Mul on tilanne, joka ei tunnu aukenevan ollenkaan. Oon 18 ja haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa olla ja viettää aikaa. En tiedä oikein muuta paikkaa mistä ettiä kun baarit. Ihmiset vaan hakee sielt niin erillaisia asioita kun ite. Aiemmin itekin tykkäsin kavereiden kanssa mennä pitää hauskaa ja olla pahemmin ajattelematta mitään, mut nykyään käyn paljon yksin ulkona ja koko illan koitan löytää jotain mitä en varmasti löydä. Juttelen paljon ihmisten kanssa ja usein ihan mukavasti sujuukin, mut jonkun ajan päästä alkaa homma vaan tökkimään. Mun olemuksesta varmaan paistaa sellanen epävarmuus ylipäänsä siihen mitä mä oon hakemassa. Muut haluu vaan ottaa rennosti, pitää hauskaa, aamulla unohtaa koko illan jatkaa elämäänsä. Mä taas haluun löytää jotain pysyvää. Väsyttää tällanen... Aina sitä vaan jaksaa yrittää, vaikka tietääkin, ettei tuskin sitä hakemaani ihmistä baarista löydä.
En oo liian vaativaakaan. Mulle riittää, että on ns. vakiot kunnossa. Vakioilla tarkotan lähinnä silmiä, huulia ja asioita joita ei voi muuten muokata. Muuttuvat asiat (esim. ylipaino) ei oo mulle ollu este. Urheilen ite paljon ja tiedän, että ihminen voi muuttaa fysiikkaansa monella tapaa. Ite olin joskus 20 kiloa alipainonen ja nyt taas normaalipainosena tuntuu tosi turhalta tehdä mitään johtopäätöksiä ihmisestä ulkonäön perusteella. Sisäinen kauneus on tärkeempi.
Katseita illan mittaan saan mielestäni hyvin ja ihmiset lähestyy mua aika rohkeesti, mut sit keskustelun edetessä kiinnostus alkaa hiipumaan. Kaverit ihmettelee, kun oon tullu hiljaseks ja oon aina ihan ajatuksissani. En vaan jaksa olla enää yksin.
Mä haluaisin vaan vakituisen suhteen ja sellasen jossa voi olla oma ittensä, eikä pitää mitään kulissia päällä. Ei sillä, että kummempia tulee nytkään yllä pidettyä, mutta vois olla ihan vapaa, antaa ja saada rakkautta just sellasena kun on.
Oon vielä neitsyt, enkä haluu antaa sitä minkään baari-illan päätteeks jollekin tuntemattomalle. Seurustellu en oo vielä, koska olin aiemmin liian varovainen ihmisiä kohtaan ja oli vaikee luottaa kehenkään.
En jaksa kauheesti enää ajatella koko ongelmaa. Tulee vaan paha mieli.
En oo liian vaativaakaan. Mulle riittää, että on ns. vakiot kunnossa. Vakioilla tarkotan lähinnä silmiä, huulia ja asioita joita ei voi muuten muokata. Muuttuvat asiat (esim. ylipaino) ei oo mulle ollu este. Urheilen ite paljon ja tiedän, että ihminen voi muuttaa fysiikkaansa monella tapaa. Ite olin joskus 20 kiloa alipainonen ja nyt taas normaalipainosena tuntuu tosi turhalta tehdä mitään johtopäätöksiä ihmisestä ulkonäön perusteella. Sisäinen kauneus on tärkeempi.
Katseita illan mittaan saan mielestäni hyvin ja ihmiset lähestyy mua aika rohkeesti, mut sit keskustelun edetessä kiinnostus alkaa hiipumaan. Kaverit ihmettelee, kun oon tullu hiljaseks ja oon aina ihan ajatuksissani. En vaan jaksa olla enää yksin.
Mä haluaisin vaan vakituisen suhteen ja sellasen jossa voi olla oma ittensä, eikä pitää mitään kulissia päällä. Ei sillä, että kummempia tulee nytkään yllä pidettyä, mutta vois olla ihan vapaa, antaa ja saada rakkautta just sellasena kun on.
Oon vielä neitsyt, enkä haluu antaa sitä minkään baari-illan päätteeks jollekin tuntemattomalle. Seurustellu en oo vielä, koska olin aiemmin liian varovainen ihmisiä kohtaan ja oli vaikee luottaa kehenkään.
En jaksa kauheesti enää ajatella koko ongelmaa. Tulee vaan paha mieli.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joopz. Itse aika harvoin käyn baareissa enkä ikinä niistä ole mitään koittanut etsiä, koska on ollut semmonen "mental blokki"; ajattelen et suurin osa on ettimässä jotain yhden illan pinnallisia haihatteluja tai muuta ja kun itseä ei semmonen kiinnosta niin... Itse en liikoja jaksa ajatella noit kuvioit, välil kyl tietty vähän turhauttaa tämä sinkkuilu, mut mul on omat tapani kestää se tunnemyrsky .. :)