Neuvokaa viisaammat!
Olen elänyt parisuhteessa kuusi vuotta. Suhde toimii ok, rakastan miestäni, perusasiat kunnossa, syvä molemminpuolinen kiintymys, mutta lopullista sitoutumista ei ole tehty.
Täysin yllättäen olen päätä pahkaa rakastunut ukkomieheen. Mies vaikuttaisi tuntevan samoin tai sitten vedättää minua satanolla. Salaiseen suhteeseen ollaan päädytty ja jokin ratkaisu olisi pakko tehdä, koska en enempää halua loukata muita. Onko mitään järkeä lähteä ihan ok suhteesta, kun mitään takeita ei ukkomiehen ja minun suhteella ole? Pitäisikö minun yrittää unohtaa ja satsata omaan suhteeseeni vai ottaa riski ja ehkä saavuttaa jotain, joka voisi olla elämäni paras asia? Kamalan vaikea tehdä päätöksiä, kun uuden suhteen huuma sekoittaa pään.
Ja kyllä, tiedän että pettäminen on väärin, eli ei kiitos moraalisaarnoja vaan neuvoja, mikäli sellaisia nyt ylipäänsä voi antaa.
Olen elänyt parisuhteessa kuusi vuotta. Suhde toimii ok, rakastan miestäni, perusasiat kunnossa, syvä molemminpuolinen kiintymys, mutta lopullista sitoutumista ei ole tehty.
Täysin yllättäen olen päätä pahkaa rakastunut ukkomieheen. Mies vaikuttaisi tuntevan samoin tai sitten vedättää minua satanolla. Salaiseen suhteeseen ollaan päädytty ja jokin ratkaisu olisi pakko tehdä, koska en enempää halua loukata muita. Onko mitään järkeä lähteä ihan ok suhteesta, kun mitään takeita ei ukkomiehen ja minun suhteella ole? Pitäisikö minun yrittää unohtaa ja satsata omaan suhteeseeni vai ottaa riski ja ehkä saavuttaa jotain, joka voisi olla elämäni paras asia? Kamalan vaikea tehdä päätöksiä, kun uuden suhteen huuma sekoittaa pään.
Ja kyllä, tiedän että pettäminen on väärin, eli ei kiitos moraalisaarnoja vaan neuvoja, mikäli sellaisia nyt ylipäänsä voi antaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse tein samassa tilanteessa näin:
Ensiksi katkaisin suhteen tähän 'salasuhteeseen' eli lopetin sen aika alkumetreillä,
vaikka olinkin rakastunut päättömästi tähän ukkomieheen.
Vaan en saanut muutaman kuukauden aikana miestä mielestäni. Ei jäänyt muuta
vaihtoehtoa kuin erota pitkäaikaisesta ja melko hyvästä suhteesta, koska tiesin,
että en enää rakastanut kumppaniani. Olisi ollut väärin myös häntä kohtaan pitää
yllä jotakin mikä oli jo kadonnut kauan sitten.
Tyytyväinen olen kumpaankin valintaan. Minun on helpompi hengittää, kun olen
ollut itselleni rehellinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
ottaa riskejä. Mutta. Satuitko katsomaan eilistä satuhäät ohjelmaa, jossa kerrottiin mitä pareille nyt kuuluu kolme vuotta häiden jälkeen? Ko ohjelmassa oli pari, jossa mies oli naimisissa, ajautui seksisuhteeseen nuoremman naisen kanssa, erosi, pari meni naimisiin. Avioliitto kesti vuoden ja päättyi siihen, kun mies löysi taas uuden naisen.... Tuli vain mieleen.
Oletko varma, että ukkomies sinut huolisi ja eroaisi vaimostaan? Kyllä ne puhua osaa, taitavia ovat. Olisiko parempi erota nykyisestä miehestä, jota et enää rakasta ja kokeilla elämään ihan yksikseen, ilman ukkomiestä.
Itse olen siinä tilanteessa että olen nainen sinkku ja mies jota olen tapailut naimisissa. Ihastumista on molemmin puolin ja vietetty aika yhdessä on ihanaa.. Koska sitä ei ole päässyt ryvetämään mitkään arjen murheet ja samalla et tiedä toisesta kaikkea niin helppo olla vaan niillä positiivisilla fiiliksillä.
Naimisilla olevalla saattaa painaa kuitenkin vaakakupissa perhe kaikki se yhteinen mikä on ollut toisen kanssa niin sellaisesta lähteminen vie oman aikansa. Lisäksi vaikka mies sanoo että on eroamassa niin tuleeko jossakin vaihessa kuitenkin katumus/epäröinti. Miten sinä itse olekto varma erosta ja siitä saatko oikeata suhdetta tämän uuden miehen kanssa ei voi tietää kuin te kaksi..
Omassa tilanteessa mies on halukas yrittämään perheensä kanssa... Toisalta ymmärrän tilanteen mutta toisaalta tuntu risitiriitaiselta kun itse tuntee toista kohtaa tunteita ja haluaisi olla tämän ihmisen kanssa mutta toisaalta tiesin itse ainakin että näin tässä käy.. mutta järki ja tunteet ..??
Jos joku sanoo että käräytä mies pettämisestä niin en halua sitä tehdä vaikka minulla olisi siihen varmaan mahdollisuus mutta siinäkään tilanteessa ei ole varmasti varmaa että saan miehen itselleni enkä tiedä haluanko häntä sitä kautta itselleni..
Tsemppiä..
ei voi toiselle antaa tällaisessa tilanteessa, koska jokainen tarina on omanlaisensa... Omani voin toki kertoa...
Elin suht hyvässä parisuhteessa, mitään isompia ongelmia ei ollut, no ehkä miehen pieni vilpillisyys. Ei pettänyt minua fyysisesti, mutta jätti välillä joitain asioita kertomatta. Varsinaista "tilausta" sille, että rakastuin pitkäaikaiseen työkaveriini, ei siis ollut... Mutta niin vain kävi ja tunne oli molemminpuolinen. Fyysiseksi emme suhdetta päästäneet, vaan puhalsin tilanteen poikki miettiäkseni, missä mennään...
Toinen mies oli tietysti mielessä, yritin kuitenkin raapia kasaan tunteita omaa miestäni kohtaan ja elää elämää hänen kanssaan eteenpäin. Mikään vain ei ottanut enää sujuakseen ja miehenikin lähti vähän niin kuin omille teilleen esim harrastusreissuissa, joten päädyimme eroon.
Erosta on nyt vuoden verran ja elän toistaiseksi tyytyväisenä yksin. Olemme sittemmin jatkaneet yhteydenpitoa tuon nyt jo entisen työkaverin kanssa, hän miettii asioita tahollaan - enemmän asioita vaakakupissa kuin minulla, kun on lapsia ym. Katsellaan, mitä tästä tulee - vai tuleeko mitään. Miehen varaan en mitään laske, onhan minulla oma elämäni.
sun ei nyt kannata pohtia asiaa vaihtoehtoina 1) pysyt suhteessa tai 2) menet kimppaan tuon ukkomiehen kanssa.
Sä olet nyt hypännyt pari kappaletta yli, joten jos nyt käsittelisit asiaa oikeassa järjestyksessä? Eli haluatko olla nykyisen miehesi kanssa uskollisena vai mielummin sinkkuna. Jos jokatapauksessa koet, että voisit elää itsesi kanssa paremmin yksin kuin nykyisesi kanssa, niin sitten lähdet suhteesta. Sinuna en nyt odottaisi, että ukkomieskin eroaa ja vieläpä sinun kanssasi hynttyyt yhteen pistää. Niin voi käydä, mutta se on sen verran epävarmaa (ihastuksesta huolimatta) että en lähtisi odottamaan sinuna sellaista. Siten sulla ei ole siinä sitä extrariskiä.
Ja kaiken lisäksi, vaikka et miestäsi rakasta, niin olet jakanut hänen kanssaan 6 vuotta yhteistä elämää. Hän on ollut kumppanisi, ollut tukena ja rakastanut sinua ja sinäkin varmasti häntä edes joskus. Eikö hän jo sen perusteella ansaitsisi sen, että mietit nyt suhdettanne ihan aitona parisuhteena etkä kolmen/neljän ( lisää, jos lapsia kuviossa) ihmisen joukkiona?
Onko teillä muuten lapsia? Eli joudutteko jokatapauksessa olemaan tekemisissä ja päädyt yhteishuoltajavanhemmaksi/uusperheelliseksi? Silloin sitä suuremmalla syyllä kannattaa nyt tää pohdinta hoitaa kunnolla ja kunnioittaen (mitään et itse siinä menetä).
Jos se huuma sekoittaa pään, niin leikkaa hänet pois yhtälöstä ja mietti vaihtoehtoja miehesi kanssa tai sinkkuna.
Samassa tilanteessa olen ollut. Erosin miehestäni ja niin erosi tuo minunkin "ukkomies", mutta siihen meni aikaa. Ja voin kertoa, että tuo aika oli elämäni kamalinta aikaa. Mä olin aivan järkyttävän hajalla.
Ukkomiehillä on tapana kusettaa niin paljon kuin jaksavat. Joten mitään takuita ei ole, että tämä sinun ukkomiehesi koskaan tulee lähtemään avioliitostaan. Ja vaikka haluasivatkin lähteä, niin silti entisestä irrottautuminen on vaikeaa.
Ja vaikka minun tapauksessa elämä hymyilee nyt meille (ollaan erottu existä ja asuttu yhdessä useampi vuosi) ja kaikki on mennyt hyvin, niin silti minä en voi suositella sitä kenellekään. Yritä ennemmin jatkaa nykyisesi kanssa. Ja jos se ei vaan ota sujuakseen, niin eroa. Mutta älä laske mitään sen varaan, että ukkomiehesi tulee sun rinnallesi.
Rakkaus voittaa yleensä aina. On se sitten kenen välistä tahansa. Helpommalla pääset, jos se aito rakkaus on sinun ja nykyisesi välissä. Ja jos se on sinun ja ukkomiehen välissä, niin sekin kyllä lopulta voittaa. Mutta älä lähde suin päin tavoittelemaan sitä.