Onko täällä ketään, joka olisi edennyt salarakkaasta julkiseksi ja pitkäaikaiseksi (en siis tarkoita nyt muutama kuukautta kestäneitä juttuja) kumppaniksi?
Kakkosesta ykköseksi?
enuskoitsekään
292441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Me olemme mieheni kanssa olleet pian kuusi vuotta yhdessä julkisesti, sitä ennen neljä vuotta enemmän tai vähemmän salaisesti. Sanottakoon, itseltäni meinasi monta kertaa usko loppua kesken kaiken shown. Mutta rakkaus ja kemia olivat sitä luokkaa että pakko niiden voimaan oli luottaa. Kovat ajat olivat salassa nyt todella onnellinen ja osaan arvoastaa toisen vierellä oloa. Sitkeä olen aina ollut ja tähän sitä tarvittiin. En usko jaksaneeni jollen olisi aina harrastanut pitkän matkan liikuntaa, se ammensi sellaista sisua ja pitkäjänteisyyttä jota tarvittiin. Miehellä oli uskoakseni normaalia hankalampi ja vaikeampi ero.
neljä vuotta olitte salapari ennenkuin pääsitte aloittamaan kunnolla suhteenne !?
olisi kiva kuulla lisää miten sait sen uskon yhteisestä tulevaisuudesta pidettyä vaikka välillä varmasti vaikeaa olikin ?
itse olen vielä kakkosena, miehellä vaikea tilanne kotona, eikä meistä kumpikaan voi varmaksi sanoa miten tässä käy, kohta kolme vuotta oltu tässä suhteessa välillä mennyt paremmin ja välillä usko tulevaan täysin hukassa...silti kaikesta huolimatta suhdetta jatketaan.
välillä ei tiedä mitä pitäisi kaikesta ajatella, sitä sinnittelee ristiriitaisten ajatusten kanssa.
aika näyttää !!
Yli vuosi ollaan oltu "salarakkaita".Toinen meistä jo eron loppuvaiheessa ja toinen vielä liitossa - aika näyttää kuinka kauan hän kykenee olemaan omassa liitossa- raja on ylittynyt jo aikoja sitten. Kiirettä ei ole- hiljaa hyvä tulee- se pitää paikkansa. Täytyy vaan osata hallita tilanteet ja asiat että vältetään turhat konfliktit.
Meitä toisen mahdollisuuden saajia on kyllä olemassa.Se on jokaisen oma asia miten sen toisen mahdollisuuden toteuttaa.
En ala moralisoimaan tätä asiaa vaikka onkin jotain mitä en käsitä. Tässä kuitenkin käy mielessä että pystyttekö oikeasti luottamaan kumppaniin tuon jälkeen? Jos pystytte, se on kyllä aika kova juttu. Sekin mikä tässä jäi mietityttämään on että eikö tuossa tule mitään ongelmia sen kanssa että kumppani on hoidellut samaan aikaan toistakin?
Minulla on semmoinen ajatus että on olemassa selkeästi yksiavioisia ihmisiä, selkeästi moniavioisia ihmisiä ja sitten lukematon määrä siitä väliltä, skaalan eri vahvuudessa ja mustasukkaiset ihmiset ovat niitä jotka ovat siellä välimaastossa. Täysin moniavioiset kokevat nämä suhde-asiat niin että voi olla useamman kanssa ja että se on täysin luonnollista, yksiavioiset niin että ei voi olla kuin yksi ja se siitä, näille ihmisille se on niin selkeä se asia että ei tule näitä mustasukkaisuus-asioita kun taas jos on siitä väliltä niin ei oikeen tiedä kumpaan suntaan olisi menossa ja uskon että ihmiset jotka pettää tai on salasuhteissa tai jollain numerolla jossain suhteessa niin on ehkä näitä jotka on siinä välimaastossa.
En tosiaan nyt nälvi tai ota mitenkään moraalisesti kantaa, mietiskelen vaan ja kiinnostaa miten te koette nuo asiat.
Luulen että kotipuolessa ei enää hoidella tuossa vaiheessa yhtään mitään, joka osaltaan vauhdittaa tulevaa päätöstä.
Minä olin ensin kolme vuotta salarakas ja sitten asuttiin yhdessä ja oltiin naimisissakin 17 vuotta. 15 vuotta oli ihanaa ja hienoa. Vuosi sitten erottiin kun oli taas niitä salarakkaita (useita) ja alkoholi sotkemassa ukon pään.
Sain salarakkaani omakseni kahden vuoden salailun jälkeen, kun miehen vaimo sai tietää meistä. Nyt olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta, alussa oli aivan ihanaa, kun vihdoinkin sain suuren rakkauteni itselleni. Ja nyt minulla on kummallinen tunne, vatsassa vääntää ja oksettaa, että miehelläni on jotain meneillään jonkun muun kanssa.
Vaikka pettäjä ei olisikaan ns.tapapettäjä,niin kerran kun siihen hommaan on alkanut seuraava kerta,ja sitä seuraava,on aina helpompaa,omatunto ei soimaa, ajattelee että onnistuihan se aijemminkin.
Jotenkin ne elää siitä jännityksestä,saavat nautinnon elämäänsä.
Yleensä,ei tietysti aina, pettäjä pettää koska on ihminen joka ei tule itsensä kanssa toimeen.
Saattaa olla että kolmen vuoden-10vuoden-viidentoista vuoden jne...aikana on pettänyt jo useinkin,ei vaan ole jäänyt kiinni.
itsellä ei kyllä ole minkäänlaista kokemusta seurustelusta salarakkaana mutta voisin sanoa et tuota itekin aattelisin, et en edes haluais tuommoista miestä vakikumppanikseni sillä totuushan on se et joka pettää kerran noin pitkäaikaisesti niin pettää kyllä siinä uudessakin liitossa. Ei tuommoisiin ihmisiin kannata jäädä pitkäaikaiseksi sitoutumaan saatikka et alkais suunnitella tuommoisen ihmisen kanssa yhteistä tulevaisuutta. Itse en ainakaan vois luottaa tuommoiseen ihmiseen en yhtään.
Olen havainnut saman asian tuttavapiirissäni, eli se joka pettää, pettää usein useasti. Joillakin on tarve hakea hyväksyntää koko ajan uudelleen kun suhde käy arkiseksi. Kannattaa kyllä miettiä lähteäkö pettäjän matkaan, kun tulee petetyksi voi sitten miettiä miten oma suhteenne alunperin alkoikaan.
Tyypillistä pelimiehen touhua, mihinpä tiikeri raidoistaan pääsisi; kerran petturi, aina petturi.
tunteitasi; ne ovat useimmiten oikeassa!
minä: salarakas ensin sitten rakas, vaimo ja nyt petetty - mies menossa kolmatta kertaa naimisiin. Haki täältä palstalta seuraa neljän avioliittovuoden jälkeen ja tapasi kuulemma vahingossa nuoruudenaikaisen ihastuksensa. aavisti kaiken monen kuukauden ajan ja puhuinkin siitä, mutta aina se kiellettiin. lopuksi myrskyisä paljastuminen ja saatanallinen ero. en ole kuitenkaan jätetty - minä heitin miehen ulos ja hain eron, sillä ei osannut päättää itse mitä tekee. Valehteli molemmille.
..vaan vihityn vaimonsa ja on yhä - kunnes kuolema heidät erottaa . Siksi sinä et häntä saa omanasi pitää .
Miksi pitää särkeä perheitä ja tunkea väliin . Onnea ei voi rakentaa toisen tuskalle . Nyt koet itse samaa kuin miehen vaimo koki . Jospa onkin palaamassa vaimonsa luo , on herännyt ja tullut tuntoihinsa, mitä menetti . Monet parit ovat sopineet ja solmineet avioliittonsa uudestaan , kun ovat valheesta heränneet ja tulleet ymmärrykseen taas . Tai sitten hurma haihtuu , kun saalis on saatu ja uutta lähtevät etsimään taas . On vapaita poikamiehiä , metsästäkää niitä neidit hyvät ja vanhat tytöt .
Mutta jatka eteenpäin , elämää on vielä , sinun elämääsi , oli mies missä tahansa .
Tuhlasin parikymppisenä vuoden odottaessani varatun miehen jättävän vaimonsa, kuten oli "luvannut". Jälkeenpäin tajusin jätkän vedättäneen minua, nuorta tyhmää tyttöä, oikein kunnolla
Kiitos vastauksista, jotka vahvistivat uskoani siihen, ettei kannata uskoa miehen "Olemme enää vain kavereita" tai "Meillä ei ole enää mitään yhteistä" -höpöttelelyjä. Ja vaikka miehen omakseen saisikin, niin - toden totta - miksei se minua pettäisi, kun kerran sitä aiempaakin naistaan. (Nyt järki tietää mitä pitää tehdä, enää sydän ois saatava se ymmärtämään..)
5 vuotta kestänyt,tai no kyllä lopettanut moneen kertaan kun en millään sovellu kakkoseksi",ja kyllähän
asia alkuvaiheessa tuli ilmi koska kirjoitin asiasta....aikamoista draamaa ollu tässä.
Ei oikeestaan enää edes jaksa puhua koko asiasta,vielä tässä tätä loppua tehdään kun ei hänkään voi
jättää rauhaan.On kyllä numerot vaihdettu ym. moneen kertaan
Rakkauttahan kyllä,sehän se niin ikävää on että kaikki sadut ei pääty onnellisesti.
Sydän vereslihalla,nyt kuitenkin jo alkaa helpottaa,siltä tuntuis.
Kyllä minä tästä selviän,mutta kyllä ja kuinka paljon näitä naisia joita petetty 20v ja yli (niinkuin tässä tp.)
kaippa se olis ollut minullakin edessä,en tiedä,enkä haluakaan tietää.
Se vaan on että monta vuotta salarakkaana sotii minun ajatusmailmaa vastaan,mut onhan näitä "satuja niin moneen lähtöön.
Tsemppiä elämänpoluille :)
Paha kommentoida tai yleistaa muiden tarinoita, kaikilla ei mene aina samalla lailla Oma tarinani on sellainen, etta olimme salarakkaita pari vuotta, nyt asumme yhdessa ulkomailla duunien takia ja molemmilla tosi hyva olo. Keski-ikaisia, molemmat kaikki virheet tehneita ja osaamme vaalia tata suhdetta huolella, koska samoihin tilanteisiin emme halua, mista me molemmat lahdimme. Siis kakkosesta voi tulla ykkoseksi hyvaan suhteeseen, jos matkan varrella tehdyista virheista on opittu ja eiko se ole yksi elaman tarkoituksista, etta oppii ja jakaa eteenpain viisastuneena? Kerran pettaa aina pettaa ei aina pida paikkaansa - kysehan on paatoksista ja komittoitumisesta, monesti ne toisen kierroksen jutut ovat niita parhaita aikuisia liittoja.
Kerron tapauksen, jossa itse olin tahtomattani osallisena (haluan tuoda esiin että en mitenkään rohkaissut tätä miestä, kohtelin häntä kuten ketä tahansa miespuolista työkaveria),ja joka mielestäni näyttää selvästi miten nämä kehän kiertäjät toimivat.
Tämä mies oli kokenut katkeran avioeron, jossa meni talot ja kaikki, uuden rakkauden tähden. Uuden rakkauden kanssa oltiin sitten menty heti naimisiin, ja tehty lapsikin.
Ilmeisesti hauskuus ja jännitys oli loppu, sillä mies i iski silmänsä minuun, ja oli jumalattoman vihainen (pikkujouluissa teki tämän tiettäväksi) kun en alkanut hänen kanssaan mihinkään, en yhtään mihinkään. En osannut olla asiasta edes mitenkään imarreltu, ihmettelin vaan että kuvitteleeko tuo oikeasti että alan ukkomiehen kanssa vehtaamaan? Minussa nyt sattuu olemaan sen verran kunniantuntoa, että en edes harkitse sellaista, ennen kuolen puutteeseen.
Eli: uuden etsimisestä saattaa tulla tapa. Kun ei ole enää hauskaa, mies etsii uuden, joka on jännä.
Suhteemme on jatkunut neljä vuotta, itse erosin jonkin aikaa sitten, mies on naimisissa eikä suunnittele eroa.
Tämän 4n vuoden aikana miehellä on minun lisäkseni ollut muitakin eri mittaisia suhteita, hän on jälkeenpäin kertonut niistä minulle. Ensimmäisestä kuultuani olin tosi järkyttynyt, silloin vielä rakastin häntä. Juttujen lisääntyessä tunteeni häntä kohtaan ovat aika hyvin kuolleet, mutta viihdyn hänen kanssaan ja seksi toimii mahtavasti. Itselläni ei ole ollut muita suhteita tämän suhteen aikana.
Pointti on siinä, että kun mies luonteeltaan on valloittaja, ei hän siitä mihinkään muutu. Vähän aikaa hän voi olla tyytyväinen yhden kanssa, mutta kohta on jo valloitettava uusi.
Sitä en kuitenkaan oikeastaan ymmärrä miksi hän haluaa olla kanssani kaikista muista naisista huolimatta. Kuulemma "tykkää" minusta...vaikka muissa suhteissa on ollut jopa rakastumisia... Mikä saa hänet pysymään minun kanssani vaimosta ja muista naisista huolimatta?
Ikinä en menisi naimisiin hänen kanssaan tai pystyisi luottamaan häneen kumppanina, mutta ystävänä, ilman rakkauden taakkaa, voin hänen kanssaan olla.
Oikeasti neuvoisin harkitsemaan todella vakavasti haluaako edes ryhtyä kakkosesta ykköseksi. Olisiko sittenkin parempi etsiä elämäänsä maailmalta jotain uutta ja valheetonta siihen kohtaan, jossa haluaa toisen ihmisen vierellään olevan? Itse ajattelen tämän suhteen nykyään olevan vain huvia. Kun joskus tapaan jonkun kivan miehen, en jää tämän perän suremaan. Meillä on ollut hienoja hetkiä ja kokemuksia, mutta mitään pysyvää en uskaltaisi ruveta rakentamaan hänen kanssaan. En tosin tiedä pystynkö enää koskaan luottamaan keneenkään, mutta kun tapaan luottamuksenarvoisen ihmisen, yritän ainakin opetella.
Tämän tilanteen ajattelen niin, etten ole uhka hänen perheelleen. En vaadi häneltä mitään, en pyydä mitään. Kiva tapailla silloin tällöin ja pitää päivittäin yhteyttä. Se oikeastaan onkin kaikki mitä edes häneltä haluan. Joskus aluksi haaveilin ykkösen paikasta, mutta onneksi totuus paljastui ajoissa. Nykyään haaveilen kaikesta muusta :-)
Älä juuttuko niihin ukkomiehiesrakastajiinne. Älkää uskoko niiden lupauksia. Luokaa itsellenne oma elämä, jossa se mies on suolana keitossa.
Miten on, tunnetteko kateutta ja kuinka hallitsette tunteenne näissä tilanteissa?
Lähinnä tarkoitin mustasukkaisuutta, omistamishalua toisesta?
Jos suhteessa on "fuckbuddy" fiiliksellä, niin ehkä noita tunteita ei tule. Jos taas on tunteet pelissä, niin veikkaan että monet eivät vaan ajattele asiaa. Sitä sekoaisi niihin ajatuksiin jos ne päästäisi pinnalle. Siispä se toinen elämä työnnetään visusti johonkin mielen viimeiseen nurkkaan. Samoin siin harva kakkonen hautoo mitään suuria ajatuksia ykkösestä. Häntä vaan ei ole olemassa. Ja kun ei mieti, niin myöskään omatunto ei nouse pintaan. Ihmisellä on aika jänniä "suojautumismekanismeja"...
Aluksi olin mustis jopa vaimolle. Sitten ymmärsin, että vaimo on jotain pysyvää, minä en, ja vähitellen se helpotti. Enää en ole mustis edes niille muille naisille, joihin tiedän miehen olevan yhteydessä. Miksi olisin? Mikään ei ole minulta pois. Minä saan sen, minkä mies minulle ehtii antamaan ja sen enempää en vaadi enkä halua. Tämä suhde on vain hupia varten ja siitä otetaan ilo irti silloin kun se meille molemmille sopii.
Omistushalua en ole tuntenut koskaan, tunteena se on minulle täysin vieras, joten siihen en osaa sanoa mitään.
Luin joskus aikaa sitten artikkelin erilaisista suhteista ja siinä väitettiin että ns kaveriseksi-suhteissa syntyy tunteita ennemmin tai myöhemmin. Että seksin harrastaminen yhdessä synnyttää väkisinkin tunteita molemmissa. Olen täysin eri mieltä. Jos suhteeseen on lähtenyt hyvin vahvalla tunnelatauksella ja sitten joutunut pettymään tunteissaan vahvasti, tunteet ovat joko kuolleet tai ainakin ne on hyvin vahvasti tukahdutettu, pystyy kaikkeen suhtautumaan puhtaasti vain nautinnon näkökulmasta. Ei ole vaaraa rakastua uudelleen mieheen, joka on kertaalleen riiponut sielusi vereslihalle. Sellaista ei kukaan järkevä ihminen halua kokea uudestaan.
Kokemus siitä, että omassa lähipiirissä on täydellinen fuckbuddy, niinkuin osuva nimitys oli, on aika mahtava. Sellaista toivon kaikille naisille :-)
Olet liukkailla jäillä , metsästämässä toisen miestä . Teet synnin siinä . Etsi vapaa mies.
tapana vaihtaa lennosta, eli vanha suhde viela vetelee viimeisiaan, kun on jo uusi kuvioissa...helpompi vaihtaa, eli nain niista kakkosista tulee hyvia ykkosia , mita syntia siina on?
Oikun ihana viesti ketju.
Mie törmäsin kanssa reilu vuosi sitten parisuhteessa onnettomaan naiseen ja pikkuhiljaa vaihdeltiin kuulumisia.
Huomattiin, että rakastuttiin aivan vaivihkaan ja ollaan nyt vuosi menty salasuhteessa.
Kumpikin tiedetään, että ei pystytä elämään ilman toista..
Todella raskasta välillä mutta se jokin auttaa jaksamaan (uskotulevaisuudesta) eteenpäin.
Nähdään muuten päivittäin. :-))
1.. olen itse uskollinen, kunnollinen, luotettava ja rakastava, ja arvostan itseäni sen verran, että vaadin samaa kullaltani.
2.. en ikinä harrastaisi seksiä toisen kanssa puhtaasti nautinnon vuoksi, koska jälleen kerran arvostan itseäni enkä halua mitään ylläri-sairauksia. seksi jossa on tunteet mukana on paljon parempaa.
3.. en haluaisi tuottaa niin paljon surua sen miehen vaimolle/tyttöystävälle. ihan sama, vaikka suhde on surkea kyseisen naisen takia, mies voi aina ensiksi erota ja sitten etsiä jonkun paremman.
4.. en ikinä pystyisi luottamaan mieheen, joka on aiemmin pettänyt kumppaniaan. historia toistaa hyvin usein itseäänä tällaisessa tapauksessa. se myös osoittaa hieman luonteen heikkoutta mieheltä, jos hän on onnettomassa suhteessa eikä kykene silti päästämään irti naisesta tai korjaamaan heidän liittoaan.
5.. salasuhteet harvoin päättyvät salaajien kannalta onnellisesti.
6.. maailmassa on monia ihania SINKKU miehiä, miksi aloittaa jotain käytännössä tuhoon tuomitussa suhteessa? tähän joku voi sanoa, ettei halua kyseisellä hetkellä mitään vakavaa... älkää sitten menkö sekoittamaan joidenkin muiden vakavaa suhdetta.
kakkoset onnistuu pääsemään ykkösiksi.
Kaikki ei onnistu saamaan sitä mitä vonkaa ,vaikka eipä tuossa mitään vonkaamista ole sillä aivanvarmasti tulee tuokin ykkönen vielä jäämään koska hän on jo neljäs sellainen. Ensimmäien kylläkin joka itse vonkasi toisen miestä. Edestä löytyy vielä.
se miten tällaiseen suhteeseen yleensäkään ajauduttiin on pitkä juttu ja aina niitä selityksiä löytyy, tällä hetkellä usko kaukana sen suhteen että tämä kovin hyvin ainakaan omalta osaltani päättyisi.
haluankin kertoa hieman näkökantaa kakkosena olemiseen ja miltä se tuntuu kun usko on hiipunut.
ensinnäkin syyllisyys painaa , on ihastunut/rakastunut varattuun mieheen, hänellä kotona nainen jonka selän takana kaikki tämä vehkeily, syyllisyyttä voi tuntea vaikka luovuttaa miehestä ei pystykään.
ja ne tunteet ...
tuntee olevansa ihastunut jopa rakastunut, yhtä aikaa yrittää taistella isoja tunteita ja antautumista vastaan, ei uskalla kunnolla rakastua, pitää taistella, olla vahva, olla heittäytymättä täysillä mukaan kun ei siihen ole edes lupaa.
miten kaikki tuo syö sisältä, miten se aiheuttaa pahaa oloa ja silti myös sitä iloa .
yhtä aikaa haluaa nähdä tätä miestä kun taas yhtä aikaa haluaisi lähteä pois taakseen katsomatta.
ihmiset ympärillä jotka tästä tietävät, olettavat että kyllä tässä pitää kaikki tämä kestää kun kerran mukaan on lähtenyt, ehkä se on hinta sille että toisen selän takana tällaista peliä pelataan !?
kuka ansaitsee ja mitä !?
välillä sitä on onnellinen tästä miehestä , välillä ei jaksa edes ajatella.
miten tämä kaikki päättyy ?! ei voi tietää , aika näyttää ??
suosittelenko kellekään tällaista tilannetta ? EN
mutta tiedän myös miten tunne ja kiinnostus vie ...