Sormet

Olen soittanut kitaraa n. vuoden ja sormet on rakkuloilla. Ekaksi sattui niin paljon sormiin etten pystynyt soittamaan vähään aikaan ja sitten kun kärsin soittaa niin nyt ei koske sormiin mutta nahkat ovat lähteneet. Aina kun kasvaa uudet nahkat niin heti kuitenkin lähtee. Pelkään ettei ne enää kasva kun soitan niin paljon niin ne ei ehi kasvaa.
5632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

älä pelkää kyllä ne kasvaa takaisin. Kannattaa pitää taukoakin vähäsen ;)

Äänestä

Kyllähän ne sormenpään nahat kuluu kun kovasti soittaa ja nahkakin lähtee niistä.
Tosin kyllä ne nahat aina takasin tulee ja sormenpääthän ns. kovettuu kovassa soittamisessa.

Vinkkiä tuohon sormenpään nahka juttuun:

Käytä käsirasvaa, älä tietenkään rasvaa niitä kun meinaat soittaa mutta kun on vaikka parin tunnin paussi soittamisesta niin rasvaa käsiä vaikka kerran tai pari päivässä, kyllähän sormenpäät pitää siitä rasvaamisesta kun eivät ns. kuivu, jolloin se nahkakin menee ruttuun ja irtoaa/lohkeaa mikä muuten saattaa sitten aiheuttaa sitä että ottavat välistä kieliin kiinnikin. Eli muista rasvata sormet ;-)

Äänestä
  • jossain juuri sanottiin että kannattaisi kitaran soittajan välttää rasvojen käyttöä, että sormenpäät juuri kovettuisi paremmin silloin.

    Äänestä

  • yuety kirjoitti:

    jossain juuri sanottiin että kannattaisi kitaran soittajan välttää rasvojen käyttöä, että sormenpäät juuri kovettuisi paremmin silloin.

    .... kaiken maailman kovettumat ja känsät eivät auta soittoa, vaan pahimmoillaan niitä voi verrata ihosairauksiin. Kun iho kuivuu ja kovettuu ja voi alkaa halkeilla ja tulla varsin kivuliaita haavaumia, jotka edelleen voivat tulehtua. Kyllä juttu on niin, että terveet kädet joita päällystää terve iho, on paras takuu soittajan työkyvylle. Talvella iho tuppaa kuivumaan ja talvi on muutenkin kuormittavaa aikaa etenkin iholle. Rasvaus on viisautta ja kohtuus kaikessa tietysti. Kannattaa tietysti antaa rasvan imeytyä kunnolla ja muutenkin rasvailee vaikka pesujen jälkeen. Ei niitä käsivoiteita kannata kieliin pyyhkiä.

    Ihmisen ihon kulutuskestävyys paranee kohti aikuisuutta mentäessä ja lapsen iho on aina vähän herkempi. Myös soittotekniikka kehittyy ajan oloon ja sekin pienentää soittamisen kuormittavuutta. Kannattaa siinä soittamisen lomassa kiinnittää vähän huomiota myös perus soittoergonomiaan noin ylisummaan. Kun paljon harjoitellaan, niin tekniikan ja ergonomian pitää olla kunnossa, että vältytään rasitusvammoilta. Toinen vaihtoehto on pitää kunnon tauko ja hoitaa itseään ja jatkossa treenata vähän maltillisemmin.

    Äänestä

  • yuety kirjoitti:

    jossain juuri sanottiin että kannattaisi kitaran soittajan välttää rasvojen käyttöä, että sormenpäät juuri kovettuisi paremmin silloin.

    Mä soitan ammatikseni (tai no ammatikseni ja ammatikseni, ehkä ois parempi sanoa itestän puoliammattilainen aina välillä)

    Kyllä sitä rasvaa on ihan hyvä käyttää, en tarkoittanut että rasvaa käytetään liikaa, sopiva määrä on ainakin itellä siinä 1-2 kertaa päivässä, varsinkin talvella käden iho/nahka on kuivempaa kuin kesällä, joten talvella on ainakin syytä rasvailla (kyllähän tämä tietysti varmaan on aika yksilökohtaistakin).

    Sormen päät kovettuu kyllä ihan siitä soittamisestakin, käytti rasvaa tai ei, ei se rasvaaminen vie liikaa sitä sormenpään ns. kovettumista vaan pitää sen sormen pään nahat paremmassa kunnossa.

    En tiedä oletko törmänny kuten ylempänä kirjoitin tuohon, että kun sormenpäät on tarpeeksi kovat ja nahka irtoaa niin joskus tosiaan ne irtorääpikkeet ottavat kieleen kiinni sormia liikuteltaessa, saahan ne toki hoidettua nuo irtorääpikkeet pois mutta rasvauksella tätä puolta voi juurikin avittaa paremmaksi, silloin se nahka ei irtoa niin pahasti kuin jos nahka on täysin kuivaa.

    Mutta tämä on nyt vaan mun mielipide ja muutaman muunkin kitaristin, jotka soittaa paljon.
    Jokaisella on omat konstinsa ja eipä tätä mun vinkkiä tarvi noudattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija vasta kirjoitti:

Olen soittanut kitaraa n. vuoden ja sormet on rakkuloilla. Ekaksi sattui niin paljon sormiin etten pystynyt soittamaan vähään aikaan ja sitten kun kärsin soittaa niin nyt ei koske sormiin mutta nahkat ovat lähteneet. Aina kun kasvaa uudet nahkat niin heti kuitenkin lähtee. Pelkään ettei ne enää kasva kun soitan niin paljon niin ne ei ehi kasvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu