Hätäilenkö turhaan?

Tutustuin poikakaveriini netin välityksellä. Hän asuu 600km päässä. Olemme tavanneet vasta kerran. Olemme molemmat 28-vuotiaita, eli emme enää ihan pentuja.
Olemme jutelleet paljon ja kirjoitelleet ja kaikki tuntuu tosi hyvältä muutamaa seikkaa lukunnottamatta.

Minua häiritsee, osaksi menneisyytenikin takia, hänessä muutama asia ja en nyt osaa päättää mitä teen asian suhteen. Ensinnäkin hän ei ole ihan niin "rakastava" kuin haluisin. Epäilen että tämä johtuu vain siitä että emme tunne vielä toisiamme kunnolla. Hän ei esim ole nyt kolmeen päivään ottanut mitään yhteyttä vaikka tietää että olen kipeänä. Olis kiva jos hän edes tavan vuoksi kyselisi miten voin.

Kun menin käymään hänen luonaan jouduin maksamaan omat matkani. Hän lupasi pitää huolen sen pään rahamenoista. Kun menin sinne niin jouduin maksamaan ruokaostokset ja pitsat jotka tilasimme koska hänellä ei ollut rahaa. Minä olen opiskelija ja hänellä on hyvä työpaikka joten hänen tulonsa ovat ainakin 3 kertaa isommat kuin minulla. Ymmärrän kyllä että ei aina voi olla rahaa, mutta miksi hän ei sanout sitä etukäteen. Pettymys oli suuri kun minulla meni tosiaan kaikki rahat sillä reissulla ja jouduin lainamaan vanhemmiltani rahaa että pärjäsin sen jälkeen.
Nyt hän kuitenkin sanoi, että jos tulen käymään hänen luonaan niin hän maksaa matkat tästä lähin, olenko siis panikoinut turhaan, vai käykö tässä niin että hän taas vaan lupailee...

Tuntuu kun hän ei ihan kertoisi kaikkea itsestään minulle. Olemme tunteneet vasta vähän aikaa, että onhan tässä aikka vielä kertoa, mutta jotenkin tuntuu että hän esittää minulle parempaa kuin onkaan. En haluaisi joutua taas pettymään tässä asiassa. Varsinkaan sitten kun saattaa olla jo liian myöhäistä...

Minä niin haluisin oman kullan, sellaisen ihmisen jonka kanssa olisi hyvä olla ja perustaa jo perheen, mutta jotenkin pelotta vaan niin kauheasti. Tiedän, eihän tässä mikään kiire ole, mutta silti tuntuu että tuhlaan vaan aikaani...
61025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä tuo minusta kuulostaa aika huolestuttavalta.
Minusta herrasmiehen olisi kuulunut järjestää tapaaminen sellaiseen aikaan, että rahaa olisi ollut.
Minä häpeäisin silmät päästäni, jos en edes ruokia kykenisi maksamaan, kun toinen tulee luokseni.

Ja kyllä minustakin edes tavan vuoksi olisi kohteliasta kysellä vointia kun toinen on sairaana. Ja luulisi hänen haluavankin kysellä. Kuulostaa kummalliselta ettei kolmeen päivään ole mitään kuulunut.

Sinuna olisin varuillani.

Yksi naispuolinen tuttavani ajautui suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jolta suhteen edetessä alkoivat koko ajan olla "rahat vähissä" ja heidän muuttaessaan yhteen nainen lopulta elätti miestä. Mies myös paljastui melko kovaksi naukkailijaksi, joten siinä varmaan osasyy mihin ne rahat aina hupenivat.

