Kisällimeininki

Toteutuuko teidän työpaikassanne tiedon-työnjako eläköityvältä työntekijältä nuoremmalle? Omassa työpaikassani jo osittain eläkkeellä olevat työntekijät ovat täystyöllistettyjä ja nuoremmilla on puutetta töistä. Ei tarvitse ihmetellä, miksi työntekijöiden ikäjakauma on vääristynyt, kun potentiaaliset kyvyt vaihtavat firmaa siinä vaiheessa kun osaamiskehitys alkaa polkea paikallaan. Nyt laman aikana on todella hyvä mahdollisuus antaa nuoremmille mahdollisuus ja päästä vanhemmat jo eläkkeelle.
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eli vanhat ukot eivät uskalla jakaa töitä, koska pelkäävät oman pallinsa puolesta. Ihan syystäkin, sillä pelkkä tietokoneen avaamisen ja sulkemisen osaaminen ei riitä tänä päivänä.

Äänestä

Valittakaa pomoille.

Vanhat lähtee eläkkeelle sitten, kun heidän eläkeikä tulee täyteen. Siihen saakka joudutte katselemaan heitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Älytöntä kirjoitti:

Toteutuuko teidän työpaikassanne tiedon-työnjako eläköityvältä työntekijältä nuoremmalle? Omassa työpaikassani jo osittain eläkkeellä olevat työntekijät ovat täystyöllistettyjä ja nuoremmilla on puutetta töistä. Ei tarvitse ihmetellä, miksi työntekijöiden ikäjakauma on vääristynyt, kun potentiaaliset kyvyt vaihtavat firmaa siinä vaiheessa kun osaamiskehitys alkaa polkea paikallaan. Nyt laman aikana on todella hyvä mahdollisuus antaa nuoremmille mahdollisuus ja päästä vanhemmat jo eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu