Mulla on kahdeksan vuoden ammatillisesti ottaen kattava kokemus pojista, miehistä ja näiden hybrideistä, eläimistä. Suurimmaksi osaksi otantani on käsitellyt eronneita, naimisissa olevia tai sitten niitä ikuisia poikamiehiä, jotka lähes kaikki ovat olleet joko jonkinlaisessa yhteiskunnallisessa asemassa tai muuten vain ylipalkattuja mailanheiluttajia viheriöillä, mutta eivät kykene suhteeseen todellisen maailman kanssa.
Se, miten mies itkee, on minulle tuttu ääni. He vikisevät, valittavat ja pyytävät lisää.
He saapuvat rinta kaarella, mutta katoavat silmissään tyhjä mutta sisäisesti tyydytetty ilme.
Tapaamisen jälkeen yleensä istun vain aloillani ja odotan että he ovat pukeneet pellepukunsa ylleen ja poistuneet. Tässä hetkessä maailma heille alkaa palailla, ja he jälleen ohjastavat itseään siihen häilyvään tilaan jossa he ovat valmiita kulkemaan keskuudessamme normitettuna.
Kutsun sitä asua yhä pellepuvuksi, sillä tiedän millainen on heidän sisäinen todellisuutensa, miten hauras ja katoava se on. Voima ja uho maailmaa vastaan syntyy sisäisestä tyhjyydestä, ei järkähtämättömästä vallasta, joka on utopiaa. Kun itse kuljen kadulla ja minulle avataan ovi heidän toimesta, niin näen hetkessä silmien sisäiseen maailmaan. Olen nähnyt kaikki katseet, kaiken sen avuttomuuden, joka tuo minulle mieleen lapsen jota hyljeksitään, hajotetaan ja rakkaudetta hakataan kuin kuollutta hevosta, Pegasosta.
En missään nimessä näe tätä yksilön syynä vaan yhteiskunnallisena jatkumona joka on saanut yhä siistimmät ja toimivammat mallit. On nähtävissä ikärakenteessa täysin selviä eroja, sillä mitä nuorempi mies on niin sitä raaemmaksi hänen käytöksensä on tullut.
Raakuudella tarkoitan lähes olematonta ihmisyyttä, lämpöä ja empatiaa. Mutta yhä he pyytävät, haluavat ja ovat valmiitä maksamaan siitä lähes mitä tahansa että he saavat olla heikkoja.
Heillä on tarve olla alistettuja. He ovat riippuvaisia minusta. Tämä järkyttävä ajatus on heidän päässään, mutta se on sujautettu niin syvälle vaatepinojen alle, että he eivät sitä koskaan kohtaa. Ehkä muutto tai inventaario saattaisi avata tämän somun, mutta muutos on elämän ideaali tila, jota hekin tietämättään palvelevat.
Kas! Mä juuri heräsin ja vieläkin vituttaa. Taidan mennä kävelylle. Tuo mollukka tuolla ohuen pilviverhon takana on aurinko.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on kannattaja (joukko).
(kannattajajoukkohymiö)