Pakko kirjoittaa tänne kun hajottaa niin.
Eli olen n. 23 vuotias nainen, avokki pari vuotta vanhempi. Olemme/olisimme seurustelleet kohta 5 ja puoli vuotta ja asuneet yhdessä melkein kolme, mutta tuossa syksyllä menin aivan hukkaan itseni kanssa enkä ymmärtänyt tunteitani enkä järkeni juoksua lainkaan, nyt opintopsykologille puhuttuani olen tajunnut että etsin hieman itseäni. Tässä prosessissa onnistuin kuitenkin työntämään avokin kauas ja hän sanoo ettei rakasta minua enää ja ettei suhdetta enää ole, olemme siis eronneet mutta joudumme asumaan kevään vielä yhdessä.
Olen purkanut häneen huonoa oloani tahattomasti kun en kertakaikkiaan ymmärtänyt mistä syksyllä kaikessa oli kyse ja näin hän sitten on eroon päätynytkin, en halua olla enää sellainen vaan haluan olla se johon hän joskus rakastui. Pidän yhteisistä hetkistämme ja tykkään yllättää häntä ja tehdä hänelle asioita, hän tuntuu kuitenkin takertuvan vain siihen että olen valittanut asioista.
Meillä oli jonkun verran seksiä suhteen aikana, aluksi tietysti aivan hirveästi mutta sitten se rauhoittui, koin itseni myös välillä huonoksi tyttöystäväkis koska pelkäsin välillä harrastaa seksiä koska ehkäisyä vaihdettuani se alkoi tehdä minulle kipeää vaikka olisin halunnut kuinka paljon, harrastimme kuitenkin melko säännöllisesti seksiä ja alun kivuista huolimatta se oli aina loistavaa ja olimme hakemassa tähän kipuasiaan ratkaisua.
Onko minulla kuitenkaan mitään mahdollisuutta saada häntä enää rakastumaan itseeni? Hänestä olemme vain etääntyneet ja häntä on vaikea saada puhumaan tunteistaan ja tuntuu että kun itse kerron omistani hän ei kuuntele.
Eli olen n. 23 vuotias nainen, avokki pari vuotta vanhempi. Olemme/olisimme seurustelleet kohta 5 ja puoli vuotta ja asuneet yhdessä melkein kolme, mutta tuossa syksyllä menin aivan hukkaan itseni kanssa enkä ymmärtänyt tunteitani enkä järkeni juoksua lainkaan, nyt opintopsykologille puhuttuani olen tajunnut että etsin hieman itseäni. Tässä prosessissa onnistuin kuitenkin työntämään avokin kauas ja hän sanoo ettei rakasta minua enää ja ettei suhdetta enää ole, olemme siis eronneet mutta joudumme asumaan kevään vielä yhdessä.
Olen purkanut häneen huonoa oloani tahattomasti kun en kertakaikkiaan ymmärtänyt mistä syksyllä kaikessa oli kyse ja näin hän sitten on eroon päätynytkin, en halua olla enää sellainen vaan haluan olla se johon hän joskus rakastui. Pidän yhteisistä hetkistämme ja tykkään yllättää häntä ja tehdä hänelle asioita, hän tuntuu kuitenkin takertuvan vain siihen että olen valittanut asioista.
Meillä oli jonkun verran seksiä suhteen aikana, aluksi tietysti aivan hirveästi mutta sitten se rauhoittui, koin itseni myös välillä huonoksi tyttöystäväkis koska pelkäsin välillä harrastaa seksiä koska ehkäisyä vaihdettuani se alkoi tehdä minulle kipeää vaikka olisin halunnut kuinka paljon, harrastimme kuitenkin melko säännöllisesti seksiä ja alun kivuista huolimatta se oli aina loistavaa ja olimme hakemassa tähän kipuasiaan ratkaisua.
Onko minulla kuitenkaan mitään mahdollisuutta saada häntä enää rakastumaan itseeni? Hänestä olemme vain etääntyneet ja häntä on vaikea saada puhumaan tunteistaan ja tuntuu että kun itse kerron omistani hän ei kuuntele.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsellä on hieman samanlainen tilanne takana.
Opiskeluista johtuen olin tosi etäinen tyttöystävääni kohtaan ja hän jätti minut.
No aluksi tietenkin anelin, että ota takas jne. Ei ottanut
Päätin sitten jatkaa eteenpäin ja antaa hänelle tilaa. Jonkun ajan kuluttua hän sitten ilmoitti, että on tehnyt virheen ja päädyimme keskustelemaan asiat selväksi mistä kiikastaa jne.
No, nyt olemme aloittaneet tapailun uudestaan ja etenemme tosi rauhallisesti.
Kyllähän se yhteenpaluu voi olla mahdollinen, mutta molempien pitää sitä haluta ja sinun pitää pitää lupauksesi. Minä en antanut mitään lupauksia joita en voisi pitää ja tähän mennessä hän on kiitellyt minua siitä, että olen valmis yrittämään uudestaan ja, että olen eri ihminen kuin eron aikana. Joskus sitä vaan ei tajua toisen tärkeyttä ennenkuin sen menettää.
Eli lyhyesti, suosittelisin että alat katsomaan eteenpäin ja annat hänelle tilaa. Jos silti hänellä ei mieli muutu, niin sitten se pitää vain hyväksyä.
Tsemppiä! :)
Kiitos!
En tosiaan ole luvannut kuin miehelle aikaa ja tilaa ja varovaisesti aina tiedustelen keskustelumahdollisuuksista. Olen myös sanonut että en enää valittaisi asioista, mutta tämä on asia joka on muutenkin jo muuttunut ja muuttuu yhä, en itsekään nauti nipotuksesta ja kun kauhukseni huomasin todellisuuden jouduin tähän outoon itsetutkiskeluun.
Vaikeaa ja pelottavaa asiasta tekee se että meidän on asuttava kevät vielä yhdessä koulun takia ja en usko hänen miettivän asioitamme kun minä taas tuskailen tilannetta liikaakin.
Kun kuukausi sitten erosimme pyysin häntä vain viikonlopun itkettyäni yrittämään vielä, mutta hän ei halunnut vatvoa ja soutaa ja huovata vaan päätti pysyä päätöksessään, koska sovimme ettei kaikille tutuille sanoittaisi joka toinen päivä että nyt erottiin ja joka toinen että nyt yritetään (tutut tekivät tätä viikon ja erosivat).
Tällainen miettimistauko voi mielestäni olla ihan hyväkin, mutta minua surettaa suuresti että hän kuitenkin vain luisuu kauemmas elämästäni vaikka meillä onkin yhteinen koira jota hän sanoo haluavansa vielä nähdä kesälläkin, mutta pelkään silti ja luulen hänen luopuvan koiran tapaamisistakin nopeasti tai ettei hän vain enää ehdi.
Kyllä teidän pitäisi erilleen päästä. Mekin muutettiin erilleen ja tauko/ero teki meille todella hyvää.
Jos sulla on joku opiskelukaveri, jonka luokse voisit muuttaa kevääksi, niin suosittelen.
Jos asutte yhdessä, voi olla vähän vaikeaa tuo yhteenpaluu.
Mutta yksilöllistähän tämä aina on ja paha täältä mitään absoluuttista totuutta on sanoa.
Joo, eipä oikein päästä molemmat tästä pois, vanhemmat asuvat 800 km päässä ja mulla on vielä meidän entinen yhteinen koirakin. Mies pääsisi opiskelukavereidensa luokse, mutta en selviä vuokrasta yksin, joten tilanne on todella vaikea, en tosiaan usko että hän edes täysin tajuaa meidän eronneen kun kuitenkin tehdään juttuja yhdessä ja minä vain olen surullinen, ei ole riitoja eikä niin mutta se jokin vain puuttuu tällä hetkellä.
Lisäksi hän on lähdössä vaihtoon syksyllä puoleksi vuodeksi, enkä tiedä yhtään miten selviämme siitä jos emme siihen mennessä ole palanneet yhteen, miksi hän enää miettisi minua silloin tai ottaisi yhteyttä?
Kuulostaa kyllä kohtuu vaikealta.
Ehkä kannattaa jutella asiat selväksi ja antaa hänen mennä, vaikka yhdessä asuttekin.
Kun hän tulee vaihdosta, niin eihän sitä ikinä tiedä mikä on tilanne. Voihan se olla, että palaatte vielä yhteen tai voipi olla, että olet löytänyt jonkun upean ihmisen sillä aikaa itsellesi!
Tällä hetkellä on varmasti vaikea sellaista ajatella ja mennä eteenpäin, mutta aika auttaa :)
Kiitoksia neuvoista. Ei tosiaan tunnu helpolta vain päästää irti.
Toivottavasti teillä tällä kertaa toimii asiat paremmin, onnea jatkoon :)
Joo toimii paremmin, mutta olen vielä itse aika epävarma ja välillä tulee laitettua toiselle vähän tyhmiä viestejä. Pitää vaan yrittää pitää järki mukana ja luottaa häneen etten ahdista häntä likaa ja karkoita pois.
Minullekin se asian hyväksyminen oli tosi vaikeaa, enkä millään päässyt eteenpäin. Laihduin aika paljon kun ei syömisestäkään tullut mitään.
Mutta kun aloin hyväksyä asian ja katsomaan eteenpäin, niin sainkin hänet takas ja vähän kyllä pelottaa, että mitä jos nyt tuleekin pettymys. Pääsenkö siitä koskaan yli.
Noh, pitää vaan mennä vähän riskillä eteenpäin. Ei sitten kaduta vanhana pappana.
Hyvää keväänodotusta! :)
Joo tais täällä nyt sittenkin tiet erota.
Tai ainakin tyttö haluaa nyt itselleen enemmän tilaa ja vähän sellaisia on kokemukset että yrittää olla vaan kohtelias.
Eipä voi mittää. Eteenpäin on mentävä!
Tsemppiä vielä sinne! :)
Voi miten harmillista :(
Me saatiin puhuttua asioita kunnolla ja mies ei halua muuttaa pois kun sitä ehdotin, muttei oikein tied tunteistaankaan. Sovittiin että tehdään nyt sitten asioita yhdessä ja vaihdellaan kuulumisia, tehdään ruokaa ja yritetään syödäkin yhdessä että lähennyttäisiin, mutta pahalta tuntuu kun välillä yritän vaivihkaa vaikka halata niin toinen ei ehkä vielä ihan sellaista halua vielä ainakaan. Lisäksi olen huomannut että kun molemmilla on niin omat jutut niin meillä ei ole tainnut koskaan olla paljoa muuta yhteistä kuin yhdessä vietetyt halailut ja juuri tällaiset leffojen katsomiset joten pelkään kyllä hiukan että toinen etsii samalla parempaa :/
Tulipa paljolti vaikka enemmän piti vain välittää pahoitteluni ettei tuo teidän juttunne nyt sitten tunnukaan toimivan, en osaa kyllä itse sanoa mitään rohkaisevaa kun tiedän miten maassa itse olen välillä näiden asioiden kanssa :/
Toivottavasti jaksat itse olla reipas ja jatkat tosiaan eteenpäin :)