Tilanne on siis tämä. Olen 21 -vuotias nainen enkä oo koskaan seurustellu. Se ei sinänsä oo mikään älyttömän suuri ongelma kun olen kuitenkin viihtynyt ihan hyvin yksin eikä mulla oo mitään pakottavaa tarvetta (ainakaan vielä, kohta ehkä voi ollakki :D) hankkia miestä rinnalleni. Kuitenkin tunnen itseni välillä jotenkin vajaaksi, omituiseksi ja erikoiseksi tän asian vuoksi. Mua alkaa ahistaan kun ihmiset ympärillä puhuu häistä, omista poikaystävistään, suhteista ym.. Itelläni asiaan ei ole yleensä mitään sanottavaa ja tunnen jääväni porukasta ulkopuoliseksi. En yleensä mainostakaan tätä ikisinkkuuttani muille eikä ihmiset yleensä ala siitä tivaamaankaan, luojan kiitos. Onneksi minulla on hyvä lapsuuden aikainen samassa tilanteessa oleva ystävä, jonka kans voidaan sitten yhdessä voivotella..
Syy seurustelemattomuuteeni on varmaankin suurimmaksi osaksi itsessäni. Mistähän sitä alottais? Suurin syy on ehkä se, että en ole kovinkaan hyvin päässyt tutustumaan vastakkaisen sukupuolen edustajiin. En tykkää notkua baareissa, opiskelualani on kaikkea muuta kuin miesvaltainen enkä harrastukseni parissakaan näe miehiä. Oon aika hitaasti lämpenevä, ja haluan tutustua ihmiseen kunnolla ennen ku ryntään mihinkään. En oo myöskään kiinnostunu yhden yön jutuista vaan haluaisin löytää pitkäaikaisen kumppanin, jonka kanssa vois sitten mahdollisesti perustaa perheenkin.
Jonkun verran miehet on mua lähestyny, aika tökeröilläkin tavoilla mm. "mennääks panee? - tai jollain muulla ihme kännisillä örinöillä. Näitä ehdotuksia on riittänyt vaikka en baareissa pyörikään. Mulla ainakin kiinnostus laskee heti nollaan, jos saan tietää että mies on kiinnostunu pelkästään seksistä eikä välitä tutustua muhun muuten ollenkaan. Yksi ventovieraalta, suht. samanikäiseltä, fiksunoloiselta, selvinpäin olevalta mieheltä saamani kahville pyytämisehdotus on jäänyt mieleeni, mutta minä tyhmä kieltäydyin kohteliaasti. En kyllä välillä tajua itseäni, eihän mulla ois mitään menetettävääkään ollu. Netissä otin yhteyttä yhteen sopivan oloiselta vaikuttavaan kandidaattiin ja meillä tuntuikin synkkaavan ihan hyvin, mutta sitten ihan yhtäkkiä mies lopetti viestittelyn eikä viitsinyt edes minulle kertoa syytä. Olen ollut muutaman muunkin kerran todella ihastunut ja huomannut miehenkin puolelta kiinnostusta mutta juttu on jotenkin kuivunut kokoon kun kumpikaan ei ole ottanut ensimmäistä askelta. Sitten on saattanut käydä niin että ajaudumme erilleen emmekä näe enää.
Oon myös vähän arka miesten seurassa ja hiljainen isommassa porukassa, mikä myös varmasti vähän hidastaa miehiin tai yleensäkin ihmisiin tutustumista. Minun on vaikea päästää ihmisiä lähelle ja takaraivossa jyskyttää monesti "kelpaankohan sittenkään". En välttämättä uskalla olla täysin oma itseni ihmisten kanssa, joita en tunne vielä kunnolla. Kauhean nirso en tietääkseni miesten suhteen ole. Haluan vain löytää itselleni sopivan miehen. Olen ihastunut hyvin erilaisiin miehiin ja kasonut sormien läpi joitakin asioita, koska mies on vaikuttanut muuten niin täydelliseltä. Tuntuu että paineet miehen löytämiseen vaan kasvaa mitä vanhemmaksi tulee. Nuorempana pystyi tuudittautumaan siihen että kyllä se oikea vielä vastaan kävelee. Nyt on alkanut havahtua siihen että samanikäiset miehet ympärillä alkavat jo pariutua ja yhä pienempi joukko jää jäljelle miehiä, joista tulevan kumppanin vois valkata.
Syy seurustelemattomuuteeni on varmaankin suurimmaksi osaksi itsessäni. Mistähän sitä alottais? Suurin syy on ehkä se, että en ole kovinkaan hyvin päässyt tutustumaan vastakkaisen sukupuolen edustajiin. En tykkää notkua baareissa, opiskelualani on kaikkea muuta kuin miesvaltainen enkä harrastukseni parissakaan näe miehiä. Oon aika hitaasti lämpenevä, ja haluan tutustua ihmiseen kunnolla ennen ku ryntään mihinkään. En oo myöskään kiinnostunu yhden yön jutuista vaan haluaisin löytää pitkäaikaisen kumppanin, jonka kanssa vois sitten mahdollisesti perustaa perheenkin.
Jonkun verran miehet on mua lähestyny, aika tökeröilläkin tavoilla mm. "mennääks panee? - tai jollain muulla ihme kännisillä örinöillä. Näitä ehdotuksia on riittänyt vaikka en baareissa pyörikään. Mulla ainakin kiinnostus laskee heti nollaan, jos saan tietää että mies on kiinnostunu pelkästään seksistä eikä välitä tutustua muhun muuten ollenkaan. Yksi ventovieraalta, suht. samanikäiseltä, fiksunoloiselta, selvinpäin olevalta mieheltä saamani kahville pyytämisehdotus on jäänyt mieleeni, mutta minä tyhmä kieltäydyin kohteliaasti. En kyllä välillä tajua itseäni, eihän mulla ois mitään menetettävääkään ollu. Netissä otin yhteyttä yhteen sopivan oloiselta vaikuttavaan kandidaattiin ja meillä tuntuikin synkkaavan ihan hyvin, mutta sitten ihan yhtäkkiä mies lopetti viestittelyn eikä viitsinyt edes minulle kertoa syytä. Olen ollut muutaman muunkin kerran todella ihastunut ja huomannut miehenkin puolelta kiinnostusta mutta juttu on jotenkin kuivunut kokoon kun kumpikaan ei ole ottanut ensimmäistä askelta. Sitten on saattanut käydä niin että ajaudumme erilleen emmekä näe enää.
Oon myös vähän arka miesten seurassa ja hiljainen isommassa porukassa, mikä myös varmasti vähän hidastaa miehiin tai yleensäkin ihmisiin tutustumista. Minun on vaikea päästää ihmisiä lähelle ja takaraivossa jyskyttää monesti "kelpaankohan sittenkään". En välttämättä uskalla olla täysin oma itseni ihmisten kanssa, joita en tunne vielä kunnolla. Kauhean nirso en tietääkseni miesten suhteen ole. Haluan vain löytää itselleni sopivan miehen. Olen ihastunut hyvin erilaisiin miehiin ja kasonut sormien läpi joitakin asioita, koska mies on vaikuttanut muuten niin täydelliseltä. Tuntuu että paineet miehen löytämiseen vaan kasvaa mitä vanhemmaksi tulee. Nuorempana pystyi tuudittautumaan siihen että kyllä se oikea vielä vastaan kävelee. Nyt on alkanut havahtua siihen että samanikäiset miehet ympärillä alkavat jo pariutua ja yhä pienempi joukko jää jäljelle miehiä, joista tulevan kumppanin vois valkata.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kaikki miehet haluu panna, toiset vaan sanoo sen hienommin tai jättää sanomatta :D ei sen takii kannata ottaa paineita kun muutki seurustelee
En usko että olemme ainoita tämän ikäisiä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet.
Tosiaan sitä on itsekin havahtunut hieman, kun monet kavereista ovat jo kihloissa ja muutamalla hassulla on jopa lapsia jo, että onko tässä itse nyt peli ikään kuin menetetty. En ole koskaan mitään "etsintää" pitänyt käynnissä, vaan olen luottanut joskus sattuman avulla kohtaavani jonkun. Ei ole kyllä rehellisesti sanottuna kuin yksi tyttö/nainen kolahtanutkaan koko elämäni aikana ja hänenkää suhteen en velliperseenä koskaan saanut mitään aloitetta tehtyä... Vihaan baari- ja yökerhokulttuuria ja yleensä pumppaankin rautaa viikonloppuisin baarissa notkumisen asemesta, mikä ei valitettavasti auta tapaamaan kiinnostavia vastakkaisen sukupuolen edustajia - ainakaan omalla salillani. Koulunkin kaikki tapahtumat tuntuvat pyörivän kaljan ja sidukan ympärillä, muutenkin jotenkin vihaan, kun porukka örveltää jossain kadulla haalareissa.
Eipä ole minullakaan kuitenkaan mitään pakottavaa tarvetta suhteeseen, sillä en halua sellaiseen alkaa vain sen itsensä vuoksi. Haluan rakastua ja jos en koskaan rakastu, en sitten suhdetta aloita. Tuo on tietysti totta, että mitä enemmän aikaa menee, sitä vaikeammaksi "sen oiken" löytäminen (todennäköisesti) muodostuu. Vaikuttaa vaan niin sattumankaupalta tämä "parisuhdepeli", että annan itse vain onnen joko ohjata minulle jonkun tai sitten elän yksin elämäni loppuun. Muutenkin aika mahdottoman oloista tämä seurustelu: ensin pitäisi tavata henkilö, johon ihastuu. Sitten pitäisi uskaltaa pyytää häntä treffeille. Sen jälkeen kyseisen henkilön pitäisi vielä ihastua sinuun... Mutta no stress.
T.
M 21v.
"En ole koskaan mitään "etsintää" pitänyt käynnissä, vaan olen luottanut joskus sattuman avulla kohtaavani jonkun." Näin olen minäkin toiminut. Ehkä se on parempikin niin. Jos koittaa epätoivoisesti ja pakolla löytää jonkun niin harvemmin se lopputulos on kumpaakin osapuolta miellyttävä. Harvemmin myöskään toinen ihminen kiinostuu epätoivoisesta, itsesäälissä rypevästä, "nyt on pakko löytää joku" -sinkusta, joka haluaa suhteeseen vaan sen itsensä vuoksi.
Jännä miten sitä joskus teininä ajatteli, että 21 -vuotiaana on jo niin kauhean aikuinen ja varmasti jo naimisissakin. Että ei ihan osunu nappiin mun kuvitelmat! :) Ei mua silleen vielä tämä sinkkuus häiritse, mutta sellanen vähän kauhistuttaa että pitäs elää yksin koko loppu elämä. Mutta joo, turha sitä on tuollaisia murehtia vielä. Sitäpaitsi eihän se parisuhteessa eläminenkään aina niin auvoista ole. Pitää nyt nauttia näistä sinkkuuden hyvistä puolista vielä kun ehtii :)
SInkkuuden hyvät (= parhaimmat?) puolethan loppuvat viimeistään silloin, kun lähipiirissä kaikki muut ovat avioituneet tai perustaneet perheen. Ai että sitä ihanuutta, kun kaveri ei vastaakaan puhelimeen joka kerta kun soittaa. Saatika että yhdessä voisi jotain tehdä, kun "me ollaan tänään Hennan kanssa kahestaan" tai muuta vastaavaa :D
"Ei mua silleen vielä tämä sinkkuus häiritse, mutta sellanen vähän kauhistuttaa että pitäs elää yksin koko loppu elämä."
Nyt kun ton pitkästä aikaa näki niin...huoh...tosi kuin vesi. Mä en onneksi osaa kauhistua, kun on jo jotain koettu, niin tietää sen olevan mahdollista uudestaankin. Mutta ei ois mukavaa olla sinäänsä yksin, rikkinäisenä koko lopun elämää.
"SInkkuuden hyvät (= parhaimmat?) puolethan loppuvat viimeistään silloin, kun lähipiirissä kaikki muut ovat avioituneet tai perustaneet perheen." Älä nyt masenna mua ku sain hyvin psyykattua itteni :D Vaikka tottahan tuo taitaa olla. Itselläni on onneksi vielä niitä sinkkukavereitakin jäljellä. Enkä jaksa nyt kehittää tästä mitään ongelmaa itselleni tai surkutella tätä asiaa etukäteen ku siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä eikä sitä yhtään tiedä mitä tulevaisuus tullessaan. Tilanteet voi kuitenkin vaihtua niin äkkiä. Eihän se oo kuin yks kaunis hetki ku tapaa jonkun sopivan tyypin ja sitten alkaakin tapahtua. Kymmenen vuoden päästä jos oon yhä samassa tilanteessa niin sitte saatan jo vähän huolestuakin...
Itsellä oli täysin sama tilanne aina 25 vuotiaaksi saakka, sitten onnistuin löytämään netistä yhtä kokemattoman miehen jonka kanssa tulimme ihan hyvin juttuun. Pistimme sitten pystyyn "harjoittelusuhteen", josta sittemmin kehittyi ihan oikea pari vuotta kestänyt suhde.
Kyllä siinä oli molemmilla paljon opittavaa, mutta se oma kokemattomuus ja mokailu ei pelottanut enää niin kauheasti kun tiesi sen toisenkin olevan yhtä kokematon ja tekevän myös yhtä pahoja virheitä.
ihanalta :) Tuo varmasti hälventää sitä omaakin epävarmuutta kun molemmat ovat kokemattomia. Minä ainakin jotenkin tunnen hyvin itsevarmojen, kokeneitten ja sellasten pelimiestyyppisten miesten seurassa itseni vieläkin epävarmemmaksi. Tulee myös sellainen olo että toinen varmaan aattelee että oon aivan nössö eikä tavallaan pysty olemaan aivan oma itsensä.
Voin kertoa omasta kokemuksestani, että kyllä meitä vähän rauhallisempiakin kundeja, jotka eivät ramppaa joka viikonloppu baareissa, sentään jonkun verran siellä liikkuu. Itsekin kävin tänään, mutta en kyllä päässyt kenenkään naisen kanssa puheisiin, kun en keksinyt mitään sopivaa puheenaihetta. Meidät tunnistaakin yleensä siitä, että emme tule herkästi lataamaan niitä rohkeampia kommentteja, vaan katselemme kauempaa kiinnostuneena josko teidän taholta tulisi joku mukava sana tai jotain muuta kunnolla rohkaisevaa merkkiä siitä, että kannattaisi ottaa illan pilaavien pakkien riski. Tosin noita lähetäänks-juttujakin on tullut pari kertaa testattua, kun kaverit, joilla käy flaksi tuntuvat sillä tyylillä menestyvän. Mutta vaatii ilmeisesti tosi komean ja itsevarman kaverin, ennen kuin se toimii, koska ei noista minulle ole mitään positiivista seurannut. Itselläni olisi kuitenkin loppupeleissä aika kovat odotukset sen suhteen, että jos kerran seurustelemaan rupeaa, niin se tapahtuu sitten sillä asenteella että kumpikin satsaisi siihen oikeasti täysillä eikä mitään "vaihdetaan parempaan kun eteen tulee"-meininkiä.
Ensin ajattelin, että onkohan tämä sellainen tavanomainen surkuttelu-ketju, mutta kun kolmen ensimmäisen viestin jälkeen huomasin kaikissa jotain yhteistä niin...hmm...nyt en enää tiedä :D
"Netissä otin yhteyttä yhteen sopivan oloiselta vaikuttavaan kandidaattiin ja meillä tuntuikin synkkaavan ihan hyvin, mutta sitten ihan yhtäkkiä mies lopetti viestittelyn eikä viitsinyt edes minulle kertoa syytä."
Tästä ei täällä varmaankaan kannata sanoa mitään. Otan osaa, koska tuo on kuulemani mukaan yleistä.
