Minulla on sisko joka minun syntymästä asti on ollut mustasukkainen ja kateellinen minulle kaikesta (siis 40 vuotta mustasukkaisena seurannut elämääni).
Lapsena äitimme pelkäsi jättää meitä kahden koska siskoni kuritti (äitimme pelkäsi että jonain päivänä se väkivalta vielä tappaa minut) minua milloin mistäkin syystä, juoksin aina naapuriin karkuun ja jo pikkutyttönä kerroin että "sisko tappaa, auttakaa".
Siskoni on syyllistänyt äitiämme minun suosimisestani, koska hän on joutunut tulemaan väliin ja puolustaa minua... 5 vuotta nuorempana en fyysisesti ole pärjännyt hänelle.
Olemme aina joutuneet elämään hänen pahantuulen mukaan, poikkipuolista sanaa ei kukaan uskalla sanoa hänelle ilman että siitä syntyy pitkä ja uuvuttava riita.
Olemme oppineet myötäilemään häntä hänen mielialojen mukaan, hänen mies ja poika elää myös siskoni mielenpurkausten pelossa, varpaillaan ja seuraten millä tuulella hän nyt milläkin kertaa on.
Viime vuonna tämä kaikki kärjistyi niin että emme ole enään missään väleissä, minä pelkään perheenipuolesta mihin hänen vihansa voi johtaa.
Minulla on ollut säilytyksessä omaisuuttani, ulkomailla oloni vuoksi minkä hän nyt katsoo omakseen.
Nyt sekin asia pitää riitauttaa, että saan tavarani pois sieltä, kävin jo poliisilaitoksella hakemassa neuvoa miten toimia asiassa.
Nyt hän on sotkenut tähän riitaan myös perheystävämme ja sukulaiset ja pakottaa heitä valitsemaan puolensa kiusaamalla heitä, me olemme yrittäneet taas äitimme kanssa pitää heitä kaiken tämän karmeuden ulkopuolella. No nyt heillekin tuli mitta täyteen.
Siskollani ei ole enään mitään estoja tämän riidan suhteen hän on oman 14 vuotiaan poikansakin pelotellut väittämällä että minä tulen tappamaan heidän perheen, minkä seurauksena hän nyt pissaa allensa (taas, hän on ollut yö kastelija ennenkin, mikä ehkä johtuu kovasta kurista?)
Millainen äiti sotkee oman lapsensa tälläiseen riitaan mukaan, nyt tämä poika ei myöskään tapaa mummoaan koska on pakotettu olemaan mieliksi äidilleen.
Aviomieskin on nujerrettu tottelemaan vaimoaan ja hän on vuosien saatossa muuttunut samanlaiseksi,
nyt hän on sopivasti myös kateellinen omalle pikkuveljelleen ja tämän perheelle.
He yhdessä märehtivät sitä kuinka muilla menee muka paremmin.
Siskollani perheineen menee taloudellisesti ihan kivasti molemmat on töissä, omakotitalo melkein maksettu.....mutta jotain heidän elämässään on pahasti pielessä.
Onko muilla samanlaisia tai edes sinnepäin kokemuksia omasta suhteesta sisaruksiinsa?
Haluaisin mielelläni jakaa ajatuksia muidenkin kanssa, en halua enään kuormittaa läheisiäni.
Onko neuvoja miten tämän suhteen voi korjata vai voiko?...
Lapsena äitimme pelkäsi jättää meitä kahden koska siskoni kuritti (äitimme pelkäsi että jonain päivänä se väkivalta vielä tappaa minut) minua milloin mistäkin syystä, juoksin aina naapuriin karkuun ja jo pikkutyttönä kerroin että "sisko tappaa, auttakaa".
Siskoni on syyllistänyt äitiämme minun suosimisestani, koska hän on joutunut tulemaan väliin ja puolustaa minua... 5 vuotta nuorempana en fyysisesti ole pärjännyt hänelle.
Olemme aina joutuneet elämään hänen pahantuulen mukaan, poikkipuolista sanaa ei kukaan uskalla sanoa hänelle ilman että siitä syntyy pitkä ja uuvuttava riita.
Olemme oppineet myötäilemään häntä hänen mielialojen mukaan, hänen mies ja poika elää myös siskoni mielenpurkausten pelossa, varpaillaan ja seuraten millä tuulella hän nyt milläkin kertaa on.
Viime vuonna tämä kaikki kärjistyi niin että emme ole enään missään väleissä, minä pelkään perheenipuolesta mihin hänen vihansa voi johtaa.
Minulla on ollut säilytyksessä omaisuuttani, ulkomailla oloni vuoksi minkä hän nyt katsoo omakseen.
Nyt sekin asia pitää riitauttaa, että saan tavarani pois sieltä, kävin jo poliisilaitoksella hakemassa neuvoa miten toimia asiassa.
Nyt hän on sotkenut tähän riitaan myös perheystävämme ja sukulaiset ja pakottaa heitä valitsemaan puolensa kiusaamalla heitä, me olemme yrittäneet taas äitimme kanssa pitää heitä kaiken tämän karmeuden ulkopuolella. No nyt heillekin tuli mitta täyteen.
Siskollani ei ole enään mitään estoja tämän riidan suhteen hän on oman 14 vuotiaan poikansakin pelotellut väittämällä että minä tulen tappamaan heidän perheen, minkä seurauksena hän nyt pissaa allensa (taas, hän on ollut yö kastelija ennenkin, mikä ehkä johtuu kovasta kurista?)
Millainen äiti sotkee oman lapsensa tälläiseen riitaan mukaan, nyt tämä poika ei myöskään tapaa mummoaan koska on pakotettu olemaan mieliksi äidilleen.
Aviomieskin on nujerrettu tottelemaan vaimoaan ja hän on vuosien saatossa muuttunut samanlaiseksi,
nyt hän on sopivasti myös kateellinen omalle pikkuveljelleen ja tämän perheelle.
He yhdessä märehtivät sitä kuinka muilla menee muka paremmin.
Siskollani perheineen menee taloudellisesti ihan kivasti molemmat on töissä, omakotitalo melkein maksettu.....mutta jotain heidän elämässään on pahasti pielessä.
Onko muilla samanlaisia tai edes sinnepäin kokemuksia omasta suhteesta sisaruksiinsa?
Haluaisin mielelläni jakaa ajatuksia muidenkin kanssa, en halua enään kuormittaa läheisiäni.
Onko neuvoja miten tämän suhteen voi korjata vai voiko?...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Luulen, että siskosi on sen luonteinen ettet voi ainakaan yksin mitenkään korjata tilannetta. Omassa suvussa on myös muutama todella kateellinen ja katkera ihminen, syyttelevät muita oman elämänsä epäkohdista, eivätkä itse ikinä ota vastuuta mistään. Monta kertaa on riitoja sovittu, mutta ennemmin tai myöhemmin aina ne jostain keksii syyttää, että saisi vain riidan aikaan ja muille pahan olon.
Siskosi on saatava kiireesti hoitoon mielenterveytensä horjumisen vuoksi. Miksi kukaan ei ole toimittanut häntä jo vuosia sitten johonkin terapiaan tai sairaalaan ? Hän sairastuttaa kaikki ympärillään olevat ihmiset, omat lapsensakin. Tässä ei ole kyse mistään tavallisesta sisarkateudesta, vaan vakavasta psyykkisestä sairaudesta. Voimia teille ja tehkää jotain ennenkuin tapahtuu kauheita.
Hei!
Siskosi kuulostaa vakavasti sairaalta ihmiseltä, jonka pitäisi hankkiutua hoitoon. Mielestäni sinun ei tarvitse ymmärtää häntä oman mielenterveytesi kustannuksella. Suosittelen pysymään etäällä. Vaikka onkin olemassa verisukulaisuus, ei se velvoita mihinkään eikä kaikkea tarvitse sietää.
Itselläni on oma historia siarusparvessa kasvamisessa. Olin jo pienenä erilainen ja koin kolmen sisarukseni taholta kiusaamisesta. Vuosien varrella alistuin osaani ja olin kiltti ja ymmärtäväinen,aina auttamassa pulaan joutunutta. Nyt olen ollut kriisissä murkkuikäisten lasteni kanssa yh:na.Puhuin avoimesti ongelmistamme ja pyysin apua. Sain apua, kun maksoin palveluksista eräälle sisarelleni.Apu vaan ei tuottanut tulosta,miksiköhän? Raskaimmassa vaiheessa hain apua yhteiskunnalta ja asiat alkoivat helpottamaan.Olin avoin ja rehellinen sekä kerroin myös omat tekoni lasten kasvatuksessa. Elämä helpottui valtavasti ja perheeni alkoi voimaan hyvin. Eräänä kertana tämä kiltti sisko sattui kerrankin sanomaan suoraan asioista siskolleni. Tästä seurasi se, että hän hälytti toisen sisareni ja he tulivat kotiini tarkistamaan ja arvioimaan mielenterveyttäni.Ehdin livahtaa alta pois, mutta toinen sisaristani soitti perääni ja uhkasi poliisilla ja lastensuojeviranomaisilla (klo 17.30,perjantai-iltana).Poliisilla siksi etten heidän mielestään en ollut tervepäinen ja lastensuojelulla siksi että olin jättänyt heitteille 14v lapseni tuona pe-iltana! En suostunut tulemaan kotiini ja he uhkasivat odottaa kotonani kunnes palaisin.Itse sanoin soittavani heille poliisit mikäli eivät poistu kodistani. He olivat poistuneet kodistani, mutta palasivat seuraavana aamuna. He suorastaan nuijivat minut ja tekivät selväksi mitä minä en saa tehdä ja mitä minun pitää tehdä.Koin ,että he astuivat ylitseni ja todella pahasti,yrittivät riistää minulta itsemääräämisoikeuteni.En tarvinnut heidän apuaan ja olin erittäin tyytyväinen elämääni saadessani oikeaa apua asiantuntijoilta. Tein selväksi sisarilleni,että haluan olla rauhassa. He eivät kunnioittaneet sitäkään toivetta ja sain monenlaisia kiristysviestejä,jotka loppuivat kun uhkasin tehdä heistä ilmoituksen. Sen jälkeen minulle soitti seurustelukumppanini kolmen vuoden takaa ja kertoi sisareni soittaneen hänelle ja levittävän ilkeitä asioita minusta.Lisäksi tuli vielä yksi ulkopuolinen soitto, jonka jälkeen laitoin viestin sisarelleni että teen hänestä ilmoituksen ellei hänen toimensa ulkopuolisten ihmisten vetämisessä meidän väliseen asiaan lopu.
Tähän farssin liittyy paljon muutakin,mutta tuossa pääkohdat. Itse elän tällä hetkellä tyytyväisenä,olenhan päässyt alistussuhteestani sisariini,joka on kestänyt vuosikausia (en vain nähnyt sitä kiltteydeltäni). En kaipaa heitä ja tunnen olevani terveempi kuin vuosikausiin.Mielestäni itse olen suhtautunut ja käyttäytynyt asiassa asiallisena ja aikuisena,en ole halunnut sotkea ketään asiaan. Sisareni on vetänyt riitaan tyttäreni ja läheisiäni ja lisäksi vanhan helluni.En voi millään tavoin arvostaa häntä, halveksin häntä.En sääli,sillä sääli on sairautta. Mielestäni molemmat sisareni tarvitsevat hoitoa.Kolmas siareni ei ole ollut minuun millään tavoin yhteydessä ja toivon hänen osaavan pysyä asiasta ulkopuolella ja aikuisena.
Tällaista siis,siksi toivon sinulle jaksamista ja sitä, että pidät kiinni omista ihmisoikeuksistasi.Hae apua, jos tarvitset asian käsittelyyn,älä jää yksin! Kaikkea hyvää sinulle tielläsi!
elä omaa elämääsi ja anna siskon elää omaansa
Itselläni on 2 siskoa ja veli. Lapsuudesta asti he ovat käyttäytyneet akressiivisesti minua kohtaan.
Lukiessani muiden kirjoituksia löydän "sopivia syitä" heidän käytökseensä.
Olisiko vanhempani todellakin olleet persoonallisuushäiriöisiä? Tämä kyllä sopii kuvaan kun muistelen lapsuuttani, meitä suorastaan kasvatettiin kadehtimaan toista. Ne oli ihan pieniä juttuja mutta lapsille suuria.
Kuten, kun joku sai vanhemmilta tai joltain muulta jotain tai pääsi johonkin matkalle mukaan yms. Äitini aina muisti sanoa ettei saa kertoa toisille. Toisaalta vaistosi että se oli äidin suurin toive. Ja mentiinhän sitä riemusaatossa toisille kertomaan ja tulee tuollaiset edut aina toisille muutenkin tietoon. Riita oli aina valmis.
Kateus on jatkunut siis aikuisiälle asti sisaruksillani eivätkä he näytä pääsevän sen yli kai koskaan.
Vielä tänä päivänäkin he käyttäytyvät kuin pahaiset kakarat, mikä pahinta he ovat onnistuneet kasvattammaan lapsistaan samanlaisia.
Esim. sisareni puuhasivat keskenään äidillemme uuden asunnon, asiasta ei kerrottu minulle mitään ennen kuin äitini joka on aina ollut huono säilyttämään salaisuuksia sen loppujen lopuksi minulle kertoi.
Kun sain äidin asunnonvaihdon tietää ja kyselin äidin edun perään, sisar suorastaan kielsi minua puuttumasta äidin asioiden hoitoon. Hän suuttui silmittömästi, ymmärsi ehkä että taas tuli virheitä tehdyksi mutta minusta tuli syyllinen ja vaikea luonne. Ja hänen päätöksestään äitimme maksoi maksuja asunnon vaihdossa joita hänen ei olisi tarvinnut.
Isäni hautajaiset oli loistoesimerkki myös. Sisarukseni hoiti ne keskenään eikä minun mielipiteitäni tai muutakaan apua tarvittu. Vaikkakin lopputulos oli "sutta ja sekundaa" ja kaikki piti tehdä ja maksaa 2 kertaan mutta apua ei vain huolittu.
Oletan että tämä kaikki on kateutta.
Muuten kateus ilmenee jatkuvana rähjäämisenä, mitään asiaa ei ilmoiteta sopuisasti vaan heti on hyökkäävä ja käskevä asenne.
Työni on yksi kateuden aihe, vaikka äitini mielestä vain sisarukseni on töissä. Äitini mielestä en kai ole edes töissä".
Lapseni ovat myös kateuden kohde, jos mitä lapseni ovatkin saaneet aikaiseksi elämässään, on sisarillani tai ainakin miehen suvussa jotain vielä paremmin.
Kotini on myös kateuden kohde, jos joskus pääsisimme niin pitkälle keskustelemaan niin varmasti löytyisi vikoja paikkakunnasta, maaperästä, itsetalon mallista ym. Mitään hyvää ei ainakaan.
Viimeisin kuulemani "kehu" on kun sisareni tapasi tulevan miniäni. Ensimmäinen kysymys sisareltani hänelle oli "mitä pidät tulevasta anopistasi" hänellä on niin vaikea luonne.
En toki välitä heidän puheistaan mutta tunnen myötä häpeää enkä kyllä ilman pakkoa sisaruksistani juuri puhu.
erossa tuolaisesta siskosta!
Miksi ihmeessä olet antanut omaisuuttasi hänelle säilytettäväksi kun tiesit etukäteen että millainen hän on?! Yritä nyt saada poliisin avulla sun tavarat pois, mutat jos se ei onnistu, niin anna olla ja keskity elämääsi ILMAN tuota siskoa.
Et yksin pysty korjaamaan suhdettanne, joten tilanne on mahdoton.
Kuulostaapa kamalalta, ja valitettavalta! En itse olisi moisen henkilön kanssa
minkaanlaisissa tekemisissä, itse kukanenkin valitsee ystävät ja läheiset, näin
olen itsekkin tehnyt ja hyvin menee sillä sektorilla.Minulla myös sisko joka
on kuin piru , kateellinen kaikesta mitä elämääni mahtuu, mutta laiha sopu enemmin kuin lihava riita, tällä pärjään .Sinulle onnea ja menestystä.
Miksi valitset olla yhteydessä sisariisi? Sinulla on vuosien konkreettinen kokemus haidän käytoksestään. Käytoksestä josta sinä et pidä!
Miksi yhä kiusaat heitä etkä jätä heitä rauhaan? Vain anna heidän olla omassa katkerassa ja ilkeässä elämässään!
Vain jätä heidät kokonaan pois elämästäsi: ei vastauksia puhelinsoittoihin, tekstiviesteihin, ovikellonsoittoihin, ei mihinkään heidän yhteydenottoihin!
Ja lopeta sinäkin kaikki yhteydenotot heihin!
Ystävät valitaan, sukua ei joten vain yksinkertaisesti jätä heidät rauhaan!!!
http://youtu.be/ELBfpg_6f1s
Siskoni on minua viisi vuotta vanhempi ja aina tuntenut kaunaa minua kohtaan, lapsena en olisi saanut olla olemassa ja lateli minulle tappouhkauksia. Olemme yrittäneet olla ystäviä ja niin menee hyvin kun elämässäni menee huonosti, mutta voi autuas jos minä jossakin satun onnistumaan. Voi sitä vihan ja kaunan määrää. Hän on hyvin manipuloiva, määräilevä ja jossakin määrin narsistinen luonne. Olimme monta vuotta ettemme pitäneet yhteyttä ollenkaan ja se oli jossakin määrin vapauttavaa, mutta myös raskasta. Nyt äitimme kuoltua olemme yrittäneet taas jatkaa siitä, mihin monta vuottta sitten jäimme, ei taida onnistua. Kun olin nuori hän oli aina mitätöimässä kavereitani, nyt lapsiani ja heidän ystäviään ja puolisoitaan. Tunnen häntä ja hänen perhettään kohtaan suorastaan pelkoa hänen miehestään on tullut aivan samanlainen. Minulle tulee henkinen halvaus heidän seurassaan. Minulla on sellainen tunne, että hän tarvitsee minua voidakseen itse paremmin, kun hänellä on joku jota voi halveksia ja nälviä. Olen keski-ikäinen, mutta vieläkään en voi hänen seurassaan olla onnistuja, vaan ainainen alistuja ja nöyrtyjä.
Juuri tuollaisia ovat jotkin sisarukset, itse kans olen miettinyt, eikö se lopu koskaan ja tullut siihen tulokseen, etäisyyttä pitää ottaa, ettei ole koko ikäänsä jonkin manipuloinnin ja mitätöinnin kohde.
Myös lapsuuden aikojen leikeistä, syyteelee, silloin oltiin lapsia ja käyttää tätäkin hyväkseen, et pääsee syyttämään vieläkin.
Ei voi olla tervettä enää, joten parasta kun ei ota mitään kontaktia tuollaisiin.
Pakko kertoa omasta sisaruskateus aiheesta.
Minä olen vanhin kolmesta ja jo hyvin varhaisesta lapsuudesta asti kaksi muuta siskoani littoutuivat yhteen. Seurauksena se että jos he olivat rikkoneet vaikkapa ikkunan, kertoivat isälle, joka sitten hakkasi minut.
Ehkäpä tästä jatkuvasta väkivallasta ja syrjäyttämisen tunteesta minulle sitten kehittyi se persoonallisuushäiriö.
Impulsiivisuutta, masennusta, alemmuudentunnetta, menetettyjä työpaikkoja, pieleen menneitä ihmissuhteita jne jne...Ne jotka jotakin tietävät persoonallisuushäiriöstä, ymmärtävät mitä se tuo tullessaan. En kuitenkaan ole väkivaltainen, pikemminkin eristyvä ja alemuudentuntoinen.
Meidän perheen nuorimmasta sitten tuli se "suosikki", hän välttyi näiltä lapsuuden ikäviltä kokemuksilta, kävi koulunsa, sai ammatin, hyvän miehen, omakotitalon ja kaksi suloista lasta.
Olemme jo keski-iässä kaikki nykyään mutta suosiminen yhtä sisarusta kohtan jatkuu yhä.
Itsekin olen ns. parantunut tästä häiriöstä, se vanhemmiten ja terapian avulla lievenee useimmilla.
Mutta kyllä olen kieltämättä hieman katkera kun nuorin siskoni sai vanhemmiltani jo ajat sitten takauksen oman talon ostoon ja nyt kun minulla olisi mahdollisuus samaan, mutta tarvitsisin pienellen takuun...ei onnistu.
Olen äitini kanssa hyvissä väleissä mutta hän ei voi takuuta tulla antamaan, minkä ymmärrän, pienehkö eläke, enkä haluaisi hänen asuntoaan vakuudeksi.
Isä taas on varakas, mutta ei takaa minulle lainaa, pientäkään. Sisarelleni osti juuri auton syntymäpäivälahjaksi.
Sitä minä vaan tässä yritän selventää että kolikolla on toinenkin puoli ja mielestäni en ole loppuikääni tälläistä epätasa-arvoista kohtelua ansainnut. Että tämmönen näkökanta.