Anoppi oli aluksi ihana ihminen. Kutsuin häntä äidiksi ja hän minua tyttäreksi. Hän halusi järjestää kihlajaisemme ja vihkiäisemme, molemmista jäi sellainen maku suuhun että ne olivat anopin päiviä, eivät minun ja mieheni. Syksyllä käyttäydyin mielestäni asiattomasti, pyysin sitä häneltä anteeksi kasvotusten kun olimme ulkona. Hänen ilmeensäkään ei värähtänyt, ei kommentoinut millään lailla vaan vaihtoi lennosta puheenaihetta. Olen todennut, että se sana on hälle myrkkyä. Luotin häneen ja kerroin hänelle ongelmistani ja muista aroista asioista, luulin että hän ymmärsi että olimme sopineet että ne pidetään meidän kahden välillä. Loka-marraskuun vaihteessa tuli kumminkin ilmi, että hän on kertonut kaikki kuulemansa muille sukulaisille. Lisäksi kävi ilmi, että hän on mustamaalannut minua mieheni veljen puolisolle, ja taas toisin päin häntä minulle. Hän oli aivan eri ihminen, kuin minun oli annettu ymäärtää, ja hän sanoi samaa minusta. Sain myös kuulla, ettei anoppi ole sanonut minusta koskaan yhtään hyvää sanaa. Edessä mielinkielin ja takana puukkoa selkään tuntuu olevan anopin motto. Kun huomautin hänelle että hän on mennyt puhumaan asiosta eteenpäin, siis huomautin, en haukkunut tai syyllistänyt, yhteydenpito loppui siihen. Kohta 3 kuukauteen hän ei ole ollut yhteydessä minuun tai mieheeni. Mieheni veli ja hänen emäntänsä sanovat että anoppi odottaa meiltä anteeksipyyntöä. Miksi? Me emme ole tehneet mitään väärää. Olin vain liian hyväuskoinen ja luotin ihmiseen, sitäkö minun tulisi pyytää anteeksi?
Kun olemme mieheni veljen ja hänen perheensä luona kylässä, vaihdamme aina "kuulumiset" anopista. Aina kun he ottavat meidät puheeksi, anoppi ei noteeraa sitä mitenkään, niinkuin hän ei edes kuulisi ja alkaa vain jutella muita asioita. Niinkuin meitä ei olisi olemassa hänelle. Ymmärrän asian jotenkin että hän on minulle vihainen, jos katson asiaa siltä kantilta että ilmestyin vain jostain, ja vein hänen nuorimman poikansa pois hänen valvovan silmänsä alta. Miksi hän sitten käyttäytyy kuin hänellä olisi yksi poika vähemmän? Miten kylmä ihmisen täytyy olla, että sulkee oman, vaikkakin aikuisen lapsensa pois mielestään niinkuin häntä ei olisi ollut ikinä ollutkaan?
Olen jutellut tästä mieheni siskon kanssa paljon, ja hän sanoo, että anoppini yrittää vieläkin hallita hänen elämäänsä, vaikka hän on yli 30- vuotias.
Olemme mieheni kanssa tutustuneet uudelleen sukulaisiimme ja todenneet, että meillä on ollut heistä ihan väärä kuva, ja heillä meistä, tästä saamme kiittää anoppia, ja toisaalta syyttää itseämme kun uskoimme sinisilmäisesti kaikki hänen puheensa.
Hyvät neuvot tulisivat tarpeeseen jos joltain teistä niitä vain löytyy. Ei haluta että tilanne jatkuu tälläisenä.
Kun olemme mieheni veljen ja hänen perheensä luona kylässä, vaihdamme aina "kuulumiset" anopista. Aina kun he ottavat meidät puheeksi, anoppi ei noteeraa sitä mitenkään, niinkuin hän ei edes kuulisi ja alkaa vain jutella muita asioita. Niinkuin meitä ei olisi olemassa hänelle. Ymmärrän asian jotenkin että hän on minulle vihainen, jos katson asiaa siltä kantilta että ilmestyin vain jostain, ja vein hänen nuorimman poikansa pois hänen valvovan silmänsä alta. Miksi hän sitten käyttäytyy kuin hänellä olisi yksi poika vähemmän? Miten kylmä ihmisen täytyy olla, että sulkee oman, vaikkakin aikuisen lapsensa pois mielestään niinkuin häntä ei olisi ollut ikinä ollutkaan?
Olen jutellut tästä mieheni siskon kanssa paljon, ja hän sanoo, että anoppini yrittää vieläkin hallita hänen elämäänsä, vaikka hän on yli 30- vuotias.
Olemme mieheni kanssa tutustuneet uudelleen sukulaisiimme ja todenneet, että meillä on ollut heistä ihan väärä kuva, ja heillä meistä, tästä saamme kiittää anoppia, ja toisaalta syyttää itseämme kun uskoimme sinisilmäisesti kaikki hänen puheensa.
Hyvät neuvot tulisivat tarpeeseen jos joltain teistä niitä vain löytyy. Ei haluta että tilanne jatkuu tälläisenä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa aika yleiseltä "vialta" anopeissa. Anoppi voi sulkea poikansa pois elämästään siksi, että poikansa/miehesi huomaisi että on menettänyt äitinsä sinun vuoksesi ja tästä syystä mies alkaisi vihaamaan sinua, joka olet muka rikkonut heidän perheensä sovun. Jos tuollasen anopin kanssa on pakko olla tekemisissä niin puhukaa vain "pakolliset". Älä missään nimessä enää ikinä luota siihen ihmiseen äläkä vaan kerro mitään arkoja asioita itsestäsi, anoppi tulee taatusti käyttämään niitä myöhemmin aseina sinua vastaan. Aika outo pitää ihmisen olla että voi kutsua miniäänsä tyttäreksi ja samalla selän takana haukkua?? Ei mitään logiikkaa, ei kai kukaan omaa tytärtäänkään kohtaan ole tuollainen, miksi siis kutsua ihmistä tyttäreksi jos oikeasti ei tästä miniästä edes pidä.
Olet nyt törmännyt anoppiisi kuin lintu, joka lentää ikkunalasia vasten, sen petolliseen kiiltoon.
Sinun on syytä nyt tehdä raja sille, mikä on sinun ongelmaasi ja mikä seurausta anopin ilmeisesti koko elämää kattavasta perusongelmasta.
Periaatteessa sinulla ei itsessään ole ongelmaa, kärsit nyt vain luottavaisuuden seurauksista. Elämänopetus sinulle kaiketi on se, että "kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää".
Anoppisi taas hiljaisuudessaan kamppailee tai ei kamppaile oman luontonsa seurauksista. Et kerro tarkemmin, miten olit anoppiasi loukannut ja miten pyytänyt anteeksi. Tämä on ollut kulminaatiopiste suhteessanne, eikä anoppi pääse siitä ylitse. Hän ei osaa antaa anteeksi, ei kertakaikkiaan. Se on hänen onnettomuutensa, jonka seurauksena hän on antanut himolleen vallan. Hänen himonsa on pahan puhuminen selän takana ja mustamaalaus.
Ole huoleti, kaikesta saa tässä elämässä jossain muodossa maksaa... jopa anopit. Ei hänellä ole hyvä olla. Anoppi ei vain omaa palikoita, joilla pääsisi asioiden ylitse sivistyneesti.
Uskon, että hän ei missään nimessä ole hylännyt poikaansa. Kyllä poika hänen sielussaan ja mielessään elää, vaikka hän ei näytä sitä ulospäin. Jossain on vain nyt niin suuri muhkura, että hän ei osaa sitä ylittää. Mutta muista, että se on hänen tragediansa, josta hän kantaa itse vastuun ja joka on hänen itsensä selvitettävä ja kasvettava henkisesti.
Hän on ihan varmasti tämän juudasmaisen käytöksensä vuoksi joutunut erilaisiin tilanteisiin ennen sinuakin.
Anna ajan kulua ja ajan näyttää. Anoppisi on Juudas-luonne, mutta toivottavasti häntäkin vielä seuraukset opettavat, ettei ihmisille voi tehdä mitä vain puhumalla soopaa selän takana.
Uskon, että ette halua tilanteen jatkuvan tällaisena. Ei sinun tarvitse monia kertoja anteeksi pyydellä, se yksi kerta riittää.
Minusta nyt kannattaisi vetää jonkin aikaa matalaa profiilia, ja olla tökkimättä tunkiota. Jos mitään muutosta anopin puolelta ei ala kuulua, niin miehesi on se henkilö, joka saa selvittää asian äitinsä kanssa. Vihoitella ei tarvitse, riittää, että olette asialliset anoppia kohtaan ja toimitatte normaalit käytöskuviot onnittelu ym. -tervehdyksineen. Siltoja ei kannata polttaa.
Siis sori vaan, mutta miks kerrot jollekki anopille sun ja miehesi ongelmista? Minä en kerro edes omalle äidilleni, nehän ovat vain teidän kahden välisiä asioita.
