Tautustuin netissä n. kuukausi sitten mieheen ja aloimme jutella lähes päivittäin, useita tunteja päivässä. Vajaa pari viikkoa sitten tapasimme ja suhteemme alkoi siitä edetä todella nopeasti. Jo samana iltana päätimme alkaa seurustelemaan. Poikaystävälläni on aikaisemmasta suhteesta yksi lapsi ja heillä on lapsen äidin kanssa yhteishuoltajuus. Lapsi asuu äitinsä luona ja poikaystäväni tapaa häntä kerran tai pari viikossa.
Olen kertonut poikaystävälleni, että minä en välttämättä saa lapsia koskaan. Poikaystäväni pitää kovasti lapsista, mutta sanoi minulle ettei usko, että jättäisi minua sen vuoksi jos en koskaan saa lasta. Minun on kuitenkin aika vaikeaa luottaa tähän.. Muutenkin epäilen poikaystävääni aika paljon. Hän on muutamista pienistä asioista valehdellut minulle, kuten siitä ettei ole pitkään aikaan tapaillut ketään naista. Hänen facebook-sivulla olevista erään naisen lähettämistä muutamasta viestistä voi kyllä jotain muuta päätellä.. Se täytyy tosin mainita, että poikaystäväni on jo "suostunut" tapaamaan vanhempani (vanhempani ehdottivat tapaamista) ja he tuntuivat tulevan erittäin hyvin toimeen.
Poikaystäväni puhuu hyvin paljon kauniita sanoja minulle. Toki se tuntuu ihanalta, mutta minusta on tullut hieman skeptinen miesten suhteen.. Yhdynnässä olemme olleet pari kertaa tähän mennessä ja kummallakaan kerralla poikaystäväni ei ole lauennut. Hän sanoi, että häntä jännittää aika paljon seksi. Epäilen kuitenkin sitä, että minä en ole tarpeeksi haluttava hänen mielestään, eikä hän siksi kiihotu tarpeeksi. Minulla on pienet rinnat ja esim. hänen ex-tyttöystävällään on isot, joten voi olla ettei hän pidä minua kovin seksikkäänä.
Mitä minä teen? Mietin aika paljon näitä asioita ja pelkään rakastua enemmän, koska pelkään niin paljon pettymistä.. Edellisessä poikaystävässäni ilmeni kihlautumisemme jälkeen väkivaltaisia piirteitä ja hän haukkui vartaloani tuolloin, vaikka aiemmin oli sanonut että rakastaa myös pieniä rintojani paljon. Ehkä siksi minun on niin vaikea uskoa, että uusi poikaystäväni pitäisi minusta juuri tällaisena.. Itse pidän poikaystävästäni hyvin paljon, enkä ole koskaan näin nopeasti rakastunut. Nyt kun olemme olleet vähän aikaa erillään (asumme aika kaukana toisistamme), olen miettinyt tunteitani ja sitä, että voinko todella rakastaa häntä jos näin paljon epäilen kaikkea?
Pitäisikö minun vain antaa ajan kulua ja katsoa mitä meistä voi tulla? Kiitos jos vastaatte!
Olen kertonut poikaystävälleni, että minä en välttämättä saa lapsia koskaan. Poikaystäväni pitää kovasti lapsista, mutta sanoi minulle ettei usko, että jättäisi minua sen vuoksi jos en koskaan saa lasta. Minun on kuitenkin aika vaikeaa luottaa tähän.. Muutenkin epäilen poikaystävääni aika paljon. Hän on muutamista pienistä asioista valehdellut minulle, kuten siitä ettei ole pitkään aikaan tapaillut ketään naista. Hänen facebook-sivulla olevista erään naisen lähettämistä muutamasta viestistä voi kyllä jotain muuta päätellä.. Se täytyy tosin mainita, että poikaystäväni on jo "suostunut" tapaamaan vanhempani (vanhempani ehdottivat tapaamista) ja he tuntuivat tulevan erittäin hyvin toimeen.
Poikaystäväni puhuu hyvin paljon kauniita sanoja minulle. Toki se tuntuu ihanalta, mutta minusta on tullut hieman skeptinen miesten suhteen.. Yhdynnässä olemme olleet pari kertaa tähän mennessä ja kummallakaan kerralla poikaystäväni ei ole lauennut. Hän sanoi, että häntä jännittää aika paljon seksi. Epäilen kuitenkin sitä, että minä en ole tarpeeksi haluttava hänen mielestään, eikä hän siksi kiihotu tarpeeksi. Minulla on pienet rinnat ja esim. hänen ex-tyttöystävällään on isot, joten voi olla ettei hän pidä minua kovin seksikkäänä.
Mitä minä teen? Mietin aika paljon näitä asioita ja pelkään rakastua enemmän, koska pelkään niin paljon pettymistä.. Edellisessä poikaystävässäni ilmeni kihlautumisemme jälkeen väkivaltaisia piirteitä ja hän haukkui vartaloani tuolloin, vaikka aiemmin oli sanonut että rakastaa myös pieniä rintojani paljon. Ehkä siksi minun on niin vaikea uskoa, että uusi poikaystäväni pitäisi minusta juuri tällaisena.. Itse pidän poikaystävästäni hyvin paljon, enkä ole koskaan näin nopeasti rakastunut. Nyt kun olemme olleet vähän aikaa erillään (asumme aika kaukana toisistamme), olen miettinyt tunteitani ja sitä, että voinko todella rakastaa häntä jos näin paljon epäilen kaikkea?
Pitäisikö minun vain antaa ajan kulua ja katsoa mitä meistä voi tulla? Kiitos jos vastaatte!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensinnäkin. Älä raahaa entisiä suhteita mukanasi vaan päätä että unohdat ne. Tämä on nyt eri suhde ja eri mies, eikä asiat ole sitä mitä edellisen kanssa. Epäilyksesi ei johdu siitä että et rakastaisi häntä tarpeeksi, vaan siitä että et luota ITSEESI tarpeeksi.
Katso peiliin ja totea miten kaunis ja rakastettava olet (pienet rinnat OVAT kauniit) tee vaikka lista myös kaikista hyvistä luonteenpiirteistäsi ja usko, että olet hänelle parasta mitä hän voi ikinä löytää. Silloin et enää epäile hänen rakkauttaan tai sitä hyväksyykö hän sinut sellaisena kuin olet.
Sitten: On paljon lapsettomia pareja, jotka elävät elämänsä onnellisina kaksin. Lapsettomuus ei myöskään ole mikään syy lakata rakastamasta. parisuhde ja lasten hankkiminen on kaksi eri asiaa. jos hän sanoo ettei pidä lasten saamista tärkeänä niin usko häntä. Sitäpaitsi onhan hänellä jo lapsi, miksi hän haluaisi niitä enemmän?
Äläkä tee tulkintoja facebook-viesteistä, koska tulkinnat voivat olla vääriä. Jos mies sanoo ettei ole tapaillut ketään, se voi olla hänen tulkintansa, koska ei ole pitänyt ketään niin merkittävänä että kannattaisi mainita. Ja jos seksi ei alkuun oikein onnistu, se ei johdu siitä että sinä et ole haluttava, vaan todellakin miehestä itsestään. Hän todennäköisesti jännittää aluksi, tai orgasmi on hänelle muuten vaikeaa (niin kuin on hyvin monille naisillekin) Sivuuta asia mahdollisimman vähällä huomiolla ja sitä miettimättä niin hänkin pystyy rentoutumaan ja 'vaiva' menee ohi itsestään.
Siispä jos kerran olet rakastunut niin heittäydy nauttimaan rakkaudestasi ja hänen seurastaan. Älä pilaa suhdetta miettimällä ja epäilemällä. Äläkä pelkää pettymyksiä. Niitähän elämässä tulee muutenkin, ja kyllä niistä pääsee yli.
Kiitos vastauksestasi! Siinä oli paljon järkeä :) Mutta sille en oiken mahda mitään, että pelkään tosi tosi paljon niitä pettymyksiä.. Lähinnä just parisuhteessa. Itse haluaisin niin rakastaa poikaystävääni ja olla uskollinen hänelle.. Mutta pelkään, että jos annan itseni hänelle kokonaan, niin hän kuitenkin pettää tai jättää minut (mikä tietenkin on sallittua, suhdehan perustuu vapaaehtoisuuteen), mutta minä kyllä romahtaisin siitä.. Ja pelkään sitäkin, että mitä enemmän ikää tulee niin sitä vähemmän on halutun näköinen ja vaikeampi saada uutta kumppania..
No just näin,edellinen on täysin oikeassa.Unohda entisey suhteesi ja anna tälle påoikakaverillesi mahdollisuus. Ja lapsihan hänellä jo onkin,ei se sen maailmaa kaada ettei niitä myös sun kanssasi tule,ja ainahan niitä pystyy adoptoimaan jos suhde on vakaalla pohjalla,suhdetta pönkittämäänhän niitä ei saa adoptoida.
Ja miehenä voin sanoa että se ettei suju aluksi, ei varmastikkaan johdu sinusta.Nykyisen vaimoni kanssa kun aloimme tapailla ja harrastaa seksiä, jännitti ihan pirusti ja oli aikamoisia vaikeuksia saada orgasmia tai edes juhlavana,meinasin jo leikata hepin irti ja painua munkkiluostariin. Ja järjellä en sitä kyennyt itselleni selvittämään että miksi se tilanne mua niin jännitti,olinhan mä vuosikausia hurjastellu tuolla baanalla ihan ilman mitään ongelmia.Ehkä se oli sitä että tykkäsin hänestä jo niin paljon että pelkäsin mokaavani tai jotain.
Ehkäpä sun poikakaverilla on samanlaiset syyt.
Ja höh,ketään rakasteta enempää sen takia että olisi isommat rinnat!!
kyllä ne rakastamisen syyt on ihan jossain muualla.
Ja olette kuitenkin tuore pari ja jos vaikka hänellä on jotain aikasempaan ollutkin,ei se kai halua sun mieltäsi pahoittaa,kun menneet on kuitenkin menneitä. Onnea teille.
tehän olette tunteneet vasta kuukauden! Eihän se ole aika eikä mikään. Ei voi toista vielä juuri tuntea, ja jos itse on niin niin rakastunut että pettymys noin lyhyen suhteen jälkeen olisi jotain rusentavaa, niin silloin olet rakastunut siihen rakastumisen tunteeseen etkä siihen henkilöön.
Aika rohkeasti väitetty, että oisin rakastunut rakastumisen tunteeseen, enkä poikaystävääni. Kyllä mä ihan koen, että olen rakastunut poikaystävääni.
Sinä etenet aivan liian nopeasti. Te olette tunteneet vasta kuukauden ja nyt harrastatte jo intiimiä suhdetta!
Miksi ette aivan rauhassa tutustu toisiinne, tarkista toistenne arvomaailmaa, moraalikäsitteitä, tulevaisuuden haaveita jne.
Se että tuntikausia läprättää puhelimessa päivittäin ei oikein kerro mitään paitsi että toisella on puheripuli.
Nyt on hyvä aika laittaa jarrut päälle. Antaa ajan kulua, ei teistä kumpikaan haihdu taivaan tuuliin vuodessa parissa! Seuraa sivusta miten hänen ja x-vaimonsa kanssa lapsen huolto sujuu. Ovatko he täysijärkisiä? Olisitko sinä valmis viettämään kaikki kesä-, pääsiäis- ja joululomat kolmestaan miehen ja lapsen kanssa. KOSKA... jos miehessä on minkään vertaa pontta, hän automaattisesti haluaa olla (ja hänen velvollisuutensa seuraavat 18 vuotta) niin paljon lapsensa kanssa kuin vain suinkin mahdollista.
Tuossa vuodessa parissa saat selville onko sinulla aihetta epäilyyn miehen kunnollisuudesta.
Muista "parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan"
Juu, sinäkin Oppeliini olet oikeassa.. Lapsista kyllä pidän hyvin paljon, enkä usko että minulla olisi ongelmaa viettää poikaystäväni lapsen kanssa aikaa, mutta ajatus siitä, että joudun oleen jossain tekemisissä lapsen äidin kanssa, hirvittää..