Mulle tuli mieleen, että nii'in, jos ei ole arjessa kosketuksissa toisen sukupuolen kanssa kuin korkeintaan television välityksellä, niin mitäs sille voisi tehdä...
Baarit nyt ovat hyviä paikkoja. Monestakin syystä. Sille ei kai voi mitään, jos ei sellaisista neutraaleista paikoista välitä. Kuten itse mainitsit, niin kahvilat ovat myös hyviä. Vaikkakin niissä yleensä tunnutaan käyvän omien sosiaalisten ympyröiden välisissä "tapaamisissa". Harrastustoiminta olisi itselle varmaankin varteenotettavin vaihtoehto, nyt kun en enää ole koulussa. Harrastamisessa on heti jokin yhteinen tekijä, josta voisi kipinöidä vaikka mitä.
Mutta jos haluaisit jotain hankalampaa yrittää (voi myös auttaa arkuuteen/ujouteen), niin kaikenlaiset jonot toimivat. Jos käyt esimerkiksi elokuvissa, niin paikanpäällä on todennäköisesti muitakin ihmisiä jotka ovat menossa samaan näytökseen kuin sinäkin. Siinä aulassa on mahdollista luoda kontaktia toisiin, kun kaikki kuitenkin ovat menossa katsomaan samaa leffaa jne.
Öh, huonoja esimerkkejä, mutta parempaan en pystynyt, anteeksi.
"Ensin ajattelin, että onkohan tämä sellainen tavanomainen surkuttelu-ketju, mutta kun kolmen ensimmäisen viestin jälkeen huomasin kaikissa jotain yhteistä niin...hmm...nyt en enää tiedä :D" Niin eiks vaan ookki harvinaisen täysjärkiset ihmiset vastaillu mun alotukseen. Ei oo mitään surkuttelua, marmattamista tai kieroilua vastauksissa.
"Kuten itse mainitsit, niin kahvilat ovat myös hyviä." Itse asiassa en tavannut tätä miestä kahvilassa vaan hän pysäytti minut kadulla ja pyysi kahville. Mutta kahvilat vois olla kai ihan hyviä. Itselläni yleensä vaan on joku kaveri mukana kun kahvilassa käyn, eikä siinä tule pahemmin vieraisiin tutustuttua kun on jo valmiiksi seuraa. Mulla on myös aika korkea kynnys lähteä ventovieraille juttelemaan. Tän vuoksi just jonku yhteisen harrastuksen kautta ois mukava tutustua, niin oppis tuntemaan silleen pikkuhiljaa.
Junatki vois olla ihan varteenotettava vaihtoehto tuossa miehiin tutustumisessa. Varsinkin jos viereiselle paikalle sattuis istumaan joku mielenkiintoinen tyyppi, niin ei siinä varmaan jaksais monta tuntia ihan tuppisuuna istua. Itse kuljen melko paljon junalla aika paljon pitkiäkin matkoja ja onhan siellä jonkinverran tullut ihmisten kanssa juteltua. Mitään poikaystävä -ehdokasta sieltä ei oo kuitenkaan koskaan löytyny.
No ei kyllä ole ollut surkuttelua, tai marmattamista. Hyvä niin.
"Itse asiassa en tavannut tätä miestä kahvilassa vaan hän pysäytti minut kadulla ja pyysi kahville."
Saisi tapahtua mullekin, en usko että laittaisin pahitteeksi.
Niinh...se on kyllä totta, ettei sitä katso oikein ympärilleen "sillä silmällä" jos on kaverin kanssa kahvilassa yms.
Tää kaikki taitaa mun kohdalla konkretisoitua aika mukavasti. Mulla meni hermot joskus viime keväänä, kun kavereiden kanssa oli niin jumalattoman vaikeaa sopia mitään tai lähteä käymään missään, että lähdin yksin. Ei sillä, kyllä mä tykkään käydä ihmisten ilmoilla ihan itekseni, se tuntuu jotenkin paremmalta kuin samojen kavereiden kanssa samoissa paikoissa kiertely.
Sitten joskus voi tapahtua niitä ihmeitä, että yhteisen tutun kautta tutustuu johonkin muuten tuntemattomaan tyttöön/naiseen.
Toi on muuten tosi hyvä, tai ainakin mä voin uskoa niin. Siis että junissa tutustuu hyvin ihmisiin. Mä matkustan niin lyhyitä matkoja, ettei niissä oikein muuten ehdi sen suuremmin sanailemaan, ellei samaan paikkaan olla matkalla ;)
"Saisi tapahtua mullekin, en usko että laittaisin pahitteeksi." Joo no harvemminpa sitä tuollasta tapahtuu (ja minä missasin senki kerran), jos koskaan. Olin kai vaan niin ällistyny koko tapahtumasta, että en osannu ku kieltäytyä. "Toi on muuten tosi hyvä, tai ainakin mä voin uskoa niin. Siis että junissa tutustuu hyvin ihmisiin." Niinpä. Mutta on niissä huonotkin puolensa, jos sattuu törmäämäähän johonkin todella omituiseen tai liian tuttavalliseen tyyppiin niin sitä ei sitte pääse mihinkään pakoon...
Liiallinen yksinään tekeminen kyllä määrittää sut aika pitkälle. Mitä useammin sut nähdään tekemässä jotain tietynlaista asiaa yksin, tai tietyssä paikassa, niin sut leimataan. Näin niin sinkkuudesta.
Itse siis olen seurustellut. Tasan kaksi kertaa, molemmat ihan kunnolla ja vakavasti. Niin tuotah...tuohon ylempään viitaten: Viimeisin eksäni ei jotenkin liikkunut paljoakaan mun kanssa tuolla "ihmisten ilmoilla", tuli vain mieleen, että oonko mä vaikuttanut mitenkään siltä, että oisin edes seurustellut. Eihän se tietenkään jokaista tuntematonta ihmistä kiinnosta, mutta kun kaikenlaisia tuttuja on niin paljon, että joku kuitenkin näkee ja tekee päätöksiä. Sitten jokainen kerta, kun juttelen jonkun tuntemattoman kanssa, on joku suurikin raportoinnin aihe.
Mä vihaan omaehtoista sinkkuutta, koska se ei anna loppujen lopuksi niin paljon kuin sen arvoista on.
Jossain vaiheessa taisi mennä sivuraiteille, mutta se johtuu siitä, että sä kirjoitit niin hyvin etten vain yksinkertaisesti enää keksinyt parempaa sanottavaa aiheesta :D
Anteeksi.
No eipä tuo haittaa vaikka sivuraiteille vähän eksyykin. Ei oo turhan "virallinen" tää keskustelu :)
Toivottavasti et kuulu niihin neitoihin, joihin olen itse ihastunut. Nimittäin olen jostain sattuman kaupasta ihastunut aikanaan kolmeen eri neitoon joilla ei ollut kokemusta seurustelusta, kyseessä oli 18, 19 ja 18 vuotiaat, itse olin tuolloin 20 vuotta. Ihastumisen jälkeen ja lämpimien sanojen suhde lähti alkuun jokaisen tapauksessa hyvin, kuitenkin kahden naisen kanssa molemmat olivat sitten eräänä päivänä tavanneet paremman puoliskon itselleen ja ilmoittivat siitä minulle. (olin kuulemma antanut rohkeutta heille että joku voi jopa pitää heistä ja saaneet tuntumaa..) Viimeisimmän tapauksen kanssa neito ei ollut vielä valmis seurustelemaan mikä oli suuri pettymys. Minkä takia tälläisiä naisia pitää olla, kun he eivät olleet omaan silmääni edes mitää pleijereitä.
Joo, no eipä kuulosta tutulta nuo tarinat. Että en oo kyllä ollut yksikään nuista tytöistä, joihin oot ollu ihastunut.
kantsisko keskittyy tyttöihin jotka jo alkujaan ajattee, ett joku voi pitää heistä, tai haluavat seurustella. ei potilaatkaa koko ikäänsä sairaalas vietä.