Minulla on aivan ihana mies, olemme olleet naimisissa 26- vuotta. Hän on erittäin huomaavainen, kohtelias ja kaikkien muidenkin mielestä ihastuttava mies. Sitten on tuo toinen puoli. Hän moittii minua lähes joka päivä. Aina on jokin pikku juttu, joka ei mene hänen mielestään niinkuin pitäisi. Hän ohjaa minua jatkuvasti ja antaa mielellään neuvoja kaikesta. En mielestäni osaa tehdä oikein mitään oikein. Tunnen itseni tällä hetkellä täysin arvottomaksi. Harrastamme yhdessä liikuntaa ja olen aina ollut kovin liikunnallinen. Hänen mielestään en osaa hiihtää, luistella, sauvakvellä jne. oikein, vaan hän neuvoo minua jatkuvasti miten minun pitäisi tehdä. Tunnen oloni koko ajan jännittyneeksi nykyään. Päätä särkee ja sydän tykyttää.
Pahoitan mieleni usein ja hän on aivan ymmällään siitä. Hän sanoo vain haluavansa auttaa, että pääsisin helpommalla, mutta se tapa jolla hän nuo neuvot ja moitteet antaa... en tiedä kauanko jaksan.
Kun pahoitan mieleni, itken usein ja hän pyytää anteeksi, ettei tarkoita pahaa. Voiko tällaisesta seurata mitään hyvää. En minä omasta, enkä muidenkaan mielestä ole mikään kauhea tapaus. Olen muiden mielestä liiankin kiltti. Teen aina kaiken mitä minulta odotetaan. Olen toisinaan ihan poikki ja itsetunto ihan maassa. Antakaa neuvoja jos keksitte.
Pahoitan mieleni usein ja hän on aivan ymmällään siitä. Hän sanoo vain haluavansa auttaa, että pääsisin helpommalla, mutta se tapa jolla hän nuo neuvot ja moitteet antaa... en tiedä kauanko jaksan.
Kun pahoitan mieleni, itken usein ja hän pyytää anteeksi, ettei tarkoita pahaa. Voiko tällaisesta seurata mitään hyvää. En minä omasta, enkä muidenkaan mielestä ole mikään kauhea tapaus. Olen muiden mielestä liiankin kiltti. Teen aina kaiken mitä minulta odotetaan. Olen toisinaan ihan poikki ja itsetunto ihan maassa. Antakaa neuvoja jos keksitte.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Samoin hänelle..Neuvo joka asiassa. Ehkä se avaa hänen silmänsä miltä susta tuntuu ?
Ja miten tuollanen mies voi olla IHANA ! Jos elämäsi on helvettiä ,etkä voi olla se mikä olet, Ja tehdä asiat omalla tavallasi.
Kiltti (= nynny !)- Mulle tuo sana on kuin kirosana. Sinulla on oikeus olla oma itsesi ei miehesi lelu.
Meillä on ihan sama tilanne mutta vaimo arvostelee minua joka asiasta ja kaataa kaikki vastoinkäymiset minun niskaan.
Lapsemme ovat jo isoja joten minä ratkaisin asian ilmoittamalla erosta.
Olen puhunut vaimolleni asiasta lukuisia kertoja, mutta koska vain minussa on vikaa niin eipä siinä silloin keskustella.
Älä jää suhteeseen joka syö itsetuntoa, koska se EI ole oikea suhde. Minulla on 25 vuotta kokemusta asiasta.
Jos on voimia niin keskustele muutoin en tiedä mikä auttaa...
Tunnusomaista toisen itsetunnon päällekäyminen. Toinen tekee kaiken "väärin". Toinen ei tee mitään, kun tekeekin, niin sillon hyökätään ja mitätöidään tekeminen.
Esim. "Et koskaan tiskaa" syytöksiä. Toisen tiskattua hyökkää paikalle viimeisen lautasen kohdalla ja repii sen kädestä ja laittaa kaappiin sanoen "olisi se sinunkin joskus osallistuttava kotitöihin, voisit edes joskus tiskata. Et edes lautasia saa tiskikoneesta kaappiin". Jos onnistut tiskaamaan, ilman että hän huomaa tiskaamisen aikana, niin sitä ei taaskaan ole tehty. Jos taas kerrot juuri tiskanneesi, niin olet laiska ja osaamaton tiskari joka kolhii ja rikkoo astioita ja kaiken lisäksi kamalan omakehuinen ja kun kerran "vuodessa" teet niin se ei ole mitään.
Toinen selvä tunnusmerkki on että kaikki on muiden syytä. Sinä olet syyllinen etenkin hänen virheisiin ja hänhän ei ole virhettä itse tehnyt. Ei pyydä anteeksi koska ei ole tehnyt mitään väärää. Ei unohda erheitäsi, ei anteeksiantoa. Usein työssään menestynyt vmäinen pikkunilkki pomo, ilmiömäinen manipulaattori.
Kuulosti hyvin tutulta kuvaukselta. Lisäksi hän kiistää sonomisensa vaikka esim. 3 ihmistä on ollut kuulemassa saman asian.
Raskainta on kuitenkin tuo kyvyttymyys ottaa vastuuta ja "katsoa peiliin".
Mutta koska olet peruskiltti et käytä suuria uhkia.
Tosin parannusta ei ole uhkillakaan, ketä kiinnostaa jatkuva hitlerimäinen ote jolla vois tilannetta "hallita".
Eli käytännön vaihtoehdot on ottaa ero.
Erossa kannattaa olla tarkkana seuraavasti:
Kunnallinen oikeusapu kannattaa varata itselle jo ennen eroprosessin liikkeellelaittoa. Ostamasi tai lahjaksisaamasi/perimäsi irtaimisto kannattaa lähettää uuteen osoitteeseen ensin, poismuutto vasta kun olet vienyt irtaimiston. Toinen vaihtoehto on että jäät itse asuntoon, hän tappelee palaneista tulitikuistakin, joten siihenkin saa varautua.
Kiinteässä omaisuudessa tietää ne sinulle tärkeät omaisuudet ja pyrkii ylihinnoittelemaan juuri ne, joista et luovu. Älä kerro haluavasi pitää mitään vaan kerro olevasi valmis luovuttamaan periaatteessa minkä tahansa kohteen. Omaisuuden arvot ja tasingon määrä sovittava erillisellä sopimuksella ensin, jos ei ole avioehtoa. Ei saa puhua mitään sitovaa tasinkona luovutettavasta tässä vaiheessa.
Toisessa vaiheessa tasingon luovuttajaksi laskelman mukaan määritetty päättää yksin mitä omaisuudestaan luovuttaa tasingon verran ja arvothan ei voi enää muuttua kun niistä sovittiin ensin. Eli voi luovuttaa sellaista omaisuutta, mitä toinen ei halua. Luovutuksen saa lain mukaan tehdä ihan yksin omalla päätöksellä, kunhan laskennallinen summa on oikea. Luovuttaja voi harkita yksin mitä kannattaa luovuttaa. Yleensä saava puoli pyrkii yhdistämään nämä kaksi vaihetta saadakseen määrätä saantonsa kohteen ja jopa arvon; näin ainakin yleensä kun toinen osapuoli on narsistisesti persoonallisuushäiriöinen.
samanlainen mies ! Kuin sulla vaimo, kaikki hänen OMAT TEKEMÄNSÄ mokat ..olikin..yllätys yllätys minun syyni.
Kun ei voinut syyttää,että olisin ne tehnyt ,sen verran järkeä sentään oli.
Ihmisten edessä hän oli lipeväkielinen mielin kielin olija,,ja kuniassa paistattelija. Loppuaikoina en enää lähtenyt yhdessä minnekkään. Avioliitto meni pilalle se harmittaa ja yhdessä vietetyt vuodet sai vetää vessanpytystä.
Joitain kivoja muistoja on mutta vähän.
Olet tehnyt oikean ratkaisun kun et anna itseäsi pompottaa.
Se todellakin SYÖ ITSETUNTOA ja itsekkään en niitä heikoimpia ole. Olin monta vuotta onnellinen pelkästään siitä,että pääsin hänestä eroon, mutta uusi suhde arveluttaa edelleen.. Kun ei tiedä mitä se arki sitten on.
Totta ! Ja itse luin vasta samaa,että nämä luonne häiriöiset etsiytyvät pomoiksi ,että saava simputtaa muita.
Mutta mistä tuon ihmisen tunnistst seurusteluvaiheessa,,?
Samaa olen miettinyt. Vaimon palautteen perusteella on ihan paska mutta muilta naisilta olen saanut mukavaa palautetta ja joskus suudelmiakin. Eli sitä ajoittain uskoo itseensä ja ajoittain ei. Uusi suhde tuntuu pelottavalta kun ei tiedä mihin itsessään uskoo. Loogisesti ajateltuna yhden ihmisen arvioon ei kannata uskoa. No tässä elämässä ei pitkää parisuhdetta saanut mutta täytyy olla iloinen että on edes loppuelämä.
Minulla oli sellainen unelmien mies 19v! Ei sitä tunnista mistään kuin ajan kuluessa. Yleensä tällainen johtajatyyppi on erittäin sosiaalisen oloinen outoja ja vieraita kohtaan. Hän ei koskaan anna sinun olla ylempänä häntä itseään. Vaan hänen tulee aina loistaa. Hän myös vuosien kuluessa ohjailee puhumisesikin ja käyttäytymisesikin. Usein kun tultiin jostain kotiin, hän alkoi välittömästi minulle kertomaan mitä en olisi saanut sanoa ja miksi sanoit senkin. Vaikka vain olisi ihan normaaleista asioista kysymys. Hän myös ostelee puolisolleen kalliita lahjoja merkkipäivänä, että siitäkin HÄN saisi kiitoksen muilta. Vuosien kuluessa huomaat kuinka hän on evännyt sinulta kaiket harrastukset ja oman vapaa-ajan käytön omien juttujensa kautta. Kohta huomaat olevasi kokoajan vain hänen ohjauksessaan. Kunhan olet kotona on kaikki hyvin. Et tee kotona mitään mikä ärsyttää häntä, on kaikki hyvin. Mutta jos alat puhumaan saati itsemään omia asioita (paineita) puolisollesi, joka IKINEN KERTA olet syyllinen kaikkeen! Olet menettänyt oman minäsi jo ajat sitten! Itsekkin luulin olevani maailman onnellisin vaimo kun minulla on niin hyvä ja upea mies. Nyt kun olen ollut erossa hänestä n. 10v, tunnen olevani vapaa! Minulla on uusi ihana mies, joka antaa tilaa myös minulle ja rakastamme toisiamme aidosti, omina itsenään. Ihanaa!
Nikki;Avautuminen.
Hän on kuin "rikkinäinen " peili. Antaa vääristyneen kuvan.
Luuletko,että voisitte mennä pariterapiaan..? Jossa molempia kuultais ?
Itseäkin harmittaa se,kun halusin avioliiton kestävän mutta karille meni. Mutta parempi sekin kuin olla moisessa "helvetissä" koko ikänsä. Virheiltä ei voi välttyä kun on kyseessä kaksi eri ihmistä jotka haluavat eri asioita elämältään tai toisen minä kuva on kieroutunut :
Jos eroat anna haavojen parantua ensin ennen kuin alat uuteen suhteesen, puhu kavereille, meille tänne kaikki se auttaa käsittelemään kipeitäkin asioita.
En mene terapiaan enkä halua keskustella vaimon kanssa kuin pakolliset jorinat mutta parisuhteesta en puhu.
Haen asuntoa "salaa" ja olen kuin lähtökuopissa.
Uusi suhde voi odottaa kunnes saan itseäni kasaan. Tällaista ei toivo kenellekään...
Osaa kätkeä häiriöisyytensä normaali kanssakäymisessä, ellei oteta huomioon pomoilua töissä. Työympäristössä asian voisi huomata, jos ei kuulu hänen "ystäväpiiriin". Jakaa ihmiskunnan "susiin" ja "lampaisiin". Lampaat ovat ne joita hän "ohjailee". Jos tämmöinen tekee häntä vastaan, niin muuttuu sudeksi ja saa suden kohtalon=armotonta vainoa ns. kostaja joka ei väsy. Suhteen alussa yleensä ollaan "samalla puolella", joten uhri ei huomaa millään mitään lyhyessä ajassa. "Suhde" ei ala, jos
toinen ei ole myötäilevä.
On aluksi vaikea havaita valheitaan, selittää uskomattoman hyvin jos jää kiini valehtelusta. Siis ei tunnusta itseään koskaan valehtelijaksi, mutta selittää asian jotain muuta kautta toiseksi. Oikeasti on patologinen valehtelija, kun tarvitaan saada toinen tekemään tai uskomaan, silloin kaikki keinot sallittuja.
Yksi ehkä mahdollinen tapa havaita häirityneisyys on tarkkailla miten tekee valheissa tai muissa virheissään (joita hänellä ei siis ole omasta mielestään(kuva jota ulos näytetään)), pyytääkö anteeksi. Tönäisyjä tai tiputuksia ei tähän lasketa. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen ei osaa oikeasti pyytää anteeksi, perustuu siihen että hänessä ei ole virhettä tapahtunut. Anteeksi ei pyydetä, sillä asia voidaan selittää aina jonkun toisen viaksi riippumatta edes toisen osallisuudesta. Tätä toimintaa on erittäin vaikea havaita, ellei tiedä mitä etsiä. Ihastunut (manipuloitu?) ei taatusti etsi.
Keskimäärin kielteiset ilmiöt tulevat esiin n. 1,5 vuodessa. Niin pitkään pitäisi olla jatkuvasti yhdessä, että olisi periaatteessa mahdollista saada riittävästi luotettavaa kuvaa tilanteesta. Mutta sittenkin pitäisi todella tietää vaikeuden olemassaolosta, eli hankalaa on normaalisti saada ennakkovaroitusta.
Mutta näitä on valitettavan paljon..Pinnan alla kuohuu.
Mutta siitä terapiasta voisi olla itsetunnollesi apua,jos ja kun ulkopuolinen näkee asiat uudesta näkökulmasta. Että mieti vielä, vaikkka lähtöä tekisitkin.
Suosittelisin että kasvattaisit itsellesi terveen itsetunnon. Uskoakseni psyykkiset ongelmat ovat oikeasti ongelmasi, eikä miehen neuvominen. Voi olla että hän on vähän uuno, mutta ei neuvomista tarvi ottaa noin raskaasti. Paikkallisesta mielenterveystoimistosta saa apua ilmaiseksi, mutta neuvoa en osaa sanoa.
No, voihan olla että kärsin psyykkisistä ongelmista, sitähän ei koskaan tiedä, tähän asti olen kuitenkin pärjäillyt omin avuin ihan hienosti. Kestän kyllä kun minua neuvotaan, mutta se tapa jolla neuvotaan ja moititaan, niin alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän. Olenhan sentään aikuinen ihminen ja osaan omasta mielestäni yhtä sun toista ihan itse. Se on totta, että itsetuntonnossani on tällä hetkellä parantamisen varaa. Haluaisin vaan tietää kuinka moni kestää ainaista moittimista ja kuinka kauan?
Näiden sanojeni perusteella on varmaan vaikea uskoa, mutta rakastan todella miestäni todella paljon ja meillä on monesti tosi hauskaa ja huumorintajumme on samalla aaltopituudella. Muutos tapahtuu aina extempore, yht äkkiä h'än alkaakin moittia minua ja toisessa hetkessä taas pyytää anteeksi, kun on loukannut. En tiedä enaa mitä ajatella.
todellakaan tollaista. Jatkuva varuillaan olo on todella kuluttavaa. Ei kelpaa vaikka mitä tekisi ja miten olisi; aina löytyy sanomista. -Ja mielellään etenkin muiden ihmisten edessä saa 'ohjeistusta' tai yhtäkkiä ulkoasussa on jotain 'huomauttamista' , kaikki tietysti kovalla mutta ns. 'asiallisella' äänellä.
Muistuttaa elävästi exästäni...en unohda koskaan kuinka kerran siivottuani oikein perusteellisesti mies meni kaivamaan sormellaan nurkasta pölyä ja osoitti vihaisesti että 'joo, vai oot muka siivonnu'---ruuanlaittokaan ei kelvannut; olin joko tuhlannut liikaa rahaa ruokaan (josta myös hän piti) tai tein vääränmakuista ruokaa. Sikanaudasta tehty kastike kelpasi vain kun sen teki hänen oma äitinsä, joka sai 'sian maun' häviämään...(nyt jo naurattaa mutta silloin oli itku lähellä)
Osa-aikainen hauskuus ei riitä korvaamaan itsetunnon kolhuja, vai riittääkö? Ja on se vaan kumma että uhrin käsketään paikkailla kolhujaan mielenterveystoimistossa ja sitten taas altistaa itsensä kolhuille...huh huh...sama ku pakittais aina auton perän tahallaan paskaksi ja ajattelis vaan että mitäs siitä ku korjaamolla ne kolhut korjataan...
"En tiedä enää mitä ajatella".
Niinpä.
Mies pelaa rumaa peliä ja saa tunteesi sekaisin, häkeltymään, epäilemään itseäsi. Ensin teillä on tavattoman hauskaa ja sitten isketään ennalta-arvaamatta veitsi selkään.
Sen jälkeen veitsi vetäistään nopeasti pois ja pyydetään anteeksi tekoa.
Kysyt, kuinka moni kestää ainaista moittimista ja kuinka kauan?
Kysymyshän on täysin absurdi.
Ei kellään ole ilmoittaa tähän prosenttilukuja rakkaasta Suomen maastamme. Ja mitä niillä luvuilla tekisit?
Eikä kukaan pysty tekemään tilastoa, kuinka kauan ihminen kestää moittimista. Jos tutkimus tehtäisiin, se perustuisi pelkkiin oletuksiin, koska moittimissanoille ei ole mittaria kehitetty.
Jos jotain vertauskohdetta tarvitset, niin voin sanoa, että itse en hyväksyisi alkuunkaan tällaista moittimista ja neuvomista mieheltäni.
En olisi suhteessa tällaisen miehen kanssa. En puhuisi rakkaudesta enää muutaman piinaavaan neuvomisviikon jälkeen.
En katsoisi tällaista miestä puolta vuotta kauempaa hänen anteeksipyynnöistään huolimatta. Miehen teot ja käytös ratkaisisivat.
Jos hän ei lopettaisi ärsyttävää tapaansa, niin turha olisi hänen selittää neuvomisten hyvää tarkoittavaa voimaa ja anteeksipyyntöjä.
Voisin antaa anteeksi, mutta saman katon alla en enää asuisi.
Noin minä tekisin. Jos kokisin rakastavani häntä, niin silti en asuisi kaikkitietävän ja osaavan, selkään puukottajan kanssa.
Suuresta rakkaudesta häntä kohtaan eroaisin ja sanoisin: se on sitten hyvästit, etsi parempi neuvottava.
Kenen tahansa itsetunto /mielenterveys murenee. Nyt hae apua itsellesi tai molemmille !!
jos aiot jatkaa liittoa. Apuahan se sun mieskin tarvitsis narsistinen luonnehäiriö on vaan aika vaikea hoitaa,jos mies itse ei sitä tajua olevansa.Mnkälainen lapsuus miehelläsi on ollut?
outoa rakastamista, olet nössö ja masokisti, kun rakastat, vaikka sulle vittuillaan jatkuvasti.
Ei tuollaista tarvi sietää, se jatkuu niin kauan kun annat sen jatkua, sinun pitää lopettaa se nöyristely ja antaa takas samalla mitalla.
eräs pariskunta toimii juuri noin.
nainen nössökkä miellyttäjä, mies ehdoton ja ankara
balanssiako?
no sen tiedän, että jos ero tulisi,nainen ottaisi samanlaisen kun miehessä kuulemma pitää olla tahtoa.
että näin.
Olet saanut pahat stressioireet miehesi suuresta ymmärtämättömyydestä!
Voisit häneltä kysyä, että kuka se suurin munaaja suhteessanne on, kun toinen vedetään aivan piippuun takertumalla jokaiseen toisarvoiseen pikkuasiaan?
Miehesi leikkii tunteillasi, kuin pikkupoika tulitikuilla. Äkkiä siinä voi metsä palaa, ellei hän ala korjata itse tätä suurinta virhettä eli toisen ihmisen piinaamista.
Maailmassa kun löytyisi tähdellisempää oiottavaa kuin sinun tapasi sauvakävellä jne. Mieheltäsi puuttuu suhteellisuudentaju, ja se on suuri virhe.
Miehesi asettuu yläpuolellesi. Se on mielipahan aiheuttajasi. Sinun mielesi toimii oikein, kun reagoi tähän ahdistumalla, itkulla, väsymyksellä. Sisimmässäsi soivat hätäkellot, että tartteis tehdä jotakin... siis sinun oman tilanteesi hyväksi. Patoutunut, aiheellinen vihastuminen miehen käytöksestä siellä aiheuttaa painetta ja etsii ulospääsyreittiä. Tämä vihastuminen on tervettä ja sinun olisi suotava itsellesi vihastumisen tunne miestä kohtaan.
Voisitko aloittaa sen ensin omassa mielessäsi silloin kun mies alkaa ladella sinulle sinun tekemistäsi "virheistä".
Sadattelet mielessäsi ääneti, mitä mielikuvituksekkaimmilla ilmauksilla miestäsi. Se ainakin hiukan tuo helpotusta ja antaa sinulle oikeutta.
Sillä oikeuden sinä olet menettänyt itseesi! Tämä on se pointti, jolla mies pelaa. Hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä sinuun nähden, sinun persoonaasi, sinun tekemisiisi. Hän on pomo, kun hän neuvoo.
Nyt olisi opittava sinun sanomaan ensiksi sana: EI.
