vie ja paperiliitto vikisee. Alkaa olla peli selvä. Paperiliittoa voi verrata entiseen Neuvostoliittoon. Molemmat olivat suuria ja mahtavia aikanaan. Toinen jo kaatui ja toisen vaikutusvalta on näköjään hävinnyt olemattomiin.
Siis UPM potkii taas perseelle porukkaa Kouvolassa ja Lappeenrannassa, eikä loppua näy.No onneksi pieni mielenilmaus Kouvolassa, mutta tukea muilta tehtailta ei näy eikä kuulu. Voikkaa oli tienraivaajana tässä "yhteenkuuluvuus asiassa". Ei kukaan liitossa tai muilla tehtailla korviaan lotkauttanut Voikkaan puolesta kun ei vielä silloin omaa persettä kirpaissut.
Yhdistäytykää ja ryhdistäytykää nyt vellihousut. "Mitta alkaa olla oikeesti täynnä", voi hevon perse. Ottakaa nyt ahtaajista mallia ja yrittäkää edes, vai oletteko peloteltu niin pahasti, että jokainen istuu hiljaa ja odottaa toivoen, että irtisanomislappu napsahtaa viereisen kaverin hanskaan.
Siis UPM potkii taas perseelle porukkaa Kouvolassa ja Lappeenrannassa, eikä loppua näy.No onneksi pieni mielenilmaus Kouvolassa, mutta tukea muilta tehtailta ei näy eikä kuulu. Voikkaa oli tienraivaajana tässä "yhteenkuuluvuus asiassa". Ei kukaan liitossa tai muilla tehtailla korviaan lotkauttanut Voikkaan puolesta kun ei vielä silloin omaa persettä kirpaissut.
Yhdistäytykää ja ryhdistäytykää nyt vellihousut. "Mitta alkaa olla oikeesti täynnä", voi hevon perse. Ottakaa nyt ahtaajista mallia ja yrittäkää edes, vai oletteko peloteltu niin pahasti, että jokainen istuu hiljaa ja odottaa toivoen, että irtisanomislappu napsahtaa viereisen kaverin hanskaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Työehtosopimus on katkolla maaliskuussa. Ei ole mikään läpihuutojuttu.
Jos yhtään viitsisit lihavaa persettäsi sohvalta nostaa, tietäisit että kyse on KUUSANKOSKESTA, ei kouvolasta. RISPEKTIÄ sucker!
mitä tänä päivänä joku joo joo mielenilmaisu lakko auttaisi??? ei yhtään mitään,ainoa joka edes jotain tekisi,olisi välitön ylityökielto koko alalle,pitkän aikaa koneet pyörineet kun osa pöljistä tekee koko ajan ylitöitä.hyvähän siinä on vähentää,kun ta laskee että pöljät jatkaa ylityön tekemistä,herätkää pöljät,myös siellä liitossa,kiitos kun on mennyt hommat vähän vit.lleen
se lihava perseesi sohvalta ja seuraa tapahtumia Suomessa. Kymin tehtaat sijaitsevat nykyään Kouvolan kaupungissa. Kuusankoski on enään Kouvolan kaupunginosa.
Työntekijät aloittivat kolmen vuorokauden työnseisauksen keskiviikkona aamukuudelta Kymin paperi- ja sellutehtaalla Kouvolassa. Metsäjätti UPM ilmoitti tiistaina vähentävänsä kaikkiaan 200 työntekijää Kymin ja Lappeenrannan Kaukaan tehtailta.
Kymin tehtaalla työntekijät vastustavat sadan ihmisen vähentämiseen tähtääviä yt-neuvotteluja ulosmarssilla. Takaisin töihin on tarkoitus palata lauantaina aamukuudelta.
Työnseisauksen piirissä arviolta 500 työntekijää ja 80 toimihenkilöä. Tarkat luvut selviävät vasta kun lakkorajat on määritelty.
- Kyllä tämä tuntuu kohtuuttomalta, etenkin kun syy oli taloudelliset ja tuotannolliset perusteet. Ainakin nyt Kymillä tehdään parasta tulosta miesmuistiin, sanoo pääluottamusmies Pasi Untolahti.
Nykyisin Kymin tehtaalla työskentelee 700 ihmistä.
Hyvä että marssitte vielä ulos, se saattaavin olla niitä viimeisiä vapaaehtoisia marsseja. Vielä tietty kerkiätte lakkoonkin, kannattas miettiä.
mitä hittoa tuo lakkoilu tässä tilanteessa auttaa...ei yhtään mitään,ylityö kielto vaan päälle
porukkaan enää mitää ylityökieltoa saa päälle. Jokainen ajattelee vain omaa isoa persettään ja omaa työpaikkaansa. Työnantaja on onnistunut toimissaan. Ei ole paperiliiton porukka enää yhtenäistä. Nyt vaan odotellaan, kelle nalli napsahtaa tai mille tehtaalle. Tyytyväisiä ollaan kun kaverin pukukaappi saatiin omaan käyttöön. Aikanaan tollaset perseen nuolijat ja oman edun tavoittelijat pistettiin joukolla kuriin. Toki onhan se 50-60000E noin pääsääntöisesti mukavampi saada itselle kuin kaverille.
Kyllä mä tiedän missä asun ja se on kuusankoskella perkele.
Ihmeen tyhmä inttäjä.
mikään yllätys, että vähennetään? Tästähän voisi pistää veikkauksen, mikä tehdas on seuraavana vuorossa. Ehkäpä se jossa on ollut seuraavaksi eniten laittomia lakkoja!? Ette kyllä minun myötätuntoani saa, perheitänne kyllä säälin. Mutta kaiken kaikkiaan, itse tämän olette saanut aikaan. Taisi olla vuosi 2005. Niittäkään nyt mitä olette kylvänyt. Varmaan moni muukin muistaa sen pompottelun ylös, alas, ylös, alas. Seuraavaksi käy ahtaajille samalla tavalla. Oletteko muuten huomannut, että tehtaita ja työväkeä vähennetään niissä liitoissa, jotka ovat kovin kommunistisia? Paperimiehet ovat jääneet johonkin menneisyyteen, luulevat, että he sanelevat kuka töitä tekee ja mitä töitä. Ei Suomessa enää olla niin hirveän kommunistisia.
Typerä lakkoilu on varma tapa saada loputkin tehtaat kiinni.
Se on nähty ja koettu.
PAPERIX MENEE!
mitä väliä? suomesta ei ole tarvetta tehdä orjatyö yhteiskuntaa. mieluummin ollaan työttömänä, kuin sikarikkaan omistamassa tehtaassa tms tekemässä vitosella tunti töitä samaan aikaan kun tehdas tekee törkyvoittoa. ei se ihan oikein niinkään mene? työ itsessään ei ole mikään arvo, sillä kyllä se työn arvo ainakin tekijälleen tulee siitä mitä sillä perheelleen saa.
kova on kaipuu porvareilla vanhaan neuvostoliittoon. kukaan tavallinen kansalainen ei saisi omistaa mitään ja kaikki pitäisi saada työskentelemään yhteisen ja ylvään asian eteen samaan aikaan kun pieni eliitti kokoaa valtavia omaisuuksiaan. se on mennyttä aikaa se, tai ainakin luulin niin.
satamissa sama juttu. viekää vaan liikenne viroon ja venäjälle, mutta tyhmiähän te olette, jos luulette ettei ryssä ole ensimmäisenä vaatimassa lisää, ennenkuin tavara liikkuu. samoin kannattaa sitten varautua "pikkuisen" suurempaan hävikkiin...
Sosialismista unelmoijat tervemenoa itään työläisten paratiisiin.
sokea olet jos et ole huomannut kenellä se kaiho ja kaipuu kannattajineen sinne oman veljespuolueen helmoihin ja elämänmuotoon on. kokoomus ja ek havittelevat tasan venäläistä arkea työntekijöille. ei kiitos, mieluummin olen köyhä ja työtön kuin köyhä ja työssä.