Ero

Eroprosessi on iso urakka , välilä se saattaa tuntua kovin tuskaiselta ja vaikealta, mutta usko pois kun saa purettuaan sydäntään ja sisäistettyä että suhde ei toiminut, niin pikkusin askelin elämän selkiytyessä ja ns. arkiasioiden hoitamiset ja mahdolliset asunto , lasten tapaamis, raha yms. asioiden hoidot hoidettuasi, alkaa helpottaa.

Muista että ammatti-ihmisiäkin on olemassa ja eroryhmiä, vertaistukiryhmät vasta eronneille on hyvä tuki.

Uskon että lähes jokaisella on, sinullakin on pari hyvää ystävää, sellaisia luottoystäviä tai läheisiä ihmisiä , joiden kanssa voit jutella ja purkaa ajatuksiasi.

Itselleni oli suuri apu että pakotin itseni päivittäin ulkoilemaan, kävelin/pyöräilin aika pitkiä matkoja tai kävin uimahallissa, uimassa , vesijuoksussa, vesijumpassa kuntosalilla, laitoin itseäni samalla uuteen uskoon , ruokavaliolla ja lisäliikunalla.

Liikunnasta oli se suuri apu että sain nukutuksi.

Töiden teko ja tietysti minun tapauksessani omat lapsi ja ystävätja läheiset antoivat voimia.

Vapaa-ajalla ja niinä yksinäisinä viikonloppuina kun lapseni oli toisella vanhemmallaan, sovin ystävien kanssa että menimme kaupungille, kaupat, kirpparit tai mitä vaan tapahtumia , ettei olisi jäänyt aikaa liikoja miettimiseen ja märehtimiseen ainakaan yksin.
Jos ei ystävillä ollut aikaa... ja kotini seinät alkoi ahistaa...
kävinpä toisinaan myös yksin tansseissa,elokuvissa , kahviloissa , oli kiva piristää itseänsä uusilla vaatteilla ja kampauksella (toisinaan).

Innostuimpa myöhemmin jopa työni ohella opiskelemaan lisää, sain uusia ystäviä.

Teimmepä ystävien kanssa myös kotiini uuden piristysruiskeen, pintarempan, otimme samalla pikkasen valkkaria, paransimme maailmaa jutellen ja muistellen nuoruutta jolloin olimme vielä kauniita;) ja viattomia.
soitimmepa samalla musaa ja hoilailimme mukana oikeen antaumuksella , samalla rempaten ja illan päätteeksi saunoen.

Voimia sinulle , ja muista meitä eronneita on paljon niin miehiä kuin naisia, kaikkien on vain hyväksyttävä ero oli siihen sitten mikä syy tahansa.

Toki niitä yksinäisiä ja hiljaisia hetkiäkin on hyvä viettää, laitoin kynttilän palamaan ja lempimusiikkia katselin valokuvia , muistelin ja itkin , jättäen menneille jäähyväisiä, kääntäen joka kerta uuden sivun , ´minua tämä helpotti , aloin keräämään uusia kuvia ja ilonaiheita elämääni.
Eräs ystäväni sanoi että olisipa hän ollut yhtä viisas oman eronsa jälkeen, kiroittelin myös tänne suomi24:n keskustelupalstalle paljon ja vaihdoin ajatuksiani jopa parin miehenkin kanssa joista on tuli hyviä ystäviä, tuimme toisamme henkisesti ilman mitään läheisyyttä.
Sain paljon ajattelemisen aihetta sekä ymmärsin ehkä jopa paremmin miehiä kun sain sellaista ns. miehennäkökulmaa / mietteitä rehellisestä ja aikuiselta mieheltä , joka kuulemma sai taas minulta ajattelemisen aihetta ideoita kuinka tulevaisuuden suhteessaan voisi korjailla omaa käyttäytymistään ja ajatteluaan....

Kirjoittele vaikka itsellesi päiväkirjaa listaa asioita joita toivot mahdolliselta uudelta tulevaisuuden kumppanilta , listaa myös ne ex:n huonot puolet ja mieti että jokaisessa suhteessa / parisuhteessa on paljon mistä voi ottaa opikseen.

On myös osattava pyytää ja antaa anteeksi, silloin on paljon helpompi jatkaa elämäänsä , ns. parantuminen ja erosta toipuminen onnistuu näin nopeammin, ainakin näin olen huomannut itse.

Aika kultaa muistot ja ne muistotkin ovat tärkeitä ;)

Voimia sinulle ja auringon paistetta uuden elämäsi poluille.

Ei ole antaa mitään vinkkejä. Itsellä sama tilanne enkä tiedä miten tästä selviää. Ahdistus on valtava ja töihin lähtö meinasi aamulla olla ylivoimaisen vaikeaa. Meillä ollut omituista soutamista ja huopaamista vuoden alusta saakka. SIlloin muutettiin eri osotteisiin ja välilllä mies haluaa jatkaa ja välillä olla sinkkuna. Pää tässä itsellä hajoaa. Nyt on hänellä tuli taas viikonloppuna se sinkku-olotila. Monta viikkoa jo menikin hyvin, suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta, perhettä ja muuta. Viime viikolla olin vielä kulta ja kaikki hyvin, nyt taas kaikki palasina. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia vaikka spostin välityksellä, itsestä ainakin tuntuu, että olen ainoa maailmassa jolla on tälläinen epätoivoinen olotila. Olen 37v nainen pirkanmaalta.