Harjoittele sitä peilin ääressä silloin, kun mies ei ole paikalla. Katsot peiliin niin ärsyyntyneellä ilmeellä kuin kykenet ja karjaiset: EI.
Jonain kauniina päivänä kykenet sanomaan miehellesi: Ei, en ole pyytänyt neuvoasi, joten pidä pienempää suuta. Ei, älä neuvo minua tästä enää tai suutun. Ei, ei, inhoan neuvomistasi, sillä haluan tehdä omat virheeni itse. jne.
Olet ilmeisen arka ja kiltti ja sen vuoksi olet helppoa kauraa miehesi pomottelulle. Nimittäin ja muista aina tämä. MIEHESI HYVÄÄ TARKOITTAVAT NEUVOT OVAT POMOTTELUA. Vaikka ne tehtäisiin hymysuulla... silti.
Toinen neuvoni on, että jos ja kun miehesi ei osaa lopettaa neuvomista esim. sauvakävelyllä ollessanne, niin sanot hänelle: tästä lähtien menen lenkille mieluummin yksin, kunnes osaat olla neuvomatta.
Vältä kaikkia tilanteita, joissa mies alkaa neuvoa. Kävelet yksinkertaisesti tilanteesta pois.
Se on selvä viesti miehelle, että et suvaitse pomotusta enää. Jos olet hiihtolenkillä, ja mies kiellostasi huolimatta "neuvoo", niin yksinkertaisesti käännät sukset kotiin päin ja hiihtoretki loppui siihen.
Itkeminen hänen nähtensä ON ALISTUMISTA. Hän salaisesti nauttii siitä, että hänellä on VALTA saada sinut itkemään.
Hae tukea joltain joko ammatti-ihmiseltä, terapeutilta tai hyvältä ystävältä projektissasi päästä eroon miehen typerääkin typerämmästä neuvomisesta.
Suuri kiitos kannustavista sanoista! Olen päättänyt jo ajat sitten, että ero ei kuitenkaan tule missään nimessä kysymykseen. Meillä on sentään yhteiset lapset ja loppujen lopuksi aika hyvä historia takana, joten jotain muuta tässä on keksittävä. Mieheni on myös hyvin erovastainen, joka tulee useasti ilmi, kun hän kuulee jonkun eronneen.
Olet oikeassa kun sanot, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita, kuin se , että osaanko sauvakävellä oikein jne. Neuvoja satele todellakin päivittäin ja jos mainitsen, etten halua neuvoja, niin hän moittii minua siitä, etten kestä neuvoja. Hänhän haluaa vain auttaa, että pääsisin helpommalla. Minulla vain on niin tuskainen olo tästä kaikesta neuvomisesta. Kuulen jo hänen äänestään kun hän pyytää minua luokseen ja antaa jälleen kerran neuvoja miten jokin asia PITÄÄ tästä lähtien tehdä ja eikö se jo mene minun tajuntaani vaikka hän on jo kties kuinka mota keraa asiasta maininnut. Olen alkanut pelätä näitä kohtaamisia.
Hän haluaa, että liikun, mutta jos hän ei itse pääse liikkumaan, niin hän sanoo myös minulle, että eikö ole parempaakin tekemistä. Pistä asiat tärkeysjärjestykseen. Välillä olen täysin ymmälläni, kun säännöt vaihtuvat tuon tuosta. Välillä jokin asia pitää tehdä näin ja muutaman päivän päästä tehdäänkin toisinpäin.
Olemme molemmat viisikymppisiä ja kuten jo aiemmin mainitsin rakastan miestäni tosi paljon ja haluaisin tehdä kaikkeni, jotta tästä ahdingosta päästäisiin. Meillä on tosiaan usein tosi hauskaakin yhdessä ja teemme paljon kaikenlaista. Ystävyyssuhteet vaan kärsivät, kun tekemistä on välillä liiankin kanssa. Olen joskus maininnut pariterapiasta, mutta hän on sitä vastaan ja sanoo, ettei meillä ole mitään ongelmia. Hän sanoo myös usein tykkäävänsä minusta tosi paljon.
Nukun huonosti ja mietin usein öisin näitä asioita.
Ulkopuolisille olemme oikein unelmaperhe, mitään ei näytetä ulos. Olemme molemmat hyväntuulisia, juttelemme paljon ja laskemme leikkiä. Ystävänikään eivät edes aavista millaisissa paineissa elän. En uskalla sopia mitään yheisiä, enkä omiakaan menojani kysymättä ensin lupaa mieheltäni.
Hätkähdin tässä kuitenkin muutama kuukausi sitten, kun eräs minua selvästi nuorempi ystäväni, jotan en ole tuntenut kuin vuoden verran, kysyi minulta yllättäin, että onko minulla hyvä olla. Häkellyin täysin ja kysyin, miksi tämä kysymys. Hän on tavannut meitä yhdessä pariskuntana ja huomannut, että mieheni on hyvin hallitseva. Pakostakin tuli mieleeni, että ovatko ystävämmekin huomanneet saman, vai onko tällä nuorella ystävällämme jostain syystä vain herkempi vaisto.
Säästä viestini. Osaat vielä vuosien päästä lukea sen.
Tunnen jokaisessa ihosolussani sanasi aivan kuin omiani 10v sitten. Itse ajattelin juuri kuin sinä, ettei toisten tarvi neuvoa, osaan ja tiedän itse juuri miten toimin jne jne jne
Harmi, et nyt ymmärrä miten hän lopulta "syö" sinut. En ymmärtänyt minäkään.
Kaikkea hyvää toivon sinulle!
ensimmäisen viestisi ja toden totta, aivan kuin omaa kirjoitustani. Kun tullaan kotiin, niin en olisi saanut sanoa jne... Välillä arveluttaa kertoa jos tekisi mieleni lähteä kavereiden kanssa ulos. Hän on ylemmällä johtajatasolla ja tietää kyllä mitä on johtaminen, myös minun. Mistä tulee sitten se ihana puoli, johon uskoo kerta toisensa jälkeen? Hän ei ole koskaan sormenpäälläkään koskenut minuua pahassa mielessä. Sanat satuttavat ja minun pitää olla aina valmis antamaan anteeksi ja olla heti kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, olla leikkisä jne.
jatkat samaan tyylliin niinkauan kun pollas kestää, jolles mitään ratkaisua löydä, niin löydät ittes jostain "pöllölästä" enemmin tai myöhemmin...
Huh huijaa. Puhut juuri kuin minun suullani. ex-mieheni oli Toimitusjohtaja. Ei myöskään väkivaltainen.
sinun pitää opetella pitämään puoliasi. Meillä molemmat huomauttelee toisilleen ja puututaan asioihin tarpeettomasti (kyllä!), mutta ärähdetään kun mennään tietyn pisteen yli. Ollaan kai kumpikin vähän johtajatyyppejä ja besserwissereitä...
Se on sinun sanottava vastaan, ei se toinen mikään jumala ole. Kyllähän se luulee olevansa, jos et muuta toimintaasi. Paremmin sanottu kuin tehty, mutta ainoa tie onneen.
Minkälainen äitisuhde sinulle oli? Alistiko äitisi sinua,oliko äitisi sinuun aina tyytymätön vaikka tekisit mitä.
Sinun miehesi on mennyt kanssasi naimisiin sen vuoksi että sinua on kiva kiusata, nälviä ja alistaa. Hän nauttii siitä. Ei hän sinua rakasta vaan halua että sinä rakastat häntä. Mies on tunnekylmä kun tuolla tavalla käyttäytyy. Jos alat vaatimaan mieheltä parempaa kohtelua, et tule sitä saamaan. Hän saattaa heittäytyä jopa väkivaltaiseksi jos pelkää menettävänsä otteen sinusta.
Hän nauttii saadessaan manipuloida sinua. Tottakai hän on välillä ihana, ethän muuten kestäisi häntä.
Sinun tulee puhua hänelle pikkutytön äänellä, kerjätä hyväksyntää ja hän voi tuntea itsensä suureksi sankariksi. Miehelle ei saa puhua epäkohdista, häntä pitää mielistellä ja hän vaatii huomiotasi 24/7.
Mitalla takaisin ja rupea arvostelemaan miestäsi niin voi huomata tämän ja ruveta miettimään tai seuraavan kerran kun moittiin niin sanot että minä en tee enää mitään kun ei kelpaa ja sanot miehellesi että teeppä sinä kun osaat kakki niin ylivertaisesti ja kun miehesi rupeaa tekemään niin rupeat arvostelemaan hänen tekemisiään. Ruoeaa mieli muuttumaan kun et viikkoon tee mitään kotitöitä ja kun pyykit pesemättä ja ruokaa ei mies saa niin voi oppia tai sitten ei koska on varmaan kota oppinut tavan että kun joku muutekee kun itse niin sitä voi arvostella. Tsemppiä yritykselle.
Heh, kyllähän noin sopii neuvoa kun ei tarvitse olla näkemässä mitä tuo 'samalla mitalla' voi pahimmillaan aiheuttaa.
Kun kontrollifriikkiä tavismiestä arvostelee niin saattaa nyrkki heilahtaa useammankin kuin yhden kerran. -Ja sitten olet ensimmäisenä pällistelemässä että 'pitikö sitä miestä nyt tollai kohdella, nalkuttaa ja provosoida, oma on syysi kun turpaan tuli, oisit vaan lähteny suhteesta jos se noin paha oli'.
Tuskin monikaan nainen hallitsee Lara Croft-tyylistä taistelua, jos se 'voi ku kiva ja rehellinen' äijä yhtäkkiä kilahtaa ja käy päälle kuin raivo härkä.
PS. Nalkutuksella ja istumalakolla saa pahimmassa tapauksessa Monosen kyydin uurnalehtoon.
PS2, En kehota todellakaan haastamaan miestä, koska kyseinen on mitä ilmeisimmin narsistitavis, ja sellainen on aina todella vaarallinen.
En jaksa lukea noita kaikkia vastauksia mutta olen olen ollut samassa tilanteessa vuosikausia. Mies ohjasi, arvosteli, neuvoi ja mäkätti. Yritin tehdä kaikki niin että olisi hyvä. Usein tein vastoin omia mielipiteitäni tai niitä tapoja mitä olin omassa lapsuudenkodissani oppinut. En enää tiennyt olinko mistään mitään mieltä.
Sitten tuli mitta täyteen! Oli silloin melkein 50 v.
Sanoin miehelleni että HÄNEN KANNATTAISI ALKAA PITÄMÄÄN ERILAISIA NEUVONTAKURSSEJA KANSALAISOPISTOSSA KOSKA ON NIIN PIRUN OIKEASSA JOKA ASIASSA.
Mies hämmästyi purkauksestani ja sen jälkeen joka huomautukseen olen sanonut että JÄKÄ JÄKÄ.
Nyt on ollutkin sitten jo helpompaa kun mies huomasi olevansa nalkuttava akka.
Tehkää perässä.
kun kuulosti tutulta. Olin 10-vuotta avoliitossa tällaisen henkilön kanssa.
En todellakaan osannut tehdä mitään oikein, en pilkkoa paprikaa, en lytätä maitotölkkejä
oikein perin.... Minulla on kohtuullisen hyvä itsetunto, mutta kyllä se mureni olemattomiin,
kun pienimmästäkin asiasta tuli sanomista ja joka päivä.
Yritin monet kerrat sanoa, että mitä väliä kuinka päin paprikan pilkkoo, jos lopputulos on sama,
mutta ei....
En vain jaksanut ottaa vastaan enempää...
Lopullinen niitti oli se tapa, jolla hän neuvoi lapsiani (ovat siis edellisestä liitostani)...
Ei kannustanut vaan lyttäsi aina: EI NOIN! EI NÄIN! Olisi mieluummin kannustanut edes yrityksestä, vaan ei.Mies oli toki sitä mieltä, että eihän me erota, koska en pärjäisi kuulemma ilman häntä...
Voi voi, yllätys on ollut hänelle kovin suuri, kun en olekaan itkien ruikuttanut
häntä takaisin. En ole edes 'miesten' hommiin häntä pyytänyt eli olen porannut seiniinkin reiät ihan itse
ja juuri niin 'huonosti' kuin olen osannut (taulut ovat pysyneet seinillä =oD). Ja kyllä on ihanaa, kun saa
olla omassa kotonaan juuri niin kuin haluaa, lytätä ja runtata tölkkejä aivan kuin vaan...
Tuskin tarkoittaa pahaa. On vain tapa besservisseröidä. Anna hänen lukea vuodatuksesi. Ei sinulla ole mitään menetettävää. Kannattaa näyttää tekstisi ennen kuin on jotain menetettävää. Pää pystyyn heti, ei mitään ahdistuksia. Et ole arvoton. Kuten sanottu, mies ei vaan tajua, missä mennään. Pistä mies ruotuun vähän kovakouraisemmin, ja uskon, että saat hyvän miehen. Anna hänen lukea tämäkin teksti, niin vastaan koko hommasta. Haukkukoon minua ( 30 v saman miehen kanssa). Ihan rauhaa. Mies: älä helkutissa besservisseröi puolisoasi uuvuksiin! Kehu, saat paremman seuran! On paljon iloisempi.