yrittää kaikin tavoin kertoa ettei jutusta tule mitään mutta nainen ei ymmärrä vaan yrittää vain tunkea itseänsä tykö toisen elämään. Olisiko jo aika ymmärtää että etsisi jonkun muun tasoisensa.
Mies
vaik mitä mielessä
1399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta meillä toisinpäin tuo tunkeminen. Ollaan sovittu että annetaan olla erinäisistä syistä, vaikka tunteita molemmilla onkin. Mies pyytää silti aina mukaan joka hommaan, ja tekee aloitteita fyysiseen lähestymiseen. Puhuu myös usein tyliin että "haluaisin kyllä olla kanssasi ja olisimme hyvä pari, mutta..." ja mutta-sanan jälkeen ei tule mitään selkeää. Eli hän ei ole "kaikin tavoin" yrittänyt minulle asiaansa ilmaista. En edelleenkään ymmärrä mitä hän oikeasti haluaa. Hyvin ristiriitaista käytöstä. Olisi helpompi vain jatkaa jos hän tosiaan antaisi olla.