Vaikea tilanne

Meillä on poikaystävän kanssa aika vaikea tilanne tällä hetkellä, kun armas anoppini on heittäytynyt niinkin hankalaksi, ettei ole kahden vuoden seurustelumme aikana kertaakaan suostunut edes tapaamaan minua. Syynä tähän on vain se, että pilaan aikuisen miehen elämän, koska emme anoppini mielestä ole tarpeeksi vanhoja ja kypsiä seurustelemaan, 22-vuotias on vielä liian lapsellinen tekemään päätöksiä puolison valinnassa... Anoppi yrittää terrorisoida koko jutun ja on ajanut minut melkein hulluuden partaalle puuttumalla joka asiaan ja soittelemalla koko ajan perään, neuvoja satelee alituiseen. Tuleva mieheni ei käy enää juuri koskaan kotonaan vaikka asuu puolen kilometrin päässä lapsuuden kodistaan, ja vaikka haluaisi pikkuveljiensä takia käydä.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia, että anoppi ei suostu yhtä ainoaa kertaa tapaamaan poikansa kumppania? Appiukko pitää minusta kovasti, mutta ei saa rouvansa päätä käännettyä eikä voi asialle mitään.
131148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ole ollut samanlaisessa tilanteessa mutta kylläkin tilanteessa jossa anoppi on suostunut tapaamisiin ja niissä osoittanut minulle kuinka ei toivottu olen ollut hänelle. Silloin toivoin ettei olisi tarvinnut tavata koko ihmistä.

Ole iloinen ettei sinun tarvitse tavata ihmistä jolle olet epämieluisa. Sekään ei ole mukavaa kun joutuu olemaan tekemisissä ja toinen osoittaa kaikin tavoin kuinka huono olet.

Anoppisi ei ymmärrä että vaikka joskus eroaisitte poikaystäväsi kanssa on tämä suhde harjoitusta tulevia suhteita varten ja siten arvokasta aikaa.

Sinuna olisin iloinen että anoppi pitää välimatkaa. Ei kuulosta järin mukavalta tyypiltä ja tulevaisuudessa hänen on vaikeampi sotkeentua elämäänne kun ei ole luonut suhdetta sinuun. Varsinkin jos on sellaista sorttia että puuttuu joka asiaan. Pääset helpommalla sitten.

Äänestä

Tuossahan on loistavaa se, että saatte olla rauhassa eikä pojan ole pakko mennä kotiinsa jos ei halua(no 22v. on jo täysi-ikäinen, mutta monet tollaiset äidit saattaa vielä vaatia poikaansa pakkovierailuille,vaikka uhkauksia käyttäen..huh). Vielä kun puhelimen pitää äänettömällä tai ei vastaa niin hyvä, jos alkaa tulla lankoja pitkin. Kyllä se äiti ajan kanssa oppii että nyt on tullu toimittua typerästi kun ette mene sinne ettekä vastaa puhelimeen. Ei kiusaamista kyllä tarvitse sietää, ei omalta äidiltäkään. Kyllä tossa tilanteessa syy ja vika on äidissä,ei teissä. Äiti ei voi eikä saa puuttua enää aikuisen lapsensa asioihin. Miksi haluaisit edes tutustua noin hankalaan ihmiseen???

Äänestä

Anoppi ei hyväksy, että viet häneltä pojan, varsinkin vanhimman.

Äänestä

ANOPPI ON AVIOMIEHEN ÄITI.

Äänestä
  • Eihän se virallisesti anoppi ole, meillä päin vain ruukattu sanoa anoppi ja appi vaikkei naimisissa olisi oltukaan, helpompaa erotella näin kuin aina sanoa että Ville-Pekan äiti ja Marjatan isäpuoli jne...
    Mutta tosiaan, pitänee olla tyytyväinen ettei tarvitse olla tekemisissä. Harmittaa vain sinäänsä, kun minun puolelta kaikki sukulaiset pitävät poikaystävästäni hurjasti ja toivovat aina kylään, ja toisen puolen kanssa ei voi olla missään tekemisissä. Mutta olemme päättäneet, että tulevaisuudessakaan emme vieraile mahdollisten lasten kanssa mummolassa ja häihin ei kutsua tule, koska en halua häihini ihmistä, joka toivoo meille koko ajan vain pahinta. Itseään voi syyttää ainoastaan.
    Vaikea vain ymmärtää moista asennoitumista, juuri tällä tavallahan äiti ajaa poikaansa vain kauemmaksi, eikä suinkaan saa pidettyä lähellään.

    Äänestä

  • Appivanhempia, kuten myös miniöitä ja sulhoja on monenlaisia. Samoin suhtautumistapoja toisenlaisiin ihmisiin.

    Tyttäreni poikaystävän äiti ei ole häntä hyväksynyt erilaisen uskontotaustan vuoksi. Pojan vanhemmat ovat mormooneita ja haluavat että poikansa valitsee puolison omasta uskontokunnastaan. Esiaviollinen seksi on myös kiellettyä ja nyt se on todistettukin (tytär raskaana). Tyttäreni poikaystävä ei ole uskaltanut omille vanhemmilleen kertoa asiasta vaikka raskaus jo näkyykin. Tyttäreni ei ole myöskään käsittääkseni koskaan käynyt vierailulla poikaystävänsä kotona vaikka ovatkin seurustelleet jo useamman vuoden.

    Itse tulen oman anoppini kanssa erittäin hyvin toimeen. Mieheni kanssa on ero meneillään ja anoppi taitaa pitää enemmän tällä hetkellä yhteyttä minuun kuin mieheeni. Ei ole yhtä riitaa lukuunottamatta tapeltu 27 vuoteen.

    Mieheni puolestaan ei ole koskaan tullut anoppinsa kanssa toimeen, mutta enpä ole minäkään äitini kanssa oikein aina jaksanut. Kaikkinensa vaikea ihminen. Appiukkonsa kanssa tulee hyvin toimeen (ellei tämä ole humalassa).

    Itse olen lasteni puolisoihin yrittänyt suhtautua positiivisesti. Tyttäreni on mielestäni tehnyt loistavan valinnan. Samoin tulen erittäin hyvin toimeen toisen poikani tyttöystävän kanssa. Edellisen kanssa sitä vastoin ei kukaan perheestä tullut toimeen ja se suhde loppuikin melko pian (ei tosin perheen vaikutuksesta).

    Kyse on osittain myös henkilökemioista ja tavoista sekä asenteista erilaisia ihmisiä kohtaan. Jotkut (kuten ap:n anoppi) voivat olla ylisuojelevia sekä määräillä. Tällaista määräilyä/hallitsemista/ajattelemattomuutta aiheutti mummoni kun vastanaineita ollessa hän tuli ovikelloa soittamatta yhtäkkiä omilla avaimillaan sisään. Loukkaantui kun otin avaimet pois, mutta lopulta taisi kyllä ymmärtää miksi näin tein.

    Äänestä

  • Monenlaisia ihmisiä kirjoitti:

    Appivanhempia, kuten myös miniöitä ja sulhoja on monenlaisia. Samoin suhtautumistapoja toisenlaisiin ihmisiin.

    Olet täysin oikeassa siinä, että henkilökemioista näissäkin asioissa on melko pitkälti kyse. Kaikki vain ei kertakaikkisesti tule toimeen kaikkien kanssa, eikä sille mitään mahda. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, että miksi pitää kostoksi ilkeillä omille miniöille tai vävyille, jos itseään on appivanhemmat kohdellut huonosti. Tätä kostoketjua en tajua, miksi laita paha aina kiertämään.

    Minun mummollani on ollut huono suhde anoppiin, mutta hän ei ole kostanut sitä omille miniöilleen. Samoin on oman äitini kohdalla, hänen anoppi (minun mummo) on erittäin hankala ihminen, mutta äitini yrittää kaikin tavoin tehdä toisin, koska ei halua samaa kohtaloa omille vävyilleen ja miniöilleen.

    En siis todellakaan ole väittämässä, että anopit vain ylipäätään ovat kaikki pahoja. Minun sisarenikin anoppi on myös minua kohtaan kuin äiti konsanaan, aivan loistava ja lämmin ihminen.

    Joillakin tuntuu vain olevan semmoinen omituinen käsitys, että lapset ovat loppuun asti omaisuutta, joista on pidettävä kynsin hampain kiinni. Heidän päätöksiin puututaan ja ohjaillaan minkä keritään. Olenpa vain huomannut, että lapset saa pidettyä paljon lähempänä itseään, kun hyväksyy heidän päätöksensä ja valintansa, ja osoittaa heidän kelpaavaan sellaisina kuin ovat. Puhun nyt omasta kokemuksesta ja siitä, miten meitä kaikkia sisaruksia on kohdeltu. Ja välit ovat erittäin lämpimät, vaikka joskus on asioista eri mieltä oltukin.

    Äänestä

  • jaa-a* kirjoitti:

    että kostaa ei pitäisi kuin niille jotka on kiusan aiheuttanut jos haluaa kostaa! Mä en kans ymmärrä,että paha laitetaan kiertämään, ihan syyttömille ihmisille sitten pahaa oloa aiheutetaan. Oikeesti,kostaa pitäs sille kiusanhengelle, eiks jee?? kokemusta itselläkin sen verran, että oon saanut kestää ex-miesystäväni ilkeän äidin piikkejä,mihin en ollut millään lailla osallinen.....onneks älysin häipätä pois suhteesta,mut aina mieskään ei voi äidilleen hirveesti muuta ku vaihtamalla maisemaa mahdollisemman kauas;)

    Äänestä

Missä tapaat appiukkoa, jos et anoppia ole nähnyt ikinä? Käykö mies teillä?

Miten anoppi voi puuttua asioihinne, jos ei ole edes tavannut sinua? Ei hän voi olla perillä teistä, tai sitten avomiehesi on kauhea lörppö, joka pitää jatkuvasti yhteyttä äitiin eikä voi päättää mistään ilman lupaa. Kerro muutama esimerkki terroristä, jota anopikas on harrastanut.

