Olen 29-vuotias nainen, nyt sinkkuna viimeiset 2,5 vuotta. Sinkkuna olen ollut nyt 2,5 vuotta.
Ihmettelen, onko oikeasti olemassa mukavia, kunnollisia miehiä, jotka eivät halua lapsia? Olen elämäni aikana tavannut vain miehiä, jotka haluavat lapsia ja perheen. Kun itse sanon, etten tahdo lapsia, suhde loppuu samantien. Niissä muutamassa pitemmässä suhteessa, joissa olen ollut, on tämä juttu ollut aluksi ok, kunnes toinen osapuoli on tajunnut, että olenkin tosissani, enkä muuta mieltäni asiasta. Ovatko kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat miehet renttuja, joiden kanssa en muutenkaan pystyisi olemaan?
Olen väsynyt parisuhteessa tappelemaan tästä asiasta, ja täysin rikki siksi, koska minut hylätän sen vuoksi, etten halua lapsia. Eikö kaksi ihmistä voi olla perhe, emmekö voisi olla onnellisia vain kahdelleen? Enkö riitä naisena, vaikka en halua olla kenenkään äiti? Vai pitäisikö minun vain luopua toivosta löytää rinnalleni mies, jonka kanssa jakaa elämäni?
Ihmettelen, onko oikeasti olemassa mukavia, kunnollisia miehiä, jotka eivät halua lapsia? Olen elämäni aikana tavannut vain miehiä, jotka haluavat lapsia ja perheen. Kun itse sanon, etten tahdo lapsia, suhde loppuu samantien. Niissä muutamassa pitemmässä suhteessa, joissa olen ollut, on tämä juttu ollut aluksi ok, kunnes toinen osapuoli on tajunnut, että olenkin tosissani, enkä muuta mieltäni asiasta. Ovatko kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat miehet renttuja, joiden kanssa en muutenkaan pystyisi olemaan?
Olen väsynyt parisuhteessa tappelemaan tästä asiasta, ja täysin rikki siksi, koska minut hylätän sen vuoksi, etten halua lapsia. Eikö kaksi ihmistä voi olla perhe, emmekö voisi olla onnellisia vain kahdelleen? Enkö riitä naisena, vaikka en halua olla kenenkään äiti? Vai pitäisikö minun vain luopua toivosta löytää rinnalleni mies, jonka kanssa jakaa elämäni?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minun kokemukseni on, että nekin naiset, jotka ovat jossain vaiheessa sanoneet, etteivät halua lapsia, kuitenkin mahdollisuuksiensa viime metreilllä kääntävät kelkkansa. Se lienee kuitenkin aika harvinaista. Varmasti jokunen samanlainen mieskin löytyy.
Itse olen niillä linjoilla, että lapsia voisin harkita vasta, jos suhde on todella, todella vahvalla pohjalla eli vuosikymmeniä kestävää matskua. En väitä, että kaikki olisivat samanlaisia.
Haluatko kertoa, miksi lasten saaminen on sinusta niin poissuljettu ajatus?
Noh, minä olen mies joka haluaa lapsia joskus tulevaisuudessa, mutta minulla ei ole siihen mitään kiirettä. Lisäksi minulla ei ole mitään sellaisia naisia vastaan, jotka eivät lapsia halua. Mikä sitä tietää vaikka jomman kumman mieli muuttuisi. Tai vaikkei muuttuisikaan, niin en katso että eroon päättynyt suhde olisi mitenkään välttämättä huono suhde.
No jos sinä tiedät jo nyt että haluat itse lapsia tulevaisuudessa, niin eihän sinun silloin kannata vakavaa suhdetta alkaa muodostamaan sellaisen naisen kanssa, joka sanoo ettei halua lapsia koskaan. Ennemmin sellaisen naisen kanssa, joka sanoo että ehkä haluaa niitä myöhemmin, kuten sinäkin.
Onhan se totta että mieli voi muuttua, mutta eihän se välttämättä muutu. Monesti näyttää käyvän niin että vaikka toinen selkeästi sanoo jo suhteen alussa ettei niitä lapsia sitten halua, niin toinen olettaa että kyllä se sitten myöhemmin mielensä muuttaa. Miksi muuttaisi? Eikö ihmisellä olekaan oikeutta itse päättää haluaako lapsia? Sitten kun toinen alkaa niitä lapsia haluamaan, niin aletaan painostamaan ja syyllistämään toista, kun hän ei niitä lapsia halua vieläkään. Siis vaikka toinen sanoi ettei lapsia halua, niin häntä syyllistetään siitä.
Tämän vuoksi tulevaisuudessa lapsia haluavan ei kannata alkaa vakavaan suhteeseen sellaisen kanssa joka ei lapsia halua, tai sitten ei ainakaan ole mitään oikeutta syyllistää toista asiasta. Ja onhan se aika julmaa ensin elää vuosia vakavassa suhteessa toisen kanssa ja sitten hylätä toinen vain siksi että hän ei halua lapsia ja itse haluaa. Eikö tuon asian voisi selvittää heti aluksi, eikä valehdella toiselle että se on ihan ok, jos ei kerran ole? Ei sillä toisella ole mitään velvollisuutta muuttaa mieltään.
No tuota jaa! Minä en kyllä välttämättä näe mitään tuollaisia ongelmia, ellei niitä mene itse kehittämään.
Kuten sanoit, voihan sitä heti alkuun selvittää asian, ja mitään velvollisuutta mielenmuutokseen ei ole ellei sellaista vasiten keksi (mikä taas on aika varma tapa pysäyttää kaikki mahdollinen kehitys sen ajatuksen suhteen, koska koettua pakkoa vastaan kehittyy aina alitajuinen vastavoima, sitä on ihmisyys.)
Kyllähän sitten voi olla että suhde päättyy esim tuon lapsijutun vuoksi, mutta en menisi käyttämään sanaa "hylätä", jos ja kun aikuisten ihmisten välisestä suhteesta on kysymys. Ei siinä kummankaan maailma kaadu eikä sitä yhdessä vietettyä aikaa mitenkään jälkikäteen menetä.
Tässä elämässä ei kuitenkaan hirveästi pääse kumppanin ominaisuuksia valitsemaan tai poimimaan ehdokkaita jostain ihmiskasasta päältä, joten jos jonkun kanssa synkkaa hyvin, niin parempi sitten hengata tyytyväisenä vaikka jotain maailmankatsomuksen eroja olisikin. Voihan sitten olla että joskus löytyy joku joka on itselle parempi, tai voi olla että se toinen löytää jonkun muun. Ei siihen kenenkään elämä pääty.
Samanikäinen mies ja en välttämättä tahdo lapsia ellei se toinen halua. Joskus aattelin ettei se perhe haittaisi ainakaan mutta nykyään en välitä ajatuksesta. Sen takia lapseton sinkkunainen kiinnostaa joka ei myöskään tahdo lapsia.
Joten eiköhän tuollaisia miehiä löydy muitakin.
Tosin sinkkuna olen ollut pitempään kuin sinä ja huomannut että ikäiseni naiset etsivät rinnalleen jotain ns. supermiestä. Silloin se taitaa olla joku perhettä haluavan ja renttumiehen yhdistelmä joka ei saa olla liian turvallinen vaan sellainen särmikäs seikkailija joka pitää vain hauskaa.
Tahtoisin itse löytää naisen joka tahtoo vakaan ja vakavan suhteen ilman lapsia. Mutta ei tällaisia ole paljon liikenteessä ellei heillä ole ylimaalliset odotukset mieheltä.
"Olen väsynyt parisuhteessa tappelemaan tästä asiasta, ja täysin rikki siksi, koska minut hylätän sen vuoksi, etten halua lapsia."
Aina ei voi voittaa, joten tyydy osaasi....
tietää enempi asioita/perusteluja miksi olet päätynyt tähän lopputulokseen?
Minkä ihmeen takia vaaditte aloittajalta perusteluja??? Miksi muka pitää perustella sitä, ettei halua lapsia??
Oletteko koskaan tulleet kysyneeksi perusteluja niiltä naisilta, jotka haluavat lapsia??!! Kysynpä vaan.
Olen aloittaja, kanssasi samoilla linjoilla. En halua lapsia, en ole koskaan halunnutkaan. En ole ikinä haaveillut punaisesta tuvasta, neljästä lapsesta ja koirasta. En haaveile äitinä olemista, vauvajutuista, kasvattamisesta. oikeastaan ajatus näistä asioista on luotaantyöntävä. Mua ärsyttää kaikki telkkarin vauvaohjelmat, reissussa lasten kanssa, äiti sitä, äiti tätä... AAARRGGH!! Vielä enemmän ärsyttää se, että kaikki luulevat naisten olevan kiinnostuneita lapsista. Tuttavat saavat lapsia, ja ovat koko ajan tunkemassa niitä sun syliin. Ei kiitos.
Haaveilen työstä, urasta, aina vain paremmista työtehtävistä. Haaveilen rakkaudesta, miehestä, kahden hengen perheestä.
Haluaisin uskoa siihen, että miestä ei kaltaisemme nainen haittaa. Mutta haittaa se. Viimeistään 40 ikävuoden jälkeen mies toteaa, että kaikki on nähty ja tehty, on ura ja rahaa. Nyt halutaan lapsia.
Perusteluja kaipaaville: ei ole mitään perusteltavaa! En tiedä, miksi en halua lapsia. Se on kai biologiaa. Miksi joku ei halua asuntolainaa tai koiraa? En tiedä, joku ei vaan halua.
Vauvat ja lapset ei ole jokaisen juttu. Enemmänkin pitäisi kysyä perusteluja alkkiksilta, narkkareilta, lastensa pahoinpitelijöiltä miksi he ovat hankkineet lapsia?? En voisi ikinä miehen takia ruveta tehtailemaan lapsia, ajatus inhottaa.
Mulla on myös sairaus, joka on vahingoittanut munasarjoja. Ennen sairauden selviämistä olin vakavasti harkinnut sterilisaatiota. Sairauden takia lapsen saanti olisi vaikeaa, vaatisi lisää leikkauksia ja hedelmöityshoitoja. No, kun kuulin sairaudestani, ainakin hoitojen suhteen päätös oli helppo. Kun en halua lapsia, niin munasarjat ja kohtu tullaan luultavasti poistamaan osana sairauden ja kivun hoitoa ihan lähivuosina.
Jos olen muutenkin miesten mielestä epäkelpo nainen, kun en halua lapsia, mitäköhän musta ajatellaan sitten, kun kerron joskus, että multa on poistettu ne värkit, jotka lapsen saantiin tarvitaan.
Omasta mielestäni en ole epäkelpo. Haluan hyvän koulutuksen (KTM tavoitteena), menestyksekkään uran, 2-henkisen perheen (minä ja mies) ja paljon rakkautta. Rakkaus voi pysyä vahvana miehen ja naisen välillä ilman, että ensimmäisiä rakkausryppyjä koitetaan paikata iltatähdellä.
Haluan antaa rakkautta, olla tukena ylä- ja alamäissä, haluan yhteisiä ja omia harrastuksia, yhteisiä kokemuksia, yhteistä elämää. Lapsi ei kuuluu näihin haaveisiin. En edes ajattele lapsia muuta kuin silloin, kun joku kysyy: miksi et halua? Tai kun kerron sairaudestani, joku sanoo, että voithan sä aina adoptoida.
Ei ei ei! Ja ei!
Aloittaja, olen ymmärtänyt, että lapsettomat parisuhteet ovat yleistyneet, ainakin meillä täällä pk-seudulla. Ihmiset ovat huomanneet, että elämä voi olla rikasta ja antoisaa ilman lapsiakin. Arvostan näitä 2-henkisiä perheitä, jotka uskaltavat irrottautua niistä normeista, joilla on myös aivopesty nämä kyselijät, jotka vielä 2000-luvulla kysyy, miksi et halua lapsia?
Nuori ja itsenäinen nainen, 28 v. (lähempänä 29:ää), pk-seutu
ps. Rakastan siskoni pieniä tyttöjä.
Ja minä kun aina kuvittelin että miehet on niitä jotka ei lapsia halua :) Näemmä voi olla toisinkinpäin! Suomi24:n treffipalstalla ainakin lapsia haluamattomat 20-30v naiset on kyllä promilleluokan vähemmistössä.
"Suomi24:n treffipalstalla ainakin lapsia haluamattomat 20-30v naiset on kyllä promilleluokan vähemmistössä".
Miehissä on ihan sama juttu, huoh. Niitä oikeasti ehkä-kantalaisiakin on tosi vähän.
Hm. Kun itse etsin hiukan normista poikkeavaa seuraa muutenkin, niin ehkä pitää laittaa omaan ilmoitukseen ko.kohtaan "EI". Vaikka oikeasti se on "ehkä", ei vaan tunnu vielä siltä. Pitää katsoa 10v päästä uudelleen kun olen 35.
Itse olen 34-vuotias nainen enkä myöskään halua lapsia. Mikä ihme siinä on, että se ei mene ihmisille jakeluun. "sulla jo kello tikittää", "kohta sulla alkaa tulla kiire" jne .. Näitä kommentteja saan usein kuulla. Noh, onneksi ei muutaman vuoden kuluttua enää tarvitse selitellä. Sitten voin sanoa, että too late. On kyllä todella vaikeaa löytää miestä jolla ei ole ja joka ei halua lapsia.
.. Päätökseeni siihen, miksi en halua lapsia, on melkoisen paljon syitä, joten en niitä ala tässä tarkemmin erittelemään, sillä se ei ole se oleellinen asia tässä keskustelussa.
Kahdessa pitemmässä suhteessa, missä olen ollut, on käynyt juuri niin, että päätökseni on aluksi ollut toiselle osapuolelle ok eikä mikään ongelma. N. vuoden kuluttua toinen on tajunnut, että olen tosissani, ja sitten onkin alkanut kuvatunlainen painostus, syyllistäminen ja syyttäminen asiasta. Ei ole lopulta ollut eron syy, mutta riitely näin perustavaalaatua olevasta asiasta on raskasta.
Mielenmuuttamisesta: jos haluaisin lapsia, olisin varmasti niitä jo yrittänyt saada. Rakastan lapsia (sisaruksilla ja ystävillä niitä riittää), mutta omia en missään nimessä halua.
Ja vielä: muutaman raskaan eron läpikäyneenä en todellakaan aloita ihmissuhdetta, mikäli on jo heti selvää, että eroon päädytään! Sitä tuskaa ei vapaaehtoisesti kyllä itselleen halua. Kiinnyn ihmisiin tosi lujasti, ja menetykset ovat raskaita.
Odotuksista miesten suhteen: haluaisin vaan suht kunnollisen, rehellisen (!), sosiaalisen, omillaan toimeen tulevan (henkisesti ja taloudellisesti) miehen, jolla ei ole päihde-, peli- eikä muitakaan elämänhallintaongelmia. Joka olisi valmis panostamaan parisuhteeseen ja vaalimaan sitä, ottamaan minut huomioon tekemisissään.
Yksi kaveri ehdotti, että niitä miehiä, jotka eivät halua lapsia, löytyy kyllä lähibaarista... Ei tosin edelläkuvaamani kaltaisia. Toinen kehotti odottamaan 4-kympin kieppeille, jolloin miehet ovat jo "toisella kierroksella" ja minulle on etu se, että ei ole eikä tule lapsia, sillä miehillä on sitten jo usein ne hankittuna! Että sitä odotellessa, vai?
Minustakin vaikuttaisi tuttavien tarinoita kuulleena, että lapsia haluamattomia miehiä on vähemmän kuin vastaavan päätöksen tehneitä naisia. Nuoret miehet toki voivat olla tuota mieltä, mutta kun mennään kolmeakymppiä ja yli, lastenhankinta alkaakin kiinnostaa.
Itse olen suhteessa, jossa kumpikaan ei toistaiseksi ole koskaan halunnut lapsia. Olemme kyllä puhuneet asiasta paljonkin, ja olemme sopineet, että jos jommallekummalle tulee jossain vaiheessa sellainen olo, että niitä lapsia pitäisikin yrittää saada, niin sitten harkitaan asiaa uudelleen. Olemme kyllä jo yli kolmekymppisiä, joten voi olla, että asiaan tulee AAH (antaa ajan hoitaa) -tyyppinen ratkaisu...
Minusta suhtautuminen lasten hankkimiseen on tärkeimpiä parinvalintaan vaikuttavia tekijöitä, koska tässä asiassa eriävät näkemykset johtavat väistämättä sovittamattomiin ristiriitoihin ennemmin tai myöhemmin. Ja vakavasta suhteesta eroaminen on niin rankka kokemus, että en suosittelisi vasiten ryhtymään suhteeseen, jossa osapuolet ovat jo lähtökohtaisesti aivan eri linjoilla.
mieheen jolla on jo "omia" lapsia?Eikä haluaisi lisää?
Tuossa sanoit ettei ole merkitystä mikset halua lapsia..Ainakin itsellä kyllä tulee mieleen erilaisia esim,fyysisiä sairauksia tai vastaavia jotka voisivat vaikuttaa vaikka lapsen perimään tai lapsien kanssa pärjäämiseen yleensäkin.Tuntuu vain sellainen järkevämmältä syyltä kuin vaikka paskavaipan vaihto tai omien menojen vähentämisen vaikeus..
Minä olen mies, joka ei halua omia lapsia. Veljelläni ja muutamalla kaverillani on lapsia ja tulen hyvin toimeen heidän kanssaan. En siis ole mikään lastenvihaaja, mutta en tunne että haluaisin omia.
Minulle siis kelpaisi mainiosti nainen joka ei lapsia halua. Ei täytyis pelätä että koska naisella alkaa se "kello tikittämään" ja suhde loppuu niiden lapsien vaatimiseen, tai että nainen jättää minulta kysymättä ehkäisyn pois ja hankkiutuu siten raskaaksi (äärettömän itsekästä).
Surukseni olen havainnut, että suuri osa lapsia haluamattomista naisista on vähän kylmän ja materialistisen oloisia. Elämä pyörii lähinnä uran, rahan ja statuksen ympärillä. Minä itse taas en ole materialistinen ihminen, enkä halua sellaista kumppanikseni.
Vai niin, eipä se lasten haluaminen tai se, että niitä jo on, sulje pois sitä, etteikö nainen tai mieskin olisi kylmä ja materialistinen. Kaikkia ei oman jälkikasvun tekemiset paljon kiinnosta ja muutenkin lapsiperheiden elämä on aikamoista materialistista kilpavarustelua ja elämä pyörii vain sen oman pikku perheen navan ympärillä, muista tai esim. ympäristön tilasta viis ja kuus. Ja miten se sitten on mahdollista, että pienten lasten isät ovat juuri niitä, jotka tekevät eniten ylitöitä? Eikö ole julmempaa hankkia lapsia ja sitten viis välittää niistä tai tehdä liikaa töitä materian eteen, kun vähemmälläkin voisi tulla toimeen, jos suunnittelee paremmin? Sehän ei vaan useimmille nykyperheille kelpaa, kun pitää saada kaikki, mitä naapureillakin on...
Joten on aika puppua, että lapsia haluamattomat naiset olisivat jotenkin erityisen kylmiä tai materialistisia, se on vain stereotypiaa ja paskanjauhantaa. Ja muutenkin lapsia haluamaton nainen saa usein enemmän paskaa niskaansa kuin lapsia haluamaton mies, mistä johtuu, voisitko vastata, arvon Lapseton Mies? Ettäs viitsitkin sanoa moista lapsia haluamattomista naisista ja itsekin lapsettomana, grrrr..
Tässä kirjottelee 27-v. humanistinainen, joka on aina tiennyt, että ko. ala ei tunnetusti ole mikään hyväliksaisiin duuneihin avittava. Biletys tai hilluminen ei myöskään kiinnosta, vaan kotosalla rauhassa oleskelu. Jos vaikutan kylmältä, se on vain ujoutta ja toisaalta myös tietynlaista varautuneisuutta ihmisiä kohtaan, muttei mitään kylmäkiskoisuutta. Lapsia en halua koskaan ja se on varma juttu se.
Ongelmana on jos treffi-ilmoituksessa kertoo ei lapsia niin vastauksia ei tule juuri lainkaan. Siis sitäkö ei voi kertoa heti miten se on? Pitää vaan laittaa raksi ehkä kohtaan vaikka tietää sen olevan väärässä paikassa?
Minkä hiivatin takia tätä lapsikysymystä pitää vaahdota aina. Minä ainakin olen tiennyt etten niitä tule tekemään. Ymmärsin kyllä tuon edellisen pointin, että ei tarjonta/kysyntä kohtaa sopivien kumppanien tiimoilta. Mukava se olisi löytää itsekin joku kohilleen.