Äänestä
  • Minäkin miettisin vielä kahdesti (toki tämän voi tehdä suhteen jatkuessakin). Ainakin oma poikaystäväni alkaa lähettelemään viestejä samantien jos en ole illan aikana koneen ääressä enkä ole kertonut olevani esim. kaverini kanssa tms. Eli ihan tyyliin viestejä että onhan kaikki ok. Vaikka yleensä olen kyllä koneen ääressä tai olen infonnut kultaani poissaolostani. Samoin tekee myös hän ja kyllä itsekin huomaa alkavansa miettimään että eihän mitään vaan ole sattunut jos tietokoneelle tulo kestää tavallista kauemmin :)

    Joo ja matkalippujen kustannuasiathan on jokaisen parin päätettävissä tosin toki jos matkustelu on hyvin yksipuolista eli sinä menet aina hänen luokseen niin olisi kiva jos toinen osallistuisi kuluihin jotenkin. Itse en salli poikaystäväni tätä tehdä vaikka lentoliput opiskelijan kukkarolle kalliinki käykin mutta kun hän maksaa melkein kaiken sitten paikapäällä ja tiedän ettei hänelläkään juuri ylimääräistä rahaa ole niin tämä on mun päätös asiatsa. Ja kuulostaa aika tökeröltä että ihan tollasiin perusruokaostoksiin joudut avustajaksi, kyllä sen verran ois pitänyt olla budjetointi kykyä miehellä.

    Äänestä

Mielestäni et epäile turhaan. etenkin kun matkaakin on noin paljon. Eihän se matka sinänsä...mutta kovin epäilevä olet.

Äänestä

Olen senverran elämää nähnyt, että jos tunnet sisälläsi epäröinnin, niin älä tyttö hyvä mene siihen mukaaan. Kauniita herttaisia selityksiä on maailma täynnä. Teot puhuvat AINA puolestaan. Usko se jokaisessa vastaasi tulevassa tapauksessa tästä lähin. Monta komeaa miestä olen tavannut...jalat alta ihastunut ja sitärataa. Kuuntele varoitusta sisälläsi. Käyttääkö sinua vain panopuuna? Rumasti sanottu...luulen, että sillä on kuule muitakin, tai jotakin sillä on mitä ei sinulle kerro. Ole valpas, tosirakkaus ei häviä mihinkään. Jos on nuuka kitupiikki...ihan hävytön, että opiskelijalla maksattaa. Olin kerran sellaisen kanssa, joka selitteli ja valehteli sutjakkaasti. Otin selvää asioista ja narahti. Sitten se rakastui minuun ja pommitti pari vuotta. Annoin sille kenkää...en tykkää itsensä elättäjistä, joista on reiluus kaukana. Ihan punaista näkyy silmissä.

Äänestä
  • Mulla oli suhde naiseen ja välimatka hieman enempi noin 700 km, mutta pelasi kuitenkin tuo puoli mallikkaasti ja molemmat maksoivat oman lentonsa ja se hoiti ruoka ym puolen kumman luona sitten oltiinkin. Tapailtiin melkein vuoden verran ja yhteydenpito sujui myös hyvin. Ei mun mielestä kuulosta hirveän rakastuneelta tuo mies jos ei kolmeen päivään anna kuulua itsestänsä mitään ja ole ihmeessä tarkkana mitä teet. No lopulta sitten kaatus tuo omakin suhde ja varmasti tuo välimatka ja harvahkot tapaamiset osasyynä myös olivat, mutta oli omassakin suhteessani tai tässä vastapuolessa jotakin hämärää ja ei ihan rehellinen tainnut kaikessa olla. Se on hankalaa, kun toista ei näe usein ja ei yhtään tiedä mitä toinen touhuaa nuo ajat, kun ollaan erossa eli suurimman osan ajasta.
    En sano, etteikö tuollaiset suhteet onnistuisi ja onnistuvat varmasti jos molemmat aidosti välittävät ja haluavat toisiansa, mutta jos toisessa osapuolessa on vähänkään epärehellisyyttä ja taipuvaisuutta hairahtumaan muualle sillä aikaa kun ei ole mahollista nähä, niin helposti tuo virhe sitten sattuukin. Rehelliset ja hyvän itsetunnon omaavat pärjäävät noissa jutuissa. Kuten edellinenkin kirjoittaja sanoi, niin nimenomaan teot puhuvat puolestansa, minkä verran toisesta välittää ja toista haluaa.

    Äänestä

Itsellä on poikaystävä 500km päässä ja tavattu on kahdesti. Ollaan molemmat parikymppisiä. Viikko sitten kävin hänen luonaan ensimmäistä kertaa.
Olemme sen verran erakoita molemmat, että haluammekin olla välillä omissa oloissamme. En pitäisi sen kummempana jos ei tule kauheasti juteltua muutamaan päivään. Pysyypähän jutut tuoreina ja pitäähän sitä olla muutakin elämää, esim. kaverit ja harrastukset.
Tähän mennessä matkakustannuksista olemme molemmat maksaneet puolet takaisin toisillemme ja se kenen luona ollaan ostaa ruoat.

Ottaisi minua ainakin päähän jos toinen ensin lupaa hoitaa ruoat, mutta sitten iskeekin rahapula. Periaatteisiini kuuluu myös, ettei kerrasta poikki. Anna toinen mahdollisuus, mutta jos jatkuu tuollaisena eikä pidetä ollenkaan yhteyttä niin anna miehen mennä. Käytä omaa harkintakykyäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jepulis81 kirjoitti:

Tutustuin poikakaveriini netin välityksellä. Hän asuu 600km päässä. Olemme tavanneet vasta kerran. Olemme molemmat 28-vuotiaita, eli emme enää ihan pentuja.
Olemme jutelleet paljon ja kirjoitelleet ja kaikki tuntuu tosi hyvältä muutamaa seikkaa lukunnottamatta.

Minua häiritsee, osaksi menneisyytenikin takia, hänessä muutama asia ja en nyt osaa päättää mitä teen asian suhteen. Ensinnäkin hän ei ole ihan niin "rakastava" kuin haluisin. Epäilen että tämä johtuu vain siitä että emme tunne vielä toisiamme kunnolla. Hän ei esim ole nyt kolmeen päivään ottanut mitään yhteyttä vaikka tietää että olen kipeänä. Olis kiva jos hän edes tavan vuoksi kyselisi miten voin.

Kun menin käymään hänen luonaan jouduin maksamaan omat matkani. Hän lupasi pitää huolen sen pään rahamenoista. Kun menin sinne niin jouduin maksamaan ruokaostokset ja pitsat jotka tilasimme koska hänellä ei ollut rahaa. Minä olen opiskelija ja hänellä on hyvä työpaikka joten hänen tulonsa ovat ainakin 3 kertaa isommat kuin minulla. Ymmärrän kyllä että ei aina voi olla rahaa, mutta miksi hän ei sanout sitä etukäteen. Pettymys oli suuri kun minulla meni tosiaan kaikki rahat sillä reissulla ja jouduin lainamaan vanhemmiltani rahaa että pärjäsin sen jälkeen.
Nyt hän kuitenkin sanoi, että jos tulen käymään hänen luonaan niin hän maksaa matkat tästä lähin, olenko siis panikoinut turhaan, vai käykö tässä niin että hän taas vaan lupailee...

Tuntuu kun hän ei ihan kertoisi kaikkea itsestään minulle. Olemme tunteneet vasta vähän aikaa, että onhan tässä aikka vielä kertoa, mutta jotenkin tuntuu että hän esittää minulle parempaa kuin onkaan. En haluaisi joutua taas pettymään tässä asiassa. Varsinkaan sitten kun saattaa olla jo liian myöhäistä...

Minä niin haluisin oman kullan, sellaisen ihmisen jonka kanssa olisi hyvä olla ja perustaa jo perheen, mutta jotenkin pelotta vaan niin kauheasti. Tiedän, eihän tässä mikään kiire ole, mutta silti tuntuu että tuhlaan vaan aikaani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu