Lueskelen näitä juttuja täällä parisuhteista koska itselläni on sisällä täysin tyhjä olo nykyään. Olen väsynyt elämään nykyisessä seurustelusuhteessani ja yrittänyt lopettaakin sen useaan otteeseen, mutta aina heikkous on voittanut ja anelujen jälkeen olen sortunut aloittamaan uudestaan tämän saman paskan.
Miesystäväni on epäluotettava monessakin asiassa, mutta vakuuttaa aina muuttuvansa. Tiedän ettei sellaista muutosta tule mutta olen aivan voimaton nykyään irtautumaan tästä tilanteesta. Pelkään etukäteen sitä showta mikä alkaa kun yritän irtautua. Anelu, uhkailu, kiristys, haukkuminen...jne. Tuntuu etten kestä sitä vaihetta ilman ulkopuolista apua. Olen käynyt psykologillakin puhumassa, sekään ei tunnu auttavan. Olen liian uupunut saamaan asioitani järjestykseen.
Rehellisesti olen miesystävälleni kertonut etten jaksa enää, en rakasta, enkä luota ja haluan erota. Saan vastaani sellaisen ryöpyn että menen aivan kipsiin. En käsitä miten tämä toinen osapuoli haluaa jatkaa vaikka tietää että minulla ei ole enää mitään annettavaa hänelle. Jos joku henkilö sanoisi mulle että en rakasta enää, enkä halua häntä, lähtisin saman tien. Ei kai kukaan voi väkisin olla toisen kanssa.
Mistä hemmetisti saan sisua ja voimaa niin paljon että pääsen tästä henkilöstä irti ja jaksan kestää eron jälkeisen helvetin jonka hän tulee järjestämään???
Tiedän että olen itse syypää tähän kykenemättömyyteen, mutta se on tullut minuun hiipien ja voimavarat ovat hävinneet pala palalta kunnes olen tässä omassa vankilassani. Jos jollain on joku hyvä neuvo siihen mistä saisin henkistä tukea, olkaa hyvä ja kertokaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos voisit lähteä kämpästäsi litomaan? Eli etsit rauhassa itsellesi kämpän, vuokralle pääsee nopeiten, joten sinne vain. Kun on nimet alla ja voit muuttaa, niin äkkisilteen pakkaat välttämättömät kutsut muuttomiehet paikalle ja osoitat mitä viedään. Ota salaa töistä vapaata siten että toinen osapuoli on töissä. Näin et jjoudu heti kohtaamaan puoliskoasi, jolloin ei myöskään sisu mene kaulaan. Huonompi homma on, jos et voi muuttaa. Voit myös piristyä vähän kun voit sisustaa tulevaa kämppää ajatuksissasi samalla kun katselet tulevaisuuden asuntoasi :)
Tämä siis ei ole reiluin tapa, vaan kenties raukkamaisin, mutta jos ei muuhun pysty niin sitten ei pysty. Turhaan sitä anteeksi pyytelemään.
Kohta on kevät ja kevättä rinnassa! Häippäse nyt pian niin olet jo lintujen laulun aikaan kunnossa ja valmis upean kesän viettoon! Voimia!
Ala hakea uutta kumppania ,vaikka vaan seksiä .Se auttaa takulla.Mene vaikka baariin ja pane jotakuta.Voit olla varma että homma alkaa rullaamaan ja saat potkua.
Jos et saa yhtään mitään aikaiseksi, etsi Ensi- ja Turvakotien liiton lähin turvatalo ja mene sinne pariksi päiväksi tai pidemmäksikin aikaa, jos siltä tuntuu. Työpaikan, kulkemisen jne. suhteen toivottavasti järjestyy.
Tyyppi on joko hyväksikäyttäjäsi tai narsisti, eli saa joko taloudellista hyötyä tai emotionaalista hupia sinun piinaamisestasi. Todennäköisesti kumpaakin? Olethan todella tyhmä jos yleensä esim. kuuntelet hänen marinoitaan puhelimessa lähtösi jälkeen. Et ota puheluja ja tekstareja häneltä vastaan, sovittu? Puhelin kiinni muutamaksi päiväksi tai uusi salainen numero.
Pääasia että lähdet, eikö?
Jos tarmoa ja kiinnostusta riittää, lueskele Narsistien Uhrien Tuki ry:n sivuja, suosittelen keskustelupalstaa.
Oikeasti, ymmärrän lamaantumisesi oikein hyvin. Toipuminen vaatii aikansa, mutta se alkaa heti kun päätät lähteä lopullisesti. Onnea!