"Surukseni olen havainnut, että suuri osa lapsia haluamattomista naisista on vähän kylmän ja materialistisen oloisia. Elämä pyörii lähinnä uran, rahan ja statuksen ympärillä".
Lähinnä tulee mieleen, että missä mahdat itse pyöriä, jos ympärillä on tuollaista porukkaa?
Omassa kaveripiirissäni on muutama nainen, joka ei lapsia halua. Heidän syynsä ovat hyvin samanlaisia kuin ap:n selvitys omista syistään tuossa alempana.
Nämä kaikki tuntemani ei lapsia -kannalla olevat naiset ovat poikkeuksellisen eläinrakkaita, ja heillä on kumppaninsa kanssa koira/koiria. Lemmikit ovat hyvin hoidettuja ja otettu sillä mielellä, että tietysti lemmikki on samassa kodissa alusta loppuun -kaikkea muuta kuin materialistista, vastuunpakoilua, hektisyyttä jne.
Katsopa joskus ympärillesi ja totea, kuinka paljon on itseään täynnä olevia isiä ja äitejä, sellaisia varsinaisia kusipäitä.
Ei sosiaalinen status kerro ihmisen persoonasta paljoakaan. Vaikka tuttuja olisi yhdellä sata, niin ei hän ihmisenä ole välttämättä yhtään sen mukavampi ja huomioonottavampi kuin toinen, jolla on 15 kaveria. Asia voi mennä jopa päinvastoin.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että useammin olen sanonut ihmisille, että en halua omia lapsia, koska en välttämättä jaksa lasten hoitoa kuin todellisen syyn. Todellinen syy on jo kouluaikoina alkaneet itsetunto-ongelmat ja ahdistuneisuus sekä perheen isän narsistinennen käytös muuta perhettä kohtaan. En näe perhe-elämää kovin auvoisena ja pelkään aivan helkkaristi, jos omien lapsieni kohdalla "retkahtaisin" kuten isäni tai ongelmien kohdatessa olisin yhtä toimeton kuin äitini. Sitä paitsi elämästä voi nauttia tosi paljon muutenkin kuin lastensa välityksellä ja oman perheen kautta.
En yksinkertaisesti halua jakaa kaikkien kanssa perhetaustaani ja (menneitä) itsetunto-ongelmiani.
lapsia, mutta en halua naista jakamaan elämääni vaan haluan siihen NAISIA!
yhden kanssa tehdään lapsia jos niin tehdään
toisten kanssa sitten pietään hauskaa
...olen yllättynyt suhteellisen järkevistä viesteistä, ajatuksenne ovat minulle arvokkaita :).
Mulle kelpais vallan mainiosti nk. valmis paketti, eli mies jolla on lapsia jo valmiiksi. Olen mielestäni aika lapsirakas, ja tosi kiintynyt sisarusten ja ystävien lapsiin. Siinä on kuitenkin aika ratkaiseva ero, ovatko ne omia vai jonkun muun.. Eli se, että pidän lapsista, ei tarkoita, että omia lapsia haluaisin. Materialismista ei todellakaan ole kysymys, mielestäni olen lämmin ja rakastava ihminen :).
Kun niitä syitä niin penätään, niin voihan ne kertoakin. Suurin syy on varmaankin se, että en kerta kaikkiaan pysty uskomaan, että minusta olisi äidiksi. Olen pienen ikäni kärsinyt eriasteisesta masennuksesta, enkä usko jaksavani lapsen/lasten kanssa 24/7. Jo työelämässä jaksaminen, suht stressaava kokopäivätyö, vie lähes kaikki voimani, jaksaminen on melkoista taistelua välillä. Myös äitini kärsi vakavasta masennuksesta kun olin nuori - koko nuoruuteni oli hänen tuskansa varjostama. En missään nimessä halua oman lapseni joutuvan kokemaan samaa - kenellekään rakkaalle en tekisi niin.
En myöskään ymmärrä, miksi tähän maailmaan pitää tietentahtoen tuoda lisää lapsia, kotia tarvitsevia on jo ennestään liikaa.
kannanpa oman korteni tähän kekoon:
olen 33-vuotias mies, lapseton ja nykyisin myös parisuhteeton. mielestäni nykypäivänä lasten hankkiminen vain siksi kuin muillakin on / se on elämän tarkoitus / jotain muuta vastaavaa, on itsekkäintä mitä ihminen voi tehdä. kuten ilmaisit "kotia tarvitsevia on jo ennestään liikaa", osittain siksi että maapallon kansoitusta pitäisi hillitä, olen hiljaa kasvanut siihen tulokseen että en tarvitse omia jälkeläisiä.
aikaisemmin (4,5 vuoden parisuhteessani) ajattelin että lapsia voisi harkita vakavasti sitten kun talous, elämä ja parisuhde on riittävän vakaalla pohjalla. parisuhde päättyi kun yhteistä säveltä ei loppuelämän suunnitelmista löytynytkään ja suhde vaan näivettyi pois. tähän vaikutti mielipide erot sopivasta jälkeläisten määrästä (itselläni se vaihteli 0 ja 1 välillä, entisellä puolisolla 2 tuntui olevan iskostuneena mieleen).
näin jälkeenpäin ajatellen, taisi olla minun onneni että kävi kuten kävi, sillä näin olen vapaa kaikesta kasvatuksellisesta vastuusta toistaiseksi ja vastuussa ainoastaan omasta elämästäni. onneksi emme sortuneet siihen että yritetään pelastaa yhteisellä lapsella tuhoontuomittua parisuhdetta. itse olen avioerolapsi ja nähnyt minkälainen helvetti voi avioliitto olla loppumetreillä ja sen jälkeen. pian tämän kariutuneen liiton jälkeen äitini tapasi nykyisen isäpuoleni ja he ovat olleet onnellisesti yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta. isääni en eron jälkeen nähnyt kuin kolme kertaa ja yhteydenpitoa ei muutenkaan ollut, sen sijaan isäpuolesta tuli paras isähahmo mitä voin kenellekkään kuvitella.
tästä kaikesta johtuen olen tullut siihen tulokseen että lapsia ei tule hankkia ellei siihen pysty sitoutumaan loppuelämäkseen ja minusta ei koskaan ole siltä tuntunut. päinvastoin, mitä enemmän näen, kuulen ja luen, vakuutun että minusta ei siihen ole koska en sitä oikeasti edes halua.
vaan kuinka vaikeaa onkaan tavata sellainen ihminen jonka kanssa rakentaa elämää yhdessä ja sitoutua samalla lapsettomuuteen? on suomi24 deitit katsottu ja todettu olematon tarjonta, voitko kertoa minulle mistä samankaltaisella ajatusmaailmalla olevia ihmisiä kannattaisi etsiä?
mutta onneksi elämässä on muutakin kuin se pakollinen oma (lapsi)perhe.
sivuilla on ihan järkeviäkin keskusteluja.
Ja eihän näitä juttuja ainakaan piruiluksi yms..kannata ottaa ,kerran ihan asiallisesti itsekkin kyselet.Minusta silloin kannattaa vastailla ja kysellä ihan asiallisesti.
Mut asiaan..
Itse 33v mies.Ja ollut piiitkässä suhteessa joka osittain kaatu jokseenkin vastaaviin perusteluihin itseni puolelta.No,oli siinä muutakin mutta kuitenkin..Jälkiviisaushan on helppoa,mutta nuo omat ajatukset valtaosin olisi saanut heittää romukoppaan..Helpommin tietenkin sanottu kuin tehty.Ei tämä yksin olo ainakaan yhtään hauskempaa/helpompaa ole.
Tulee vain sellainen olo ,että sinä olisit paljon parempi vanhempi kuin moni nykyään jo oleva..sullakin on vain se yksi "vika" että otat sen vastuun väärällä lailla.(jota nykyään ei monella ollenkaan!).Ei juuri epäilystä että jättäisit ketään heitteille.Vaikket itse aina pystyisikään kaikkeen!Enkä usko että jotenkin pystyisit olemaan "hälläväliä" tyyppi myös niihin toisen tenaviin.
Itsenikin on kyllä nyt lapset "riisunut aseista" aikalailla totaalisesti..Että ymmärtää kyllä mitä hyviä puolia niistä riiviöistä voi myös olla.
Mutta kaikkihan ei mene aina kuin elokuvissa.Mutta ei varmaan kannattaisi ajatella aina liikaakaan.Varsinkaan etukäteen.Taidat vain vaatia itseltäsi liikaa.