Mika...

Tämä ilta oli jotenkin todella piinaava. Joka ikinen kanssasi samassa tilassa vietetty hetki oli yhtä juhlaa, ja kuitenkin samalla yhtä tuskaa.

Koko ajan olin tietoinen siitä, missä sinä milloinkin olit, ja kenen kanssa juttelit ja nauroit. Samalla yritin kuitenkin käyttäytyä kuin olisit kuka tahansa puolituttu, jolle moikataan, ja se siitä. Et yhtään sen merkittävämpi millään tavalla. Välttelin katsettasi, koska silmiisi katsominen olisi saattanut aiheuttaa jotain, mitä en olisi pystynyt pysäyttämään.

Miksi, miksi, miksi ajattelen edelleen, että olet sieluni toinen puolikas? Miksi en voi unohtaa ja jatkaa eteenpäin? Miksi piinaan itseäni mielikuvilla meistä kahdesta yhdessä, onnellisempina kuin kumpikaan meistä on koskaan uskaltanut kuvitella?

Olen vahva, mutta en riittävän vahva unohtamaan. Siksi olenkin päättänyt lähteä. Ehkä etäisyys tekee tehtävänsä, ja joskus vuosien kuluttua voin katsoa taaksenpäin tuntematta tuskaa.
2365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

juttu, että ne sielunkumppanit majailevat aina siellä työpaikoilla...

Äänestä

Sen Mikan perään nyt huokailee kaikki muutkin, joten älä nyt sentään työpaikkaa rupea sen takia vaihtamaan! Sitä paitsi se on aika huumorintajuton tyyppi oikeastaan, vaikka ulkonäköä ja älyä piisaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ms_ceo kirjoitti:

Tämä ilta oli jotenkin todella piinaava. Joka ikinen kanssasi samassa tilassa vietetty hetki oli yhtä juhlaa, ja kuitenkin samalla yhtä tuskaa.

Koko ajan olin tietoinen siitä, missä sinä milloinkin olit, ja kenen kanssa juttelit ja nauroit. Samalla yritin kuitenkin käyttäytyä kuin olisit kuka tahansa puolituttu, jolle moikataan, ja se siitä. Et yhtään sen merkittävämpi millään tavalla. Välttelin katsettasi, koska silmiisi katsominen olisi saattanut aiheuttaa jotain, mitä en olisi pystynyt pysäyttämään.

Miksi, miksi, miksi ajattelen edelleen, että olet sieluni toinen puolikas? Miksi en voi unohtaa ja jatkaa eteenpäin? Miksi piinaan itseäni mielikuvilla meistä kahdesta yhdessä, onnellisempina kuin kumpikaan meistä on koskaan uskaltanut kuvitella?

Olen vahva, mutta en riittävän vahva unohtamaan. Siksi olenkin päättänyt lähteä. Ehkä etäisyys tekee tehtävänsä, ja joskus vuosien kuluttua voin katsoa taaksenpäin tuntematta tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu