treffisivustoilla naisten toiveita miehen suhteen
        Mikä helvetti saa miehen puhumattomaksi, seksistä kieltäytynään, makaamaan sohvalle tms.???!!!

        samansuuntaisia ajatuksia olen kuullut myös lähipiiristä, joten ei vain näiden palstojen kirjoituksia.

        Toinen puoli on naisten totaalinen kieltäytyminen seksistä, jonka perusteella hakeudutaan uskottomuuden maastoon.

        En ota kantaa siihen onko asiat oikein vai väärin, jokaisella on oikeus toimia elämässään kuten haluaa mutta on syytä ymmärtää että omalla toiminnallaan on seurauksia. Onkohan miehet jotenkin muuttuneet siitä rujosta ja aktiivisesta mallista?

      • Richard Van Halen

        Mitenkä tuo oman ajan puute liittyy tähän juttuun?

        Olisiko siinä kenties osa syypää tuohon onnettomaan suhteeseenne? Ettekö voi siinä sohvalla keskustella vaikka näistä asioista?

        Hoidathan sinä takapihan puutarhankin kukkimaan. Miksi avioliitossasi annat rikkaruohojen kasvaa?

      • nainen37 v.
        häMmästynyt45 kirjoitti:

        Olen todella ihmeissäni tästä asiasta, jota sinäkin olet osin kokenut. Miehellä on (seksuaalisestikin) aktiivinen vaimo, keskustelee, hoitaa kotia yms. Nämä olivat yleistyksiä ja minun näkemys siitä mitä olen näillä palstoilla lukenut ja treffisivustoilla naisten toiveita miehen suhteen
        Mikä helvetti saa miehen puhumattomaksi, seksistä kieltäytynään, makaamaan sohvalle tms.???!!!

        samansuuntaisia ajatuksia olen kuullut myös lähipiiristä, joten ei vain näiden palstojen kirjoituksia.

        Toinen puoli on naisten totaalinen kieltäytyminen seksistä, jonka perusteella hakeudutaan uskottomuuden maastoon.

        En ota kantaa siihen onko asiat oikein vai väärin, jokaisella on oikeus toimia elämässään kuten haluaa mutta on syytä ymmärtää että omalla toiminnallaan on seurauksia. Onkohan miehet jotenkin muuttuneet siitä rujosta ja aktiivisesta mallista?

        Mulle tuli tuo nettiseksi kuin nyrkki silmään..en selviä siitä..mitään selitystä en ole saanut,vaikka kysynyt olen..poikakin karsastaa nyt isäänsä..en osaa käsitellä tätä..ooppa sitte siinä muka seksissä mukana,kun ukko haaveileekin 20v,bimboista..en osaa käsitellä tätä..onko pervo?

      • 4+1
        nainen37 v. kirjoitti:

        Tiedä häntä... Samaa ikäluokkaa ollaan edellisen kirjoittajan kanssa. Törmäsin tuossa yks päivä mieheni nettipornohistoriaan, ja se oli painottunut teinityttöihin. Mun kanssani mies ei ole innostunut harrastamaan seksiä enää pitkään aikaan, ja ihmekö tuo, jos fantasiamaailma on täynnä laihoja, karvattomia pikkutytteleitä. Tympii tuommoinen.

      • normia on
        nainen37 v. kirjoitti:

        Mulle tuli tuo nettiseksi kuin nyrkki silmään..en selviä siitä..mitään selitystä en ole saanut,vaikka kysynyt olen..poikakin karsastaa nyt isäänsä..en osaa käsitellä tätä..ooppa sitte siinä muka seksissä mukana,kun ukko haaveileekin 20v,bimboista..en osaa käsitellä tätä..onko pervo?

        Kaikki ne haaveilevat vielä joskus panevansa sitä 20-vuotiasta timmiä tyttölasta. Ei se mitään pervoa ole, ihan ihmisen biologiaan syövytetty juttu. Sen ikäinen on hyvä lisääntymään.

        Onhan 20-v myös hyvän näköinen, usein myös kokoinen ja tuntuinen. Keski-ikäisille se on paluu nuoruuteen.

      • Ei nimimerkkiä
        nainen37 v. kirjoitti:

        Mulle tuli tuo nettiseksi kuin nyrkki silmään..en selviä siitä..mitään selitystä en ole saanut,vaikka kysynyt olen..poikakin karsastaa nyt isäänsä..en osaa käsitellä tätä..ooppa sitte siinä muka seksissä mukana,kun ukko haaveileekin 20v,bimboista..en osaa käsitellä tätä..onko pervo?

        Mutta normaalit, terveet miehet ovat vaimoilleen järkytys. Tämän miehet ovat tiedostaneet jo seurustelun alkumetreillä ja siksi pitävät tietyt puolet vaimoiltaan piilossa.

        Sanonpa sinulle ja muille naisille tämän: miehet mielellään nauttivat tyttökuvista ja samaan aikaan himoitsevat vaimoaan. Mutta tuollainen pornonkauhistelu tappaa himon ja rakkauden sekunnin murto-osassa.

      • en usko sua!
        Ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Eikö vaikuttaisi sinuun mitenkään,jos vaimosi katselisi ja kuhertelisi nuorten komeitten miesten kanssa netissä? Olisi komeita nuoria isokullisisia poikia,jotka haluaisivat panna vaimoasi..ja lupailisivat sellaista nautintoa,mitä vaimosi ei ole kokenut..ja tämän kaiken tulisi sinulle 9v.tyttösi kertomaan..

      • Ei nimimerkkiä
        en usko sua! kirjoitti:

        "Eikö vaikuttaisi sinuun mitenkään,jos vaimosi katselisi ja kuhertelisi nuorten komeitten miesten kanssa netissä?"

        Katselisi? Ei ainakaan kielteisesti. Kuhertelisi? Toivottavasti pitää omana tietonaan.

        Ainakin minun kaveripiirissäni silloin 10-12-vuotiaina käytiin etsimässä isien lehtikätköjä ja naureskeltiin kuville, joista ei mitään ymmärretty. Ei siitä mitään traumoja jäänyt. Jos äiti olisi saanut sydänkohtauksen, ehkä sitten.

        Naisten on turha kääntää asetelmaa peilikuvaksi, koska yleensä miehet eivät pahastu naistensa seksileluista ja -viihteestä kunhan eivät itse jää paitsi.

        Naiset taas pahastuvat, haukkuvat miehensä ja jäävät sitten paitsi.

      • pöh!

        Joo..oot mies..turhaampa sulle mitään yrittää selitellä..
        Tiedätpähän jos naises ei sulle anna,mistä se oikeinen johtuu..ehkä miesten pitäisikin naida niitä miehiä..samanlaiset perverssiot ainakin..
        Jospa homot onkin tämän ymmärtäneet..

      • perversiot
        pöh! kirjoitti:

        Joo..oot mies..turhaampa sulle mitään yrittää selitellä..
        Tiedätpähän jos naises ei sulle anna,mistä se oikeinen johtuu..ehkä miesten pitäisikin naida niitä miehiä..samanlaiset perverssiot ainakin..
        Jospa homot onkin tämän ymmärtäneet..

        Saattaapi se laps saada trauman,jos oman isänsä näkee mulkkua vatkaavan koneella..
        Oot aika kahjo ukko,jos et sitä älyy..ja sairas jos siitä kuvitelmasta mulkku heti jäykisty..!!

    • Nightmist

      Ei ole olemassa patenttiratkaisua, mutta luultavasti teillä on käynyt vain niin, että tunne-elämä on jäänyt hoitamatta.

      Jokaisella meistä on tunne-elämän tarpeita. Kun puoliso täyttää ne, toinen puoliso pysyy helpommin rakastuneena. Tämä tarkoittaa myös sitä, että nuo tunteet voidaan löytää uudelleen!

      Nainen tarvitsee huomiota, romantiikkaa, turvaa, keskustelua, hellyyttä.

      Jenkkiläinen tohtori Willard F Harley osaa hyvin selittää tätä asiaa tässä jutussa:
      http://www.marriagebuilders.com/graphic/mbi5520_qa.html

      Sanottakoon että Harleyn avioliittotyö on ollut todella menestyksekästä ja auttanut minuakin. Tää ei oo mainos.

      Lähtekää terapiaan. Rakkaus ei ole pelkkää tunnetta! katsokaa esim www.katajary.fi

      • maltti on valttia

        Avioliitossakin rakkaus on kuin sää, se vaihtelee. Annahan vaimokullan testata. Eihän sinun tarvitse välttämättä rynnätä heti järjestelemään suuria juttuja.

      • S
        maltti on valttia kirjoitti:

        Avioliitossakin rakkaus on kuin sää, se vaihtelee. Annahan vaimokullan testata. Eihän sinun tarvitse välttämättä rynnätä heti järjestelemään suuria juttuja.

        Samanlaista oli meillä, kaikenlaisia vastoinkäymisiäkin käyty läpi, ja luulin, että olimme asiosita puhuneet.

        Mutta teille suosittelen ehdottomasti pariterapiaa, yksilö- ja/tai seksuaaliterapiaa. Olen itsekin vasta nyt havahtunut siihen, että suhdetta OLISI PITÄNYT hoitaa ajoissa. Me molemmat muutuimme, kasvoimme, kävimme omia kasvukriisejämme läpi, mutta emme osanneet käsitellä niitä toistemme kanssa.
        Miks niin monille käy näini? Koska toinen on "liian tuttu", ainakin luulee tietävänsä mitä toinen tuntee ja ajattelee. Emme näe, että muutumme. Ja toista pitää itsestään selvänä. Hän ei ehkä olekaan täysin se, jonka luulet hänen olevan, etkä ehkä itsekään täysin se ihminen, jonka hän luulee sinun olevan.

        Neuvo, että keskustele sohvalla puolisosi kanssa, ei välttämättä onnistu. Toinen on helposti heti niskakarvat pystyssä, puolustuskannalla. Ja ongelmakohtia on vaikea nähdä niin läheltä. Jos läheisyys on kadonnut, sitä ei ole helppo yksin löytää.

        Terapeutti auttaa, johdattaa ajatuksia, saa mielen toimimaan avarammin. Se ei käy hetkessä, mutta on ehdottomasti hyvä keino. Älä pakota tai patista, olisi minun neuvoni. Pyydä, että hän tulisi mukaasi, koska haluaisit parantaa suhdettasi kaikilla tasoilla.
        Terapeutteja löytyy myös väestöliiton sivujen avulla, siellä on myös hyviä linkkejä ja artikkeleita parisuhteen mutkista.

        Minä toisaalta kadehdin teitä, koska teillä on mahdollisuus yrittää pelastaa parisuhteenne ja löytää se ihminen, joka puolisonne on nyt ja jota rakastatte. Meillä puoliso ajautui pettämiseen, ja rikkoi peruuttamattomasti niin monta asiaa... Nyt käyn ja käymme terapiassa, mutta niin iso haava on välillämme, ettei sitä ommella hetkessä, ei ehkä ikinä. Ja surullisinta on, että vasta se toi meidät rehellisesti sen äärelle, mitä olemme ja mitä haluamme. Minusta se on liian kova hinta, että sieluni on hajalla...

      • M.
        S kirjoitti:

        osaa !!! Tiedän mitä on rikkirevitty sydän. Olen mies ja meillä tosi pitkä ja ns. uskollinen liitto kariutui. Suomalaisena miehenä en kenellekään en vaimollekaan puhunut mikä painoi ja sisällä paisui välillä helpottaen. Alkuaikoina hän oli kulkenut tietämättäni , joka paikoissa missä parit kulkevat. Tunnusti kerran, kun mies oli halunnut seksiä eikä hän suostunut hän poikkasi.Annoin anteeksi, mutta jäi jotain ja tietyt tilanteet ja ihmiset laukaisi käsittelemättömät muistot joita ruokittiin vielä erouhalla aina, kun tuli ongelmia.Me olisimme tarvinneet terapiaa ja olisi itse vaan täytynyt mennä. Näinkin pienet asiat tekevät tuhoa ja edesauttaa pettämisiin . Oli sisällä tuskaa ja yksinäisyyttä paljon, kunnes sain taivaan lahjan ! Tuli ihana nainen elämääni joka tarvitsi tukea hänkin oli aviossa, mutta mies paljon työssä.Minä kerroin hänelle vähän asiasta puhelimessa koska luotin häneen ja se oli siinä tuli vapaus siitä ahdistuksesta ! Ihastuin TIETTY ja kerroin vaimolle. Ei ollut seksiä vaan sydän... Se oli lopun alku ja vaimo käytti tilanteen minun syykseni. Totuus kuitenkin on että oli kertynyt selvittämättömiä asioita jotka aiheuttIvat lisää vaikka välillä oli hienostikin. Sain valita jättää ihana aito ystävyys tai ero. Annoin hänelle vapauden ja tiesinkin jo näin tapahtuvan. Tunnustan että itkin viikkoja yksi pävä yhdessäolo vuotta kohden vaikka olen mies joka ei ole itkenyt . Oli kova hinta ja paljon tuskaa, mutta tuhkasta nousee uusi aamu. Onneksi saan voimaa ja hoivaa uskostani Jeesukseen . Kulkekaa yhdessä tai yksin apua saamaan niin kauan kuin vielä aikaa on. Kaikkea hyvää terveyttä, iloa ja voimaa kärsiville toivotan .

    • Ei nimimerkkiä

      Jos vakoilit vaimoasi, teit tosi pahasti. Jos sattui vahinko, unohda näkemäsi aktiivisesti.

      Vaimosi yrittää prosessoida tunteitaan, ja näillä palstoilla ne joutuu esittämään pelkistetysti tai jopa vääristetysti, jotta saa toivottavasti hyödyllisiä reaktioita vastaukseksi.

      Koska teillä on lapsia, heidän onnensa on pääasia. Hoida osuutesi siinä projektissa ja ole kohtelias vaimollesi.

    • Katariina 1981

      ..akka lomalle, menkää ihan kahdestaan vaikka jonnekin mökille tai missä nyt sitten tykkäättekin käydä. Älä lähentele vaan anna hänen lähestyä ja anna hänen päättää mitä teette lomalla minäkin päivänä, anna hänen nauttia seurastasi. Mieti ensin mitä on tapahtunut, onko jokin syy siihen että vaimo tuntee näin...onko jokin muuttunut?

      Toinen on että jätät koneen auki niin että siinä näkyy tämä vaimosi kirjoitus ja kun hän sen huomaa kysyt suoraan haluaako hän kertoa mistä on kyse?

      Pari suhde toimin pidemmän päälle niinkin yksin kertaisella kaavalla kuin...Jos hän ei ole luonasi menen hänen luokseen, käytännössä kai tarkoittaa sitä että arjessa aina toisen on jahdattava toista ja pidettävä kiinni toisesta !!!

    • Reality bites..

      Olen painottanut lapsilleni sitä, että aina kun salaa urkkii toisen papereita, kännykkää tai salakuuntelee, saattaa löytää tai kuulla asioita, joita ei haluasi.

      Jos minä kuulisin, että mieheni "vahingossa" löytäisi selaushistoriaa tutkiessaan minun kirjoituksia tms. niin kyllä kokisin sen ennen kaikkea kyttäämiseksi. Mitä se sinulle kuuluu, jos kirjoitus ei ollut sinulle tarkoitettu, vai oliko se? VOihan vaimosi tietää tapasi ja tarkoituksella jätti sen sinun luettavaksesi. Ja nyt tapasi mukaan kyselet neuvoja täältä netistä...hohhoijaa...

      • Everstiluutnantti

        Älkää syyllistäkö kysyjää. Hän ei ilmaissut olevansa kierosilmäinen runkkari. Hän tuli koneelle ja löysi sieltä kylmäävän tekstin "kun rakkaus loppui".

        Elämään vakavasti suhtautuvalle ihmiselle tuollainen on karmaiseva luettava. Pahinta siinä on se, jos se tulee vahingossa eteen. Sellainen teksti vaatii elämän uudelleenmäärittelyitä ja sen pohtimista, kuinka arvokasta nykyinen maailma on.

        Ja mitä minä näenkään? Kaikenkarvaiset besservisserit tulevat syyttämään alkuperäistä kirjoittajaa tavalla, jolloin 'vika on loppujen lopuksi hänen itsensä aiheuttama' (mitä meni katsomaan eli ovat vahingoniloisia tai ohjeita 'vie nainen lomalle', jolloin toimillasi lunastat itsesi).

        Vähän on karua ja syyllistävää kommenttia.

    • Beeea

      Katso vaimoasi silmiin ja kerro hänelle, kuinka kiitollinen olet kaikesta. Naisten on saatava tuntea itsensä maailman kauneimmiksi, parhaimmiksi äideiksi/vaimoiksi aina välillä. Ole aito ja vilpitön. Nainen on niin kuin kukka, jota rakkaus kastelee. :)

      Olen 21-vuotias tyttö ja miettinyt, mikseivät miehet osaa rakastaa naisia.
      Meidät on loppujen lopuksi varsin helppo pitää onnellisina. Jos minä olisin mies, tietäisin tasantarkkaan,
      mitä pitää sanoa/tehdä.

      Eri toten muista nämä: hymyile hälle (se tarkoittaa, että hän on mielestäsi mukava), puhu hälle suht kohteliaasti (eli älä piikittele, hauku tai kiroile), kerro hälle miltä susta tuntuu (monet miehet on puhumati, mutteivät ymmärrä, että puhuminen saa naisen tuntemaan itsensä tärkeäksi, koska mies osoittaa että luottaa naiseen. Nainen myös tuntee helpommin myötätuntoa miestään kohtaan, kun tietää mitä tämä käy läpi), rakastele hellästi ja epäitsekkäästi (se, että vain annat etkä pyydä/vaadi itsellesi mtn, saa naisen melkein häkeltymään. Itseni varsinkin, koska elämässäni on ollut niin paljon itsekkyyttä miehen puolelta. Muista myös olla hidas joka ikisessä liikkeessä, kuin hän menisi rikki), tee jotain konkreettista, jolla osoitat kunnioitusta/rakkautta vaimoasi kohtaan.

      Sujuva arki ei tarkoita sujuvaa parisuhdetta. Romantiikka (en tarkoita ruusuja ja kynttilöitä vaan vilpitöntä luottamusta, puhumista, ihailua..jne) ruokkii rakkautta. Kyllä se kukka kuihtuu, jos sitä ei kastele. Lannoitetta kehiin siis

      • trhyty

        sanoa, että varmasti monet noista hyviä neuvoja, mutta toisenlaisiakin naisia löytyy. Jotkut naiset näyttävät vain kypsyvän jos mies puhuu omista vaikeista asioistaan juuri yhtään.

        Toinen juttu on, että tuollainen hellä, "kuin kukkaa kämmenellä" -seksi puuduttaa jotkut naiset suurin piirtein uneen, ja vaativat rajumpaa, eli naisten kielellä intohimoisempaa(?) :D toimintaa.

        Usein naiset myös kertovat haluavansa ihan eri asioita kuin oikeasti haluavat.

    • Beeeea

      Niin ja paljon tsemppiä sulle ja teille! Koita jaksaa siellä. Kyllä hää sua rakastaa, on päässy vaan unohtumaan. Aika muistuttaa miksi.

    • eroavako

      meillä on takana 15-v avioliitto, ei lapsia. alussa lapsettomuus söi välejämme mutta lopullinen niitti tähän minun rakkaudettomaan olotilaani on se että mies juo liian paljon, ei ole mikään alkkis mutta minusta jatkuva muutaman kaljan ottaminen on vastenmieleistä ja aiheesta on puhuttu lukemattomia kertoja mutta ikinä mitään muutosta ei tapahdu..mies ei ilmeisesti kuitenkaan ymmärrä vaikka olen suoraan sanonut että jos juominen jatkuu niin parisuhde loppuu.
      kun mies tekee jatkuvasti vasten minun tahtoani niin rakkaus loppuu, seksihalut katoavat.

      • Nuoruus meni jo!

        On siinä muutakin...se vaan suhde muuttuu kaurapuuron syönniksi noinkin pitkän ajan päästä!
        Miehesi saa lohtua juomisestaan, sinä et enää ole kuin vaativa nalkuttava akka!
        Tiedätkö, miksi sanon noin? Koska minäkin olen ollut vastaavassa tilanteessa..Luulin olevani mieheni keskipiste ja muuta...en ollutkaan kuin vanheneva nainen, jonka seurassa miehelläni ei selvinpäin edes seissyt!!
        Oli siinä "nyrkki naamaan tunne", kun sen älysin!
        Parempi on sinunkin lopettaa tuollainen suhde ja opetella sinkuksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1975
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      50
      1253
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe