Mikä on totuus "eläkepommista"?

Tästä ns. "eläkepommista" on jauhettu 30 vuotta. Itse olen sitä mieltä, että kun suuret ikäluokat nyt siirtyvät eläkkeelle heidän tilalle ei palkata kuin muutamia ihmisiä. Työnantajat ovat vain odottaneet tätä hetkeä jolloin liiasta työvoimasta päästään eroon.
10209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

koskaan tule työllistämään muuta kuin poliisia ja sossuakkoja.

Äänestä

ja myöskin tämä kovasti toitotettu työvoimapula on ammuttu alas jo ns asiantuntioidenkin taholta ja nyt pitäisikin olla enemmänkin huolestuneita siitä mistä tulevaisuudessa saadaan ihmisille töitä ,eikä suinkaan siitä mistä saadaan ihmisiä töitä tekemään, sillä siinä vaiheessa jos tällainen työvoimapula todellakin uhkaisi ,saataisiin suomeen ympäri maailmaa moninkertainen määrä tulijoita mitä voimme ottaa, mutta tämä, että niitä haalitaan tänne ennakolta jopa kymmeniksi vuosiksi elämään sosiaaliturvalla on aivan täysin hölmölästä olevaa touhua.

Äänestä

Korjaa potin. Heille suuret eläkkeet ja suuret edut. Kavereille halppistyövoimaa jota maa ei tarvitse. Suomessa paljon työttömiä ja varsinkin nuoria 25%. Maahan rahdataan somaleita ja muita lukutaidottomia eläteiksi. Kiitos Suomen lain säädännön sanoi se pääpiru A. T , mot ohjelmassa.

Mitä duunareita täällä tarvitaan, kun kaikki työnteko on siirretty halvantyövoiman maihin? Kyllä nämä palvelut täällä saadaan omin voimin hoidettua. Nyt tänne on tullut uusi toimen kuva, HYYSSÄRIT.
Velalla elätetään kaikenlaisia maahan tunkeutujia, ja koko saatanan sukua, jotka tänne lennätetään valtion laskuun eläteiksi. Suomi se hölmölän 1.

Ei sanaakaan mediassa MOT ohjelmasta ei iltalehdissäkään. HYvä Suomi ja sen perselävet!

Äänestä

on alkanut siitä että jos suuret ikäluokat olisivat jääneet eläkkeelle kuten vuosia sitten on luultu niin rahat ois loppunu. Ja syy on siihen eläkekassojen ei maksajien. Rahat on tuhlattu, jopa valtion budjettiinki annettu että herrat saa palkankorotuksensa ja takasin ei ole saatu

Äänestä

vastannut siihen , kun täälläkin on useasti kysytty sitä, miksi tätä "työvoimapulaa" paikkaamaan ei tuoda vasta sitten niitä ihmisiä kun se pula todellisuudessa on , vai onko kyseessä kusetus ja tiedetäänkin että ei sellaista pulaa koskaan tule

Äänestä
  • Leiristä käynyt käsky vaihtaa työtätekevä väestö pienempiin palkkoihin tyytyviin maahanmuuttajiin.
    Sieltähän nuo johtavat maata, näiden lakeija politiikkojensa avulla, vallan ydin on varakkaiden ahneiden ihmisten keskuudessa.

    Suurimmat kusettajat ovat löytyneet kautta aikain niiden riveistä. Toisaalta herra varjelkoon myös työväen joukosta nousseista johtajista, melkoisia m.....ja niistäkin sikiää ja oman edun tavoittelijoita.

    Poliitikkojen valinnassa pitäisi ottaa käyttöön puolueettomat psykologiset testaukset, sanktioita sisältävä vastuu työsuoritteestaan ja mahdollisuus erottamiseen, jos omat edut menevät yhteisten etujen yli tai ohi.

    Poliittiset virkanimitykset, nämä suojatyöpaikat pitäisi myös kieltää tykkänään!

    Äänestä

  • eläkkeensä määrää ja milloin pääsee eläkkeelle, vaikka juuri koskaan eii tyypit mitään hyödyllistä ees tehneet.. työt on siirretty -syystäkin ulkomaille- koska suomi duunari liian kallis, ja meidän kaikken pitää elää samoilla maailmanmarkkinoilla.. on 100 varmaa. että enää kun suomessa vain 1.2 miljoonaa käy duunissa, ja porukkaa kuitenkin 5.3 miljoonaa henkee. ja näiden työssäkäyvien pitäis elättää koko lois-porukka, niin siilikin tietää, että kun on hallitus ja Sinnemäki on ottanut kaikki mahdolliset ulkomaan velat syömistä ja juomista varten suomen laiskiaisille,, niin sitten vasta on esm. 1 vuoden kuluttua totuus edessä kun ulkomaan lainaluokitus muuttuu-- minä toivon, että pantaisiin sossu hanat kiine nyt jo, täällä palstalla kun soinismi bakteerin saastuttamat yh-äitien läski-pojat jauhaa, että suomeen tunkee pakolaisia yms... siihen on hyvin helppo ratkaisu, tehdä sossu-rahanjako yhtä vaikeaksi kuin esm. balttiassa.. niin kadulla ei kävele yhtään maahanmuuttajaa.. mutta kun suomi-loinen pelkää. että henenkin sossu-täti lopettaa hänelle siis tälle suomi-laiskiais juopolle vastikeettoman rahan jakamisen... hellitukselle selkärankaa.. näitä äpärä-pummeja ei tarvii kuunnella...

    Äänestä

  • vastikeeton raha poi kirjoitti:

    eläkkeensä määrää ja milloin pääsee eläkkeelle, vaikka juuri koskaan eii tyypit mitään hyödyllistä ees tehneet.. työt on siirretty -syystäkin ulkomaille- koska suomi duunari liian kallis, ja meidän kaikken pitää elää samoilla maailmanmarkkinoilla.. on 100 varmaa. että enää kun suomessa vain 1.2 miljoonaa käy duunissa, ja porukkaa kuitenkin 5.3 miljoonaa henkee. ja näiden työssäkäyvien pitäis elättää koko lois-porukka, niin siilikin tietää, että kun on hallitus ja Sinnemäki on ottanut kaikki mahdolliset ulkomaan velat syömistä ja juomista varten suomen laiskiaisille,, niin sitten vasta on esm. 1 vuoden kuluttua totuus edessä kun ulkomaan lainaluokitus muuttuu-- minä toivon, että pantaisiin sossu hanat kiine nyt jo, täällä palstalla kun soinismi bakteerin saastuttamat yh-äitien läski-pojat jauhaa, että suomeen tunkee pakolaisia yms... siihen on hyvin helppo ratkaisu, tehdä sossu-rahanjako yhtä vaikeaksi kuin esm. balttiassa.. niin kadulla ei kävele yhtään maahanmuuttajaa.. mutta kun suomi-loinen pelkää. että henenkin sossu-täti lopettaa hänelle siis tälle suomi-laiskiais juopolle vastikeettoman rahan jakamisen... hellitukselle selkärankaa.. näitä äpärä-pummeja ei tarvii kuunnella...

    Tai ota ne yksityislääkärisi määräämät napit ajallaan, meinaan ei tämänkään kirjoittajalla oo lihaa kuin kielessä, ja ikääkin, ettei enää viitsi mainita.

    Tottahan täällä on monensorttista kirjoittajaa ja niin saa ollakkin, eivät kaikki tarvitse olla kyrpiintyneitä kapitalistin lakeijoita, sellaisen vaikutelman tuosta jutustasi saa.

    Varmasti nuo mainitsemasi asiat hoidetaan, mutta miksipä et kyselisi varakkaiden kohtuuttomien veronalennusten ja muiden ylihyvien etujen perään?

    Äänestä

  • Hevosetkin nauraa kirjoitti:

    Tai ota ne yksityislääkärisi määräämät napit ajallaan, meinaan ei tämänkään kirjoittajalla oo lihaa kuin kielessä, ja ikääkin, ettei enää viitsi mainita.

    Tottahan täällä on monensorttista kirjoittajaa ja niin saa ollakkin, eivät kaikki tarvitse olla kyrpiintyneitä kapitalistin lakeijoita, sellaisen vaikutelman tuosta jutustasi saa.

    Varmasti nuo mainitsemasi asiat hoidetaan, mutta miksipä et kyselisi varakkaiden kohtuuttomien veronalennusten ja muiden ylihyvien etujen perään?

    elättää työllään itesensä ja perheensä.. IHMINEN, joka ei mee itkemään ja valehtelemaan kukkahattu-sossu-täteille, saadakseen vastikeetonta rahaa, jonka duunarit veroissan sinne valtionkassaan joutuu antamaan.. hän in oiea ihminen joka kysyy mitä voimme suomelle, antaa nämä 1.2 miljoonaa suomalaista nämä ovat sumen selkäranka ja turva. mutta mihin työntäisimme tämän lois-porukan, joka sossun maksamassa kämpässään miettii miteä sossu-kaavakkeita täyttäisin ja valehtelisin lisää saadakseni duunareiden valtiolle maksamat rahat vastikeettomasi itselleni vaanaan ja cannabikseen...

    Äänestä

Vuonna 2009 jäi eläkkeelle noin 80000, mutta ei tainneet lähellekkään vastaavaa määrää työntekijöitä ottaa tilalle "Karjuvaa työvoimapulaa" paikkaamaan nuoria joille työ olisi tarpeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sneiderin dee kirjoitti:

Tästä ns. "eläkepommista" on jauhettu 30 vuotta. Itse olen sitä mieltä, että kun suuret ikäluokat nyt siirtyvät eläkkeelle heidän tilalle ei palkata kuin muutamia ihmisiä. Työnantajat ovat vain odottaneet tätä hetkeä jolloin liiasta työvoimasta päästään eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu