Mitä

Päätin ottaa itseä niskasta kiinni tammikuun alusta ja aloittaa uuden ehomman elämän laihempana. Kävin joku aika sitten kehonkoostumusmittauksessa josta sain perusaineenvaihdunnaksi noin 1500 kcal. Olin sitä ennen pitänyt tuollaista 1200-1400 kcal päivässä tavoitteena. Tuon testin jälkeen päätin tiputtaa tuon tavoitteen 1100-1300.
Nyt kun olen syönyt muutaman viikon noita määriä, niin olen huolestunut kun ei ole nälkä, syöminen suorastaan etoo. Yhtä viilipurkkia ei saa kokonaisena alas. Tänään oli pahin päivä: en saanut alas kuin 544 kcal. Ei yksinkertaisesti kykene syömään enempää yökkimättä. Eikä ole nälkä. Eikä pitäisi olla liikunnan puutteesta, koiran kanssa ulkoilua kolme kertaa päivässä ja tänäänkin kaksi tuntia salilla josta siis ehkä tunti aktiivista liikuntaa. Enkä usko että mikään vatsatauti kestäisi näin pitkään ja lievänä.
Onko esim. vlc:llä laihduttajilla ollut samaa? Mietin että jos olen laskenut nuo kcal alakanttiin, vaikka yleensä kai ihmiset tekee juuri toisinpäin? Vitamiineja olen vetänyt nyt purkista urakalla kun ei ole varmaan kauhean terveellistä tämä enää. En haluaisi kuitenkaan nostaa tuota tavoite kcal määrääkään.
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

ihmettä? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu