Aivan sama

Kummallista. Olen kyllä ihastunut erääseen henkilöön, mutta minulle on silti aivan sama kehittyykö koskaan välillemme yhtään mitään. Olen kyllä kiinnostunut ja ihastunut ja uskon sen olevan molemminpuolista. Silmäpeliä on välillämme, mutta siinä toistaiseksi kaikki. Tyyppi vaikuttaa ujolta enkä siksi ole yrittänyt lähestyä häntä, todella huonoja kokemuksia ujojen lähestymisyrityksistä. Aloitteenteko olisi siis luultavasti minun varassani. Kuitenkaan en ole täysin varma, haluanko hänet. Enhän voi sitä tietää kun en edes tunne häntä. Jos todella tietäisin, että juuri hänet minä haluan, tekisin aloitteen välittömästi.
Nyt vain odottelen ja katson, vahvistuvatko tunteeni siihen pisteeseen. Ehkä näin ei kuitenkaan koskaan tule tapahtumaan kun ei kerran tutustumistakaan ole odotettavissa.
Jos hän tekisi aloitteen, olisin onnessani ja ottaisin hänet heti itselleni! Jos hän ottaisi jonkun toisen, olisin pettynyt ja surullinen, mutta sydämeni ei kuitenkaan olisi särkynyt. Oikeastaan minulle on aivan sama tuleeko jutustamme koskaan mitään vai ei. Oikeastaan ei, koska erittäin mielelläni näkisin sen tapahtuvan. Kuitenkaan ei tarpeeksi tunteita löydy jotta asian eteen rupeaisin mitään tekemään. Joudun näkemään tyyppiä jatkuvasti ja pakit ja epäonnistuminen olisivat niin kiusallisia etten viitsi vaivautua laittamaan kosvojani likoon asian eteen. En oikein tiedä mitä tehdä. Siispä odottelen ja katson. Pattitilanne. Kuitenkin olen päättänyt, että hän tehköön aloitteen jos tarpeeksi tunteita löytyy ja todella minut haluaa. Jos ei, niin siinä tapauksessa tilanne jatkukoon kunnes tunteet hiipuvat tai jompikumpi löytää jonkun jonka eteen on todella valmis jotain tekemään. Joskus näinkin, elämä on ihmeellistä.
171227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eihän sinun aloitetta tarvitse tehdä, mutta kannattaa miettiä että oletko tehnyt tarpeeksi että hän tekisi aloitteen.
Oletko tehnyt tarpeeksi selväksi että olet kiinnostunut. Hänkin voi pelätä sietämättömästi sitä että pakkien jälkeen joutuu kohtaaman sinut jatkuvasti. Se on molemminpuolilta pattitilanne.

Vaikuttaa ettet ole valmis ottamaan minkäänlaista riskiä tai toisaalta osallistumaan siihen että rakkaus todentuisi.
Ei kysymys ole siitä ettet tuntisi jotain häntä kohtaan vaan että sinulla ei ole tahtoa tehdä asialle mitään.

Oletan että olet nainen joka on tottunut odottelemaan. Siinä yhdistyy kaksi kuolemansyntiä: ylpeys ja laiskuus.

Äänestä

Johtuuko tuo, että et ole lähestynyt kohdetta juuri siitä, että sinulla on huonoja kokemuksia ujojen lähestymisestä. Eli tavallaanko pelkäät pakkeja tai jotain? Pallon heität toiselle osapuolelle kokonaan jossittelemalla, että olisit onnellinen jos hän tekisi aloitteen. Pohjimmiltasi kuitenkin itse pelkäät tehdä aloitteen. Toivon että tilanteenne selviää molempien onneksi!!!

Äänestä

Enempi uskoa ja vihreää valoa kehiin. Toinen osapuoli vaistoaa sinusta punanen/vihreä linjan! Pelkoa taustalla molemmilla? Elämäsi voi muuttua piankin...

Äänestä

Itse olin vähän samassa tilanteessa. Kyseessä oli työkaveri. Olin ujo ja epävarma hänen tunteistaan. Vihdoin uskalsin kertoa kiinnostuksestani. Hän oli varattu, joten sain pakit.

Tuntui hyvältä kun sain kerrottua, mutta myös tosi pahalta, kun oli niin paljon haaveita. Samalla menetin mahdollisuudet ystävyyteen.

Luulen, että sinun täytyy tehdä se aloite. Itse ilahtuisin, jos joku kertoisi olevansa kiinnostunut minusta. Työkaverini ilahtui myös. Kannattaa kertoa mahdollisimman suoraan, että hän varmasti ymmärtää mitä haluat.

Äänestä
  • Mikä on kiinnostuksen kohteesi nimi ? Näettekö koulussa vai töissä ?

    Äänestä

Itse selitän asian niin, etten ole kuitenkaan tarpeeksi kiinnostunut tehdäkseni aloitteen. Olen kyllä elämässäni tehnyt aloitteita. Ja tekisin nytkin jos vain tulisi se ehdoton varmuus ja tunne, että hänet minä haluan. Sitä ei ole tullut joten ehkä todellakin on parempi jättää asia näin.
Tehköön hän aloitteen jos häntä kiinnostaa tarpeeksi. Kuten sanoin, minulle on AIVAN SAMA.

Äänestä

sitten olla. Ei ihastuksien ole aina pakko johtaa suhteeseen se on ihan millaista seikkailua sinä haluat!

Äänestä

aivan järkyttävä toi koko teksti.
aivan hirveää jos joku olis muhun ihastunut mutta sitten kirjottaisi tollasta paskaaa!!!
YLPEYS JA ENNAKKOLUULO, ei mitään muuta kulti.

Äänestä
  • Minulla on traumaattinen kokemus aloitteenteosta, kun henkilö, jota lähestyin, ja josta voisin vaikka vannoa, että hän oli kiinnostunut, muuttui äärettömän kylmäksi ja tylyksi kun osoitin kiinnostukseni suoraan. Sain siipeeni ja olen muuttunut varovaisemmaksi. Tässä tapauksessa en moista kohtelua kestäisi kun en voi itse oikein vaikuttaa siihen, etten enää näkisi häntä... Siksi odotan ja katson. Jos tunteeni vahvistuvat, teen aloitteen peloista välittämättä. Tai jos tulee muuten hyvä tilanne, niin lähestyn häntä kaveripohjalta. Silloin saisin tutustuttua häneen ja vahvistuksen tunteilleni, selvyyden siihen, mitä oikein tunnen häntä kohtaan ja mitä haluan hänestä?

    Äänestä

Eiköhän se, että et aio tehdä aloitetta, kerro oletko OIKEASTI kiinnostunut, vai et :)

Äänestä

Oli pakko vastata tähän, koska tämä olisi voinut olla itseni kirjoittama..hassua. Olen ihastunut erääseen henkilöön, jonka kanssa ollut silmäpeliä, mutta ei muuta. Itse olen juuri se ujo ja sama tilanne, että joudun näkemään kyseistä tyyppiä pakostakin vaikka saisin pakit, joten siksi en oikein tiedä mitä tekisin. Kyseinen henkilö vaikuttaa niin hurmaavalta ja ystävälliseltä, että olen vähän epäluuloinen hänen kiinnostuksesta minua kohtaan...toisaalta ei se miettiminen auta vaan se selviää vain kysymällä.

Olisi vaan mielenkiintoista kuulla alkuperäseltä kirjoittajalta, että minkälaisia huonoja kokemuksia olet saanut ujojen lähestymisestä?

Äänestä
  • Tylytystä, jäätävää tylytystä ja karkuunjuoksemista josta seuraa itselle turhautunut vitutus. Kokemukseni siis on, että ujoja ei voi lähestyä. Yrittää toki voi, mutta se ei kannata.

    Äänestä

  • aloittanut kirjoitti:

    Tylytystä, jäätävää tylytystä ja karkuunjuoksemista josta seuraa itselle turhautunut vitutus. Kokemukseni siis on, että ujoja ei voi lähestyä. Yrittää toki voi, mutta se ei kannata.

    itseasiassa olen itse ujona tehnyt aloitteen kerran eräälle, joka myös oli ujo. Häneltä sain juuri tuollaista kohtelua, josta kirjoitit...eli ymmärrän mitä tarkoitat. Itseni kohdalla luulen kuitenkin kaiken olevan siitä kiinni, kiinnostaako tyyppi itseäni. Yleensä ujona arkailen ottamaan aluksi itse kontaktia uusiin ihmisiin tai sitten tekemään itse aloitteen, mutta jos joku, johon itse olisin ihastunut, tekisi aloitteen minulle niin en kyllä usko että olisin tyly vaan päinvastoin innoissani. Saatan siis päästä nopeastikin ujoudesta jos vaan alkuun pääsee.

    Äänestä

Nyt on pakko sanoa että on täysin sama juttu itsellänikin meneillään mitä kerroit ja täysin sama tunne yhtä naispuolista henkilöä kohtaan. En lähde sanomaan sen tarkemmin, ties jos se sattuisikin olemaan vaikka juuri sinä. Haluan vain sanoa että on miehiä (kuten minä) joka ajattelee juuri niinkuin sinä nyt.

Äänestä
  • Oletko siis sitä mieltä että koska hän on niin ystävällinen ja hurmaava, hän ei voi mitenkään olla kiinnostunut sinusta? Saanko kysyä mistä itsetunto-ongelmasi johtuu?
    Jos sinulla kerran on sama tilanne päällä, sinuakaan ei siis kuitenkaan kiinnosta TARPEEKSI, että viitsisit "pahassa" tilanteessa alkaa aloitetta tekemään? Aiotko kuitenkin kysyä joskus?

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Oletko siis sitä mieltä että koska hän on niin ystävällinen ja hurmaava, hän ei voi mitenkään olla kiinnostunut sinusta? Saanko kysyä mistä itsetunto-ongelmasi johtuu?
    Jos sinulla kerran on sama tilanne päällä, sinuakaan ei siis kuitenkaan kiinnosta TARPEEKSI, että viitsisit "pahassa" tilanteessa alkaa aloitetta tekemään? Aiotko kuitenkin kysyä joskus?

    Se vain on niin että ei kiinnosta ja haluta tarpeeksi että tekisi sen aloitteen. Se miksi ei voisi on vain siitä syystä että voi aivan hyvin olla hänen kaverikin, jos toista ei kiinnosta sen enempää. Se olisi liian kiusallista tekemällä aloitteen jos toinen ei olisi kiinnostunut, koska joutuu näkemään sellaista henkilöä hyvin usein muutenkin, eikä tosiaan ole varma haluaisiko olla sellaisen henkilön kanssa ''sen enempää'' kun ei ole aavistustakaan onko toinen kiinnostunut siinä mielessä.

    Äänestä

JA KUSPARIKERHO KOKOOONTUUUUUUUUUUUUUU !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jghff kirjoitti:

Kummallista. Olen kyllä ihastunut erääseen henkilöön, mutta minulle on silti aivan sama kehittyykö koskaan välillemme yhtään mitään. Olen kyllä kiinnostunut ja ihastunut ja uskon sen olevan molemminpuolista. Silmäpeliä on välillämme, mutta siinä toistaiseksi kaikki. Tyyppi vaikuttaa ujolta enkä siksi ole yrittänyt lähestyä häntä, todella huonoja kokemuksia ujojen lähestymisyrityksistä. Aloitteenteko olisi siis luultavasti minun varassani. Kuitenkaan en ole täysin varma, haluanko hänet. Enhän voi sitä tietää kun en edes tunne häntä. Jos todella tietäisin, että juuri hänet minä haluan, tekisin aloitteen välittömästi.
Nyt vain odottelen ja katson, vahvistuvatko tunteeni siihen pisteeseen. Ehkä näin ei kuitenkaan koskaan tule tapahtumaan kun ei kerran tutustumistakaan ole odotettavissa.
Jos hän tekisi aloitteen, olisin onnessani ja ottaisin hänet heti itselleni! Jos hän ottaisi jonkun toisen, olisin pettynyt ja surullinen, mutta sydämeni ei kuitenkaan olisi särkynyt. Oikeastaan minulle on aivan sama tuleeko jutustamme koskaan mitään vai ei. Oikeastaan ei, koska erittäin mielelläni näkisin sen tapahtuvan. Kuitenkaan ei tarpeeksi tunteita löydy jotta asian eteen rupeaisin mitään tekemään. Joudun näkemään tyyppiä jatkuvasti ja pakit ja epäonnistuminen olisivat niin kiusallisia etten viitsi vaivautua laittamaan kosvojani likoon asian eteen. En oikein tiedä mitä tehdä. Siispä odottelen ja katson. Pattitilanne. Kuitenkin olen päättänyt, että hän tehköön aloitteen jos tarpeeksi tunteita löytyy ja todella minut haluaa. Jos ei, niin siinä tapauksessa tilanne jatkukoon kunnes tunteet hiipuvat tai jompikumpi löytää jonkun jonka eteen on todella valmis jotain tekemään. Joskus näinkin, elämä on ihmeellistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu