Tulipa tässä mieleen, että onko sitä itsestäkin tullut liian ronkeli, vai voiko sitä edelleen lähes nelikymppisenä asettaa jonkinlaisia (noh tietynlaisia, itselleen "sopivia") vaatimuksia mahdollisesti tapaamalleen ihmiselle?
Olen tässä pari viikkoa tapaillut lähes viiskymppistä miestä (asunut yli 10 v yksin) ja muutamat merkit kyllä "varoittavat" että tämä ei ole se kaikkein joustavin ja kohteliain kaveri..
Yhtenä vaatimattomana esimerkkinä (muitakin olisi, mutta kerron nyt vain tästä tilanteesta) kerron että kaveri kutsui minut luokseen ja 10 minuutin sisään kertoi laittavansa itselleen ruokaa, lämmitti mikroruokaa ja komensi (!) minut pois toiselta sohvalta toiselle (ilmeisesti vakio ruokailupaikka hänelle) ja alkoi syömään, ei kysymystäkään että olisinko minä halunnut syödä tai pahoittelua että ruokaa on vain vähän, vaan alkoi yksin (äänekkäästi!) mussuttamaan ruokaansa.
Minusta tuo oli varsin tökeröä, hänellä olisi hyvin ollut aikaa syödä ennen minun tuloani.. Ihan erillisenä kommenttina voisin vielä lisätä että kaveri ei tunnu tuntevan anteeksi tai kiitos sanaa, minä kuitenkin olen tottunut jonkinlaisiin kohteliaisuussäännöksiin ja nyt ihmettelenkin, että voiko tuollaiset tavat oppia sietämään? Tai kannaatko edes opetella sietämään? Suunnitelmiini ei kuitenkaan kuulu yrittää kouluttaa aikuisesta kaverista mallikelpoista, vaan perusoletuksena olen aina pitänyt edes jonkinlaisia käytöstapoja edellämainittujen seikkojen suhteen.
Olen tässä pari viikkoa tapaillut lähes viiskymppistä miestä (asunut yli 10 v yksin) ja muutamat merkit kyllä "varoittavat" että tämä ei ole se kaikkein joustavin ja kohteliain kaveri..
Yhtenä vaatimattomana esimerkkinä (muitakin olisi, mutta kerron nyt vain tästä tilanteesta) kerron että kaveri kutsui minut luokseen ja 10 minuutin sisään kertoi laittavansa itselleen ruokaa, lämmitti mikroruokaa ja komensi (!) minut pois toiselta sohvalta toiselle (ilmeisesti vakio ruokailupaikka hänelle) ja alkoi syömään, ei kysymystäkään että olisinko minä halunnut syödä tai pahoittelua että ruokaa on vain vähän, vaan alkoi yksin (äänekkäästi!) mussuttamaan ruokaansa.
Minusta tuo oli varsin tökeröä, hänellä olisi hyvin ollut aikaa syödä ennen minun tuloani.. Ihan erillisenä kommenttina voisin vielä lisätä että kaveri ei tunnu tuntevan anteeksi tai kiitos sanaa, minä kuitenkin olen tottunut jonkinlaisiin kohteliaisuussäännöksiin ja nyt ihmettelenkin, että voiko tuollaiset tavat oppia sietämään? Tai kannaatko edes opetella sietämään? Suunnitelmiini ei kuitenkaan kuulu yrittää kouluttaa aikuisesta kaverista mallikelpoista, vaan perusoletuksena olen aina pitänyt edes jonkinlaisia käytöstapoja edellämainittujen seikkojen suhteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kohteliaan nice-guy käytöksen naiset tulkitsevat epävarmuudeksi joka on heille se pahin turn-off.
Tässä iässä ei äijämeiningillä enää pitkälle ratsasteta eikä käytöstavat ole ollenkaan huono meriitti vaan päinvastoin, ehkä jopa edellytys...
Kerroit ettet ole tottunut tuollaisiin tapoihin, eli et kai ole silloin aikaisemmissakaan suhteissa tuollaisia tapoja kokenut, etkä itsekkään kyseisesti toiminut.. Miksi nyt pohdit sitä, onko sinusta tullut liian ronkeli? Ei mielestäni, sillä ei tapojen odottaminen ole ronkeliutta.
Mies luopuu tuollaisista tavoista vain ja ainoastaan silloin, kun hän yrittää tehdä naiseen hyvää vaikutusta. Tavat hiipivät sitten takaisin, kun tunnetaan paremmin, ja etenkin sitten, kun asutaan yhdessä ja/tai ollaan naimisissa eikä nainen ihan vähällä pääse lähtemään.
Kun mies ei yritä edes tässä vaiheessa tehdä sinuun hyvää vaikutusta, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko totut hänen possumaisuuteensa tai sitten häivyt. Minä suosittelen jälkimmäistä, koska olen tehnyt niin itsekin enkä ole katunut yhtään. Mies yritti selittää lukeneensa jostakin, että naiset kyllä oppivat oikein pitämäänkin miestensä "omituisuuksista", mutta ainakin minun kohdallani väite oli ihan väärä.
Niin, itsekin ajattelin että tässä vaiheessa vielä yritetään antaa itsestä hiukan parempi kuva ja tsempataan, mutta jos näin aikaisessa vaiheessa eletään jo niissä omissa pinttyneissä tavoissa eikä edes yritetä joustaa toista miellyttääkseen, niin ehkä on parempi luovuttaa..
Tuohon aikaisempaan kommenttiin sen verran että kun itse olen ollut vuosia sinkkuna (en kuitenkaan asunut yksin) ja nyt kun ajatuksena/toiveena on ollut ehkä löytää intiimimpää seuraa, niin olen kyllä joutunut toteamaan että valikoima tässä iässä alkaa olemaan hiukan kehnonpuoleinen (joo no tuskin minäkään mikään napakymppi olen, mutten itsekään aivan täydellistä oleta löytäväni), tämä kaveri on ollut tähän mennessä ainoa jota olen edes tämän pari viikkoa tapaillut, niin tuli kyllä mieleen että onko omat odotukseni vaan yksinkertaisesti liian korkeat, mutta ehkäpä kuitenkin on ihan oikeutettua/kohtuullista pitää edes jotain rajaa, koska se on selvä että tämä kaveri ei tapojaan myöhemmin muuta, eli joko hyväksyn, tai etsin muuta.. tai olen sitten yksin..
poistunut ovesta ulos heti. Jos joku kutsuu minut luokseen, niin ilman muuta hän tekee ruuan ja tarjoaa sitä minullekin, tai vie sitten ulos syömään. Jos mies ei edes ymmärrä tehneensä mitää hassua, niin onhan sän solsiaalisesti täysin kyvytön.
Juuri tämän tapaisista syistä johtuen katselen ja haikailen vain itseäni nuorempien perään. En kestä enkä käsitä junttiukkoja enkä äijänrähjäkkeitä.
Samanlaisia löydät jokaisesta ikäluokasta, fiksu ihminen ei käyttäydy tuolla tapaa edes 90 vuotiaana, saatika syö sohvalla.
Juntteja tai yksinkertaisia tunneälyltään ei voi opettaa, törmäät taas johonkin toiseen älyttömään toimitatapaan, jos yhden pystyt karsimaan. Neuvo: nosta kytkintä ja häivy.
Naisissa törmää suttuisuuteen, ei pestä käsiä ennen ruoanlaittoa jne, vaikka olisi tehty ennen sitä mitä tahansa, ei aikuisille kannata mitään alkaa opettamaan, parempi häipyä.