Onko NWG Kyllikki Saaren murhaaja ?

Voisko olla mahdollista, että Kyllikki Saaren murhakin selviää nyt kun Nils Wilhelm Gustavsson jäi kiikkiin ?
7860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

K. Saaren tapauksessa olisi ollut epäilyjä paikallisen papin suuntaan ja siksi kai asia ei koskaan selvinnyt. K. Saari oli ns. seurakuntanuoria ja hänen raamatussaan tai jossain kirjassa luki kuulemma että kyllä elämä on kovaa kun pappikin uhkaa. Lisäksi tämä senaikainen pappi oli jäänyt kiinni pari kertaa rippikoulutyttöjen ahdistelusta. Nämä kaikki olen lukenut lehdistä.

Tässä Bodomin tapauksessa taisi kuviot mennä siten että että koska (luin lehdestä) pojat olivat menneet aamuyöllä (ilmeisesti laskuhumalassa) kalaan (kalassahan on aina puukko mukana) ja heille oli tullut tappelu ja tämä nyt tappajaksi epäilty oli saanut tosissaan turpiinsa toiselta pojalta ja hänet oli jätetty puolikuolleena jonnekin. Kun hän siitä virkosi niin meni teltalle ja katkoi narut ulkoapäin ja puukotti kaikki kostoksi. Koska tämä puukottaja sanoi muistavansa vain että he olivat kalassa ja sitten menivät telttaan nukkumaan niin on syytä epäillä että hän valehtelee tuon kohdan (telttaan nukkumaan) ja että hän myös muistaa asiat. On myös syytä verrata hänen hypnoosissa hyökkääjästä antamiaan tuntomerkkejään tähän tapettuun poikaan.

Mutta minähän olenkin tällainen "penkkirikostutkija" eli seuraan innokkaasti tv:n poliisisarjoja.

Äänestä

Kyllikin murha tapahtui kai 1953?

Se merkitsee, että Nils olisi ollut 11-vuotias Kyllikki Saaren murhakesänä.

Aika nuorena olisi aloittanut surmatyöt siinä tapauksessa! :)))

Äänestä

Ei ole.

Äänestä

Bodomin murhaaja on sama kuin Tulilahden murhaaja. Lisäksi sama tekijä syyllistyi ns. Djatlovin retkikunnan joukkosurmaan Uralilla 1959.

Kyseessä oli KGB:n kouluttama, kovilla hormoneilla ja psykologisilla metodeilla kasvatettu erikoismies, joka sekosi ja lähti omille teilleen riehumaan.

Äänestä
  • kuvittelua!

    Äänestä

  • Bodomjärven murhat eivät liity mitenkään Tulilahden murhiin saati Kyllikki Saaren murhaan. Bodomjärven murhaaja katosi tyhjyyteen vaikka ympärillä pyöri ihmisä havaintojaan tekemässä, jo tästäkin voit vetää johtopäätöksiäsi. En viitsi pakertaa asiasta, mutta jonkin verran Bodom-järven murhista annettujen faktojen perusteella ja itsekkin k.o. maastossa pyörineenä ja järvessä uiden ja asiaa mietittyäni olen lähes 100% varma kuka ne murhat teki.

    Äänestä

  • ääååööpp??????? kirjoitti:

    Bodomjärven murhat eivät liity mitenkään Tulilahden murhiin saati Kyllikki Saaren murhaan. Bodomjärven murhaaja katosi tyhjyyteen vaikka ympärillä pyöri ihmisä havaintojaan tekemässä, jo tästäkin voit vetää johtopäätöksiäsi. En viitsi pakertaa asiasta, mutta jonkin verran Bodom-järven murhista annettujen faktojen perusteella ja itsekkin k.o. maastossa pyörineenä ja järvessä uiden ja asiaa mietittyäni olen lähes 100% varma kuka ne murhat teki.

    Ei vaan todisteet riittäneet tuomioon enää pitkän ajan jälkeen. Oikeastaan vain koska laamanni oli puolueellinen, olisi kannattanut valittaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Aatos Tossavainen kirjoitti:

Voisko olla mahdollista, että Kyllikki Saaren murhakin selviää nyt kun Nils Wilhelm Gustavsson jäi kiikkiin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu