missio -> parisuhteeseen

Haluaisin seurustella. Olla molemminpuolisesti rakastunut, rakastella, välittää yms. Olen siis 25v mies, joka ollu sinkkuna pari vuotta. Eli nyt nyt lähden tosissaan tekemään asialle jotain:

- Laitan huolella tehdyn sinkkuilmoituksen nettiin kolmelle suosituimmalle palstalle. Jos ei tuota tulosta vaihdan ilmoitustyyliä. Laitan myös kuvan sinkkuilmoituksiin jos mahdollista.

- Selailen muiden sinkkuilmoituksia ja vastaan kahdellekymmenelle sopivammalta tuntuvalle yksilöllisen vastauksen kuvan kera.

- Vierailen netissä chatissa aika usein ja vaihtelen siellä myös sähköpostiosoitteita.

- Kirjoittelen mahdollisimman monen potenttiaalisen tai siltä tuntuvan kanssa. Ja tapaan heidät livenä.

Eikä jää vaan neti varaan:

- Käyn baarissa / konsertissa / muussa tapahtumassa vähintään kerran viikossa. Baarissa menen iskemään joka ikinen kerta suhkot selvänä kolmea eri naista, tuotti sitten tulosta tai ei.

- Aloitan vähintään yhden harrastuksen, jossa paljon myös naispuolisia. Kuitenkin sellaisen, joka kiinnostaa myös minua. Esim. kielikurssi tai kokkikoulu tms.

- Otan itselleni avoimen asenteen tutustumaan uusiin ihmisiin. Sekä "aina valmis" asenteen jos kaverit pyytävät lähtemään johonkin mukaan.


Noi kaikki on kyllä itsestäänselviä keinoja, mutta ajattelin kokeilla niitä nyt oikein kunnolla tosissaan ja kaikkia yhtäaikaa. Ja lisää ehdotuksia otetaan myös vastaan, kalenteriin pitäis vielä mahtua ! Enkä lähde suorittamaan tätä tehtävää hampaat irvessä vaan ihan iloisin ja positiivisin mielin. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu ja koska syntyy tulosta jos syntyäkseen.
4730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...hampaat irvessä yrittämiseltä, sori vaan. Oikein tarkka aikataulu ja "kolmea naista pitää yrittää yhden ravintolaillan aikana, ja vastata tarkalleen 20:een netti-ilmoitukseen"... voi luoja! Taidat olla insinööriopiskelija?

Äänestä
  • Ehdottaisin kyllä tiuhempaa yritystä. Yhdessä kapakassa kahta ja neljässä kapakassa illan mittaan. Parempi yrittää hampaat irvessä kuin vetää käteen kotona. Eri asia sitten jos niitä on tulossa ilman yrittämistäkin, kaikille vaan kun ei tule.

    Äänestä

.... yhden suukon, ainakin mikäli yhtä perseelleen menee kuin minulla. Turha on ollut puhua naisille että hellyyttä kaipaa kun naiset kaipaa ihan muuta.

----------------
- Aloitan vähintään yhden harrastuksen, jossa paljon myös naispuolisia. Kuitenkin sellaisen, joka kiinnostaa myös minua. Esim. kielikurssi tai kokkikoulu tms.
----------------
Koitin joskus. Jos mun tuuria on, ne on naimisissa kaikki ja vaikkei uskoisi kun kapakassa käy, siellä kurssilla ne tahtoo olla uskollisia ettei vaan kukaan huomaa et ne käy vieraissakin.

Äänestä
  • monet naisetkin kaipaavat ensisijaisesti vain hellyyttä, kun taas monet miehet luulevat naisten kaipaavan vain sitä yhtä, jota ilman miehet eivät usko naisten pärjäävän..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinkku ! kirjoitti:

Haluaisin seurustella. Olla molemminpuolisesti rakastunut, rakastella, välittää yms. Olen siis 25v mies, joka ollu sinkkuna pari vuotta. Eli nyt nyt lähden tosissaan tekemään asialle jotain:

- Laitan huolella tehdyn sinkkuilmoituksen nettiin kolmelle suosituimmalle palstalle. Jos ei tuota tulosta vaihdan ilmoitustyyliä. Laitan myös kuvan sinkkuilmoituksiin jos mahdollista.

- Selailen muiden sinkkuilmoituksia ja vastaan kahdellekymmenelle sopivammalta tuntuvalle yksilöllisen vastauksen kuvan kera.

- Vierailen netissä chatissa aika usein ja vaihtelen siellä myös sähköpostiosoitteita.

- Kirjoittelen mahdollisimman monen potenttiaalisen tai siltä tuntuvan kanssa. Ja tapaan heidät livenä.

Eikä jää vaan neti varaan:

- Käyn baarissa / konsertissa / muussa tapahtumassa vähintään kerran viikossa. Baarissa menen iskemään joka ikinen kerta suhkot selvänä kolmea eri naista, tuotti sitten tulosta tai ei.

- Aloitan vähintään yhden harrastuksen, jossa paljon myös naispuolisia. Kuitenkin sellaisen, joka kiinnostaa myös minua. Esim. kielikurssi tai kokkikoulu tms.

- Otan itselleni avoimen asenteen tutustumaan uusiin ihmisiin. Sekä "aina valmis" asenteen jos kaverit pyytävät lähtemään johonkin mukaan.


Noi kaikki on kyllä itsestäänselviä keinoja, mutta ajattelin kokeilla niitä nyt oikein kunnolla tosissaan ja kaikkia yhtäaikaa. Ja lisää ehdotuksia otetaan myös vastaan, kalenteriin pitäis vielä mahtua ! Enkä lähde suorittamaan tätä tehtävää hampaat irvessä vaan ihan iloisin ja positiivisin mielin. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu ja koska syntyy tulosta jos syntyäkseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu