Olen ollut nyt 3kk au pairin perheessä, jonka nuorimmainen lapsi on 5-vuotias tyttö. Ihan alussa tulimme toimeen hyvin ja hänkin piti minusta, mutta ajan kuluessa hänelle kehittyi jonkinlainen ongelma suhteeni. Nykyään on usein niin, että aamulla minut nähdessään hän näyttää vaan nyrpeää naamaa, tekee pienimmätkin asiat vaikeiksi, sanoo usein ettei pidä minusta jne. En ole todellakaan tehnyt mitään ansaitakseni tuon, en tiedä kertakaikkiaan mitä voisin tehdä eri tavalla. Lisäksi hän on hyvin voimakastahtoinen ja pomottaa minua usein, mikään mitä teen ei ole oikein eikä hän hyväksy mitään. On todella vaikea luoda mitään sidetta häneen tai tehdä mitään kivaa yhdessä ku toinen ei tule yhtään vastaan.
Ei näin ihan aina ole, on myös aikoja jolloin hän pelaa melko hyvin yksiin kanssani ja sanoo jopa rakastavansa minua. Mutta seuraavassa hetkessä kaikki mitä teen on väärin ja hän katsoo minua viha silmissään. Olen miettinyt pääni puhki mitä olen voinut tehdä väärin, muta en vaan keksi mitään mikä olisi hänet saanut tuollaiseksi. Parhaani olen yrittänyt. Ja ennen kuin kukaan nyt ehtii sanoa, niin tiedän kyllä että kyseessä on 5-vuotias lapsi jonka ikään varmaankin kuuluu tällaiset taipumukset, mutta ei se silti muuta sitä asiaa että tuntuu kun en pystyisi työtäni kunnolla aina hoitamaan koska hän on niin vastentahtoinen asioiden suhteen.
Tilannetta ei helpota se, että tässä perheessä äiti ei työskentele tällä hetkellä ja on paljon kotona siitä syystä. Tottakai äidin ollessa paikalla tyttö liimaantuu häneen ja minun on vaikea saada hänen kanssaan mitään tehtyä. Tunnen myös oloni hyödyttömäksi ja voimattomaksi tästä syystä. Välillä näyttää siltä, kuin vanhemmatkin haluaisivat minun tekevän enemmän asioita tytön kanssa yhdessä... mutta minkäs teet, jos toinen ei tule yhtään vastaan? Tuntuu vähän pahalta toista väkisin olla raahaamassa puistoon leikkimään, kun toinen roikkuu ovenkarmissa kiinni ja kiljuu haluavansa olla äidin kanssa.
Joskus iltaisin tämä tyttö sanoo ettei halua nähdä minua seuraavana päivänä. Ja usein, kun minusta tuntuu että meillä on kerrankin ollut hauskaa yhdessä ja että hän on viihtynyt, niin hän pudottaa minut maanpinnalle sanomalla jotain tyyliin "olisipa äiti ollut täällä sinun sijastasi".
Tunnen myös syyllisyyttä koska välillä koen etten tee työtäni hänen suhteensa riittävän hyvin. Mutta en vain tiedä miten toimia paremmin!
Mikä neuvoksi? onko kenelläkään kokemusta? haluaisin kuulla sekä au pairien että perheiden mielipiteitä. Toivoisin kuitenkin, että ennen kuin joku host-mama repäisee tähän sen kuuluisan ja paljon puhutun uusavuttomuuden kehiin, niin luepa teksti uudelleen ja mieti, voisiko tällä kertaa ehkä olla kyse jostain muusta.
Ei näin ihan aina ole, on myös aikoja jolloin hän pelaa melko hyvin yksiin kanssani ja sanoo jopa rakastavansa minua. Mutta seuraavassa hetkessä kaikki mitä teen on väärin ja hän katsoo minua viha silmissään. Olen miettinyt pääni puhki mitä olen voinut tehdä väärin, muta en vaan keksi mitään mikä olisi hänet saanut tuollaiseksi. Parhaani olen yrittänyt. Ja ennen kuin kukaan nyt ehtii sanoa, niin tiedän kyllä että kyseessä on 5-vuotias lapsi jonka ikään varmaankin kuuluu tällaiset taipumukset, mutta ei se silti muuta sitä asiaa että tuntuu kun en pystyisi työtäni kunnolla aina hoitamaan koska hän on niin vastentahtoinen asioiden suhteen.
Tilannetta ei helpota se, että tässä perheessä äiti ei työskentele tällä hetkellä ja on paljon kotona siitä syystä. Tottakai äidin ollessa paikalla tyttö liimaantuu häneen ja minun on vaikea saada hänen kanssaan mitään tehtyä. Tunnen myös oloni hyödyttömäksi ja voimattomaksi tästä syystä. Välillä näyttää siltä, kuin vanhemmatkin haluaisivat minun tekevän enemmän asioita tytön kanssa yhdessä... mutta minkäs teet, jos toinen ei tule yhtään vastaan? Tuntuu vähän pahalta toista väkisin olla raahaamassa puistoon leikkimään, kun toinen roikkuu ovenkarmissa kiinni ja kiljuu haluavansa olla äidin kanssa.
Joskus iltaisin tämä tyttö sanoo ettei halua nähdä minua seuraavana päivänä. Ja usein, kun minusta tuntuu että meillä on kerrankin ollut hauskaa yhdessä ja että hän on viihtynyt, niin hän pudottaa minut maanpinnalle sanomalla jotain tyyliin "olisipa äiti ollut täällä sinun sijastasi".
Tunnen myös syyllisyyttä koska välillä koen etten tee työtäni hänen suhteensa riittävän hyvin. Mutta en vain tiedä miten toimia paremmin!
Mikä neuvoksi? onko kenelläkään kokemusta? haluaisin kuulla sekä au pairien että perheiden mielipiteitä. Toivoisin kuitenkin, että ennen kuin joku host-mama repäisee tähän sen kuuluisan ja paljon puhutun uusavuttomuuden kehiin, niin luepa teksti uudelleen ja mieti, voisiko tällä kertaa ehkä olla kyse jostain muusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei
Luulen etta tytolla ei ole varsinaisesti mitaan sinua vastaan vaan etta han haluaisi olla aitinsa kanssa ja kun ei voi, niin kostaa sen sinulle. Onko aiti yrittanyt selittaa tytolle etta han tekee toita ja etta ei voi olla hanen kanssaan koko ajan? Kannattaisi varmaankin puhua taman aidin kanssa ja sopia yhteisesta strategiasta. Yrita olla nayttamatta tytolle etta sinulle tulee paha mieli, mita vahemman temppuilut tehoaa sita vahemman on niihin aihetta. Tytto taitaa siirtaa omaa 'pahaa oloaan' sinuun. Kun aiti 'torjuu' tyton niin han torjuu sinut. Kuulostat ihan kivalta aupparilta joka yrittaa parhaansa, toivon etta homma alkaa sujuun paremmin.
Tsemppia!
eiko tytolla ole leikkiseuraa, kavereita jonka kanssa leikkia ulkona kun olet hanen kanssaan? Ei kannata ajatella etta tytto inhoaisi sinua. lapset eivat osaa inhota.... kannattaa ottaa selvaa mista tytto pitaa ja pitaa huumoria ylla ennenkaikkea silloin kun tytto nayttaa nyrpealta...ei kannata vakisin ketaan raahata ulos vaan keksia jokin veruke miksi menette ulos... jokin mielenkiintoinen asia joka voisi kiinnostaa tyttoa. Ei tyyliin nyt mennaan ulos leikkimaan vaan ...hei mennaanko ulos katsomaan missa esim. kaverisi asuu(vaikka et tietaisikaan) yms. Samoin kotona... ala mainitse etta nyt leikitaan yhdessa vaan sano tytolle etta haluaisit kovasti leikkia jotain voisiko han ehdottaa jotain kivaa puuhaa yhdessa. voisitte tehda esim. barbeille vaatteita jos sattuu olemaan joitakin kankaan paloja tai leipoa yhdessa tai tehda toisillenne kampauksia... jotain puuhaa jossa kuluu enemman aikaa niin tytto ei etsi aitiaan. ei kannata antaa arvoa jos tytto vertaa sinua aitiinsa... luultavimmin haluaisi olla aitinsa kanssa enemman tai saada huomiota enemman aitiltaan jota ei luultavasti saa. Ota positiivinen asenne ja yrita olla aurinkoinen vaikka edessa olisikin ukkosmyrsky. jaksamisia!
Tuo kuulostaa niin normaalilta 5-vuotiaan kaytokselta, josta on turha loukkaantua. Tuskin kyseessa on kuitenkaan mikaan torjuminen aidin puolelta tai aidin vahainen huomio, vaan ihan tavallista uhmaa. Juuri tuollaiset mielenmuutokset on niin normaaleja. Lapsi aistii kuitenkin sen, etta haluatko oikeasti leikkia hanen kanssaan vai koetko yhdessaolon pakkopullana. Usean aupairin jalkeen, voin sanoa, etta lapsemme ovat kiintyneet heihin erilailla ja ne, jotka ovat lasten kanssa leikkimisesta ja puuhailusta nauttineet, ovat tassa hommassa parjanneet parhaiten. Karsivallisyytta peliin aj mita vahemman uhmakohtauksiin kiinnitat huomiota, sen nopeammin ne menevat ohitse. Ja aivan normaalia on sekin, etta lasten kaytos on aivan erialista aidin ollessa paikalla. Voisithan aidin kanssa kysya, voisitko vieda tyttoa uimaan, sisaleikkipuistoon, kirjastoon ym.
Mulla oli vähän sama tilanne mun nuorimman hoitolapsen kanssa.. Eka yritin nätisti ja maanitella ja olla kiltti. Sit yks ilta kun vein lapsen sänkyyn, peittelin ja luin satua, alko se kiukuttelu että haluaa äidin huomenna, ei halua ikinä enää nähdä mua, "mee kotiis, tää ei oo sun koti" yms.
Sanoin sit ihan asiallisesti ja napakasti että mä olen täällä huomen aamulla kun sä heräät, ja jokaikinen aamu nyt pitkän aikaa, etkä sä sille mitään voi. Huomenna me pidetään isompien sisarusten kanssa hauskaa ja leikitään koulun jälkeen, ja sä voit tulla leikkiin mukaan tai murjottaa, mutta siitä murjottamisesta ei oo mitään hyötyä, koska mä en lähde täältä minnekään. Suurinpiirtein jotain tommosta englanniks sössötin ja alko pikkuhiljaa tehoomaan!
Lapsi ei sanonu siihen sitten enää mitään ja jatkettiin sadun lukemista.. seuraavana aamuna vein lapset kouluun ni tää kyseinen hankala lapsi jopa halas mua ennenku juoksi koulun portista sisään. Sit pikkuhiljaa tultiin ihan hyviks kavereiks ja nyt ei mitään vaikeuksia, tosin lähen kohta kotiin jo :(