Arvatkaas mitä! Mulla on tosi kiva anoppi. Ei olla mitään sydänystäviä, ei käydä shoppailemassa tai leffassa yhdessä mutta toimeen tullaan. Pöydässä voidaan istua yhdessä ja puhua asioista eikä riitelyksi mee vaikka kahvit´kin juodaan. Minä ikionnellisena luovutan hänelle lapsukaiset silloin tällöin hoitoon ja vastavuoroisesti pidän suuni kiinni vaikka hössötys ärsyttää. Molemmat osaa aikuisten tavoin sanoa kiitos ja ole hyvä ja että "mä tarvitsen nyt omaa tilaa". Anoppini ei ole ajatustenlukija, niinpä hänelle kerron mitä mielessäni pyörii ja jos jokin hänen toimintansa ärsyttää. Osaan myös kuunnella vauvanhoito-ohjeita ja niistä valita ne, jotka on mulle sopivimpia. Ilman että täytyy selän takana jäkättää että "hei, toi on ihan edelliseltä vuosisadalta, eihän noin kukaan enää tee". Mulla on oma koti ja reviiri, hänellä on omansa. Ei erikseen tuputeta kumpikaan itseämme toisen alueelle, mutta osataan käyttäytyä kuin fiksut aikuiset silloin kun yhdessä ollaan. Elikkäs meillä menee ihan jees, mikä musta on aika kiva olotila.
Oli pakko kirjottaa, ymmärrän kyllä että kaikilla ei vaan toimi ja että on kiva joskus myös vaan päästää höyryjä pihalle täällä, mutta muistakaa aina silloin tällöin myös hetkeksi pysähtyä ja miettiä edes yks sellanen asia, joka anopissa on hyvää. Niin ja muistetaan että me ollaan kaikki aikuisia eikä mököttäviä kakaroita ;) (PS kyllä sen anopin saa ulos kodistaan potkaista jos ei se muuten lähde, riippumatta suvun motkotuksista)
Oli pakko kirjottaa, ymmärrän kyllä että kaikilla ei vaan toimi ja että on kiva joskus myös vaan päästää höyryjä pihalle täällä, mutta muistakaa aina silloin tällöin myös hetkeksi pysähtyä ja miettiä edes yks sellanen asia, joka anopissa on hyvää. Niin ja muistetaan että me ollaan kaikki aikuisia eikä mököttäviä kakaroita ;) (PS kyllä sen anopin saa ulos kodistaan potkaista jos ei se muuten lähde, riippumatta suvun motkotuksista)
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuo asenne itsellekin :)
Mulla on kiva miniä, tulemme erinomaisesti toimeen. Emme teeskentele ja voimme sanoa mielipiteemme toisillemme, ilman että vastapuoli loukkaantuu. Harvoin tältä palstalta saa kehuja lukea.
Hieno aloitus!!
Anoppiani en ole valitettavasti koskaan tavannut, sillä hän kuoli ennen kuin tapasin mieheni, mutta appiukkoni ja hänen naisystävänsä kanssa tulen toimeen loistavasti! Meillä on hyvät välit, voimme jutella luottamuksella monenlaisista asioista ja autamme toinen toisiamme aina tarpeen vaatiessa. Kukaan ei puutu toisten tekemisiin liiaksi. Sama koskee omia vanhempiani.
Lapsia meille ei ole vielä tullut, joten siitä puolesta ei ole omaa kokemusta, mutta sisarusten muksuja seuratessa kaikki toimii hyvin molemmissa suvuissa.
P.S. Joskus saattaa olla aihetta antaa vanhemmille "hei, toi on ihan edelliseltä vuosisadalta, eihän noin kukaan enää tee"-vinkki, sillä esim. omille vanhemmilleni oli uutta tietoa se, että vanhempi voi tartuttaa karieksen lapseensa! Silloin kun olimme pieniä, niin vanhemmat saattoivat putsata lattialle pudonneen tutin omassa suussaan tai maistaa vauvanruokaa samalla lusikalla.... Samaa käytäntöä ei siis enää kannata jatkaa lastenlasten kanssa!
tulen itsekin toimeen tulevan anoppini kanssa todella hyvin, mikä tietysti voi johtua siitä, että hän on omien isovanhempieni ikäinen. ja vakuutan että kihlattuni on minua vain neljä vuotta vanhempi. Pystyn puhumaan hänelle kaikesta mahdollisesta, ja olen saanut paljon hyviä neuvoja, joita toisinaan jopa noudatan. Voin jopa puhua kihlattuni ja minun suhteesta, sillä myös hän puhuu siitä avoimesti äitinsä kanssa, mikä ei häiritse minua millään tavoin. neuvot lastenhoidosta tulevat sitten ajallaan, mutta en usko niiden vaikuttavan mitään.
Minulla on kuitenkin kokemusta huonosta anopista, tosin lapsen osassa. Äitini ja isänäitini eivät olleet moniin vuosiin toistensa kanssa tekemisissä, ja vasta muutaman kuluneen vuoden aikana he ovat kyenneet keskustelemaan sivistyneesti! Muutama vuosi sitten he vielä sivuuttivat toisensa täysin puheessaan. Tosin ajattelen että mummo on suurin syypää koko jutussa, sillä hän ei ilmeisesti koskaan hyväksynyt äitiäni. Voitte arvata millaista tämä oli minun ja sisarusteni kannalta kun äiti ei lähtenyt mukaan mummolle, eikä mummo juuri käynyt meillä. Vasta kun nuorin sisareni (jkoa on nyt 8) syntyi, tilanne alkoi parantua.
Toivon totisesti etten koskaan ole äitini tilanteessa oman anoppini kanssa! Saati sitten jos joskus saan miniän, toivon etten ole kuin mummoni! Mummoni on kyllä ihana ihminen, mutta todella itsepäinen!