Onpas taas lyöty anoppia kuin vierasta sikaa. Mehän kuulimme vain toisen osapuolen näkemyksen.
Kiinnittäisin huomiota tuohon, mitä ap. sanoo alussa. Hän ja anoppi tulivat hyvin toimeen (kihlajaiset ja häät), kunnes ...
Niin kunnes? Mitä tapahtui? Jotakin sellaista, että miniä iski anopin täysin valmistautumattomaan lihaan, veikkaan.
Kaikilla meillä on omat pahat muistomme, omat traumamme. Ihan kaikilla. Ehkä miniä iski juuri anopin arimpaan kohtaan.
Vain anoppi osaisi sanoa, mikä se kovin paha asia oli, johon miniä (tahallaan tai tahatta) iski!
ex-miesystäni, 45 v., äiti, 79 v. "Seurustelin" miehen kanssa 10 vuotta, mutta hän lopulta valitsi äitinsä miellyttämisen ja minun tarpeeni jäivät sivuun. Äiti jotenkin hallitsi pojan elämää, eikä tämä aikuinen mies koskaan oppinut ottamaan vastuuta muusta kuin siitä, että äiti sai jatkaa asumistaan talossaan keskellä ei mitään, Kunnioitettavaa sinänsä, mutta se ei vaan jättänyt tilaa meidän parisuhteelle. Mutta asiaan: Anoppien pitäis olla vanhoina niin viisaita ja kypsiä henkisesti, etteivät harrastaisi juoruilua miniöistään ja vävyistään. Mutta valitettavasti monilla vanhoilla (varsinkin, jos ovat jääneet yksin) ei ole muuta elämänsisältöä kuin muistella sitä, miten hyvin he ovat lapsensa kasvattaneet ja nyt voi myöskin puuttua heidän kumppaniensa puutteisiin ja vikoihin ja verrata sinua vielä lasten entisiinkin kumppaneihin. " Maija se sitten osasi ja tykkäsi laittaa hyvää ruokaa"-tyyliin. "Jaana se olisi muuttanut vaikka mihin Jaakon perässä", ymv. Pitäisi ottaa huomioon, että nykyajan naisille koulutus ja hyvä työpaikka ja muut elämän varrella kertyneet vastuut voivat olla tärkeitä asioita hoidettaviksi. Ei eletä enää kultaisella 60-luvulla.
Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy, sanoo vanha sananparsi. Eli oppia ikä kaikki. Miten se olikaan, joka salaisuuden pettää, pettää muussakin. On vain ihmisiä jotka eivät pysty pitämään sisällään mitään.
Tuo anoppi kokemuksesi on niin tuttua kauraa. Epävarma kyttääjä oli oma anoppini.Miehen pyynnöstä en sanonut vanhalle ihmiselle suoraan, mitä ajattelin, hänen ensin vänkäämällä urkkimistaan asioistamme, ja jotka hän myöhemmin lörpötteli lähisuvulle. Eipä hänellä oikein muuta puhumista ollutkaan, kuin 3:n miniän vertailua. En usko että pahanpuhujalla on helppo olla itselläkään. Vahingosta viisastuu. Jatka vain elämääsi, pojan kanssahan olet naimisissa, et anopin.
Älä tee mitään. Elä omaa elämääsi miehesi kanssa ja ole onnellinen ettei anoppi enää pidä teihin yhteyttä. Kyllä se routa senkin porsaan kotiin ajaa, ja auta armian kun saatte lapsen niin jo riittää neuvoja siltä suunnalta, kuten myös selkään puukotusta. Edelleen, pidä kiinni niistä arvoista jotka sinulle ovat tärkeitä, äläkä missään nimessä mene pyytämään anteeksi sellaista jota et ole aiheuttanut, silloin olet hirressä anoppisi kanssa lopun ikääsi.
Vältä anopistasi puhumista myös miehen veljen aknssa, eläkää normaalia elämää kuin anoppia ei olisikaan. Tuollainen manipuloiva nimen omaan odottaa teidän siirtoa asiassa, mutta älä tee sitä. Anna kärvistellä, kyllä se sieltä itsestään ilmoittaa kun aika tulee.
"Aina kun he ottavat meidät puheeksi, anoppi ei noteeraa sitä mitenkään, niinkuin hän ei edes kuulisi ja alkaa vain jutella muita asioita. Niinkuin meitä ei olisi olemassa hänelle."
on kummaa anoppi saisi hyvän tilaisuuden haukua mustamaalata ja ilmaista "loukkaantumisensa" alkaa puhumaan muuta eikä noteeraa mitenkään Hirveä ihminen.