Apua !

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yli vuoden yhdessä. Olemme parikymppisiä molemmat ja asumme nykyään yhdessä.
En ole ihan varma kuuluuko tämä tälle palstalle mutta olen äärimmäisen huolestunut tyttöystäväni laihtumisesta. Useimmin ehkä valitetaan lihomisesta mutta meillä asia on toisin. Hän on n. 170 senttinen ja tavatessamme hän painoi n. 60 kiloa ja hän oli juuri sopiva ja ihana ! :)

Nykyisin hän painaa jo alle 50 kiloa, mikä tuon pituiselle on jo liian vähän. Vaatteet roikkuu, vaikka olisivat kokoa xs tai 32/34. Hän ei ulkonäöllisesti sinänsä näytä pahalta mutta luut tuntuvat ja näkyvätkin jo hieman liikaa.
Hän kyllä syö kanssani eikä hän edes juuri pahemmin harrasta liikuntaa mutta en edes varmaksi tiedä kun olen suurimman osan päivästä töissä ja hän on tällä hetkellä kotona kun ei työrharjoitteluun rästien takia päässyt.

Olen hyvin huolissani hänestä. Hänen kertomansa mukaan hänellä on ollut joskus nuoruudessaan syömishäiriötä mutta sanojensa mukaan on päässyt jo yli siitä.

Miten voisin ottaa asian puheeksi hienovaraisesti? Nyt kun kysyn hänen syömisistään yms hän ryhtyy puolustuskannalle ja sanoo että keksin asiat omasta päästäni.

Rakastan häntä todella enkä haluaisi hänelle käyvän mitään.

Mitä tehdä???
10718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä jututtaisin tytön äitiä, hän oletettavasti tuntee tyttärensä ja voisi auttaa sinua sen suhteen mikä olisi kaikista järkevin tapa lähestyä syömisasiaa.

Äänestä
  • Syömishäiriöstä ei ikinä pääse lopullisesti eroon vaikka tauti oireettomana saattaa pysyäkin. Edellisen kirjottajan neuvo oli tosi hyvä, hänhän tietää ja tuntee myös mahdolliset lääkärit, jotka ovat tyttöä hoitaneet. Jaksamista sulle!

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    Syömishäiriöstä ei ikinä pääse lopullisesti eroon vaikka tauti oireettomana saattaa pysyäkin. Edellisen kirjottajan neuvo oli tosi hyvä, hänhän tietää ja tuntee myös mahdolliset lääkärit, jotka ovat tyttöä hoitaneet. Jaksamista sulle!

    Ongelmana tässä on se että tyttöystäväni ei ole enää missään väleissä vanhempiensa kanssa. Viimeisten tietojen mukaan vanhemmat ovat jo eronneet, isä asuu ulkomailla ja äiti asuu kyllä ihan lähellä. He puhuivat puhelimessakin viimeksi n. 5 kk sitten. Hänen äitinsä näyttäisi olevan verisesti loukkaantunut siitä kun tyttärensä lähti pois kotoa, tarkemmin sanottuna karkasi koska kotona ei ollut hyvät oltavat.. Tarkemmin siitä en ala selittämään.
    Tyttöystäväni on sanonut, ettei kukaan lääkäri tms ole koskaan hoitanut häntä. Häntä ei ole koskaan lähetetty osastolle yms terapiaan, koska kouluterveydenhoitajien mielestä hänen tilansa ei ole ollut vakava. Sen takia paino-kontrollikin lopetettiin, ja sen jälkeen tyttöystäväni laihtui 10 kiloa, pahimmilaan hän on siis painanut 39 kiloa ja ollut ihan saman pituinen kuin nyt. :( Sen jälkeen hän on sitten vähitellen syönyt ja lihonut.
    Itseasiassa koko homma alkoi siitä kun tyttöystäväni ilmoitti vajaa vuosi sitten haluavansa laihduttaa muutaman kilon. Ajattelin, että annan hänen laihduttaa, jos se tekee hänet tyytyväisemmäksi itseensä. Hän painoi silloin jo hieman alle 60 kiloa. Silloin kun hän painoi jo 55 kiloa, sanoin että nyt kyllä riiittää, ja hän lupasi olla laihduttamatta mutta sitten vaaka näyttikin jossain vaiheessa 53 kg... 52 kg... 51 kg... 50 kg.. 49 kg..

    En tiedä oikein miksi hän laihduttaa, koska kehun häntä päivittäin ja sanon rakastavani häntä sellaisena kuin hän on.
    Hän on myös kertonut että laihduttaa kuulemma itsensä takia jotta voisi edes joskus katsoa peiliin ja olla tyytyväinen itseensä. Hänellä on hieman alhanen itsetunto, ja hän vaatii itseltään jo vähän liikojakin ja hän vertailee itseään jatkuvasti malleihin tms ja masentuu jos huomaa olevansa paljon rumempi/isompi kuin he. Minusta mallit harvoin edes ovat kauniita, ja en ole mielestäni KOSKAAN kehunut ääneen jotain naista vaikkapa TV:ssä tai muuallakkaan.
    Välillä ärsyttää kun hän haukkuu itseään rumaksi yms vaikka hän ei sellaista edes ole ! Mutta yleisesti ottaen hän on avoin hauska ja sosiaalinen ilopilleri. En vaihtaisi häntä kehenkään.

    Äänestä

  • huolestunut88 kirjoitti:

    No mutta herraisä ! Ettekö te osaa mennä lääkäriin ? Ettekö löydä omaan terkkariin ? Tai minne tahansa, jossa saa hoidon anorektikolle alkuun, ja äkkiä !

    Äänestä

  • Valveustaso ? kirjoitti:

    No mutta herraisä ! Ettekö te osaa mennä lääkäriin ? Ettekö löydä omaan terkkariin ? Tai minne tahansa, jossa saa hoidon anorektikolle alkuun, ja äkkiä !

    Ongelmana on se että tyttöystäväni mielestä koko hommassa ei ole mitään ongelmaa ja kieltäytyy menemästä minnekkään. Ei täysi-ikäistä voi pakkohoitoon viedä varsinkaan kun hän ei ihan hengenvaarassa kuitenkaan ole.

    Äänestä

  • huolestunut88 kirjoitti:

    Ongelmana on se että tyttöystäväni mielestä koko hommassa ei ole mitään ongelmaa ja kieltäytyy menemästä minnekkään. Ei täysi-ikäistä voi pakkohoitoon viedä varsinkaan kun hän ei ihan hengenvaarassa kuitenkaan ole.

    Kyllä on ! Ja vähän äkkiä ottamaan selvää asioista ! Se tilanne ei ole noilla mitoilla kaukana, kun se "pakkohoito" häämöttää.

    Äänestä

  • huolestunut88 kirjoitti:

    Ongelmana tässä on se että tyttöystäväni ei ole enää missään väleissä vanhempiensa kanssa. Viimeisten tietojen mukaan vanhemmat ovat jo eronneet, isä asuu ulkomailla ja äiti asuu kyllä ihan lähellä. He puhuivat puhelimessakin viimeksi n. 5 kk sitten. Hänen äitinsä näyttäisi olevan verisesti loukkaantunut siitä kun tyttärensä lähti pois kotoa, tarkemmin sanottuna karkasi koska kotona ei ollut hyvät oltavat.. Tarkemmin siitä en ala selittämään.
    Tyttöystäväni on sanonut, ettei kukaan lääkäri tms ole koskaan hoitanut häntä. Häntä ei ole koskaan lähetetty osastolle yms terapiaan, koska kouluterveydenhoitajien mielestä hänen tilansa ei ole ollut vakava. Sen takia paino-kontrollikin lopetettiin, ja sen jälkeen tyttöystäväni laihtui 10 kiloa, pahimmilaan hän on siis painanut 39 kiloa ja ollut ihan saman pituinen kuin nyt. :( Sen jälkeen hän on sitten vähitellen syönyt ja lihonut.
    Itseasiassa koko homma alkoi siitä kun tyttöystäväni ilmoitti vajaa vuosi sitten haluavansa laihduttaa muutaman kilon. Ajattelin, että annan hänen laihduttaa, jos se tekee hänet tyytyväisemmäksi itseensä. Hän painoi silloin jo hieman alle 60 kiloa. Silloin kun hän painoi jo 55 kiloa, sanoin että nyt kyllä riiittää, ja hän lupasi olla laihduttamatta mutta sitten vaaka näyttikin jossain vaiheessa 53 kg... 52 kg... 51 kg... 50 kg.. 49 kg..

    En tiedä oikein miksi hän laihduttaa, koska kehun häntä päivittäin ja sanon rakastavani häntä sellaisena kuin hän on.
    Hän on myös kertonut että laihduttaa kuulemma itsensä takia jotta voisi edes joskus katsoa peiliin ja olla tyytyväinen itseensä. Hänellä on hieman alhanen itsetunto, ja hän vaatii itseltään jo vähän liikojakin ja hän vertailee itseään jatkuvasti malleihin tms ja masentuu jos huomaa olevansa paljon rumempi/isompi kuin he. Minusta mallit harvoin edes ovat kauniita, ja en ole mielestäni KOSKAAN kehunut ääneen jotain naista vaikkapa TV:ssä tai muuallakkaan.
    Välillä ärsyttää kun hän haukkuu itseään rumaksi yms vaikka hän ei sellaista edes ole ! Mutta yleisesti ottaen hän on avoin hauska ja sosiaalinen ilopilleri. En vaihtaisi häntä kehenkään.

    kyllä tossa painossa on ihan oikeesti jotain häikkää!hae apua vaikka työterveyslääkärin kautta.ei nimittäin normaalia olla noin laiha.

    Äänestä

Puhu tyttöystäväsi kanssa vakavasti. Kerro hänelle että olet hänestä aidosti huolestunut, ja jos et löydä sanoja niin näytä vaikka tämä keskustelu hänelle. Kysy häneltä hienovaraisesti paljonko hän syö, ja osoita että välität. Kerro, että hän on mielestäsi erittäin kaunis juuri sellaisenaan ja ettet halua hänen laihtuvan. Osoita huolestuneisuutesi selvästi ja sano että haluat auttaa.

Tärkeintä on, että puhutte asiasta pitkään ja hartaasti, niin että viesti varmasti menee tyttöystävällesi perille. Tyttöystäväsi tarvitsee ehdottomasti apua.

Äänestä
  • Laskin antamillasi tiedoilla, että tyttöystäväsi painoindeksi on 16,96. Normaali painoindeksi on 18,5 - 24,9. Panoindeksiltään alle 18,5 oleva henkilö on on alipainoinen. Eli tässä ei enää ole kysymys maku- ja mutu-asioista, vaan hän on joko anorektikko tai sitten hän salaa oksentaa syömänsä ruuan (bulimia).
    Olet ollut rakastavan ymmärtäväinen tähän asti, mutta nyt tilanne on mennyt niin överiksi, että sinun täytyy saada hänet kuuntelemaan. Joskus täytyy jopa pahoittaa toisen mieli, jotta viesti menee perille.
    vaihtoehto 1: kerro hänelle, että hän on niin LAIHA, että hän saattaa joutua sairaalaan tiputukseen ellei paino ala nousta ja vähän äkkiä. Kerro myös että hän saattaa saada elinikäisiä vaurioita elimistöönsä, esim. lapsettomuus on todennäköistä itsensä nälkiinnyttäjällä. Auta tarvittaessa häntä pääsemään syömishäiriöisten hoitoon tai psykiatrille tms., sitten kun hän itse myöntyy. Sairaudentuntoa ei tähän asti ole hänellä ollut, ja sinä olet ainoa joka tietää totuuden.
    vaihtoehto 2 (ehkä vähän raakaa mutta tehonnee): juttele, että ei ole enää kivaa halailla ja lemmiskellä luusäkkiä, että haluat tyttöystävälläsi olevan TERVEESTI lihaa luitten päällä. Asettakaa yhdessä tavoitepainoksi vaikkapa juuri 60 kg, ja vaikka kerran viikossa kehu häntä kun kiloja tulee lisää ja vaakassa on todistusaineistoa siitä, että parempaan ollaan menossa. 55 kiloakin välttää vielä, nyt en tullut tarkistaneeksi mikä hänen normaalipainonsa on, mutta voitte yhdessä mm. tutustua painoindeksiin.
    Koettakaa yhdessä keksiä jotakin piristävää päivien täytettä hänelle. Voisitteko ottaa vaikkapa koiran- tai kissanpennun? Tai kaipa hän jotakin työtä keksii, jos ei muuta niin vapaaehtoistoimintaa?? Outoa kaksikymmenvuotiaan oleilla päivät yksin kotona, ei terveellistä hänelle itselleen kuten olemme huomanneet.
    Hienoa kun välität!

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    Laskin antamillasi tiedoilla, että tyttöystäväsi painoindeksi on 16,96. Normaali painoindeksi on 18,5 - 24,9. Panoindeksiltään alle 18,5 oleva henkilö on on alipainoinen. Eli tässä ei enää ole kysymys maku- ja mutu-asioista, vaan hän on joko anorektikko tai sitten hän salaa oksentaa syömänsä ruuan (bulimia).
    Olet ollut rakastavan ymmärtäväinen tähän asti, mutta nyt tilanne on mennyt niin överiksi, että sinun täytyy saada hänet kuuntelemaan. Joskus täytyy jopa pahoittaa toisen mieli, jotta viesti menee perille.
    vaihtoehto 1: kerro hänelle, että hän on niin LAIHA, että hän saattaa joutua sairaalaan tiputukseen ellei paino ala nousta ja vähän äkkiä. Kerro myös että hän saattaa saada elinikäisiä vaurioita elimistöönsä, esim. lapsettomuus on todennäköistä itsensä nälkiinnyttäjällä. Auta tarvittaessa häntä pääsemään syömishäiriöisten hoitoon tai psykiatrille tms., sitten kun hän itse myöntyy. Sairaudentuntoa ei tähän asti ole hänellä ollut, ja sinä olet ainoa joka tietää totuuden.
    vaihtoehto 2 (ehkä vähän raakaa mutta tehonnee): juttele, että ei ole enää kivaa halailla ja lemmiskellä luusäkkiä, että haluat tyttöystävälläsi olevan TERVEESTI lihaa luitten päällä. Asettakaa yhdessä tavoitepainoksi vaikkapa juuri 60 kg, ja vaikka kerran viikossa kehu häntä kun kiloja tulee lisää ja vaakassa on todistusaineistoa siitä, että parempaan ollaan menossa. 55 kiloakin välttää vielä, nyt en tullut tarkistaneeksi mikä hänen normaalipainonsa on, mutta voitte yhdessä mm. tutustua painoindeksiin.
    Koettakaa yhdessä keksiä jotakin piristävää päivien täytettä hänelle. Voisitteko ottaa vaikkapa koiran- tai kissanpennun? Tai kaipa hän jotakin työtä keksii, jos ei muuta niin vapaaehtoistoimintaa?? Outoa kaksikymmenvuotiaan oleilla päivät yksin kotona, ei terveellistä hänelle itselleen kuten olemme huomanneet.
    Hienoa kun välität!

    Oon ex-syömishäiriöinen ja mielestäni ei kannata sanoa, että ei ole kiva halailla tms. Se loukkaa ihan helvetisti ja yleensä vaikutus on ihan päinvastainen kuin luulisi; tyttöystäväsi saattaa masentua tuosta (koska on sairas ja ei voi syömisvammailuilleen mitään) ja sairaus pahenee entisestään.

    Aloittaja, kerroit että hänellä on joskus ollut syömishäiriötä ja lisäksi sanoit ettei ole saanut juurikaan minkäänlaista apua ongelmaansa. Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että syömishäiriö, oli se sitten bulimiaa tai anoreksiaa, on tapana uusiutua, varsinkin jos on stressaava elämäntilanne, masennusta etc, vaikka olisi ollut hoidossakin. Yleensä sanotaankin, että syömishäiriöstä ei välttämättä koskaan kokonaan parannu, ainoastaan sen kanssa voi oppia elämään ja yrittää hallita sitä sairautta, niin ettei se valtaa (taas) elämää.

    Koska tyttöystäväsi ei ole (ainakaan vielä) kovin pahassa kunnossa (tosin muutama lisäkilo ei todellakaan olisi pahitteeksi), niin suosittelen, että tarkkailet tilannetta vielä vähän aikaa. Ostat kotiin ruokaa, ja katsot häviääkö ne minnekkään. Katso miten hän reagoisi vaikkapa ulkona syömiseen (yleensä syömishäiriöiset kammoavat ulkona syömistä). Kehu häntä, sano että välität hänestä.
    Jos tilanne näyttää pahenevan, keskustele vakavasti hänen kanssaan. Älä anna hänen vaihtaa puheenaihetta (syömishäiriöiset ovat aika taitavia tässä), vaan nostakaa kissa päydälle ja selvittäkää asia. Voi olla, että tyttöystäväsi avautuu sinulle. Silloin on tärkeintä että KUUNTELET ja ymmärrät (tai ainakin yrität ymmärtää).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestunut88 kirjoitti:

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yli vuoden yhdessä. Olemme parikymppisiä molemmat ja asumme nykyään yhdessä.
En ole ihan varma kuuluuko tämä tälle palstalle mutta olen äärimmäisen huolestunut tyttöystäväni laihtumisesta. Useimmin ehkä valitetaan lihomisesta mutta meillä asia on toisin. Hän on n. 170 senttinen ja tavatessamme hän painoi n. 60 kiloa ja hän oli juuri sopiva ja ihana ! :)

Nykyisin hän painaa jo alle 50 kiloa, mikä tuon pituiselle on jo liian vähän. Vaatteet roikkuu, vaikka olisivat kokoa xs tai 32/34. Hän ei ulkonäöllisesti sinänsä näytä pahalta mutta luut tuntuvat ja näkyvätkin jo hieman liikaa.
Hän kyllä syö kanssani eikä hän edes juuri pahemmin harrasta liikuntaa mutta en edes varmaksi tiedä kun olen suurimman osan päivästä töissä ja hän on tällä hetkellä kotona kun ei työrharjoitteluun rästien takia päässyt.

Olen hyvin huolissani hänestä. Hänen kertomansa mukaan hänellä on ollut joskus nuoruudessaan syömishäiriötä mutta sanojensa mukaan on päässyt jo yli siitä.

Miten voisin ottaa asian puheeksi hienovaraisesti? Nyt kun kysyn hänen syömisistään yms hän ryhtyy puolustuskannalle ja sanoo että keksin asiat omasta päästäni.

Rakastan häntä todella enkä haluaisi hänelle käyvän mitään.

Mitä tehdä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu