te, jotka ootte yksipuolisesti rakastuneet, ja vielä kaveriinne, niin oletteko pystyneet ylläpitämään kaveruutta tunteistanne huolimatta? Katoaako se tuska ajan kanssa? Vai oletteko löytäneet elämäänne ihmisen, jonka kanssa olette sitten kokeneet aitoa kestävää rakkautta, ja siten päässeet takaisin kaverillisiin tunteisiin kaverin kanssa, jota rakastitte? Toisin sanoen: oletteko päässeet ajan kanssa siitä tunteesta eroon tai onko se muuttunut sellaiseksi ettei se häiritse tms.?
Vai pitikö teidän pistää kaveruus poikki? Vaikka ois vanha ystävyys, niin siitä huolimatta olette joutuneet sen lopettamaan, kun tunteet eivät katoa, ja ette jaksa kantaa kärsimystä, ettekä kestä katsoa ja kuulla miten onnellinen hän on jonkun toisen kanssa. Vaikka kuinka yrittäisitte olla onnellisia toisen puolesta, ja ajatella kaverillisia asioita, niin siitä huolimatta teihin koskee, ja mietitte itseksenne, onko tässä enää mitään järkeä... Sitä vaan valehtelee kaikille. Ei uskalla kertoa tunteistaan. Ei tiedä mitä tapahtuisi jos kertoisi. Ja jos kertoisi, niin mitä se muuttaisi? Tunteet säilyisivät kuten ennenkin, eikä se yksinäisyys, hylätyksi jäämisentunne, mustasukkaisuus ja suru minnekään katoaisi. Vihaisi vaan itseään yhä. Olisi yhä onneton...
Olen todellakin eksyksissä tämän asian kanssa. Kukaan ei osaa neuvoa, etenkään jos ei ole kokenut tällaista tilannetta. Saan vaan hyödyttömiä neuvoja siitä miten pitäisi sulkea tunteet pois, ja elää elämää eteenpäin, aivan kuin pystyisin tukahduttamaan jotakin sellaista, jota en edes alunperin tarkoittanut. Eikä se mielestäni ole edes terveellistä tukahduttaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Harrastukset ym. on viemässä turhaa synkistelyä, mutta kun hän on kaverini, miten kauan voisin vältellä häntä, ennen kuin seuraa kysymyksiä? Ja jos kertoisin tästä hänelle, ja hän olisi niin ymmärtäväinen, että antaisi minun ottaa taukoa hänen seurastaan, niin entä jos en halua enää tulla takaisin kuitenkaan?
Kertokaa omakohtaisia kokemuksianne. Tarvitsen apua!
Vai pitikö teidän pistää kaveruus poikki? Vaikka ois vanha ystävyys, niin siitä huolimatta olette joutuneet sen lopettamaan, kun tunteet eivät katoa, ja ette jaksa kantaa kärsimystä, ettekä kestä katsoa ja kuulla miten onnellinen hän on jonkun toisen kanssa. Vaikka kuinka yrittäisitte olla onnellisia toisen puolesta, ja ajatella kaverillisia asioita, niin siitä huolimatta teihin koskee, ja mietitte itseksenne, onko tässä enää mitään järkeä... Sitä vaan valehtelee kaikille. Ei uskalla kertoa tunteistaan. Ei tiedä mitä tapahtuisi jos kertoisi. Ja jos kertoisi, niin mitä se muuttaisi? Tunteet säilyisivät kuten ennenkin, eikä se yksinäisyys, hylätyksi jäämisentunne, mustasukkaisuus ja suru minnekään katoaisi. Vihaisi vaan itseään yhä. Olisi yhä onneton...
Olen todellakin eksyksissä tämän asian kanssa. Kukaan ei osaa neuvoa, etenkään jos ei ole kokenut tällaista tilannetta. Saan vaan hyödyttömiä neuvoja siitä miten pitäisi sulkea tunteet pois, ja elää elämää eteenpäin, aivan kuin pystyisin tukahduttamaan jotakin sellaista, jota en edes alunperin tarkoittanut. Eikä se mielestäni ole edes terveellistä tukahduttaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Harrastukset ym. on viemässä turhaa synkistelyä, mutta kun hän on kaverini, miten kauan voisin vältellä häntä, ennen kuin seuraa kysymyksiä? Ja jos kertoisin tästä hänelle, ja hän olisi niin ymmärtäväinen, että antaisi minun ottaa taukoa hänen seurastaan, niin entä jos en halua enää tulla takaisin kuitenkaan?
Kertokaa omakohtaisia kokemuksianne. Tarvitsen apua!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastausta tai ratkaisua en osaa antaa, kun itsekkin olen lähes samankaltaisessa tilanteessa. Olen kyllä itse puhunut tunteeni toiselle ja sanoina saanut myös vastaavat tunteet takaisin. Kuitenkin toisen osapuolen teot ei vastaa hänen sanojaan.
Itekki oon miettiny monta kertaa, että pätkästäkkö välit tyystin poikki, lopettaa haaveilu ja kestää eron tuska. Liian monta yötä ja iltaa oon joutunu kärsimään ja itkemään sen takia, että oon saanu kuulla tyhjiä lupauksia ja kokenu liian monia pettymyksiä. Omia tunteitaan kun on vain niin vaikiaa yhtäkkiä tappaa.
omakohtaista kokemusta. Parillakin eri tavalla, mutta käsitellään nyt sitä saavuttamatonta versiota.
-Oletteko pystyneet ylläpitämään kaveruutta tunteistanne huolimatta? Olen, mutta millä hinnalla...
-Katoaako se tuska ajan kanssa? Ei, ainakaan kohtuullisessa ajassa, ellei tule muita ihmisiä kuvioihin...
-Vai pitikö teidän pistää kaveruus poikki? Ei, pikkasen piti jarrutella ja himmailla, mutta millä hinnalla...
-Vaikka kuinka yrittäisitte olla onnellisia toisen puolesta .... niin siitä huolimatta teihin koskee: Niinpä, eli sitä hintaa taas kysyisin, kenen onnesta sinun kuuluu "maksaa"?
-Sitä vaan valehtelee kaikille. Ei uskalla kertoa tunteistaan. = Kliimaksi. Ainoa oikea ratkaisu. Haluatko kokeilla onneasi? Valitse haluatko kokeilla onneasi, kärsiä PALJON pitkään vai kärsiä helvetisti vähän aikaa? Valehtelee kaikille? Ehkä kaikille, ehkä vain itselleen, mietipä...
-Ja jos kertoisin tästä hänelle, ja hän olisi niin ymmärtäväinen, että antaisi minun ottaa taukoa hänen seurastaan, niin entä jos en halua enää tulla takaisin kuitenkaan? Nimenomaan, entä jos SINÄ et enää haluaisikaan tulla takaisin? Niin mitä sitten? Tekisit niinkuin haluat... Onko se väärin? Jos, niin ketä kohtaan? Kenen parasta sinun pitäisi ajatella?
Tiivistelmä= Anna olla. Kerro tunteesi tai juokse, suositan ensimmäistä. Ja sitten juokset, jos et voi saada haluamaasi. Juokset kunnes läkähdyt, ehkä jonkun ihanan syliin. Voit ehkä palata, sen ihanan kanssa, jos haluat. Jos...
Halit sinulle Phantom, luultavasti tiedän mitä olet käymässä läpi...
Minulla oli aikoinaan sellainen tilanne, että rakastuin tanssikaveriini. Kävimme siis yhdessä lavatansseissa, mutta vain ystävinä ja tanssimmekin pääasiassa erikseen. Viihdyimme erittäin hyvin yhdessä ja halailimme paljon ja aloin kuvitella, että ehkä hänkin välittää minusta muutenkin kuin ystävänä. Lopulta kerroin tunteistani ja puhuimme asiat halki. Hän ei ollut kiinnostunut minusta samalla tavalla, mutta halusi jatkaa ystävänä. Tämän tiedon jälkeen olin hetken aikaa harmissani, mutta asian selviäminen auttoi paljon. Sen jälkeen tiesin varmuudella missä mennään, enkä haikaillut turhia. Suosittelen siis puhumaan asiat selväksi, silläkin uhalla, että vastapuoli vetäytyy kokonaan. Ainakin saat mielenrauhan.
vaikka ainoa ratkaisu minkä tälle tilanteelle annattekin, on tunnustaminen..... juuri se vaikein lääke, ehkäpä. En tiedä... Loppujen lopuksi teen sen, jos se on ainoa kunnollinen ratkaisu. Ja jos sen kautta vapaudun.
Kiitos teille.
Lähetä sille tissikuviasi sähköpostilla. Siitähän se keskustelu lähtee