Äänestä
  • Appiukko on käynyt meillä kylässä muutamia kertoja, tai ollaan autossa juteltu kun hän on tarjoutunut viemään meitä jonnekin. En tunne häntäkään hyvin, koska tapaamisia on niin vähän, mutta hän on puhunut minusta sulholleni pelkästään hyvää. Ja minua kohtaan hän on aina mukava ja juttelee niin kuin ihmiselle jutellaan.
    Alkuaikoina, kun emme vielä asuneet yhdessä, "anoppi" soitteli poikaystäväni perään ja jatkuvasti laittoi erittäin syyllistäviä viestejä kun vietimme aikaa yhdessä. Vaikkei niihin koskaan vastannutkaan, tiedän että se tuntui poikaystävästäni todella pahalta. Ja jos poikaystäväni yritti kertoa tai puhua jotain minusta äidilleen, hän huusi ettei halua kuulla ja piti sen jälkeen viikon mykkäkoulua. Kaikista naurettavintahan se onkin, ettei hän tiedä meistä (eteenkään minusta) yhtään mitään, mutta silti me olemme hänen mielestä turmion tiellä ja täysin väärällä asialla, meillä on liian kiire sitoutua ja koko elämä on poikaystäväni osalta menossa pieleen takiani. Joskus hän on käynyt meillä kotona jonkun tekosyyn varjolla kun minä olen ollut poissa, ja aloittanut saarnan miten tyhmiä ollaan ja ihan liian nuoria mihinkään.
    Sulhoni ei ole suinkaan lörppö joka kertoo kaiken äidilleen, kävimme muutamia viikkoja sitten matkustelemassa eikä äiti tiennyt tästäkään mitään, mutta annas olla mikä huuto oli alkanut kun oli asiasta saanut tietää. Kotona käydessään mies juttelee asioista isänsä kanssa, ja tottahan äitikin koittaa korvat höröllä kuunnella.
    Tiedän kuinka hirvittävän tärkeitä äidit ovat, joten tuntuu tosi kurjalta rakkaani puolesta, kun äiti käyttäytyy häntä kohtaan tuolla tavoin. Olemme monesti jutelleetkin asiasta, ja hän myöntää sen olevan kova pala, koska äiti oli hänelle erittäin tärkeä hahmo nuorempana, kun ei vielä tehnyt oman päänsä mukaan...
    Onneksi minun äitini on valittuani kohtaan oikea enkeli, ja todella välittää ja on onnellinen meidän puolesta, samoin kuin isäni ja muut lähisukulaiset. Äitini onneksi ymmärtää minua todella hyvin, koska hänen anoppi on vuosikymmenet ollut häntä kohtaan erittäin julma.
    Tiedän kyllä, että on hullua antaa yhden ihmisen vaivata näin paljon, kun kaikki on muuten hyvin, mutta en voi mitään sille, että harmittaa vietävästi. Varsinkin kun anoppi ei anna asian olla ja jätä suosiolla neuvojaan ja elämänohjeitaan omaan tietoonsa... Hän ei varmaan ymmärrä, että mieheni kertoo kaiken minulle.

    Äänestä

  • Syrjityt ry Hki kirjoitti:

    Appiukko on käynyt meillä kylässä muutamia kertoja, tai ollaan autossa juteltu kun hän on tarjoutunut viemään meitä jonnekin. En tunne häntäkään hyvin, koska tapaamisia on niin vähän, mutta hän on puhunut minusta sulholleni pelkästään hyvää. Ja minua kohtaan hän on aina mukava ja juttelee niin kuin ihmiselle jutellaan.
    Alkuaikoina, kun emme vielä asuneet yhdessä, "anoppi" soitteli poikaystäväni perään ja jatkuvasti laittoi erittäin syyllistäviä viestejä kun vietimme aikaa yhdessä. Vaikkei niihin koskaan vastannutkaan, tiedän että se tuntui poikaystävästäni todella pahalta. Ja jos poikaystäväni yritti kertoa tai puhua jotain minusta äidilleen, hän huusi ettei halua kuulla ja piti sen jälkeen viikon mykkäkoulua. Kaikista naurettavintahan se onkin, ettei hän tiedä meistä (eteenkään minusta) yhtään mitään, mutta silti me olemme hänen mielestä turmion tiellä ja täysin väärällä asialla, meillä on liian kiire sitoutua ja koko elämä on poikaystäväni osalta menossa pieleen takiani. Joskus hän on käynyt meillä kotona jonkun tekosyyn varjolla kun minä olen ollut poissa, ja aloittanut saarnan miten tyhmiä ollaan ja ihan liian nuoria mihinkään.
    Sulhoni ei ole suinkaan lörppö joka kertoo kaiken äidilleen, kävimme muutamia viikkoja sitten matkustelemassa eikä äiti tiennyt tästäkään mitään, mutta annas olla mikä huuto oli alkanut kun oli asiasta saanut tietää. Kotona käydessään mies juttelee asioista isänsä kanssa, ja tottahan äitikin koittaa korvat höröllä kuunnella.
    Tiedän kuinka hirvittävän tärkeitä äidit ovat, joten tuntuu tosi kurjalta rakkaani puolesta, kun äiti käyttäytyy häntä kohtaan tuolla tavoin. Olemme monesti jutelleetkin asiasta, ja hän myöntää sen olevan kova pala, koska äiti oli hänelle erittäin tärkeä hahmo nuorempana, kun ei vielä tehnyt oman päänsä mukaan...
    Onneksi minun äitini on valittuani kohtaan oikea enkeli, ja todella välittää ja on onnellinen meidän puolesta, samoin kuin isäni ja muut lähisukulaiset. Äitini onneksi ymmärtää minua todella hyvin, koska hänen anoppi on vuosikymmenet ollut häntä kohtaan erittäin julma.
    Tiedän kyllä, että on hullua antaa yhden ihmisen vaivata näin paljon, kun kaikki on muuten hyvin, mutta en voi mitään sille, että harmittaa vietävästi. Varsinkin kun anoppi ei anna asian olla ja jätä suosiolla neuvojaan ja elämänohjeitaan omaan tietoonsa... Hän ei varmaan ymmärrä, että mieheni kertoo kaiken minulle.

    Pitää vielä sen verran mainita, että yksi asia mikä suututtaa eniten on se, että anoppi valehtelee asioista täysin häikäilettömästi. Hän on mm. väittänyt pojalleen, että myös isä on sitä mieltä, että olemme liian nuoria ja epäsopivia seurustelemaan vakavasti. Appi oli huuli melko pyöreänä, kun sulhoni tästä hänelle mainitsi... Eikä tämä ole ainoa asia, hän vääristelee myös muiden ihmisten sanomisia siihen suuntaan mikä hänestä kuulostaa mukavalta. Hän ei ikävä kyllä hoksaa, että myös avokkini juttelee ihmisten kanssa..

    pikaystäväsi äiti tai anoppisi tai mummitusmikälie on selvästi vain epäkypsä ihminen jolle ei ole tarpeeksi monta kertaa sanottu selkeästi EI!
    Onhan noita luonnehäiriöisiä.Niitä pitää selkeästi opettaa jos ei silti opi jääköön haisemaan yksinään.

    Äänestä

itselläni on samanlainen anoppi. Voin taata, että hän jatkaa valehtelua ja muutakin kieroilua. Eikä se koske vain sinua vaan kaikkia ihmisiä. Olettaisin, että anoppisi on narsisti tai jotekin epävakaa persoona.

Minunkin anoppi valehtelee ja kieroilee sen kun kerkeää. Monen ihmisen mielen on pahoittanut, mutta tarvittaessa osaa olla todella mukana (niin kauan kuin itselle on siitä hyötyä).

Appesi on häneen tottunut ja eikä hän mahda anopille mitään. Säälin miestäsi ja hänen veljiään - ajattele mitä he ovat joutuneet kestämään.

Voimia sinulle - olisiko mahdollista, että muuttaisitte kauemmaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syrjityt ry Hki kirjoitti:

Meillä on poikaystävän kanssa aika vaikea tilanne tällä hetkellä, kun armas anoppini on heittäytynyt niinkin hankalaksi, ettei ole kahden vuoden seurustelumme aikana kertaakaan suostunut edes tapaamaan minua. Syynä tähän on vain se, että pilaan aikuisen miehen elämän, koska emme anoppini mielestä ole tarpeeksi vanhoja ja kypsiä seurustelemaan, 22-vuotias on vielä liian lapsellinen tekemään päätöksiä puolison valinnassa... Anoppi yrittää terrorisoida koko jutun ja on ajanut minut melkein hulluuden partaalle puuttumalla joka asiaan ja soittelemalla koko ajan perään, neuvoja satelee alituiseen. Tuleva mieheni ei käy enää juuri koskaan kotonaan vaikka asuu puolen kilometrin päässä lapsuuden kodistaan, ja vaikka haluaisi pikkuveljiensä takia käydä.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia, että anoppi ei suostu yhtä ainoaa kertaa tapaamaan poikansa kumppania? Appiukko pitää minusta kovasti, mutta ei saa rouvansa päätä käännettyä eikä voi asialle mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu