jaahah.

Sanokaapas miehet mitä tälläinen käytös tarkoittaa, jos itsekkään saatte asiasta mitään selvää.

Tutustuin syksyllä itseäni vuoden nuorempaan tyyppiin ja ihastuin pikku hiljaa. Liikuimme paljon samoissa paikoissa samojen ihmisten kanssa eikä törmäämistä lähes päivittäin voinut estää. Eräänä iltaina päädyimme "puuhastelemaan" mutta emme rakastelleet. Olimme kumpikin nauttineet vettä väkevämpää. Aamulla kaveri lähti. Tunnelma oli ok, ei häpeilyä tjv. Emme sopineet tulevasta mitään. "Nähdään!" riitti kummallekin.

Törmäilyt jatkuivat mutta jokin oli muuttunut. Tyyppi lakkasi puhumasta ja tervehtimästä minulle. Olin lähes olematon. Muutaman harvan kerran vaihdoimme sanan tai toisen mutta silloinkin keskustelussa oli vittuileva sävy, tosin myös minä syyllistyin piikittelyyn. Koskaan emme yöhön palanneet, sanallakaan. Toista pystyi härnäämään muutenkin.

Tilanne muuttui hieman ennen joulua. Sama työpaikka (teatteri) vaati kohtaamista useasti päivässä kuukauden ajan. Keskustelun sävy säilyi kylmänä. Molemmin puolin. Nyt uskalsin lähestyä tyyppiä. Jonain kertoina kesketukset ja asiat joita tein saivat kaverin hämilleen. Hänestä tuli altavastaaja, vaikka itseäni oma käytökseni ja tietämättömyys häiritsivät. Kiinnostukseni häneen tuntui syvenevän. Merkkejä hänen käytöksestään oli mahdotonta lukea.

Tapasin tyypin vaähän aikaa sitten pidemmän tauon jälkeen. Tuntui kuin oisin palannut viime syksyyn. Kaikki oli kunnossa. Ei vittuilua.
Emme seurustelleet syksyllä emmekä sen jälkeenkään. Tälläkin hetkellä olemme vapaita.

Mitä tuona yönä tapahtui miehen päässä?
MIkä sai hänet ahdistumaa ja välttelemään minua?
Ajoiko molemmin puoleinen vittuilu meitä vain etäämmälle toisistamme. Mitä tuo vittuilu edes tarkoitti? Ja mitä nyt on taphtunut kun herra voi taas kommunikoida ihmisiksi kanssani.

Olen tyytyväinen siihen että voimme taas puhua mutta kieltämättä se ei ole kaikki mitä kaverista haluan. Voinko kysyä suoraan mitä silloin puoli vuotta sitten oikein taphtui? Karkaako kaveri taas ulottuviltani?
2565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä se munkin itsetunnon on tuhonnut kun naisia on käynyt eikä niiltä ole saanut. siksipä en edes yritä saada enää semmosta, ainakaan selvinpäin.
vaihtoehtoisesti, on niitä semmosiakin joiden mielestä nainen ei saa puhella toisille jne. joten kun olet muille jutellut ja nainut, se on saattanut olla mustasukkainen.

Äänestä
  • eräs nainen käänty kattoon toiseen suuntaan aina kun tapas mut. en mä vaan tiennyt ennenku muut kerto mulle et se mua halus, mistä hemmetti sitä ois arvannut kun ei se ees suukotellu, tietty miehen pitäs alote tehdä mut kun naisel oli rahaa ties kui, mul ei yhtään, mistäs tuota ois arvannut et se mua ois panna halunnut kun komeempiiki miehii ois tarjolla ollu, sohval se nukku sit kun vieraisil kävi niinku kaverit tekis. mähän en tietty saanu nukuttuu ku nainenkin oli talos, saamaton poikamies, mut en mä tienny et se halus panna. sanotaanhan sitä et tyhmästä päästä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

Sanokaapas miehet mitä tälläinen käytös tarkoittaa, jos itsekkään saatte asiasta mitään selvää.

Tutustuin syksyllä itseäni vuoden nuorempaan tyyppiin ja ihastuin pikku hiljaa. Liikuimme paljon samoissa paikoissa samojen ihmisten kanssa eikä törmäämistä lähes päivittäin voinut estää. Eräänä iltaina päädyimme "puuhastelemaan" mutta emme rakastelleet. Olimme kumpikin nauttineet vettä väkevämpää. Aamulla kaveri lähti. Tunnelma oli ok, ei häpeilyä tjv. Emme sopineet tulevasta mitään. "Nähdään!" riitti kummallekin.

Törmäilyt jatkuivat mutta jokin oli muuttunut. Tyyppi lakkasi puhumasta ja tervehtimästä minulle. Olin lähes olematon. Muutaman harvan kerran vaihdoimme sanan tai toisen mutta silloinkin keskustelussa oli vittuileva sävy, tosin myös minä syyllistyin piikittelyyn. Koskaan emme yöhön palanneet, sanallakaan. Toista pystyi härnäämään muutenkin.

Tilanne muuttui hieman ennen joulua. Sama työpaikka (teatteri) vaati kohtaamista useasti päivässä kuukauden ajan. Keskustelun sävy säilyi kylmänä. Molemmin puolin. Nyt uskalsin lähestyä tyyppiä. Jonain kertoina kesketukset ja asiat joita tein saivat kaverin hämilleen. Hänestä tuli altavastaaja, vaikka itseäni oma käytökseni ja tietämättömyys häiritsivät. Kiinnostukseni häneen tuntui syvenevän. Merkkejä hänen käytöksestään oli mahdotonta lukea.

Tapasin tyypin vaähän aikaa sitten pidemmän tauon jälkeen. Tuntui kuin oisin palannut viime syksyyn. Kaikki oli kunnossa. Ei vittuilua.
Emme seurustelleet syksyllä emmekä sen jälkeenkään. Tälläkin hetkellä olemme vapaita.

Mitä tuona yönä tapahtui miehen päässä?
MIkä sai hänet ahdistumaa ja välttelemään minua?
Ajoiko molemmin puoleinen vittuilu meitä vain etäämmälle toisistamme. Mitä tuo vittuilu edes tarkoitti? Ja mitä nyt on taphtunut kun herra voi taas kommunikoida ihmisiksi kanssani.

Olen tyytyväinen siihen että voimme taas puhua mutta kieltämättä se ei ole kaikki mitä kaverista haluan. Voinko kysyä suoraan mitä silloin puoli vuotta sitten oikein taphtui? Karkaako kaveri taas ulottuviltani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu