Politiikka pelästytti poliitikot

Suurten puolueiden eduskuntaryhmät ovat huolissaan kansanedustajien altistumiselle poliitikalle täysistuntosalissa. Ryhmät esittävät perjantaina antamassaan yhteisessä lausunnossa, että poliitikan esiintymistä huoneilmassa tai eduskuntatalon välittömässä läheisyydessä rajattaisiin tiukasti jäljellä olevan valtiopäiväkauden ajan, mahdollisesti pidempäänkin.

Ryhmien mukaan liiallinen politiikka häiritsee suomalaisen parlamentarismin toimintaa ja vaikeuttaa yhteisten asioiden hoitoa. Lisäksi siitä voi saada näppylöitä sisäreisiin. Eduskunnassa mitattiin tämän viikon tiistaina hetkellisesti pieniä määriä politiikkaa, mitä ei ole tilastojen mukaan koettu sitten 1990-luvun puolivälin. Asiaa tutkimaan on perustettu komitea.

Suurten ryhmien huoleen yhtyivät vihreät, jotka varoittivat että politiikka voi jo pieninäkin pitoisuuksina aiheuttaa selkärangan luutumista, mikä hankaloittaa edustajien taipuisuutta varsinkin kynnyskysymyksissä. Myös suurimpien sanomalehtien politiikan toimittajat huomauttivat että hiekkalaatikko, lapsellista, kansanvalta ja montako merkkiä vielä.

Perussuomalaiset eivät ehtineet ottaa kantaa aiheeseen, koska Helsingin keskustassa oli nähty musta mies lapioimassa lunta. Menemme paikalle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eduskunnassa kirjoitti:

Suurten puolueiden eduskuntaryhmät ovat huolissaan kansanedustajien altistumiselle poliitikalle täysistuntosalissa. Ryhmät esittävät perjantaina antamassaan yhteisessä lausunnossa, että poliitikan esiintymistä huoneilmassa tai eduskuntatalon välittömässä läheisyydessä rajattaisiin tiukasti jäljellä olevan valtiopäiväkauden ajan, mahdollisesti pidempäänkin.

Ryhmien mukaan liiallinen politiikka häiritsee suomalaisen parlamentarismin toimintaa ja vaikeuttaa yhteisten asioiden hoitoa. Lisäksi siitä voi saada näppylöitä sisäreisiin. Eduskunnassa mitattiin tämän viikon tiistaina hetkellisesti pieniä määriä politiikkaa, mitä ei ole tilastojen mukaan koettu sitten 1990-luvun puolivälin. Asiaa tutkimaan on perustettu komitea.

Suurten ryhmien huoleen yhtyivät vihreät, jotka varoittivat että politiikka voi jo pieninäkin pitoisuuksina aiheuttaa selkärangan luutumista, mikä hankaloittaa edustajien taipuisuutta varsinkin kynnyskysymyksissä. Myös suurimpien sanomalehtien politiikan toimittajat huomauttivat että hiekkalaatikko, lapsellista, kansanvalta ja montako merkkiä vielä.

Perussuomalaiset eivät ehtineet ottaa kantaa aiheeseen, koska Helsingin keskustassa oli nähty musta mies lapioimassa lunta. Menemme paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu