Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa puolisentoista vuotta. Suhteemme on ollut pääsääntöisesti onnellinen, toki on sinne riitoja ja kriisejäkin mahtunut, mutta rakastamme toisiamme ja olemme suunnitelleet vakaasti yhteistä tulevaisuutta. Meillä on takana erittäin kiireinen & stressaava puolivuosikas; olemme tehneet paljon töitä, remontoineet kotia toisella paikkakunnassa yhdessä ja erikseen, opiskelleet jne. Yhteinen aika on ollut kortilla, mutta aina kun olemme sitä räätälöineet, meillä on ollut todella ihanaa olla yhdessä.
Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä ajanpuute alkaa maksattamaan veroaan ja olemme alkaneet riidellä todella paljon tahtomattamme. Riitojen aiheet ovat pääsääntöisesti koskeneet yhteisen ajan ja suunnitelmien puutetta ja mieheni kokee ilmeisemmin riittämättömyyttä, koska ei pysty kiireidensä (pitkät työpäivät, remontoinnit ja gradu) vuoksi antamaan parisuhteelle aikaansa. Koska hänelle on selkeästi taipumusta stressiin, hän on myös nostanut yhdeksi stressikseen perheen perustamisen, jonka olen itse haluistani huolimatta kertonut haluavani siirtää suosiolla tuonnemmaksi. Tiedämme molemmat, että akuuteinta kiirevaihetta kestää enää nelisen kuukautta ja ainakin itse olen sitoutunut elämään tämän ajan yli, mutta mieheni on stressaantunut tilanteesta.
Nyt mieheni on alkanut puhua minulle erosta, koska ei pysty antamaan minulle enempää aikaa ja hänen mielestään suhteestamme on tullut rasittava velvollisuus, koska joudumme keskustelemaan niin paljon meistä & riitelemään ja se vie hänen aikaansa ja energioitaan. Molemmat rakastamme toisiamme todella paljon ja olen yrittänyt valaa häneen uskoa ja vakuutella jaksavani tämän ajan yli. Näemme valoon, mutta emme tiedä jaksammeko mennä sinne...
Näen hänestä (muiden läheisten tavoin) valtavaa stressaantuneisuutta, jota hän itse ei pysty myöntämään. Kun puhun hänelle kiireistämme, hän systemaattisesti kieltää olevansa stressaantunut muista kuin suhteestamme ja ärsyyntyy jo siitä, jos käytän sanoja gradu, remontti ja työ (10-11-tuntiset työpvät). Viimeisen kuukauden aikana hän on kadottanut lähes kokonaan seksuaalisen halukkuutensa, vaikka yksi suhteemme parhaista puolista on ollut todella räiskyvä intohimo. Hän on kertonut olevansa itsekin huolissaan haluttomuudestaan, jonka ei ymmärrä johtuvan väsymyksestään. Tiedän myös sen, ettei se johdu minusta, jota hän onkin moneen kertaan vakuuttanut. Hän on maininnut myös tunteidensä hieman haalenneen viimeisen kuukauden sisällä, mikä on mielestäni sekin seurausta siitä, ettemme ole ehtineet huoltamaan suhdettamme ja olemaan tarpeeksi yhdessä.
Olen yrittänyt ehdotella yhteistä laatuaikaa, vaikka vain vuorokauden hotelliloman muodossa, mutta hän on niin orientoitunut suorittamaan asioitaan, ettei pysty sanojensa mukaan keskittymään mihinkään muuhun, varsinkaan "joutilaaseen oleiluun", koska keskeneräistä suorittamista on niin paljon. Eme siis tee mitään rentouttavaa yhdessä.
Mieheni mukaan hän kuitenkin haluaa pelastaa suhteemme ja näkee sen tapahtuvan siten, että annan hänelle aikaa olla itsekseen ja hoitaa kiireitään muutaman vkon. Asumme kahta kotia ja aiemmin mieheni on halunnut minun viettävän kaiken mahdollisen vapaa-ajan luonaan. Nyt hän kuitenkin tahtoo viettää vuorokauden vähäiset tunnit yksin, eikä tahdo minua luokseen edes öiksi. Hän on kertonut haluavansa nähdä minua, jos emme puhu suhteestamme. Eilen nähdessämme meillä oli ihanaa, kun halailimme, suukottelimme ja olimme yhdessä. Pilasin kuulemma kaiken taas sillä, kun aloin keskustella meistä ja halusin tietää mikä on suhteemme positio. Tiedän olevani rasittava, mutta toisaalta tiedän myös, että minulla on oikeus tietää. Paha dilemma.
En tiedä...jotenkin en vain pysty ymmärtämään, ett hän tahtoo sulkea minut elämänsä ulkopuolelle ja pelkään hänen käyttävän tätä vain jonkinlaisena "pehmeänä laskuna" eroon. Verbaalisena ihmisenä en myöskään tahdo ymmärtää, että keskusteleminen on jollekin vaikeampaa kuin minulle itselleni. Varsinaisia riitoja meillä ei ole, koska kukaan ei huuda, mutta vaikeita keskusteluja, joita kuvaisilin näkemyseroilla ja vaikeudella puhua samaa kieltä.
Toisaalta tiedän, ettei hän valehtele minulle, koska yhteinen luottoystävämme kertoi minulle heidän keskustelleen meistä ja mieheni rakastavan minua todella paljon. Hän on ystävänsäkin mukaan tällä hetkellä niin stressaantunut työstä, kiireestä ja kaikista tekemättömistä asioista, että kaataa kaiken pahan olonsa ja syytökset nyt väärään paikaan eli minuun ja suhteeseemme.
Suhteemme on minulle hyvin tärkeä ja rakastan miestäni yli kaiken, tahtoisin toimia oikein, ymmärtää ja auttaa häntä. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta ja siitä, kuinka tästä selvitään?
Teenkö oikein antamalla aikaa ja etäisyyttä, vaiko pitäisikö minun näyttää itsestäni ne parhaat puolet ja olla totaalisesti keskustelemaat ja stressaamatta tilanteella, vaikka se onkin vaikeaa? Vaiko mitä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toisaalta miksi haluat keskustella tilanteesta, kun se ei kuitenkaan kestä kuin sen muutamia viikkoja, kun tiedät että miehesi rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi?
Ja ehkä ei kannata ottaa muuten liikaa asioia hoidettavaksi ettei juurikaan stressaannu..oppia tästä:) Älkää jatkako tällaista vielä pitkään!!!
En nyt oikein saa sanoa....mitään muuta.
En tiedä menkää(mene) juttelemaan jonkun terapeutin kanssa siitä jos sinua tämä oikein ahdistaa, ja jatkuu pitkään. Myös miksi mies ei hallua jutella. Itse ei niin verbaalisena ihmisenä voin sanoa että keskustelu voi kyllä olla vaikeaa joskus..
Ehkä hän tarvitsee juuri sitä aikaa, ei jaksa nyt miettiä sitä, kun tuntee juuri siitä riittämättömyyttä ja se muistuttaa häntä siitä että hän on omasta mielestään riittämätön sinulle, ja myös sinun olostasi.
Ehkä hän juuri kärsii siitä että sinä voit huonosti tilanteen johdosta ja silloin hän ei voi keskittyä töihin sun muuhun, joihin hänen täytyisi keskittyä päästäkseen tästä tilanteesta ylipäänsä.(jottette enää olisi niin uupuneita)
Sano hänelle että rakastat häntä ja laittakaa tämä oikeisiin mittasuhteisiin, joskus stressaantuneena asiat OIKEASTI paisuvat käsistä. Ja hänelle on varmaan myös kehittymässä uupumus.
Ehkä jostai päästä kannattaisi hellittää ja ottaa rennommin, ja sanot hänelle että rakastat häntä hänen vuoksi, ei sen vuoksi että hän saisi jotain aikaan. Kuulostaa kyllä hullulta nuo työtunnit, opiskelut, asuntojutut, sun muut, kuka siinä ei uupuisi kun on kestänyt jo aika kauan.?
Enoikein osaa sanoa toivottavasti ymmärsit=)
mielestäni sinun ei nyt kannattaisi stressata miestäsi ylimääräisillä ahdistavilla kysymyksillä suhteenne tilasta ja tulevaisuudesta, kun hänellä on menossa hirmuisen stressaava väsyttävä kausi elämässään jolloin hän ei kertakaikkiaan jaksa miettiä ajatuksen kanssa järkevästi jos ollenkaan teidän suhdettanne. Siirtäkää semmoinen miettiminen sinne aikaan kun hänellä helpottaa, 4 kk päähän... Sellainen varmasti hermostuttaa jos toinen lypsää ja lypsää vastausta johonkin johon ei tiedä vastausta. Anna hänen olla nyt rauhassa ja levätä kuten haluaa, Kun juttelette niin jutelkaa iihan täysin eriasioista kuin suhteesta ja rakkaudesta. Jotta hän saa hetkeksi edes muuta ajateltavaa, niin menkää vaikka pitkästä aikaa elokuviin katsomaan jokin häntäkin kiinnostava elokuva, semmoinen joka varmasti vie ajatukset fantasiaan edes hetkeksi eikä tarvitse pohtia arki-elämää ollenkaan. Tai sitten jotakin vastaavaa... jos ette nykyään paljoa missään käy niin jotain semmoista joskus. Pakko kai nyt edes 1 ilta viikossa on vapaampaa aikaa olla.